Korvani ovat usein lukossa niin,että oma hengitykseni "kaikuu" päässä, ulkopuolisia ääniä on vaikea kuulla. Tämä rasittava oire on vaivannut minua jo pitkään, mutta aiemmin se esiintyi lähinnä silloin kun hengästyin, yleensä vain urheillessa, nyt viimeaikoina korvat ovat saattaneet olla pitkiäkin aikoja "lukossa" ja oire esiintyy lähes päivittäin. Pään laskeminen alaspäin avaa korvat, joten liittyisikö oire jotenkin paineeseen? Kun pään nostaa ylös menevät ne yleensä heti uudestaan lukkoon. Korvani erittävät myös runsaasti vahaa, joka on väriltään tumman keltaista, välillä ruskeaa. Oire on todella kiusallinen tuon kaikuefektin vuoksi, mitä asialle voisi tehdä? Olen 39vuotias muuten terve mies, en ole vielä käynyt lääkärissä asian vuoksi, mutta harkitsen sitä koska tilanne tuntuu pahenevan koko ajan,ja tämä tuntuu vaikuttavan jo sosiaaliseen elämään kun ei viitsisi puhua ihmisille kun tosiaan oma ääni kaikuu pään sisällä.Vastauksia pyytäen jos jollain on samanlaista vikaa?
Onko kellään samaa vikaa korvissa?
94
85278
Vastaukset
- Siiri 24
Mulla on ihan sama ongelma ja mun viesti onkin tos pari juttuu alempana. Ei oo tullu yhtään vastauksia. Harmi. Vaiva on tosi kiusallinen, tiedän. Kun korva on lukos, pään sisällä todellakin oma ääni kaikuu ja tuntuu kuin huutaisi toiselle ja puhuminen on tosi inhottavaa... Ei mitään tietoa mistä vois johtuu...
- t80
Minulla myös korvat olleet lukossa ja välillä paineen tunnetta korvissa. Olen käynyt pään kuvissa ja kaikissa muissa tutkimuksissa mutta mitään ei löytynyt. Varasin sitten ajan korva tautien erikoislääkärille joka epäili että minulla saattaisi olla menierin tauti. Siihen kuuluu juuri korvien lukkoon meneminen, huimaus, paineen tunne ja joillain myös korvien tinnitys tai kohina. Käy katsomassa meniere liiton sivut. Osoite on www.suomenmeniereliitto.fi
T: satu80- Tosi kiusallista
..näytä olevan kuin Menierin taudissa.Tää on vaivannut minua jo tosi pitkään, n.20 vuotta jo,välillä saattaa mennä n.kuukausikin ilman oireita ja silloin voi elää ihan normaalia elämää.Tämä vaiva on useimmiten ollut oikeassa korvassa mutta n.5 vuotta se on välillä vasemmassakin,tai sitten molemmissa yhtäaikaa ja se on yhtä helvettiä.Yleensä tämä vaiva poistuu joka päivä iltaan mennessä.Aamulla herätessäni korvat ovat aivan normaalit mutta n.tunnin kuluttua jompikumpi korva "lukkiutuu".Sen olen huomannut että usein tupakoinnin jälkeen tämä vaiva pahenee tai alkaa,uskon tällä paheella olevan merkitystä tähän.Muutama vuosi taaksepäin olin kyllä 5 vuotta polttamatta mutta ei sekään auttanut ja tuli aloitettua uudelleen,uskon että tämä johtuu tosiaan jostain "limasta"tai "vaikusta" tuolla korvakäytävissä.Tämä ei millään lailla häiritse nukkuessa,silloin korvat ovat aivan normaalit.Kun korvani ovat lukossa ja oma hengitys humisee päässä ja oma ääni kaikuu päässä niin silloin ei paljon tee mieli puhua kenellekään.Luulenpa että harva lääkärikään tietää tästä sairaudesta paljon mitään.
- Tosi kiusallista
Tosi kiusallista kirjoitti:

Minua ei huimaa eikä korvat vingu tai soi.Joku muukin on sanonut että sinulla voisi olla tinnitus,mutta kun oireet eivät ole samankaltaiset.
- Tosi kiusallista
Tosi kiusallista kirjoitti:
Minua ei huimaa eikä korvat vingu tai soi.Joku muukin on sanonut että sinulla voisi olla tinnitus,mutta kun oireet eivät ole samankaltaiset.
Siis Menieren tautia tarkoitin enkä tinnitusta.
- Anonyymi
Tosi kiusallista kirjoitti:
Minua ei huimaa eikä korvat vingu tai soi.Joku muukin on sanonut että sinulla voisi olla tinnitus,mutta kun oireet eivät ole samankaltaiset.
Eikö auta jos pitää nenästä kiinni ja puhaltaa . Joku joskus sanonut senkin keinon olebåvan juuri hänelle hyvä niin tukkeutumisesta tunne kuulemma hävisi . En tiedä onko sellaisesta apua , kunhan; sanoin vaan mitä joku on kertonut
- Anonyymi
Tosi kiusallista kirjoitti:
Siis Menieren tautia tarkoitin enkä tinnitusta.
Eikös meitåreenin tauti ole huimausta
- vaiva!!
Olen 27-vuotias tyttö ja itselläni on ollut tuota ihan samaa jo monta vuotta, se on todella kiusallista ja - kuten sanoit - sosiaalisesti rajoittavaa! Kävin aikoinaan muutamalla korvalääkärillä, mutteivät osanneet oikein sanoa mitään, kaikenlaisia kokeita tehtiin, mutta hyvältä kuulemma näytti. Kuulokokeessa pärjäsin keskimääräistä huomattavasti paremmin.
Vaivalla on nimikin, tuba aperta eli suomeksi avoin korvatorvi. ikävä kyllä siihen ei juuri ole minkäänlaista hoitoa (leikkauksesta kai olen joskus kuullut, mutta se on kai aika radikaalia). Kukaan ei kuitenkaan ole osannut selittää, mistä tuo johtuu. Eräs lääkäri epäili allergiaa, ja olen itse tullut samaan tulokseen, sillä yhtaikaa noiden oireiden kanssa tunnen yleensä myös jonkinlaista heikotusta ja pahoinvointia (kyseessä ei kuitenkaan ole Menierin tauti). Ikävä kyllä minulle ei vielä ole selvinnyt, mille olen allerginen. Nyt ongelmia ei ole ollut pitkään aikaan, toivon ettei taas tulekaan.
On myös sanottu (ja allekirjoitan), että nopea ja huomattava laihtuminen pahentavat oireita ja laukaisevat ne.- jo 25vuotta vaivannut
No nyt sain taudille nimenkin,kävin tosiaan itsekin joskus korvalääkärissä tään takia ja eivät oikeen osanneet selittää syytä siihen.Tämä korvalääkäri Aantaa(en nyt muista etunimeä)hän tiesi ja tunsi sairauden ja sanoi että ei oikeen ole olemassa parannuskeinoa siihen,sekä kehotti lopettamaan tupakanpolton ja määräsi jotain lääkettäkin siihen mutta eipä vaan ole auttanut.Olen nyt elänyt tään vaivan/sairauden kanssa jo 25vuotta ja tosiaan tää on vaikuttanut sosiaaliseenkin elämään aika lailla,kun ei tee mieli puhua ollenkaan silloin kun tää on pahimmillaan.Välillä on taas aivan terveitä ja normaaleja kausia ja silloin elämä maistuu.Kun sairaus on pahimmillaan elikä molemmat korvat lukossa,tukossa,humisee,kaikuu niin se on yhtä helvettiä ja silloin tekis mieli päästää itsestä ilmat pihalle.Mutta yritetään jaksaa kohtalotoverit. :)
- Tosi kiusallista
Moi.Ootko kokeillut PatulEND nenätippoja.Taatusti auttavat. :)
- Anonyymi
Tosi kiusallista kirjoitti:
Moi.Ootko kokeillut PatulEND nenätippoja.Taatusti auttavat. :)
Onhan niitä korviinkin tippoja olemassa . Mutta en tiedä onko tähän vaivaan
- asdasd91
olen 15-vuotias ja mulla on sama vaiva. tuntemukset sitä kohtaan on suunnilleen samat kuin näissä aiemmissa viesteissä, mutta minulla on myös sellainen ongelma että toisinaan usein liikunnan tai edes pienen hengästymisen jälkeen puheeni ääni suorastaan jylisee korvissa! tämä voimakas bassoääni oli pahimmillaan viime kouluvuonna. noin pari-kolme kuukautta lähes joka kouluaamu oli mahdotonta pysyä rentona ja jutella normaalisti kavereiden kanssa. pahimmillaan tämä oli liikuntatuntien jälkeen. tuntui niinkui joku piru olisi riivannut sisältäpäin. no sitä sitten epäiltiin allergian aiheuttamaksi, ja allergiatesteissä todettiinkin että olen kissoille allerginen, ja meillä oli 2 kissaa. niistä on nyt pitänyt luopua ja se on ehkä hieman auttanut. allergialääkkeitä käytän vieläkin sen toivossa että se auttaisi. tänä kesänä ongelma oli joitain viikkoja kokonaan kadonnut, kun se alkoi uudestaan mutta nyt lähes jatkuvana korvien sisäisenä "ilmanvaihtona" ja kun esim. työntää leukaa hieman eteenpäin ja hengittää sisään kuuluu tämä hyvin häiritsevä ilmavirtaus ja joskus tämä "jymisevä" ääni. olen aika laihakin aina ollut niin olen miettinyt että jos se olisikin syy tähän. nyt elokuun puolessavälissä vihdoin korvalääkärille, toivottavasti se tietää edes jotain aiheesta..
- asdasd91
jos olet 25 vuotta tällaisen kanssa elänyt niin olet varmasti kokenut kovia...
- asdasd91
asdasd91 kirjoitti:
jos olet 25 vuotta tällaisen kanssa elänyt niin olet varmasti kokenut kovia...
en näköjään ollutkaan lukenut niin tarkasti kaikkia viestejä olihan muillakin tuota "jyminää" korvissa.
mulla on vielä yhenlainen ongelma, toisinaan korvissa naksahtelee kun nielaisee. onko muilla kokemuksia tälläisestä? - Elina
asdasd91 kirjoitti:
en näköjään ollutkaan lukenut niin tarkasti kaikkia viestejä olihan muillakin tuota "jyminää" korvissa.
mulla on vielä yhenlainen ongelma, toisinaan korvissa naksahtelee kun nielaisee. onko muilla kokemuksia tälläisestä?Tuo korvien naksahtaminen nielaistessa on ihan normaalia. Kysäisin siitä samalla, kun kävin korvalääkärissä - diagnoosina jo edellä mainittu tuba aperta. Kiva tietää, että löytyy muitakin, joilla on sama ongelma, vaikka en sitä kenellekään toivoisi, on se sen verran inhottava vaiva! Kiusallista on myöskin se, ettei vaivasta johtuvaa omituista käytöstään (pään kallistelua ja hiljaa puhumista) voi oikein kenellekään selittää, koska "Minulla on rikkinäinen tuuba korvassa" ei kuulosta kovin järkevältä puheelta...
Googletin tuossa juuri aiheesta ja löysin tällaisen sivun http://www.clintec.ki.se/onh/Spec.skrivn/2004medsvar.htm
Tuolla sivun keskivaiheilla puhutaan tuba apertasta, mutta osaisiko joku paremmin ruotsia taitava sanoa, että ymmärsinkö oikein, pitäisikö nukkuminen pää mahdollisimman alhaalla auttaa vaivaan? Ja ovatko nuo turvotusta vähentäviä nenätippoja, joita lääkäri suosittelee käytettäväksi? - asdasd91
Elina kirjoitti:
Tuo korvien naksahtaminen nielaistessa on ihan normaalia. Kysäisin siitä samalla, kun kävin korvalääkärissä - diagnoosina jo edellä mainittu tuba aperta. Kiva tietää, että löytyy muitakin, joilla on sama ongelma, vaikka en sitä kenellekään toivoisi, on se sen verran inhottava vaiva! Kiusallista on myöskin se, ettei vaivasta johtuvaa omituista käytöstään (pään kallistelua ja hiljaa puhumista) voi oikein kenellekään selittää, koska "Minulla on rikkinäinen tuuba korvassa" ei kuulosta kovin järkevältä puheelta...
