Kun luin tänään Uutisvuoksen yleisöpalstaa, olin tukehtua aamukahviini. Luin Ruokolahden nuorisoseuran discoista joihin "pelätään" laittaa nolla raja, ettei discoista tulisi vain ala-asteikäisten bilepaikkoja. Kyllä asiat ovat PAHASTI pielessä jos pitää järjestää disco, että saadaan nuoret ryyppäämään "valvovan silmän alle".
HALOO!
Onko siellä yhtään tervejärkistä aikuista vastuussa. Jos lapset saavat olla humalassa aikuisen silmien alla, niin sehän antaa silloin lapselle oikeuden/luvan juopotella.
KAMALAA!
Mitä meidän lapsistamme tulee jos meidän aikuisten suhtautuminen heidän alkoholin käyttöönsä on tämä?
Viimeiseen asti... istun vaikka viikonlopun oman nuoreni päällä jos se on ainut keino estää alaikäisen alkoholin käyttö.
Tokihan ME kaikki tiedämme, että jossain vaiheessa se kavereiden kanssa kokeilu tulee kuvioon, mutta EIHÄN MEIDÄN AIKUISTEN SILTI SILLE SIUNAUSTAMME PIDÄ ANTAA TAI EDES SORMIEN LÄPI SITÄ KATSELLA.
Seuraavan kerran kun Ruokolahden tai Imatran nuorisoseura juhlii, niin olen siellä minäkin (toivottavasti myös virkavalta) tilannetta seuraamassa ja KAIKKI humalassa olijat lähtevät poliisin matkaan!
LAKIKIN KIELTÄÄ ALAIKÄISEN ALKOHOLIN KÄYTÖN!
KUNINGAS ALKOHOLI JA LAPSET
36
4066
Vastaukset
- Mama (myös)
Oletpa ollut rohkea ja AIKUINEN paikallasi kun olet näin vakavaan asiaan puuttunut.
Kiitos!
Voisitko laittaa Uutisvuoksessa olleen kirjoituksesi myös tälle palstalle? Näin se leviäisi suuremmalle alueelle.
Toivottavasti nuorten vanhemmat ottavat tapahtuneesta onkeensa.- ulkokuntalainen
Ei taida teidän uutisvuoksenne näkyä nettiversiona? Etsin mutta ei löytynyt? Moni lehti näkyy pienilläkin paikkakunnilla netissä, oisko sielläkin aika jo nykyaikaistua?
- uutisvuokesta
"Ehdotit tapahtumalle nollan promillen rajaa, mikä on periaatteessa hyvä ja harkitsemisen arvoinen asia. Pelkään kuitenkin, että nollarajalla discoillat muuttuvat ala-asteikäisten discoiksi ja omaa tapahtumaa kaipaava vanhempi nuoriso siirretään muualle pois valvovien silmien alta."
Oma mielipiteeni on, että rippe on tässä kirjoituksessaan ihan oikeassa. Ikävä tosiseikka kuitenkin on, että nuoret juo. - MAMA -74
Miulla ei valitettavasti oo tallessa sitä kirjottamaani lehtijuttuu et en voi sitä tähän keskustelupalstalle kirjottaa, mut jos joku on nii ahkera ja sen haluu kirjottaa ni se olis kyl hyvä homma.
Meillä näyttää olevan mielipiteitä nii montaa sorttii ku on vanhempiakii, en ala kenenkää kanssa mielipiteistä riitelemää se on jokaisen omaa häpee tai ylpeys kuinka lapsensa kasvattaa.
Ite oon ollu aika hulivili nuori ja virheitä tehny toisen perää ja virheistäni oppinu sen et omat pennut ei niitä vanhempiensa tekemiä virheitä toistais.
Tästä mei kylän discosta viel sen verra et ei oo tarkotus saaha nuorisoseuraa lopettamaa tämmöstä toimintaa, pienillä parannuksilla kaikki saahaa varmasti suht tyytyväisiks, koskaa ei varmasti kaikki oo tyytyväisiä, mut näihä se menee ja pitääkii mennä et näitä mielipide eroja ja keskusteluja syntyy.
