Onko jollain tietoa/kokemusta? Mistä mahtaa johtua? Aikaisemmin itseäni ovat lähinnä vaivanneet nukahtamisvaikeudet, mutta nykyisin saatan saada unen päästä hyvin kiinni, mutta sitten herään noin 05.30 ihan "pirteänä", eikä nukuta, vaikka kokonaisuudessan unta on tullut vain noin 6h.. Ja päivisin sen huomaa, eli väsyttää! :(
Aamuyön heräily
4
1859
Vastaukset
- Mene lääkäriin!
Itse syön Optipar (20 mg) lääkettä kyseiseen vaivaan. Hämmästykseni on ollut melkoinen, kun en enää herää yöllä. Nukun todella hyvin.
Temesta on kuulemma myös hyvä lääke ahdistukseen, mutta se lihottaa.- Opsista
Otetaan kuitenkin huomioon, että ensisijaisesti keinoja kannattaisi lähteä hakemaan jostain MUUALTA kuin lääkkeistä. Temesta on esimerkiksi erittäin vaikeaa riippuvuutta aiheuttava masennuslääke, eli se suurin haittapuoli tuskin on lihominen.
Monestihan stressi, ja tulevan päivän työt ym. herättävät. Samoin myös tekemättömät työt. alitajuntaisesti.
Onko mielessäsi jotain sellaisia asioita? tai kenties muita huolia? Joulukiireet? Ihmis-suhteet? Itsellä ainakin illalla kyllä saa unta, mutta aamulla herää liian aikaisin em. asioista johtuen.
Voiko ympäristössä olla jokin tekijä, joka herättää sinut? Lehden-jakaja? lumi-aurat? vaikket ehkä tiedostakaan niitä, heräät kuitenkin...?
Monesti lähdetään hoitamaan sitä seurausta, eikä sitä pohjimmaista syytä! - vaan
Opsista kirjoitti:
Otetaan kuitenkin huomioon, että ensisijaisesti keinoja kannattaisi lähteä hakemaan jostain MUUALTA kuin lääkkeistä. Temesta on esimerkiksi erittäin vaikeaa riippuvuutta aiheuttava masennuslääke, eli se suurin haittapuoli tuskin on lihominen.
Monestihan stressi, ja tulevan päivän työt ym. herättävät. Samoin myös tekemättömät työt. alitajuntaisesti.
Onko mielessäsi jotain sellaisia asioita? tai kenties muita huolia? Joulukiireet? Ihmis-suhteet? Itsellä ainakin illalla kyllä saa unta, mutta aamulla herää liian aikaisin em. asioista johtuen.
Voiko ympäristössä olla jokin tekijä, joka herättää sinut? Lehden-jakaja? lumi-aurat? vaikket ehkä tiedostakaan niitä, heräät kuitenkin...?
Monesti lähdetään hoitamaan sitä seurausta, eikä sitä pohjimmaista syytä!Temesta on bentsoihin kuuluva, voimakkaasti rauhoittava lääke eikä masennuslääke (ainakaan ensisijaisesti). Pidempään käytettynä aiheuttaa tottumista ja riippuvuuttakin.
Alkuperäiselle kysyjälle sanoisin, että ihmiset vain ovat erilaisia - joku tarvitsevat 10 tunnin yöunet, samalla kun toinen pärjää viidellä tunnilla. Kerrotaanhan esimerkiksi, että USA:n entinen presidentti, Kennedy pärjäsi kolmen tunnin yöunilla.
- aiheuttaa
nimenoman aamuyön heräilyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575815Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773093Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222298No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191928
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057