Googletin tuossa juuri aiheesta ja löysin tällaisen sivun http://www.clintec.ki.se/onh/Spec.skrivn/2004medsvar.htm
Tuolla sivun keskivaiheilla puhutaan tuba apertasta, mutta osaisiko joku paremmin ruotsia taitava sanoa, että ymmärsinkö oikein, pitäisikö nukkuminen pää mahdollisimman alhaalla auttaa vaivaan? Ja ovatko nuo turvotusta vähentäviä nenätippoja, joita lääkäri suosittelee käytettäväksi?Vaivaan saattaa auttaa nenäsumutteet ja allergialääkkeet. Luultavasti mulla tämä aiheutui kissa-allergiasta, sillä jostain luin että tuba aperta voi tulla pitkittyneen allergisen nuhan seurauksena. Olen saanut nyt vuosi vaivan alettua sen lähes kokonaan loppumaan.
- Elina
asdasd91 kirjoitti:
Vaivaan saattaa auttaa nenäsumutteet ja allergialääkkeet. Luultavasti mulla tämä aiheutui kissa-allergiasta, sillä jostain luin että tuba aperta voi tulla pitkittyneen allergisen nuhan seurauksena. Olen saanut nyt vuosi vaivan alettua sen lähes kokonaan loppumaan.
Ikävä vain, että koivuja ei ole yhtä helppo välttää kuin kissoja :/ Pakko käyttää allergialääkkeitä kesällä.
- kohtalotoveri
Elina kirjoitti:
Ikävä vain, että koivuja ei ole yhtä helppo välttää kuin kissoja :/ Pakko käyttää allergialääkkeitä kesällä.
Meitähän näyttää olevan jopa jonkin verran. Mulla on ollut tuba aperta noin 10 vuotta. Noin 15 vuotiaana tajusin ettei jatkuva oman äänen kaikuminen korvissa ole normaalia, ja aloin ravata lääkärissä. Allergiatestejä, röntgenkuvia ja avuttomia lääkäreitä...
Intissä Tilkan korvaspesialisti osasi nimetä vaivan, ja ymmärsin että korva ei ole "lukossa" vaan auki, johtuen ilmeisesti sisäkorvan limakalvon kuivimisesta. Kokeeksi hän teki reiän tärykalvoon. Ja todellakin - vaivan ollessa pahimmillaan hengitysilma kulki myös korvan kautta. Aika friikkiä hengittää korvalla.
Sosiaalinen vaivahan tämä pääasiassa on, ei juuri huvita jutella jos ei saa omasta puheesta selvää jylinän takia, ja joutuu pidättämään hengitystä kuullakseen muita.
Tilkan vanha korvalääkäri kertoi, että vaiva pahenee laihtuessa, limakalvot kai kuivuvat silloin enemmän. Olen huomanut asiassa yhteyden. Myös pidempään syömättä oleminen, aamiaisen väliin jättäminen ja urheilu tuovat vaivan enemmän esiin. Pään kallistaminen tai makuulleen meneminen auttaa hetkellisesti.
Onko kellään kokemusta kosteuttavan nenäsumutteen käytöstä korvassa? Itse aion kokeilla. Tukkoisuutta avaavat sumutteet vain pahentavat asiaa.
Koitetaan kestää. - Pate_1_11
kohtalotoveri kirjoitti:

Koitetaan kestää.Kukaan ei ole näköjään kirjoitellut hetkeen tälle palstalle, mutta vaivaan on olemassa parannus. Korvalääkäri ompeli korvatorveni pienemmäksi, jolloin puheen kaikuminen loppui heti. Suomessa kuulemma toistaiseksi vielä harvinainen hoitokeino, mutta muutamia kymmeniä on hoidettu tällä toimenpiteellä.
Mikäli jollakin on kiinnostusta voin suositella tiettyä lääkärikeskusta/lääkäriä. - Neuvoton tubisti
Pate_1_11 kirjoitti:
Kukaan ei ole näköjään kirjoitellut hetkeen tälle palstalle, mutta vaivaan on olemassa parannus. Korvalääkäri ompeli korvatorveni pienemmäksi, jolloin puheen kaikuminen loppui heti. Suomessa kuulemma toistaiseksi vielä harvinainen hoitokeino, mutta muutamia kymmeniä on hoidettu tällä toimenpiteellä.
Mikäli jollakin on kiinnostusta voin suositella tiettyä lääkärikeskusta/lääkäriä.Olisin kiinnostunut tietämään lisää em. lääkärikeskuksesta & lääkäristä. Itselläni on todella kivulias Tuba Aperta. Esiintyy ainoastaan ajoittain, mutta laittaa elämän oireen aikana uuteen järjestykseen. Oireen aikava korviin sattuu, muiden puhe kuulostaa pehmeältä ja epäselvältä, ja korvissa on selvä paineen tunne. Varsinaista kaikua ei tunnu. Lääkäri kuitenkin totesi tuba apertan. Vaiva alkoi, kun pääni ei tottunut uusiin silmälaseihin, jotka muuten silmien puolesta toimivat hyvin. Lääkärit (silmä & korva) ovat tästä ihmeissään, koska silmillä ja korvilla ei pitäisi olla mitään yhteyttä keskenään. Tarvitsen kuitenkin uudet rillit auton ajamiseen ja mm. urheiluharrastuksiin. Tämän jälkeen korvat ovat olleet yliherkät esim. koville äänille ja stressille. Kaikki Tuba Apertasta selviytyneiden kommentit ovat erittäin tervetulleita!
- pp.09
Pate_1_11 kirjoitti:
Kukaan ei ole näköjään kirjoitellut hetkeen tälle palstalle, mutta vaivaan on olemassa parannus. Korvalääkäri ompeli korvatorveni pienemmäksi, jolloin puheen kaikuminen loppui heti. Suomessa kuulemma toistaiseksi vielä harvinainen hoitokeino, mutta muutamia kymmeniä on hoidettu tällä toimenpiteellä.
Mikäli jollakin on kiinnostusta voin suositella tiettyä lääkärikeskusta/lääkäriä.Olisin kiinnostunut sinulle tehdystä hoitokeinosta, avoimen korvatorven hoitoon,menee hermo tälläseen vaivaan
- tubaaperta
Pate_1_11 kirjoitti:
Kukaan ei ole näköjään kirjoitellut hetkeen tälle palstalle, mutta vaivaan on olemassa parannus. Korvalääkäri ompeli korvatorveni pienemmäksi, jolloin puheen kaikuminen loppui heti. Suomessa kuulemma toistaiseksi vielä harvinainen hoitokeino, mutta muutamia kymmeniä on hoidettu tällä toimenpiteellä.
Mikäli jollakin on kiinnostusta voin suositella tiettyä lääkärikeskusta/lääkäriä.eli kyseisen lääkärin nimi kiinnostaisi ja että missä leikkasi?
- satu885
Pate_1_11 kirjoitti:
Kukaan ei ole näköjään kirjoitellut hetkeen tälle palstalle, mutta vaivaan on olemassa parannus. Korvalääkäri ompeli korvatorveni pienemmäksi, jolloin puheen kaikuminen loppui heti. Suomessa kuulemma toistaiseksi vielä harvinainen hoitokeino, mutta muutamia kymmeniä on hoidettu tällä toimenpiteellä.
Mikäli jollakin on kiinnostusta voin suositella tiettyä lääkärikeskusta/lääkäriä.Minkä niminen lääkäri leikkasi ja missä päin Suomea?? vaivannut jo pitkään
- cugu
Pate_1_11 kirjoitti:
Kukaan ei ole näköjään kirjoitellut hetkeen tälle palstalle, mutta vaivaan on olemassa parannus. Korvalääkäri ompeli korvatorveni pienemmäksi, jolloin puheen kaikuminen loppui heti. Suomessa kuulemma toistaiseksi vielä harvinainen hoitokeino, mutta muutamia kymmeniä on hoidettu tällä toimenpiteellä.
Mikäli jollakin on kiinnostusta voin suositella tiettyä lääkärikeskusta/lääkäriä.Minulla on vastaavantyyppinen vaiva toisessa korvassani, ja olisin hyvin kiinnostunut tietämään jo ikään kuin tarpeen varalle tuon leikkauksia tekevän lääkärin nimen tai sen lääkärikeskuksen nimen. En usko, että ainakaan yrityksen nimen mainitseminen tällaisella palstallakaan olisi kiellettyä, niin apua tulisi mahdollisimman monelle. Kiitos, ja toivottavasti tämä viesti tavoittaa vielä vuosien takaa..
- jaa a
itse olen 17v poika ja en tiiä mikä on mutta oikeassa korvassa oli helvetinmoinen korvakäytävän ja itse tärykalvon tulehdus ja sen jälkeen on ollu tota samaa erittäin vittumaista hommaa... että puhe kuuluu omassa päässä vitun kovalta(varsinkin kun oma ääni on melko matala) ja ainaku hengittää suu auki nii ei mitään mutta kun hengittää suu kiinni nenän kautta nii vittu hengitys kuuluu niin vitun ärsyttävältä samalta ku joku puhaltais omaan korvaan...
- kiusaantunut vaivast
jaa a kirjoitti:

Moi.Ja kiitos kirjotuksestasi,itselläni ollut tosiaan sama vaiva jo n.30vuotta,välillä oireet olleet poissa ja välillä palanneet,kirjoittelinkin tänne sivuston alkupäähän silloin n.5v.sitten.Minulla meni n.4v ilman vaivoja,mutta nyt hankin itselleni taas pari kissaa ja ihmettelenkin että voisko vaivat johtua niistä.Pidän erittäin paljon kissoistani enkä niistä haluaisi luopua.Itse olen huomannut sen että mitä enemmän nukkuu niin sen pahempi on tuo korvien humina,tosiaan oma ääni "jylisee päässä ja hengitys humisee myös pään sisällä"on muuten niin vittumainen vaiva ja tosiaankin se rajoittaa sosiaalista elämää kun ei tee mieli paljoa kellekkään jutella,kaikkein pahin on silloin kun molemmat korvat on tässä kunnossa niin silloin ei tahdo saada omasta puheestaan mitään selvää.Tosiaan kun muistelen niin mulla puhkesi oikea korva itellään n.12-13vuotiaana ja tämän jälkeen muistaakseni korvani alkoivat vittuilemaan em.tavalla.Mutta yritetään jaksaa ja toivotaan että tää joskus paranee ja onneksi mullakin on kohtalotovereita täällä jotka tämän kiusallisen vaivan ymmärtävät.Kiitos sinulle että kirjoitit omasta vaivastasi myös tänne.
- jo 30v vaivannut
asdasd91 kirjoitti:
Vaivaan saattaa auttaa nenäsumutteet ja allergialääkkeet. Luultavasti mulla tämä aiheutui kissa-allergiasta, sillä jostain luin että tuba aperta voi tulla pitkittyneen allergisen nuhan seurauksena. Olen saanut nyt vuosi vaivan alettua sen lähes kokonaan loppumaan.
Moi.ootko pärjännytr tuon TubaApertan kanssa ja vieläkö se sinua vaivaa?Itse kokeilin näitä nenä tippoja (A vita plus) mutta eipä juuri mulla ole auttanut- ehkä vähän.Nyt harkitsenkin leikkaushoitoa jo lähiaikoina kun mikään muu keino ei tunnu auttavan
- tosi kiusallista
Neuvoton tubisti kirjoitti:
Olisin kiinnostunut tietämään lisää em. lääkärikeskuksesta & lääkäristä. Itselläni on todella kivulias Tuba Aperta. Esiintyy ainoastaan ajoittain, mutta laittaa elämän oireen aikana uuteen järjestykseen. Oireen aikava korviin sattuu, muiden puhe kuulostaa pehmeältä ja epäselvältä, ja korvissa on selvä paineen tunne. Varsinaista kaikua ei tunnu. Lääkäri kuitenkin totesi tuba apertan. Vaiva alkoi, kun pääni ei tottunut uusiin silmälaseihin, jotka muuten silmien puolesta toimivat hyvin. Lääkärit (silmä & korva) ovat tästä ihmeissään, koska silmillä ja korvilla ei pitäisi olla mitään yhteyttä keskenään. Tarvitsen kuitenkin uudet rillit auton ajamiseen ja mm. urheiluharrastuksiin. Tämän jälkeen korvat ovat olleet yliherkät esim. koville äänille ja stressille. Kaikki Tuba Apertasta selviytyneiden kommentit ovat erittäin tervetulleita!