Lisään viel sen verra et aina ei suinkaa oo vanhemmissa/kasvatuksessa vika jos lapsi kapinoi. - voi järjestää
MAMA -74 kirjoitti:
Miulla ei valitettavasti oo tallessa sitä kirjottamaani lehtijuttuu et en voi sitä tähän keskustelupalstalle kirjottaa, mut jos joku on nii ahkera ja sen haluu kirjottaa ni se olis kyl hyvä homma.
Meillä näyttää olevan mielipiteitä nii montaa sorttii ku on vanhempiakii, en ala kenenkää kanssa mielipiteistä riitelemää se on jokaisen omaa häpee tai ylpeys kuinka lapsensa kasvattaa.
Ite oon ollu aika hulivili nuori ja virheitä tehny toisen perää ja virheistäni oppinu sen et omat pennut ei niitä vanhempiensa tekemiä virheitä toistais.
Tästä mei kylän discosta viel sen verra et ei oo tarkotus saaha nuorisoseuraa lopettamaa tämmöstä toimintaa, pienillä parannuksilla kaikki saahaa varmasti suht tyytyväisiks, koskaa ei varmasti kaikki oo tyytyväisiä, mut näihä se menee ja pitääkii mennä et näitä mielipide eroja ja keskusteluja syntyy.
Lisään viel sen verra et aina ei suinkaa oo vanhemmissa/kasvatuksessa vika jos lapsi kapinoi.siten, että ala-asteikäiset pitävät omansa ja ylä-asteikäiset omansa ja vanhemmat ovat järjestyksenvalvojina jos niitä pitää alle
16 vuotiaille järjestellä? - ei ole
voi järjestää kirjoitti:
siten, että ala-asteikäiset pitävät omansa ja ylä-asteikäiset omansa ja vanhemmat ovat järjestyksenvalvojina jos niitä pitää alle
16 vuotiaille järjestellä?eikä kukaan tule valvomaan, niin pippalot loppuvat siihen. Miksi kunnan, kaupungin tai minkään nuorisoseuran pitäisi tällaisia penskojen remuamisjuhlia järkätä, jos valvonta ei toimi? Jäörkätkää sitten, kun vanhemmat ottavat vastuuta valvonnasta ja kuljetuksista.
Jos ei ole kuljetuksia, niin ei juhliakaan kakaroille. - liian huolettomia
ei ole kirjoitti:
eikä kukaan tule valvomaan, niin pippalot loppuvat siihen. Miksi kunnan, kaupungin tai minkään nuorisoseuran pitäisi tällaisia penskojen remuamisjuhlia järkätä, jos valvonta ei toimi? Jäörkätkää sitten, kun vanhemmat ottavat vastuuta valvonnasta ja kuljetuksista.
Jos ei ole kuljetuksia, niin ei juhliakaan kakaroille.vaikka joka puolella kirjoitetaan rikoksista, pahoinpitelyistä, raiskauksista, tapoista, hakkaamisista, lisääntyneistä huumeiden tarjoajista ym. ym.
Englannissa 10-13- vuotiaiden lasten huume-ja alkoholinkäyttö on vakava ongelma ja on turha kuvitella ettei se olisi täällä.
- puhuri
Liian tukka suhtautuminen kuitenkin áiheuttaa sen, että kokeilu tapahtuu salassa ja seuraukset ovat kohtalokkaat. Välimeren maissa on tapana opettaa lapsia alkoholin käyttöön vedellä laimennetulla viinillä. Siellä ei näe kännisiä teinejä örveltämässä kaduilla perjantai-iltana. Miksiköhän?
- anssi.p
Alaikäisestä on vanhemmilla. Aikoinaan ei ollut
mitään rajoja diskoissa. Miten paljon nuorilla on mukana näyttelyä, kun he ovat humalassa.
Kun puhutaan 0 rajan diskoista, niin ne on aina
tarkoitettu alaikäisille. Mutta miten sitten
porukka joka kokoontuu aikuisten juottoloiden
ympärille odottamaan, että ne tulevat ulos.
Kertokaahan miksi ne sinne kokoontuu. - ...siellä on....
anssi.p kirjoitti:
Alaikäisestä on vanhemmilla. Aikoinaan ei ollut
mitään rajoja diskoissa. Miten paljon nuorilla on mukana näyttelyä, kun he ovat humalassa.