Lääkärisi on tietämätön.Vaiva ei ole kivulias ja muiden puhe kuulostaa normaalilta ja korviin ei satu.Paineen tunne on kyllä korvassa ja on sellainen olo että tärykalvo liikkuu hengityksen tahdissa,ja oma hengitys humisee sekä oma puhe tuntuu oman pään sisällä häiritsevältä.Kokeilin noita A-vita nenätippoja,mutta eivät ole minulle juurikaan auttaneet,minulla on ollut allergista nuhaa jo useamman vuoden joten luulen että se edesauttaa tätä vittumaista vaivaa,kertokaa te kohtalotoverit jos olette leikkauksesta apua saaneet sillä harkitsen sitä nyt vakavissani.
- tosi kiusallista
kohtalotoveri kirjoitti:
Meitähän näyttää olevan jopa jonkin verran. Mulla on ollut tuba aperta noin 10 vuotta. Noin 15 vuotiaana tajusin ettei jatkuva oman äänen kaikuminen korvissa ole normaalia, ja aloin ravata lääkärissä. Allergiatestejä, röntgenkuvia ja avuttomia lääkäreitä...
Intissä Tilkan korvaspesialisti osasi nimetä vaivan, ja ymmärsin että korva ei ole "lukossa" vaan auki, johtuen ilmeisesti sisäkorvan limakalvon kuivimisesta. Kokeeksi hän teki reiän tärykalvoon. Ja todellakin - vaivan ollessa pahimmillaan hengitysilma kulki myös korvan kautta. Aika friikkiä hengittää korvalla.
Sosiaalinen vaivahan tämä pääasiassa on, ei juuri huvita jutella jos ei saa omasta puheesta selvää jylinän takia, ja joutuu pidättämään hengitystä kuullakseen muita.
Tilkan vanha korvalääkäri kertoi, että vaiva pahenee laihtuessa, limakalvot kai kuivuvat silloin enemmän. Olen huomanut asiassa yhteyden. Myös pidempään syömättä oleminen, aamiaisen väliin jättäminen ja urheilu tuovat vaivan enemmän esiin. Pään kallistaminen tai makuulleen meneminen auttaa hetkellisesti.
Onko kellään kokemusta kosteuttavan nenäsumutteen käytöstä korvassa? Itse aion kokeilla. Tukkoisuutta avaavat sumutteet vain pahentavat asiaa.
Koitetaan kestää.Vahinko vaan että pullo maksaa n.10€ ja riittää vain pariksi viikoksi.Tosiaan olen huomannut sen että kun oikeen pitkään nukkuu niin silloin vaiva on pahempi ja kun tulee nuha niin silloin tämä vaiva poistuu
- tosi kiusallista
jo 30v vaivannut kirjoitti:
Moi.ootko pärjännytr tuon TubaApertan kanssa ja vieläkö se sinua vaivaa?Itse kokeilin näitä nenä tippoja (A vita plus) mutta eipä juuri mulla ole auttanut- ehkä vähän.Nyt harkitsenkin leikkaushoitoa jo lähiaikoina kun mikään muu keino ei tunnu auttavan
Juu,oon oppinu elämään sen kanssa mutta kyllä se välillä häiritsee tosi paljon normi elämää (mullakin noin 30v vittuillut erityisesti oikea korva.)Voisin olla kiinnostunut myös tuosta leikkauksesta.
- Tosi kiusallista
Moi. Nyt olet jo21vuotias.Oletko saanut avun vaivaasi? Sillä minun elämäni on mennyt hieman piloille koska tuo tosiaan rajoittaa sosiaalista elämää.
- Anonyymi
Pate_1_11 kirjoitti:
Kukaan ei ole näköjään kirjoitellut hetkeen tälle palstalle, mutta vaivaan on olemassa parannus. Korvalääkäri ompeli korvatorveni pienemmäksi, jolloin puheen kaikuminen loppui heti. Suomessa kuulemma toistaiseksi vielä harvinainen hoitokeino, mutta muutamia kymmeniä on hoidettu tällä toimenpiteellä.
Mikäli jollakin on kiinnostusta voin suositella tiettyä lääkärikeskusta/lääkäriä.Voitko ilmoittaa tällä palstalla lääkärin tai lääkärikekskuksen nimen. Kärsin nimittäin korviennkaikumisesta.
Vasstauksesta kiitollinen mummo.
- susa
Minulla todettiin juuri viikko sitten menierintauti. Eli sisäkorvaan kerääntyy nestettä, joka aiheuttaa paineen tuntua korvassa ja korva on ihan lukossa. Etenkin matalia ääniä ei kuule ollenkaan. Samaan tautiin kuuluu myös huimausta, mutta onneksi itselläni ei ainakaan vielä ole ollut. Mulle nää kohtaukset on tullut noin viidesti ja melkeinpä aina kolmen vuoden välein. Se kestää muutaman viikon ja menee lääkkeillä(betaserc) ohi. Stressi on ehkä suurin syy,joka aiheuttaa mulle tän taudin mutta on monia muitakin syitä. Lisätietoja tosiaan löytyy netistä...
- 15 vuotta sairastanut menieriä
Menierin tauti ei ole pelkästään tuo: "Eli sisäkorvaan kerääntyy nestettä, joka aiheuttaa paineen tuntua korvassa ja korva on ihan lukossa". Menierin taudista ei vielä tiedetä sitä että mitkä kaikki asiat aiheuttavat menierinoireita.
- sepedeus
15 vuotta sairastanut menieriä kirjoitti:
Menierin tauti ei ole pelkästään tuo: "Eli sisäkorvaan kerääntyy nestettä, joka aiheuttaa paineen tuntua korvassa ja korva on ihan lukossa". Menierin taudista ei vielä tiedetä sitä että mitkä kaikki asiat aiheuttavat menierinoireita.
Itse olen reilut 15 vuotta kärsinyt Menieren oireyhdistelmästä.
Aluksi oireet olivat tosi hankalat; maailma pyöri, oksetti, korvassa soi ja kuulo aleni.
Tk:n kautta keskussairaalaan, jossa selkeä diagnoosi: kysymyksessä Menierin oireyhdistelmä.
Tämän kanssa sitten on vaihtelevasti eletty. Pahoinvoinnit vähenivät sitä mukaan kuin kuulo vasemmasta korvasta väheni. Nyt kuitenkin kuulo on jostain syystä alkanut palautua ja samalla korva on alkanut soida (oktaavit vaihtuvat) ja tasapaino on huonontunut.
Lääkäreiden mukaan kuulon mentyä myös muut oireet häviävät. Ymmärtääkseni kuulon menemisen piti olla pysyvää mutta ei se vaan näin mennytkään.
Välillä korvan soiminen ottaa kyllä koko päähän, välillä sitä ei muistakaan. Tasapaino-ogelma on kuitenkin huimauksineen vaikea.
Meniere näyttää olevan tosi ongelmallinen oireyhdistelmä, joka muuttaa muotoaan ja välillä häviää palatakseen taas uudelleen.
Stressiin se ainakin minulla liittyy. Tupakalla lienee merkitystä koska viime vuonna kuuloa oli vasemmassa korvassa vain 70 db, mutta lopettuani tupakoinnin viime vuoden vaihteessa kuulo näyttää palautuvan. Samalla näyttävät palautuvan myös negatiiviset muut oireet. Valitettavasti.
Asiaa ei paljon auta vaikka tietääkin, ettei tähän kuole. Oireet ovat tosi ikäviä.
Aktiivitutkinnan aikana löytyi aivojen mangneettikuvauksessa pari aneyrysmää oheislöydöksinä aivovaltimoverisuonissa, jotka on kuitenkin onnistuneesti hoidettu.
Voimia kaikille ja välttäkää stressiä.
- Niskakipuinen
Eräästä tutkimuksesta ilmenee seuraavaa, johon yhdyn täysin:
Niskavaivat
MINI-SUOMI -tutkimuksessa yli 40%:lla aikuisista oli pitkäaikaisia niskavaivoja. Vaivojen syinä saattaa olla hyvin monenlaisia tautitiloja ja anatomisia muutoksia. Seuraavassa käsitellään niistä vain muutamia tärkeimpiä.
Ehkä kaikkein yleisin on jännitysniska (tension neck). Nimensä mukaisesti kyseessä on niskalihasten jatkuva jännitystila. Ihminen liikkuu pystyasennossa ja joutuu kannattamaan jatkuvasti pystyssä pään painoa, joka on noin 4-7 kg. Niskalihakset säätelevät pään asentoa. Monista eri syistä saattaa syntyä jatkuva lihasjännitys eli jännitysniska. Oireena on niskalihasten kipu, niskasta säteilevä päänsärky, painon tunne päässä, silmien väsyminen, näön hämärtyminen, silmien alueen päänsärky, yläraajojen puutuminen, huimaus, pahoinvointi, korvien alueen särky, käsien kömpelyys, stressaantunut olo, tuskaisuus ja jopa mielen masennus.
Kaikki oireesi sopivat tällaiseen jännittäjän niskaan. Millaista työtä teet? Vai opiskeletko ja olet paljon koneen/kirjojen ääressä? Kerroit, että sinulla on verenpaine ok, eli oireesi eivät siis johdu liian matalasta/korkeasta verenpaineesta. Itselläni systolinen paine on alituiseen alle 100, eli tuollaista 85 - 90 luokkaa. Se vaikuttaa oireisiin todella pahentavasti. Minulla oireet ovat välillä niin pahoja, että tasapaino pettää ja kävelen seinistä tukea ottaen. Juuri tänään ajattelin, että ei kait se auta kuin lompsia taas kerran lääkäriin ja pyytää tarkempia tutkimuksia, että taustalla ei ole kuitenkaan mitään vakavempaa, syöpäsairasta sukua kun olen.
Olen myös itse kokenut paniikkihäiriön muutaman kerran ja se on todella järkyttävä kohtaus, jota en kenellekään toiselle toivoisi. Mutta senkin kanssa pärjää ja jopa ilman lääkkeitä. Siihen kyllä kuuluu juuri tuollainen epätodellinen olo ja valtava kuoleman pelko. Ihminen kadottaa kohtauksen aikana itsehillintänsä ja - hallintansa ja poukkoilee paikasta toiseen tietämättä mitä tehdä, kun tuntuu, että happi loppuu. Itselläni kohtaukset liittyivät vaikeisiin menetyksiin ja kriiseihin. Minä koen silti, että paniikkihäiriö on ihmisen psyykeen puolustusmekanismi, joka laukeaa silloin kun hänellä menee niin sanotusti liian lujaa, eikä jarruja enää löydy. Vaikka kohtaus on kaikkinensa kamala kokea, sen hyvä puoli on kuitenkin siinä, että ainakin tuolloin ihmisen on pakko pysähtyä ja panna asioitaan tärkeysjärjestykseen. Enää en ole saanut kohtauksia pitkään aikaan, mutta tiedän sen olevan osa minua niin kauan kun minut hautaan pannaan. Ja jos se yrittää tulla päälle, on hyvä keino silloin aivan kuin ääneen puhua itselleen ja rauhoitella tilannetta tähän tapaan: "hei, et sinä tähän kuole! Pahempiakin on tapahtunut elämässäsi ja olet niistäkin selvinnyt. rauhoitupas vähäisen jne..." Ja aina on auttanut eikä ole tarvinnut turvautua pillereihin, joista usein jää riippuvuus elimistöön. Tietenkin, jos oireet ovat sietämättömia, etkä selviä niistä itse, on aihetta käydä lääkärissä ja saada apua lääkityksen avulla.
Toivottavasti sait jotain irti vastauksestani. Voin kuitenkin lohduttaa sinua, että et ole yksin oireittesi kanssa, niistä kärsii varmasti moni ohikulkijasi, sinun tietämättäsi. Niiden kanssa kyllä pärjää, kun ei anna pelolle liiaksi valtaa eikä hätäänny kohtauksen yllättäessä. Suosittelen, että voisit kertoa paniikkihäiriöstä myös ystävillesi, jotka osaavat huomioida sinua oikein kohtauksen tullessa, esim. yhteisissä tilaisuuksissa. Sitä ei kannata hävetä, sillä siitä on tulossa oikea kansantauti, niin paljon siitä kärsiviä nykyään on..
Toivon poluillesi paljon aurinkoisia hetkiä ja kohtauksista huolimatta mukavaa ja kaikella tavoin onnelista elämää!- kärsinyt jo liikaa
vaiva on Tuba Aperta,koittakaa olla leikkimättä lääkäriä,te ette tiedä mitään tästä vittumaisesta vaivasta,toivoisinkin että teille tulisi samat vaivat!!!!
- kärsinyt jo liikaa
kärsinyt jo liikaa kirjoitti:
vaiva on Tuba Aperta,koittakaa olla leikkimättä lääkäriä,te ette tiedä mitään tästä vittumaisesta vaivasta,toivoisinkin että teille tulisi samat vaivat!!!!
Vaiva on Tuba Aperta ja se ei missään nimessä ole Meniere.Lukekaa taudista vähän enemmän niin ymmärrätte
- asdasd91
Onko joku kokenut tämän ak:n "jälkitilan", että korvissa naksahtaa joka kerta kun nielaisee? Niissä myös rutisee esim haukotellessa. Aika pieni vaivahan tämä on verrattuna tohon "true tuba apertaan", mutta onko joku päässyt eroon tästä? Voivatko korvat palata normaalitilaan ikinä..?
kysymyksiä, kysymyksiä...- HALLITSEMISEKSI
Tää on vanha linkitys, mut googlatessa löysin VIHDOIN joitain kanssakärsijöitä. Itselläni vaiva on ollut nyt n. 17 vuotta, eli alkoi nuoruudessa kun minulla oli paha masennus ja olin pitkiä aikoja syömättä, eli painonvaihtelut vaikuttivat asiaan.
Elin monta vuotta todella sosiaalisesti rajoittunutta elämää vaivan takia, jota kukaan ei ymmärtänyt (eikä ymmärrä edelleenkään ellei itsellä kokemusta). Korvalääkärini minulle osasi heti diagnoosin tehdä, mutta oli hänkin äärimmäisen epäsympaattinen vaivaani kohtaan.
No, nyt niihin vinkkeihin, joiden avulla olen oppinut vuosien tuskallisen kokeilun ja päättelyn avulla melkolailla hallitsemaan omaa, hyvin herkästi puhkeavaa sairauttani.
ENsinnäkin, säännölliset elämäntavat ovat a ja o. Tarkoittaa elimistön suolotasapainon ylläpitämistä. Ja verenpaineen sekä verensokerin ja nestetasapainon ylläpitämistä. Näiden kaikkien olen päätellyt vaikuttavan asiaan, sillä urheillessa (kun hikoaa), jos ei tankkaa nestettä ja suolaa , kahvia yhtään liikaa juodessa (kun elimistöstä poistuu nopeasti nestettä), sekä liian vähän syödessä tai liikaa sokeria syödessä, liikaa tai liian vähän nukkuessa, sekä palellessa ja jännittäessä (verenpaine ja veren jakautuminen eri kehonosien välillä), korvat melko takuuvarmasti alkavat temppuilla.
VAAN sitten kun pitää huolen edellä mainittujen tasapainosta, ongelmia ei juurikaan ole. :)!
On ollut pitkä tie hyväksyä tämä sairaus, ja sen vaikutukset elämään, mutta hyviäkin puolia siihen liittyy, eikä vähiten se, että se pakottaa elämään terveellisesti!
Voisin tarkentaa vinkkejäni vielä paljon, ja jos jotain kiinnostaa, jaan mielelläni kokemuksiani lisää.
Summaan nyt vielä lopuksi:
-TÄRKEIN: Kuuntele kehoasi. Pidä huolta verensokerin tasaisuudesta. Muista suola (ei liikaa tietenkään).
-Urheillessa ja muuten hikoillessa ja hengästyessä, varaudu mahd. ajoissa, ettei syömisten välillä tule liian pitkää taukoa, ja nestettä on koko ajan tarpeeksi kehossa. Hikoillessa juo pieniä määriä usein. Liikakin on pahasta. Paljon hikoillessa juo kivennäisvettä.
- Älä juo kahvia tai muita diureetteja (esim. alkoholi) nopeasti kerralla, vaan ole varovainen. Itselläni ainakin oireet alkavat nopeasti ilmoitella ja tiedän heti lopettaa. (Tämä on varmaan itselleni se vaikein kohta, kun väsyneenä ja valvoneena kahvia ei voi juoda, ellei ole valmis kärsimään korvista.)
- Nukkuminen pää mahdllisimman matalalla itselle sopivan ajan. Minulla aika standardi sellainen 6-9 t, pientä kompensatiota tasaisin välein niin ei ole niin tarkkaa. Aamupäivän lojumiset kostautuvat yleensä korvien kautta, joten siinäpä hyvä syy nousta ylös!
- Sohvalla löhöily-asento jalat ylhäällä jos mahd.
- Älä anna painon pudota liikaa.
- Pidä tarpeeksi vaatetta yllä (siis lämpöaspekti), ja suojaa pää ja korvat kylmältä ja tuulelta.
-Ensiapuna ota (mineraali/Pan -)suolaa! juo ja syö jotain.
-PIdä huoli monipuolisesta ravinnonsaannista
Tässä varmaan tärkeimmät. Näiden avulla elän nykyään hyvää ja terveellistä, kuitenkin rentoa ja vapaata elämää. Niinhän se on tässäkin, että oma asenne ratkaisee, kuinka suuren ongelman tästä tekee. Ja jos em. "säännöt" tuntuvat tiukkapipoisilta ja rajoittavilta, niin omasta kokemuksestani voin lohduttaa, että niistä tulee nopeasti niin luonnollinen osa elämää, ettei niitä taritse sen enempää ajatella. Plussana tulee pidettyä itsestä pakostakin huolta ja opittua kuuntelemaan kehoaan automatisoituneen herkästi.
Minä ainakin teen huippusosiaalista työtä ja liikun todella paljon, ja siitä huolimatta saan vaivani pidettyä kurissa. (Pilateksen hengityharjoitukset tosin ovat yleensä liikaa korvillni :/ ). Minulla on vielä muutenkin äärimmäisen herkkä kuulo, olen yliherkkä korkeille äänille, ja saan tinnitusta todella herkästi. Ja musiikki on lähes tärkein asia elämässäni! Kuitenkin senkin olen hyväksynyt, etten voi enää soittaa korvieni takia. On ollut nielemistä, mutta nielty on.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Kommentit olis erittäin tervetulleita. - wouho
kiitos vinkeistä! Minulla on nyt ollut vaiva pari vuotta, kävin juuri lääkärissä ja he totesivat sen johtuvan tube arpertasta. Lisänä siihen minulla on rakennevika nenässä ja se saattaa pahentaa asiaa. Onko kenelläkään vastaavaa? Auttaako nenänleikkaus?
- Tuba aperta
wouho kirjoitti:
kiitos vinkeistä! Minulla on nyt ollut vaiva pari vuotta, kävin juuri lääkärissä ja he totesivat sen johtuvan tube arpertasta. Lisänä siihen minulla on rakennevika nenässä ja se saattaa pahentaa asiaa. Onko kenelläkään vastaavaa? Auttaako nenänleikkaus?
Korvatautien erikoislaakari ehdotti, etta kokeilen vaivaan A-Vita-tippoja. Siis niita, joita saa ilman reseptia apteekista ja jotka tiputetaan nenaan.
AUTTOIVAT!!!!!! - paxmir
Tuba aperta kirjoitti:
Korvatautien erikoislaakari ehdotti, etta kokeilen vaivaan A-Vita-tippoja. Siis niita, joita saa ilman reseptia apteekista ja jotka tiputetaan nenaan.
AUTTOIVAT!!!!!!Mullakin auttoivat A-vitamiinitipat aluksi, mutta niiden teho tuntuu hiipuneen muutamassa viikossa.
Jotenkin uskon että tää vaiva on pohjimmiltaan yhteydessä masennukseen ja/tai stressiin. Se korreloisi tuon kanssa että vaivaa esiintyy eniten hoikilla ja naisilla, ja myöskin sen kanssa että elintapojen säännöllisyys tuntuu monilla vaivaa lieventäneen. - Hande
HALLITSEMISEKSI kirjoitti:
Tää on vanha linkitys, mut googlatessa löysin VIHDOIN joitain kanssakärsijöitä. Itselläni vaiva on ollut nyt n. 17 vuotta, eli alkoi nuoruudessa kun minulla oli paha masennus ja olin pitkiä aikoja syömättä, eli painonvaihtelut vaikuttivat asiaan.
Elin monta vuotta todella sosiaalisesti rajoittunutta elämää vaivan takia, jota kukaan ei ymmärtänyt (eikä ymmärrä edelleenkään ellei itsellä kokemusta). Korvalääkärini minulle osasi heti diagnoosin tehdä, mutta oli hänkin äärimmäisen epäsympaattinen vaivaani kohtaan.
No, nyt niihin vinkkeihin, joiden avulla olen oppinut vuosien tuskallisen kokeilun ja päättelyn avulla melkolailla hallitsemaan omaa, hyvin herkästi puhkeavaa sairauttani.
ENsinnäkin, säännölliset elämäntavat ovat a ja o. Tarkoittaa elimistön suolotasapainon ylläpitämistä. Ja verenpaineen sekä verensokerin ja nestetasapainon ylläpitämistä. Näiden kaikkien olen päätellyt vaikuttavan asiaan, sillä urheillessa (kun hikoaa), jos ei tankkaa nestettä ja suolaa , kahvia yhtään liikaa juodessa (kun elimistöstä poistuu nopeasti nestettä), sekä liian vähän syödessä tai liikaa sokeria syödessä, liikaa tai liian vähän nukkuessa, sekä palellessa ja jännittäessä (verenpaine ja veren jakautuminen eri kehonosien välillä), korvat melko takuuvarmasti alkavat temppuilla.
VAAN sitten kun pitää huolen edellä mainittujen tasapainosta, ongelmia ei juurikaan ole. :)!
On ollut pitkä tie hyväksyä tämä sairaus, ja sen vaikutukset elämään, mutta hyviäkin puolia siihen liittyy, eikä vähiten se, että se pakottaa elämään terveellisesti!
Voisin tarkentaa vinkkejäni vielä paljon, ja jos jotain kiinnostaa, jaan mielelläni kokemuksiani lisää.
Summaan nyt vielä lopuksi:
-TÄRKEIN: Kuuntele kehoasi. Pidä huolta verensokerin tasaisuudesta. Muista suola (ei liikaa tietenkään).
-Urheillessa ja muuten hikoillessa ja hengästyessä, varaudu mahd. ajoissa, ettei syömisten välillä tule liian pitkää taukoa, ja nestettä on koko ajan tarpeeksi kehossa. Hikoillessa juo pieniä määriä usein. Liikakin on pahasta. Paljon hikoillessa juo kivennäisvettä.
- Älä juo kahvia tai muita diureetteja (esim. alkoholi) nopeasti kerralla, vaan ole varovainen. Itselläni ainakin oireet alkavat nopeasti ilmoitella ja tiedän heti lopettaa. (Tämä on varmaan itselleni se vaikein kohta, kun väsyneenä ja valvoneena kahvia ei voi juoda, ellei ole valmis kärsimään korvista.)
- Nukkuminen pää mahdllisimman matalalla itselle sopivan ajan. Minulla aika standardi sellainen 6-9 t, pientä kompensatiota tasaisin välein niin ei ole niin tarkkaa. Aamupäivän lojumiset kostautuvat yleensä korvien kautta, joten siinäpä hyvä syy nousta ylös!
- Sohvalla löhöily-asento jalat ylhäällä jos mahd.
- Älä anna painon pudota liikaa.
- Pidä tarpeeksi vaatetta yllä (siis lämpöaspekti), ja suojaa pää ja korvat kylmältä ja tuulelta.
-Ensiapuna ota (mineraali/Pan -)suolaa! juo ja syö jotain.
-PIdä huoli monipuolisesta ravinnonsaannista
Tässä varmaan tärkeimmät. Näiden avulla elän nykyään hyvää ja terveellistä, kuitenkin rentoa ja vapaata elämää. Niinhän se on tässäkin, että oma asenne ratkaisee, kuinka suuren ongelman tästä tekee. Ja jos em. "säännöt" tuntuvat tiukkapipoisilta ja rajoittavilta, niin omasta kokemuksestani voin lohduttaa, että niistä tulee nopeasti niin luonnollinen osa elämää, ettei niitä taritse sen enempää ajatella. Plussana tulee pidettyä itsestä pakostakin huolta ja opittua kuuntelemaan kehoaan automatisoituneen herkästi.