Kun puhutaan 0 rajan diskoista, niin ne on aina
tarkoitettu alaikäisille. Mutta miten sitten
porukka joka kokoontuu aikuisten juottoloiden
ympärille odottamaan, että ne tulevat ulos.
Kertokaahan miksi ne sinne kokoontuu.Nuoria, 18 vuotiaitakin.Joku odottelee poika/tyttöystävää, joku tahtoo sellaisen-täysikäisen....
...Miksi aikuiset yli 30vuotiaat norkoaa teinien peräs... - polkupyörällä polkien
anssi.p kirjoitti:
Alaikäisestä on vanhemmilla. Aikoinaan ei ollut
mitään rajoja diskoissa. Miten paljon nuorilla on mukana näyttelyä, kun he ovat humalassa.
Kun puhutaan 0 rajan diskoista, niin ne on aina
tarkoitettu alaikäisille. Mutta miten sitten
porukka joka kokoontuu aikuisten juottoloiden
ympärille odottamaan, että ne tulevat ulos.
Kertokaahan miksi ne sinne kokoontuu.kävivät seurojentaloilla tanssimassa tyttöset ja poijjat melko usiastikki. Ikkää taisi olla vähän enemmän ja tyttöset vähemmän humalassa.
Nykyään ikkää on paljon vähemmän ja tyttöset enemmän humalassa, niin että siihen suuntaan on käytäntö vähän muuttunut..mistähän tuo sitten johtunee? - vanhempien esimerkistä
polkupyörällä polkien kirjoitti:
kävivät seurojentaloilla tanssimassa tyttöset ja poijjat melko usiastikki. Ikkää taisi olla vähän enemmän ja tyttöset vähemmän humalassa.
Nykyään ikkää on paljon vähemmän ja tyttöset enemmän humalassa, niin että siihen suuntaan on käytäntö vähän muuttunut..mistähän tuo sitten johtunee?Nykyään naiset on useammin melkein,kuin miehet sikahumalassa ja usein-tarviiko siis edes miettiä mistä ko.touhu opitaan?
Näkihän sen omana nuoruusaikana, niillä joilla vanhemmat dokaamalla dokasivat, useesti heidän jälkikasvu teki samoin. Yleistämättä kuitenkaan.
Joku täysikäinenhän näille penikoille juomat hakee, kus kiehuu päässä sillä joka alaikäselle edes hakee!!!!! Oispahan moni kuolema, pahoinpitely ja raiskaus jäänyt kokematta jollei pennuille juomia haettais.
Ja Imatrallahan on varsin suuret piripiirit ym.ym.joten meidän peskoilla on mahdollisuus saada ihan mitä vaan. - anssi.
vanhempien esimerkistä kirjoitti:
Nykyään naiset on useammin melkein,kuin miehet sikahumalassa ja usein-tarviiko siis edes miettiä mistä ko.touhu opitaan?
Näkihän sen omana nuoruusaikana, niillä joilla vanhemmat dokaamalla dokasivat, useesti heidän jälkikasvu teki samoin. Yleistämättä kuitenkaan.
Joku täysikäinenhän näille penikoille juomat hakee, kus kiehuu päässä sillä joka alaikäselle edes hakee!!!!! Oispahan moni kuolema, pahoinpitely ja raiskaus jäänyt kokematta jollei pennuille juomia haettais.
Ja Imatrallahan on varsin suuret piripiirit ym.ym.joten meidän peskoilla on mahdollisuus saada ihan mitä vaan.Otettiin sitä ennenkin. Ei vaan muisteta. Pitäs-
köhän kirjoittaa. - haluavat olla
polkupyörällä polkien kirjoitti:
kävivät seurojentaloilla tanssimassa tyttöset ja poijjat melko usiastikki. Ikkää taisi olla vähän enemmän ja tyttöset vähemmän humalassa.
Nykyään ikkää on paljon vähemmän ja tyttöset enemmän humalassa, niin että siihen suuntaan on käytäntö vähän muuttunut..mistähän tuo sitten johtunee?poikia?
- duunari
haluavat olla kirjoitti:
poikia?
tasa-arvo tavoitteena.