Minä ainakin teen huippusosiaalista työtä ja liikun todella paljon, ja siitä huolimatta saan vaivani pidettyä kurissa. (Pilateksen hengityharjoitukset tosin ovat yleensä liikaa korvillni :/ ). Minulla on vielä muutenkin äärimmäisen herkkä kuulo, olen yliherkkä korkeille äänille, ja saan tinnitusta todella herkästi. Ja musiikki on lähes tärkein asia elämässäni! Kuitenkin senkin olen hyväksynyt, etten voi enää soittaa korvieni takia. On ollut nielemistä, mutta nielty on.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Kommentit olis erittäin tervetulleita.Minua on vaivannut avoin korvakanava parin vuoden ajan. Nyt tuntuu, että tilanne on hallinnassa 99 %. Keino 1:
aamulla huuhtelen nenän suolavedellä sitä varten olevalla huuhtelukannulla. Apteekit myyvät sellaisia. Käytän karkeaa suolaa teelusikallisen vajaaseen puoleen litraan vettä. Toimenpide on helppo eikä siihen liity mitään epämielyttäviä tuntemuksia. Suolavesi menee myös korvakanavaan pitäen sen kosteana ja näin se pysyy kiinni.
keino 2.
syön säännöllisesti omega 3 öljyä pellavaöljyn muodossa. Lisään sitä aamumysliin pari ruokalusikallista.
Vaiva on ollut aika kiusallinen ja tuntuu hyvälle, kun se on hallinnassa. Joskus joudun huuhtelemaan nenän päivällä uudelleen, mutta sen teen mielelläni
hannes - mixa
HALLITSEMISEKSI kirjoitti:
Tää on vanha linkitys, mut googlatessa löysin VIHDOIN joitain kanssakärsijöitä. Itselläni vaiva on ollut nyt n. 17 vuotta, eli alkoi nuoruudessa kun minulla oli paha masennus ja olin pitkiä aikoja syömättä, eli painonvaihtelut vaikuttivat asiaan.
Elin monta vuotta todella sosiaalisesti rajoittunutta elämää vaivan takia, jota kukaan ei ymmärtänyt (eikä ymmärrä edelleenkään ellei itsellä kokemusta). Korvalääkärini minulle osasi heti diagnoosin tehdä, mutta oli hänkin äärimmäisen epäsympaattinen vaivaani kohtaan.
No, nyt niihin vinkkeihin, joiden avulla olen oppinut vuosien tuskallisen kokeilun ja päättelyn avulla melkolailla hallitsemaan omaa, hyvin herkästi puhkeavaa sairauttani.
ENsinnäkin, säännölliset elämäntavat ovat a ja o. Tarkoittaa elimistön suolotasapainon ylläpitämistä. Ja verenpaineen sekä verensokerin ja nestetasapainon ylläpitämistä. Näiden kaikkien olen päätellyt vaikuttavan asiaan, sillä urheillessa (kun hikoaa), jos ei tankkaa nestettä ja suolaa , kahvia yhtään liikaa juodessa (kun elimistöstä poistuu nopeasti nestettä), sekä liian vähän syödessä tai liikaa sokeria syödessä, liikaa tai liian vähän nukkuessa, sekä palellessa ja jännittäessä (verenpaine ja veren jakautuminen eri kehonosien välillä), korvat melko takuuvarmasti alkavat temppuilla.
VAAN sitten kun pitää huolen edellä mainittujen tasapainosta, ongelmia ei juurikaan ole. :)!
On ollut pitkä tie hyväksyä tämä sairaus, ja sen vaikutukset elämään, mutta hyviäkin puolia siihen liittyy, eikä vähiten se, että se pakottaa elämään terveellisesti!
Voisin tarkentaa vinkkejäni vielä paljon, ja jos jotain kiinnostaa, jaan mielelläni kokemuksiani lisää.
Summaan nyt vielä lopuksi:
-TÄRKEIN: Kuuntele kehoasi. Pidä huolta verensokerin tasaisuudesta. Muista suola (ei liikaa tietenkään).
-Urheillessa ja muuten hikoillessa ja hengästyessä, varaudu mahd. ajoissa, ettei syömisten välillä tule liian pitkää taukoa, ja nestettä on koko ajan tarpeeksi kehossa. Hikoillessa juo pieniä määriä usein. Liikakin on pahasta. Paljon hikoillessa juo kivennäisvettä.
- Älä juo kahvia tai muita diureetteja (esim. alkoholi) nopeasti kerralla, vaan ole varovainen. Itselläni ainakin oireet alkavat nopeasti ilmoitella ja tiedän heti lopettaa. (Tämä on varmaan itselleni se vaikein kohta, kun väsyneenä ja valvoneena kahvia ei voi juoda, ellei ole valmis kärsimään korvista.)
- Nukkuminen pää mahdllisimman matalalla itselle sopivan ajan. Minulla aika standardi sellainen 6-9 t, pientä kompensatiota tasaisin välein niin ei ole niin tarkkaa. Aamupäivän lojumiset kostautuvat yleensä korvien kautta, joten siinäpä hyvä syy nousta ylös!
- Sohvalla löhöily-asento jalat ylhäällä jos mahd.
- Älä anna painon pudota liikaa.
- Pidä tarpeeksi vaatetta yllä (siis lämpöaspekti), ja suojaa pää ja korvat kylmältä ja tuulelta.
-Ensiapuna ota (mineraali/Pan -)suolaa! juo ja syö jotain.
-PIdä huoli monipuolisesta ravinnonsaannista
Tässä varmaan tärkeimmät. Näiden avulla elän nykyään hyvää ja terveellistä, kuitenkin rentoa ja vapaata elämää. Niinhän se on tässäkin, että oma asenne ratkaisee, kuinka suuren ongelman tästä tekee. Ja jos em. "säännöt" tuntuvat tiukkapipoisilta ja rajoittavilta, niin omasta kokemuksestani voin lohduttaa, että niistä tulee nopeasti niin luonnollinen osa elämää, ettei niitä taritse sen enempää ajatella. Plussana tulee pidettyä itsestä pakostakin huolta ja opittua kuuntelemaan kehoaan automatisoituneen herkästi.
Minä ainakin teen huippusosiaalista työtä ja liikun todella paljon, ja siitä huolimatta saan vaivani pidettyä kurissa. (Pilateksen hengityharjoitukset tosin ovat yleensä liikaa korvillni :/ ). Minulla on vielä muutenkin äärimmäisen herkkä kuulo, olen yliherkkä korkeille äänille, ja saan tinnitusta todella herkästi. Ja musiikki on lähes tärkein asia elämässäni! Kuitenkin senkin olen hyväksynyt, etten voi enää soittaa korvieni takia. On ollut nielemistä, mutta nielty on.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Kommentit olis erittäin tervetulleita.Toinen korva temppuillut pidemmän aikaa(vuosia). Nyt helteiden jälkeen taas paheni. Olikohan juuri nestetasapainon takia. Teen fyysistä työtä ja hikoilen paljon. Kiitos vihjeistä. Vanha viestiketju tämäkin mutta edelleen löytyy näköjään kun googlettaa oireista.
- Vesikuljettaa
Paljon kastella paljon suihkuttaa vedellä joka saa molekyylien kompeksiset kiraalit liikkeelle ja hermot ohjaa ja veri kuljettaa ja asettuvat oikeille kohdille alkuperäisille kohdille hermo sähkön ja veren kuljettaessa oikeille paikoille kiraalit koska vammat taudit olivat ohjanneet kiraalit vääriin sijainteihin.
- Korwa
Ongelmani on että erityisesti toisten puheääni kuullostaa "robootimaiselta" ääneltä korvassani. Ensikis luulin että korvani ovat vain lukossa, mutta lääkäri käynnin jälkeen sain diagnoosiksi tuba apertan. tämä on jatkunut jo yli kuukauden, ja luulen että sai alkunsa kovasta äänestä. Tinnitusta minulla ei ole. Nytten jos kuulen vähänkin korkeampaa melua vasen korva humisee paritunti tämän melun jälkeen. Korvaa ei auta ollenkaan esmi. makuu tai pään laittaminen alaspäin. Teillä joilla on tuba aperta, niin onko teillä samanlaisia oireita? saako kovat äänet korvanne humisemaan entistä enemmän? ja kuulleteko toisten ihmisten äänet normaalisit?
- Pate_1_11
Mulla oli monta vuotta todella ikävänä vaivana tuba aperta, ja ainakin minulla ja kirjoituksista päätellen monilla muillakin oli hieman erilaisia vaivoja kuin kuvaamasi robottimainen ääni.
Itselläni kuulo oli hyvä, oma puhe aiheutti ongelmat.
Halusin kirjoittaa tähän myös sen takia, että olen päässyt avoimesta korvatorvesta eroon korvatorveen tehdyn supistusleikkauksen avulla. Toimenpide oli melko yksinkertainen, torvi kurottiin pienemmäksi langalla. Vaati nukutuksen ja yhden sairaalapäivän. Mikäli joku on kiinnostunut tarkemmista tiedoista, esim lääkäri yms, voin lähettää tietoja. - Tuba 2
Pate_1_11 kirjoitti:
Mulla oli monta vuotta todella ikävänä vaivana tuba aperta, ja ainakin minulla ja kirjoituksista päätellen monilla muillakin oli hieman erilaisia vaivoja kuin kuvaamasi robottimainen ääni.
Itselläni kuulo oli hyvä, oma puhe aiheutti ongelmat.
Halusin kirjoittaa tähän myös sen takia, että olen päässyt avoimesta korvatorvesta eroon korvatorveen tehdyn supistusleikkauksen avulla. Toimenpide oli melko yksinkertainen, torvi kurottiin pienemmäksi langalla. Vaati nukutuksen ja yhden sairaalapäivän. Mikäli joku on kiinnostunut tarkemmista tiedoista, esim lääkäri yms, voin lähettää tietoja.Hei!
Minulla on samankaltaisia oireita kuin osalla teistä. Minulla on oireita kausittain. Nyt juuri oireet päällä. Korvat ovat tukossa, rasahtavat aina kun nielaisen. Puhuminen on hankalaa, koska korvat yhtäkkiä "aukeavat" ja sitten taas menevät lukkoon. Korvien "ollessa auki" oma ääni kaikuu hassusti. Muiden äänet eivät kuulosta oudoilta eikä korvissani humise ja kuulo on hyvä. Korvalääkärit eivät ole nähneet tavallisissa tarkastuksissa mitään. Jälkimmäinen lääkäri määräsi Duact-allergialääkettä, mutta ei ole auttanut. Haluaisin lisätietoa tuosta supistusleikkauksesta.
- Vicarious2
Juuh.. tuba tuli 2,5 vuotta sitten. Sitä kesti noin puoli vuotta, välillä oireita oli usein, välillä harvemmin. Pahin juttu siinä oli, että minulla jäi vaiva, että korvissa rusahtaa aina kun nielaisen.
Minulle kävi niin, että tuba oli silloinkin kun sitä ei oikeasti ollut. Lähes joka kerta kun puhuin, tuli samanlainen mielentila, kuin siinä oman-äänen-kuuluminen-voimakkaana-korvatorven-ollessa-auki-tilassa. Tuntui ettei kuullut omaa ääntään, pelkäsi kokoajan puhuvansa epäselvästi tai liian hiljaa, ja kokoajan tuntui kuin olisi päänsä vankina.
Psyyke oli siis mennyt vituilleen ja se on sitä vieläkin joskus. Nykyäänkin minulla on vaikeuksia puhua kovassa metelissä. Huutaminen sen yli tuottaa jonkunasteisia vaikeuksia.
Kiinnostaisi onko kukaan muu kokenut jotain samankaltaista. - Hande
olen päässyt eroon avoimesta korvakäytävästä kahdella keinolla. En tiedä, kumpi vaikuttaa enemmän, mutta hallinnassa ongelma on.
Huuhtelen nenän suolaliuoksella sitä varten valmistelulla huuhtelukannulla. Liuksen teen itse lisäämällä karkeaa suolaa puhtaaseen veteen. Kannun yhteydessä on muistaakseni ohjeet.
toinen keino on omega 3 öljy, jota lisään aamupuuron pari ruokalusikallista.
olisi kiva kuulla, toimiiko vinkkini muilla.
hannes - Samasta kärsivä
Heippa!