- se äskeinen
anssi. kirjoitti:
Otettiin sitä ennenkin. Ei vaan muisteta. Pitäs-
köhän kirjoittaa.Sitä en kieltänytkään,nimenomaan muistelin aikaa yli 20vuotta sitten.
- armeija
duunari kirjoitti:
tasa-arvo tavoitteena.
kaikki pojiksi vaan, olkoot nuo keinot mitkä hyvänsä..kun ajoissa aloittaa, niin hyvä tulloo!
- näyttävät
haluavat olla kirjoitti:
poikia?
9-15-vuotiaat tytöt näyttävät pukeutumisensa puolesta puolialastomilta naisilta, kuten muoti-malli-musiikkimaailma ja tv-sarjatähtösetkin, mutta juomisen ja bailaamisen osalta käyttäytyvät samalla tavalla kuin jätkät.
- Vanhempi itsekkin
näyttävät kirjoitti:
9-15-vuotiaat tytöt näyttävät pukeutumisensa puolesta puolialastomilta naisilta, kuten muoti-malli-musiikkimaailma ja tv-sarjatähtösetkin, mutta juomisen ja bailaamisen osalta käyttäytyvät samalla tavalla kuin jätkät.
Miten helkatissa äidit, yleensä äitihän joko sallii tai ei sallii tiettyjä juttuja, niin miten äidit sallii ihan pikkutyttöjen repiä stringit jalkaan ja vetää ne kainaloihin asti, jotta varmasti näkyvät. Paidat on läpnäkyviä ja rintsikat haetaan niin jyräkästi topattuina, että Dollykin lähes kalpenee.
Sorry vaan, mutta pikkutyttöjen annetaan pukeutua kuin aikuiset seksin perään vonkuvat naikkoset.Kuka voi väittää etteikö moinen pukeutuminen anna tietyille tietynlaisia singnaaleja?
Muodikkaasti voi pukeutua ilman että repii kalsarit kaulaan ja näyttää muutenkin kaiken.
Tiedättekö kuinka pornon näköisiä kuvia tyttärenne julkaisevat tietyillä nettifoorumeilla? Uskon että moni vanhempi ei tiedä ja pyllähtäisi perseelleen, kun näkisi tyttönsä poseeraavan. - sellaista signaalia
Vanhempi itsekkin kirjoitti:
Miten helkatissa äidit, yleensä äitihän joko sallii tai ei sallii tiettyjä juttuja, niin miten äidit sallii ihan pikkutyttöjen repiä stringit jalkaan ja vetää ne kainaloihin asti, jotta varmasti näkyvät. Paidat on läpnäkyviä ja rintsikat haetaan niin jyräkästi topattuina, että Dollykin lähes kalpenee.
Sorry vaan, mutta pikkutyttöjen annetaan pukeutua kuin aikuiset seksin perään vonkuvat naikkoset.Kuka voi väittää etteikö moinen pukeutuminen anna tietyille tietynlaisia singnaaleja?
Muodikkaasti voi pukeutua ilman että repii kalsarit kaulaan ja näyttää muutenkin kaiken.
Tiedättekö kuinka pornon näköisiä kuvia tyttärenne julkaisevat tietyillä nettifoorumeilla? Uskon että moni vanhempi ei tiedä ja pyllähtäisi perseelleen, kun näkisi tyttönsä poseeraavan.etää miehet menettävät käsityskykynsä, eli eivät välttämättä erota onko nuori tyttö 13-14-15-16 -vuotias, sillä moni 13-vuotias näyttää
16-vuotiaalle ja 16-vuotias näyttää
20-vuotiaalle. - tämä pornomaisuus on tavoite?
Vanhempi itsekkin kirjoitti:
Miten helkatissa äidit, yleensä äitihän joko sallii tai ei sallii tiettyjä juttuja, niin miten äidit sallii ihan pikkutyttöjen repiä stringit jalkaan ja vetää ne kainaloihin asti, jotta varmasti näkyvät. Paidat on läpnäkyviä ja rintsikat haetaan niin jyräkästi topattuina, että Dollykin lähes kalpenee.