Kärsin itsekin samasta vaivasta aina silloin tällöin, enimmäkseen syksyllä ja talvella. Olen muutaman kerran yrittänyt selittää sitä lääkärille, mutta tulee suorastaan hieman vaivaantunut olo kun yrittää selittää vaivaa jonka itsellä tietää olevan, mutta lääkäri ei näytä ymmärtävän yhtään, ja ehdottaa lopulta että ehkä se on jotain allergiaa sitten tms.
Etsiskelin tänään taas netistä tietoa, ja kohdalleni osuikin tämä artikkeli:
http://www.keski-uusimaa.fi/Uutiset/Arkisto/2008/08/12/Korvatorven-ongelmia
Kuten täällä on jo todettukin, kyseessä on ilmeisesti avoin korvatorvi, tuba aperta, tai englanniksi Patulous Eustachian tube (tai PET: http://en.wikipedia.org/wiki/Patulous_Eustachian_tube)
Tuossa Wikipedian jutussa mahdollisiksi aiheuttajiksi luetellaan mm. jopa vain muutaman kilon painon aleneminen, kahvin juominen (tai kofeiini yleensäkin), liikunta ja raskaus. Eli jos korvatorvea ympäröivä kudos jostain syystä kutistuu, voi se aiheuttaa kyseisen ongelman.
Väliaikaisia hoitomuotoja mainitaan useita, esim.
- pään kallistaminen tai alaspäin kääntäminen
- selällään makuu
- istuallaan pään laittaminen jalkojen väliin
- kaulavaltimon nopea nipistäminen (kuulostaa aika erikoiselta..)
- korvien "poksautus" (en ole kyllä tätä kokenut hyödylliseksi)
Myös seuraavia ehdotetaan:
- painon nostaminen (siis oman elopainon, ei painojen :))
- makaaminen lattialla jalat kohotettuina n. 15 min kerrallaan 4 kertaa päivässä, eli heti aamulla, viimeiseksi illalla ja kaksi kertaa siinä välissä. Tämän pitäisi alkaa tehota jo kahdessa viikossa, mutta liikunnan harrastaminen pitäisi lopettaa tämän hoitomuodon koettamisen ajaksi.
- kahvinjuonnin lopettaminen
- tietyn kiinalaisen yrttiteen juominen.
Teen nimi on kami-kihi-to, tunnetaan myös nimellä Jia-Wei-Gui-Pi-Tang, mutta en löytänyt Suomesta yhtään hakutulosta tälle aineelle. Ehkä sitä myydään eri nimellä tai ei ollenkaan.
Ja tuossa Keski-Uusimaan artikkelissa mainitaan, että "Jos tilanne ei korjaannu itsestään, hoidoksi harkitaan kitapurjeen jännittäjälihaksen jänteensiirtoleikkausta."
Eli apua on ilmeisesti saatavilla kunhan ensin itse tietää mikä vaivan nimi on, sillä ainakaan kovin monet lääkärit eivät tunnu sitä tietävän.
Hyvää syksynjatkoa!- korva(ton)
mulla on korvat ollu kausittain lukossa jo yli vuoden ajan, ja vaiva on todella, todella ärsyttävä! Inhottaa keskustella kun kuulee oman äänensä miljoonakertaisena päänsä sisällä. pari kuukautta sitten minulla todettiin raudanpuuteanemia, ja lääkäri määräsi rautalääkkeet. Kuurin aikana korvien humina ja lukkoilu katosivat! Jo pari päivää lääkkeitä syötyäni korvani olivat normaalit. Kuurin jälkeen lukkoilu taas jatkui, ja pelkään että hemoglobiinini on taas madaltunut.. Saas nähdä auttaako uusi kuuri korviin.
Kannattaa mittauttaa veriarvonsa, sillä anemia voi olla syy korvien temppuiluun. Tsemppiä kaikille! - Tosi kiusallista
patulEND auttaa ainakin mulla.Miksi tätä ei ole Suomessa?
- sitibirdi
itselläni on myös toisinaan ollut korvat "lukossa" samalla tavalla -eli siis niin kuin useat ihmiset avaavat lentokoneessa korvansa pitämällä nenästä kiinni suun ollessa kiinni ja puhaltamalla, paitsi että tila on itselläni ollut pitkäainen, oikea riesa tosiaan ihmisille puhuessa! lääkäri määräsi tähän allergiseen nuhaan käytettävää lääkettä, ja tämä auttoi vaikkei itselläni allergioita olekaan, eli ainakin väliaikaisratkaisuksi saattaa käydä. ei tosin toiminut ihan joka päivä mutta helpotti kumminkin selvästi
- raivostuttavaa
Olen kärsinyt samasta vaivasta nyt muutaman kuukauden ajan. Oireet samanlaisia,kuin muillakin kirjoittajilla.Kävin juuri korvatautien erikoislääkärillä ja hän sanoi ongelman olevan hormonaalinen.Kertoi,että etenkin naiset kärsivät tästä ja se liityy hormonitasapainon vaihteluihin. Voisin uskoakin väitteen,sillä noin kolme kuukautta sitten aloitin todella monen vuoden tauon jälkeen syömään ehkäisypillereitä.En tiedä onko totta mutta varmasti lopetan pillerit.
- Tsirppis81
raivostuttavaa kirjoitti:

Itsellä on ollut sama vaiva jo muutaman vuoden. Aiemmin pysyi poissa sillä, ettei juonut kahvia. Nyt raskauden aikana korvat humisevat melkein koko ajan, joten varmasti liittyy hormoneihin. Tuota suolaliuosta, omega3sta ja a-vitamiinitippoja ajattelinkin kokeilla jos niistä olisi apua. Vaiva on kyllä inhottava, koska huminan takia ei tavallaan kuule, miten kovaa puhuu, vaikka oikeasti puhuukin hiljaa.
- Öglö-Pöglö
Minulla on korvat nyt kolmatta päivää lukossa, eikä paikallinen terveyskeskus ottanut minua sinne. Korvat meni lukkoon, kun hölkkäsit torstaina n. 1km matkan. Ensiksi vain toinen korva oli vähän lukossa, mutta seuraavana päivänä koulussa liikunnan tunnilla se vain paheni ja paheni ja lopulta molemmat korvat on lukossa. Todella kiusallista, ja vielä kiusallisempaa on se, etten pääse minnekkään lääkäriin enkä terveydenhoitajalle, koska puhelimessa sain kuulla tutun virren "jos ei siinä mitään kipua ole, niin sitä ei tarvitse hoitaa mitenkään" tuli vähän sellainen olo, kuin "jos siihen ei satu, niin mitä järkee tänne tulla valittamaan".
Kai sitä sitten pitää jotenkin elää näiden korvien kanssa.- nimimerkkini1381
Olen 16-vuotias ja ollut tuota samaa noin vuoden pari. Lääkäri sanoi ettei sille oikein mitään voi tehdä, ja että ainakaan menisi pois. Yleensä korvat menevät lukkoon kun liikun ja tulee hiki päälle, mutta joskus myös ihan silloinkin kun vain istun. Joskus se kestää pidempään, joskus vain hetken.
Enitenhän tuossa ärsyttää juuri tuon oman hengityksen ja puhumisen "kaiku" korvissa..
Ja ainiin, pään painaminen rinnan alapuolelle auttaa.. joskus tosin vain hetkeksi. - 9098544
nimimerkkini1381 kirjoitti:
Olen 16-vuotias ja ollut tuota samaa noin vuoden pari. Lääkäri sanoi ettei sille oikein mitään voi tehdä, ja että ainakaan menisi pois. Yleensä korvat menevät lukkoon kun liikun ja tulee hiki päälle, mutta joskus myös ihan silloinkin kun vain istun. Joskus se kestää pidempään, joskus vain hetken.
Enitenhän tuossa ärsyttää juuri tuon oman hengityksen ja puhumisen "kaiku" korvissa..
Ja ainiin, pään painaminen rinnan alapuolelle auttaa.. joskus tosin vain hetkeksi.samasta asiasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098544
- ws
Mitenköhän on kun itselläni on aivan samat oireet eli oman puheen kaikuminen, korvat raksuu kun nielaisen jne. Tuntuu kuin korvakäytävä olisi jotenkin "löystynyt", että siellä kulkee ilmaa. Mutta tämä ei ala koskaan kun urheilen tms vaan vaivaa syksyisin/talvisin kun ilmat ovat kylmemmät. Ei tarvitse edes pakkasta olla kunhan on kylmempää kuin kesällä. Heti kun menen ulos, niin vaiva iskee. Onkohan kyseessä minullakin tuo tuba aperta? En koskaan ole ajatellut mennä lääkäriin vaivasta. Inhottava vaiva ja ei todellakaan haluisi puhua kenellekään kun se iskee päälle. Kaikuminen on ihan hirveää. Onko kenelläkään muulla samaa, että ilman kylmyys aiheuttaa tällaista?
- Tippoja nenuun!
...korvatautien erikoislaakari! Otti ainakin takavuosina vastaan Puutorin laidalla sijaitsevassa laakarikeskuksessa, jonka nimea en nyt muista.
Kun minulla nuo oireet alkoivat, kavin eraalla toisella erikoislaakarilla samassa laakarikeskuksessa. Ihmetteli aikansa ja maarasi antibioottikuurin...jokainen voi arvata, auttoiko vai ei. Sitten muistin Riitta Hautamaen, joka jo vuosia sitten hoiti poikani korvat kuntoon (ei sama vaiva!) ja tilasin ajan hanelle. Han sitten lopulta sen keksi, mika minua vaivaa. Laakkeeksi A-Vita nenatippoja, ne kuulemma jotenkin "liimaavat" rasvaisuudellaan liian avoimen tilan. Ja toimi!
Tri Hautamaki myos yllatti myonteisesti soittamalla minulle muutama kuukausi kayntini jalkeen ja halusi tarkistaa, vielako tuba aperta vaivasi. No ei onneksi vaivannut. Ainoa laakari, joka on oma-aloitteisesti on huolehtinut "jalkitarkastuksesta"!
- Tä?
Mulla vasen korva vuotaa ja meni tukkoon 2 viikkoo sitte. Kävin terppakeskuksessa "akuuttihoitajalla" joka aukas tukkosen korvan. Paskaa tuli paljon mut korva aukes. Kysyin mistä tää voi johtua, ni on kuulemma normaalia että korva erittää vaikkua. Sanoin et mun mielestä tää ei ole normaalia, varsinkin verrattuna toiseen korvaan, vastaus oli ettei voi tietää. Jos vaiva jatkuu, ota uudelleen yhteyttä...
- tuuubaaa!!!
Onko kellään muulla tätä vaivaa liittyen nimenomaan LÄMPIMÄÄN ilmaan ja liikuntaan? Kun näitä lukee, kaikki tuntuvat puhuvan talven vaikeuksista. Minulla ilman lämpötilan nousu, sekä myös oman ruumiinlämmön nousu, hikoilu yms. liikunnan seurauksena saa korvat sekaisin.
Lisäksi olen nyt raskaana, ja olo on paikoitellen sietämätön. En tahdo kuulla mitään, oma ääni kuuluu vain, taustameteli häiritsee aivan tolkuttomastaí, olen koko ajan äkäinen tämän takia.
Jotenkin _tunnen_ hengittäessä kuinka korvassa tärykalvot liikkuvat hengityksen mukana, kamala paineen tunne. Kävin arvauskeskuksessa joku 10 vuotta sitten vaivoineni, diagnoosin sain toki, mutten mitään hoitoa. Pitäisikö käydä uudestaan, voisinko päästä johonkinleikkaukseen?- Helteen helvetti
No juu, mulla myös tuntuu kesät olevan pahimpia! Yleensäkin erityisesti aurinkoinen keli. Mitä hienompi keli, sitä kamalampi olo :(!!!! Raskautta ajattelen kauhulla, vaikka lapsia haluaisinkin. On myös muita oleellisia terveystekijöitä sen suhteen. Kokeilkaa patulEnd-tippoja. vaikea laittaa, mutta kun osuu niin toimii!
- Pitkä tie
On minulla. 18 vuotta sitten epäilin minäkin omia korviani. Tinnitukseksi todettu vaiva on seurausta melusta ja herkistyneestä kuulosta. Melusta,(kohinat, huminat, sähinät, ulinat, hurinat ja kaikuminen) Niskat jännityksestä jäykkinä, kipu ja paine päässä, ärtyneenä korkeataajuisen sähinän ärsyttäessä raivoon ja hien kastellessa niskahiuksetkin. Muutettuani kaksi vuotta sitten nykyiseen asuntooni selvisi lopullinen totuus kaikumiseen, kohinaan ja lisukkeisiin.
Alakerassani asuu veli venäläinen salavuokralaisena 20:sen suomalaisen vuokra-asunnossa. Gannabis lemuaa. Valitin hajusta ja melusta, joka tuplaantui apinamaiseksi häirinnäksi ajojahteineen ja uhkauksineen. Meluhäirintä aiheuttaa tinnitukset, tarkkaavuuden menetyksen lukuisat oireet toimintakyvyttömyyteen asti. Diilerillä kaikuvat teollisuusvalvontalaitteet ja ehkä ääniaseet. Ainoa keino on pois muutto. - Kiitos!
Oi miten ihanaa! Vihdoin täältä löysin selityksen 30 vuotta vaivanneeseen ongelmaan. Tuba Abierta kuulostaa täydelliseltä selitykseltä kun vertaa oireita. Kun oireet tulevat, ne kestävät pitkään. Sitten taas välillä on vastaavasti pitkiä oireettomia kausia. Mutta koko ajan joutuu pelkäämään, että koska taas alkaa :(
Itselläni tämä alkoi tällä kertaa pari viikkoa sitten lomamatkalla. Ajettiin ikkunat auki ja korvissa suhisi. Olen myös laihduttanut kesän aikana reilut 15 kg.
Kuivaan korvakäytävät suihkun jälkeen pumpulitikuilla. Ehkä ei pitäisi?
Joo, ja lääkärille olen tästä joskus puhunut. Ei tuntenut ongelmaa, joten hänen mukaansa en ollut sairas. Huoh.- PatulARRGH
On Suomessakin lääkäreitä jotka tuntevat vaivan ja ottavat todesta. Tuo lääkärisi törkeä kommentti, on turhan tavallinen. Kun sinulla on valmis diagnoosi, mene erikoislääkärin vastaanotolle vaikk ayksityisesti, jotta pääset jatkohoitoon. Ja huom. erikoislääkäritkään eivät aina pysty toteamaan tähystämällä tärykalvon liikettä. Se ei siis todista vielä mitään, jos niin sattuu käymään. Leikkaushoito on Suomessa ilmeisesti jäissä tällä hetkellä. Kannattaa koittaa PatulEnd-nimistä valmistetta, jota saa tilattua santa barbara ear (and jotain) foundationin sivuilta helposti. Toimii minulla vaikka onkin vaikea käyttää. Ilman sitä elämää olis nyt mahdoton kuvitella.
- Outi
PatulARRGH kirjoitti:

Hei kaikki, ja kiitos vinkeistä, joita todella tarvitsin pari vuotta sitten. Mulle on tuulut tuba muutaman kerran, ja muutamassa viikossa viimeistään lähtenyt. Löysin muistaakseni Lohjan mehiläisestä erinomaisen korvalääkärin, joka tiesi heti, mistä kysymys. Ohjeeksi sain: juo vettä kunnes virtsasi on kirkasta. Siis muutama litra ainakin päivässä. Myös suolaista ruokaa pitää nauttia, että neste imeytyy. Mua auttaa myös päälläseisominen muutaman kerran päivässä. Nyt tuba taas päällä ja näillä vanhoilla ohjeilla tuntuis olemaan parantumaan päin alle vuorokauden kun tiedän heti mitä tehdä. Nämä samat ohjeet ja lääkärisuosituksen annoin myös tuttavan iäkkäälle äidille, jonka vaivat paranivat parissa päivässä. Lääkäri sanoi, että tuba on yleinen just mummeleilla jotka eivät juo vettä vaan jatkuvasti kahvia sekä teineillä jotka juovat kolajuomia litratolkulla päivässä.
- summer9393
Täällä kohtalotoveri, ainut löyös oli että tärykalvot ovat montulla, lääkärit vain nauroivat että onps hassun näköiset.. 0_o
Huimaus liittyy myös tähän. - gerttul
haahaa, mua alkoi naurattaan tää koko keskustelu.mulla on sama perkeleellinen vaiva,nytkin päällä.ihana kuulla,etten ole yksin.
minäkin kävin yksityislääkärillä maksamassa kultarahoilla vain saadakseni kuulla,että mitään ei ole vialla.ei kuulossa eikä korvissa.
päässä humisee,huimaa ja oma ääni kaikuu,toisten ääntä ei meinaa kuulla.
viimeksi korvani oli tukossa KAKSI VUOTTA.
kuulin,että kyse voi olla maitoallergiasta. jätin jukurtin ja maidon kokonaan pois-korvat aukesi.
nyt ollaan taas saatana täällä huminan keskellä.en ole juonut maitoa, mutta syön paljon raejuustoa (olen kasvissyöjä ja tartten jostainedes proteiinia).jättänen nyt raejuuston pois ja rukoilen,että saan korvat alle kahdessa vuodessa kuntoon.
toivottavasti kaikkien korvat aukeaa. tää on todella perseestä. tulee kohta avioerokin,kun kotonakin vituttaa puhua mitään. - Ja se soi ja se soi.
Minulla vasemman korvan oireilu alkoi vuosia sitten,ensin tuntui kuin olisi ollut vettä korvassa ,sitten jonkin ajan kulutttua alkoi kaikua varsinkin korkeat äänet toistuivat kaikuna.Sitten alkoi suhista ja kohista eri voimakkuuksilla ,viime keväänä alkoi sirinä sekin vaihtelee eri tasoisina.
Epäilen että lapsena altistuin koville äänille mm.puiden sirkkelöinti,puimamakoneella työskentely myöskin muistan että perunapuimurin ääni oli korviin ottava eikä silloin tiedetty mistään korvasuojista.Aina iltaisin kun menin nukkumaan korvissa kaikui koneiden ääni vielä pitkään.
Onko kohtalotovereita?
Nainen 60v. - Korva kipeä
Hei!
Mulla ois sellanen ongelma korvassa, kun satuin rassaamaan korvaa niin kipu alkoi. Kun laitan vaikka kämmenen korvani päälle, niin että syntyy "painetta" ja otan käden pois nii se koskee iha hirmusesti. Sama tulee jos laitat sormen korvaan tai hikka tulee, jokainen hikotus koskee korvaan. Aiemmin rassasin korvaani pumpuli puikolla mutta korva oli kipeä jo aiemmin. Tänään töissä muistaakseni haukotellessa tai muuten vaan leukaluu liikkui niin että korvassa naksahti. Tämän jälkeen tietenkin liikutin leukaluustoa tahallaan ja tunsin kuin korvassa olisi "hiekkaa" tai vastaavaa joka hieman narisi. Mikä mun korvaa vaivaa :( ? - Tuba aberta
Moikka,
Minulla on jo kymmenen vuottas sitten todettu tuba aperta. Lääkärit eivät tee mitään, lähinnä vähättelevät ja sanovat että hyväksy asia niin sen kanssa on helpompi elää. Käytän A-vitamiinitippoja ja suolakannua, ei vaikutusta. Korva on nyt viimeisen vuoden ollut pahimmillaan pahan flunssan ja korvatulehduksen jäljiltä.
Kysymykseni kuuluu, onko kellään kokemusta PatulEnd tipoista. Tilasin niitä äsken, kun joku tähän vaivaan oli suositellut. Olen niin lopussa tämän asian kanssa, että kokeilen mitä vaan. Sitä on ilmeisesti vaikea laittaa oikein? Osaako joku neuvoa miten sitä sitten laitetaan?
Minulla paksun limantunne kurkussa ja turvonneet limakalvot nenässä ovat selvässä yhteydessä korvani aukeamiseen. Osaako joku neuvoa millä limaa saisi irrotttua ja limakalvojen turvotusta vähentää. Olen menossa lääkäriinkin tästä, taas. Mutta tiedän jo nyt etten saa mitään apua. Mutta voisinpahan sitten kysyä jotain limaa irrottavaa. Naxopren kortisonisuihketta sain kerran nenääni terveyskeskuslääkäriltä, mutta korvalääkäri käski heti lopettaa. Tiedä sitten kumpi parempi.
Auttakaa, pyydän!- Kipinä78
Olen itse kärsinyt avoimesta korvatovesta kohta neljä vuotta. Ensin todettiin reuma (nivelpsoriasis) ja vähän sen jälkeen sain tämän riesaksi ihanan kaverin.
Pääsääntöisesti vaiva on vain oikeassa korvassa ja vasen korva temppuilee ehkä kerran kuussa. Hoitokeinona käytän puolen litran mehupulloa, missä on vettä ja hieman suolaa. Kaadan korkin täyteen vettä, suljen vasemman sieraimen kädellä ja samalla ryystän oikealla sieraimella veden nenään, sitten käännän päätä oikealle kenoon ja vesi valuu korvatorveen.
Tämä keino palauttaa korvan toimimaan noin 30:n minuutin ajaksi, jonka jälkeen operaatio pitää uusia. Toi vaatii hieman harjoitusta, korkin on hyvä olla täysi, että saa imettyä pelkkää vettä ilman ilmaa ja pitää löytää oikea asento pään kallistukseen, että se vesi valuu oikeaan paikkaan. Toi tuntuu aluksi inhottavalta, mutta kaikeen tottuu. Tuolla keinolla voit harjoitella niiden PatulEnd tippojen laittamista korvatorveen.
Flunssa auttaa myös vammaan, mutta enpä ole ollut flunssassa yli kahteen vuoteen, voi kunpa saisin kroonisen flunssan...
- Minka*
Sairaus "avoimen korvatorven oireyhtymä" diagnosoitiin minullakin viitisen vuotta sitten. Ensin yleislääkäri epäili, että korvani ovat tukossa flunssan vuoksi (minulla ei kyllä edes ollut flunssaa....), sain avaavia lääkkeitä. Ei mitään apua, ainoastaan ikäviä sivuvaikutuksia.
Korvalääkäriltä sain oikean diagnoosin ja selityksen vaivalle. Sairaudessa ei ole kyse siitä, että korvat olisivat tukossa, PÄINVASTOIN. Korvassa oleva läppä ei sulkeudu normaalisti, joten äänet kaikuvat, kun korvat ovat LIIAN AUKI. Mitkään avaavat lääkkeet eivät vaivaan siis auta. Kun henkilö on pää alaspäin, läppä sulkeutuu ja tilanne on hetken normaali.
Sain tiedon, että vaivan oireiluun voi vaikuttaa äkillinen laihtuminen ja hormonimuutokset. Olen huomannut ,että jos painoni putoaa liian alas (alipainon puolelle), tulevat oireet usein päälle. Mutta kaikken suurin vaikutus on e-pillereillä!! Olen vakuuttunut asiasta, sillä olen kokeillut monia eri pillereitä ja pitänyt myös pitkiä taukoja niiden syömisestä. AINA, kun olen aloittanut uudet yhdistelmäpillerit, oireet tulevat (n. 1kk aloituksen jälkeen), lopetettuani ne oireet häviävät. Minipillereiden kanssa ongelmaa ei ole. Suosittelen siis samasta sairaudesta kärsiviä naisia kokeilemaan, onko pillereillä yhteyttä. Harmillisesti sairautta on tutkittu todella vähän eivätkä lääkärit osaa neuvoa asian kanssa, mutta itse olen vakuuttunut hormoneiden yhteydestä oireiden ilmenemiseen.
Voimia kaikille sairaudesta kärsiville. Parannuskeinoa siihen ei (vielä) ole, mutta oireet voivat hävitä pysyvästikin. Älkäämme menettäkö toivoa!- PatulEND
Siihen on parannuskeino!
Tilaapa Kaliforniasta täältä: http://earfdn.org/ nenätippoja,ne on tätä sairautta varten kehitetty ja taatusti auttavat.
- Minka*
Tässä vielä diagnoosi:
http://suomisanakirja.fi/korvatorvi:
On olemassa avoimen korvatorven oireyhtymä. Tällöin korvatorvi ei sulkeudu ollenkaan jolloin oma puhe kaikuu korvissa ja tämä vaikeuttaa kuulemista ja häiritsee omaa puhumista. Syitä tälle oireyhtymälle ovat muun muassa äkillinen laihdutus, reumaperäiset sairaudet (nämä kaksi syytä aiheuttavat noin 2/3 osaa kaikista tapauksista) ja limakalvojen ohentuminen esimerkiksi hormonaalisista syistä.- Minka*
Hmm, joku on ainakin kehitelly vaivaan hoitomuotoja:
Avoimen korvatorven ongelma esiintyy tavallisimmin potilaan laihduttamisen tai yleissairauden aiheuttaman painonputoamisen yhteydessä tuba eustachita ympäröivän rasvakudoksen kudospaineen vähentyessä. Tilanne voi myös liittyä neurologisiin sairauksiin. Oireena on korvan tukkoisuuden tunne ja oman puheen ja hengitysäänen kuuluminen korvassa häiritsevänä. Oire esiintyy tyypillisesti vain pystyasennossa.
Tympanostomian oletetaan vähentävän oiretta kun se vähentää nenähengityksen aiheuttamia painemuutoksia välikorvassa. Tympanostomiahoidon tehosta tässä tilanteessa en ole vakuuttunut. Yksikään hoitamistani potilaista ei ole katsonut tarvitsevansa re-tympanostomiaa tällä indikaatiolla.
Muina hoitovaihtoehtoina on esitetty Pterygoideuksen hamuluksen ja M. tensor veli palatinin katkaisua tai rustoisen tuban ympärille injisoitavaa kudostäyttöä. Mielenkiintoista olisi tietää toimisiko tensorlihaksiin injisoitava botulinumtoksiini?
Lähde: http://personal.fimnet.fi/laaketiede/hanski.tapiovaara/tympanostomia.htm
- Tess*
Joku väitti, että vaiva ei satu, mutta kyllä se voi sattua. Minulla on diagnosoitu avoimen korvatorven oireyhtymä ja pahimmillaan (etenkin kylmässä tuulessa) oireet menevät pahoiksi ja sitä seuraa myös kipu. Uskon, että tässä on kyse myös siitä, kuinka herkät korvat kenelläkin on.
Olisipa mahtava päästä tuohon leikkaukseen. Osaako kukaan kertoa siitä hintatietoja? - huminahuuru
Mulla myös samaa vaivaa, alkoi keväällä ja yhä jatkuu. Lääkäri ei tiennyt asiasta mitään, vaan väitti lukottelun syyksi flunssaa. No, 4 kuukautta on flunssasta aikaa ja korva entisellään. Ostin juuri noita A-vitamiinitippoja. Kuinka kauan niitä pitää käyttää, että tehoa alkaa tulla? Mulla ei ainakaan toistaseks mitään vaikutusta. Ymmärsin, että niitä pitää laittaa ihan ohjeen mukaisesti nenään, eikä korvaan?
- Minka*
A-vitamiinitippoja käytetään tosiaan nenään, kuten kuuluukin. Minulla ne auttoivat pari viikkoa, sitten eivät enää auttaneet. Tilasin Amerikasta PatulEND-lääkettä (hinnaksi tuli 70€) ja se on nyt pitänyt pari viikkoa oireet pois. Tipat sattuvat aluksi (etenkin jos niitä menee nieluun), mutta niiden laittoon tottuu. Tärkeintä on pitää pää oikeassa kulmassa eli ei ihan makuulla muttei pystyssäkään. Purkkia pitää myös painaa varoen, jotta lääkettä ei tule liikaa. Kipu menee parissa minuutissa ohi ja ainakin minulla oireet myös! Runsas vedenjuonti auttaa myös ja usein oireeni tulevatkin urheilun jälkeen, kun elimistössä on nestevaje.
Kummallista, että Suomesta ei näitä tippoja saa ja että Suomen lääkärit eivät ylipäätään tästä sairaudesta juurikaan mitään tiedä (no yleislääkärit ainakaan, jotka väittävät sairauden olevan flunssaa...) Pahinta on oireiden vähättely, sillä sairaus voi olla tosi inhottava. Lääkärit eivät myöskään tunnu uskovan, että tällä voi olla yhteys e-pillereiden käyttöön (omalla kohdallani aivan selkeä yhteys, koska ilman pillereitä ei ole myöskään näitä korvaoireita). Onneksi sain tähän vahvistuksen englanninkieliseltä fb-ryhmältä, jossa julkaistiin aiheeseen liittyen kirjoitettu tieteellinen artikkeli. Jos englanninkieli sujuu, kannattaa liittyä tähän ryhmään, sieltä olen saanut paljon hyviä vinkkejä ja vertaistukea:
https://www.facebook.com/groups/16497323618/
Patulous Eustachian Tube- Tess*
Pliis, ei enää puhuta "lukottelusta", lukekaa tuo vaivan diagnoosi, niin tiedätte, että kyse on AVOIMESTA KORVATORVESTA eli ihan päinvastaisesta asiasta, kuin että korvat olisi lukossa. Ne ovat auki ja siitä johtuvat oireet. Hoidon myötä ne tulisi saada kiinni, jolloin olo normalisoituu.
- huminahuuru
Kävin taas lääkärissä. Tämä lääkäri sentään tunsi oireyhtymän ja sanoi, että monesti se alkaa naisilla raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen. Syytä ei tunneta, mutta hormoneihin liittyy. Itsellä oli vuoden ikäinen lapsi, kun vaiva alkoi flunssan jälkeen. Kesän aikana se on tullut ja mennyt, A-tipat vie aukeilun tunnetta pois mutta tukossa korva tuntuu silti olevan ja paineinen. Pientä apua on ollut myös niskahieronnasta. Lääkäri ehdotti myös purentakiskojen hankkimista, kun hampaat on kuulemma kovin kuluneet ja tiedän kyllä itsekin, että narskuttelen yöllä.
Mutta kysymys. Soiko kenenkään muun korva(t)? Mulle on parin viime viikon aikana tullut jatkuva tinnitus. Ääni ujeltaa koko ajan ja sitten välillä tulee sellasia muutaman minuutin piikkejä. Raivostuttavaa! Lisäksi oon alkanu kuulla oman sykkeen tuba-korvassa aina nukkumaan mennessä, mikä haittaa nukahtamista ja on vähän pelottavaakin. Lääkäri selitti että johtuu todennäköisesti verisuonten rakenteesta, suonet menee kuulemma lähellä korvaa. Hän itsekin kuuli kaulan vasemmalla puolella pulssini paremmin kuin oikealla.
PatulEnd-tipat kuulostavat mielenkiintoisilta, mutta tällä hetkellä oma rahatilanne ei niiden hankkimista salli. - Minka*
PatulEnDit nyt käytössä kuukauden ajan ja elämä hymyilee taas - korvien "luukut" saa kiinni aina oireiden tullessa, mutta oireita on nyt ollut tosi harvoin, ehkä n. kerran viikossa. Lääke siis todella toimii. Kaikki tätä sairautta sairastavat: kertokaa lääkärillenne tästä lääkkeestä, jotta saataisiin sitä joskus Suomeenkin!!!
- Tosi kiusallista
Moi.Kerrotko miltä sinusta tuntui kun käytit patul END tippoja,minulla menivät suoraan oikeaan korvaan kun sitä oikeaan sieraimeen tipautin,aluksi sattui korvaan aivan pirusti,aivan kuin olisi ollut helvetinmoinen korvasärky n.2minuuttia,mutta sen jälkeen korvani oli aivan normaali ja tosiaan jo toinen päivä ilman tätä vittumaista vaivaa.Tipat Todella auttavat .:)
- huminahuuru
Myös mulla korvatorvioireet ovat ainaki toistaiseksi kadonneet, kun käytin säännöllisesti A-tippoja kolmisen viikkoa ja lisäksi annoin itseni lihoa kilon :D Tinnitus vielä vaivaa vähän, mutta sekin onneksi vaimentunut hiukan.
- Tosi kiusallista
Tänään tuli postitse PatulEND nenä tipat joista sain tietää täältä keskustelusta.
Enpä olisi ikinä uskonut että ne auttavat välittömästi tähän vaivaan.
Kokeilin testimielessä ensiksi niitä vain oikeaan sieraimeen ja heti myös oikea korvani tuli normaaliksi.
Illan kuluessa vasen korvani myös rupesi kaikumaan ja otin niitä vasempaan sieraimeen niin jälleen vaiva lakkasi myös vasemmassa korvassa.
Aivan uskomatonta ja tosi hienoa saada apu 25v.jatkuneeseen korvien temppuiluun.
En mainosta näitä tippoja vaan haluan kertoa että nämä todella auttavat,jotta muutkin tämän vaivan kanssa kärsivät saavat avun. - vierailija9
Minulla on jatkunut vaiva jo n.15v. , itse kävin kaikissa allergiatesteissä,korvalääkärin vastaanotolla jne. työterveyslaitoksella. Mitään ei ns. löydetty. Minulla vaiva alkoi aina töissä ja loppui tunti päästyäni jolloin allergia epäily oli suurin. Käytän kemikaaleja työssä. Todettiin että limakalvot mahd. turpoaa jostain? Vuosien jälkeen vaivaa tulee sielä sun täällä. Aika ajoin juuri kahvi, tupakka, stressi varmasti lisää oireita. Itse olen juurikin huono juomaan päivänaikana. Nyt korvien naksumisen, kaikumisen, jne. lisäksi korvassa on niinkuin olisi nestettä joka on ilm. aiheuttaa myös asentohuimausta vaakatasasossa. Muutamasti olen herännyt kun päässä pyörii ja hyvin huonoolo tulee hetkeksi jos käännän kylkee toiselle puolelle. Oli mukava löytää tämä keskustelu ja saada kuulla mahd. avun tuovista tipoista. Ja että tämä vaivani ei olekkaan vaan allergiaa :)
- Mievaa
Vanha ketju, mutta tulin vastaamaan jos joku vielä lukee tätä. Itselläni meni korvat lukkoon parin viikon välein muutamaksi päiväksi ja samalla pyörrytti ja kuvotti. Jätin maidon pois ja vaiva on pysynyt siitä lähtien poissa.
- Anonyymi
Mullakin ollut tää vaiva, alkoi joskus 10 vuotta sitten. Joskus oireer on poissa useamman kuukauden, mutta eritoten nyt kesällä esim vaiva on joka päivä läsnä. Aamulla herätessäni vaivaa ei ole, tunnin parin päästä se taas alkaa ja kestää koko päivän, iltaa kohden korva usein aukeaa.
Töissä välillä hävettää kun hälinää niin ei kuule ja sitte omat äänet kaikuu päässä. Yritän välillä juoda vettä paljon ja syödä purkkaa, se joskus auttaa ja välillä salaa kallista pään alas nii oire helpottaa minuutiksi 😁. Nolointa oli kans, kun olin ensitreffeillä yhen pojan kanssa ja taas alko oireet. Oli tosi kiusallista ku kaikki äänet sisälläni kaiku enkä oikein voinut edes keskittyä mitä toinen sanoi.
E-pillereillä voi olla osuutta asiaan, itsekin syön niitä. Nyt äsken nenäkannuilin, nyt on korva normaali ollut ainakin 10 minuuttia, josko tää nenäkannuilu ois sit hyvä apu tähän.- Anonyymi
Kokeile ihmeessä olla ilman pillereitä, jos oireet ei muuten helpota (tai vaihda minipillereihin, jos sulla on nyt yhdistelmät). Mulla oli oireilussa selvä yhteys pillereihin. Samoin kärsin avoimesta korvatorvesta (pahat oireet molemmissa korvissa) koko raskausajan. Hulluksihan siinä meinasi tulla... Mutta oireet jäi synnytyksen myötä.
Hyviä rasvoja, kuten omegoja, kannattaa myös nauttia paljon! Ja pitää suola- sekä nestetasapainosta huolta. Painoakin on hyvä olla riittävästi, alipaino lisää oireilua.
Tsemppiä!
t. Minka
- Anonyymi
Niistäminen vaikuttaa korvatorven toimintaan. Jos olet siis krooninen niistäjä allergia- tai muiden oireiden vuoksi, kannattaa kokeilla olla niistämättä vaikka väkisin aluksi. Liman vetäminen sisäänpäin tasaa myös korvan painetta. Monet huomaavatkin, että esim nuhan yhteydessä vaivat poistuvat, kun avoin korvatorvi sulkeutuu. Itsellä tämä ratkaisi ongelman muutamissa päivissä.
- Anonyymi
"Vastauksia pyytäen jos jollain on samanlaista vikaa?"
Tuohon vaivaan on varma ja toimiva ratkaisu jos sinulla on valkosipulia niin kuori semmoinen kynsi ja laita vaikka puolikas korviisi yöksi niin aamulla korvasi ovat taas kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758