Sorry vaan, mutta pikkutyttöjen annetaan pukeutua kuin aikuiset seksin perään vonkuvat naikkoset.Kuka voi väittää etteikö moinen pukeutuminen anna tietyille tietynlaisia singnaaleja?
Muodikkaasti voi pukeutua ilman että repii kalsarit kaulaan ja näyttää muutenkin kaiken.
Tiedättekö kuinka pornon näköisiä kuvia tyttärenne julkaisevat tietyillä nettifoorumeilla? Uskon että moni vanhempi ei tiedä ja pyllähtäisi perseelleen, kun näkisi tyttönsä poseeraavan.>>Tiedättekö kuinka pornon näköisiä kuvia tyttärenne julkaisevat tietyillä nettifoorumeilla? Uskon että moni vanhempi ei tiedä ja pyllähtäisi perseelleen, kun näkisi tyttönsä poseeraavan.
- Sopivasti nautittuna
"Välimeren maissa on tapana opettaa lapsia alkoholin käyttöön vedellä laimennetulla viinillä. Siellä ei näe kännisiä teinejä örveltämässä kaduilla perjantai-iltana. Miksiköhän?"
Juu, tuosta yritin kirjoittaa yhteen aikaisempaan keskusteluun, mutta eihän siitä mitään tullut. Alkoholi on paha.. siinä asuu paholainen. Jos kosket pulloon olet ikuisesti paha rappio alkoholisti. Ihmisillä on niin järkyttäviä asenteita alkoholia kohtaan, etten yhtään ihmettele mistä nämä alkoholiongelmat johtuvat.
Mielestäni on hemmetin hyvä paikka, vaikka nuorten vähä maistella tuollaisessa paikassa, missä on aikuiset vahtimassa. Muuten toivoisi ettei mitkä tiukkapipo vanhemmat mene vahtimaan muksuja tuonne. Vaikka heillä olisi ollut tylsä ja yksitoikkoinen nuoruus, niin ei sitä tarvitse lapsille kostaa. ;) - on ihan eri asia
tämä pornomaisuus on tavoite? kirjoitti:
>>Tiedättekö kuinka pornon näköisiä kuvia tyttärenne julkaisevat tietyillä nettifoorumeilla? Uskon että moni vanhempi ei tiedä ja pyllähtäisi perseelleen, kun näkisi tyttönsä poseeraavan.
kuin pornahtava alipukeutuminen ja hutsumainen puolialastomuus - onneksi nuoret tytöt osaavat pukeutua myös tyylillä persoonallisesti, eikä sen tarvitse silloin tarkoittaa pornahtavan seksististä pukeutumista. Tyyliä ja persoonaa voi korostaa vähällä rahalla näyttämättä siltä, että ettei ole rahaa ostaa vaatteita tai on rahaa ostaa vain seksiä ja hyväksyntää vähillä vaatteilla ja vartalollaan. Ei tyttöjen tarvitse sillä myydä itseään, jos on itsekunnioitus kohdallaan.
- on naisten
on ihan eri asia kirjoitti:

Mitä eroa oli ennen ja nyt naisten alushousuilla.
Ennen piti lonkottaa housuja, että näki pepun.
Nyt pitää lonkottaa peppua, että näkee housut. - mainosmies
on naisten kirjoitti:
Mitä eroa oli ennen ja nyt naisten alushousuilla.
Ennen piti lonkottaa housuja, että näki pepun.
Nyt pitää lonkottaa peppua, että näkee housut.???
- Sam
Luulisin, että vanhemmat tietää jos lapsi juo. Olen kerran käynyt keskustelun erään äidin kanssa, joka kovasti puolusti sitä, että ostaa lapsilleen viinaa. Mammaliini sanoi vain, että kyllä ne sitä kumminkin jostain saa. No, empä nähnyt tätä mutsia siinä vaiheessa huolehtimassa jälkikasvustaan kun ne ajelivat mopolla ilman kypärää ja kännissä kun käet.
Mielestäni lapsille (alle 18v.) ei saa ostaa tai tarjota alkoholia. Joo, kyllähän ne sitä saa jos haluaa, mutta lasten tulee tietää että juominen ei ole hyväksyttävää. Eikä ole muuten tupakan polttaminenkaan. Nuoret on ihan fiksuja, jos asioista puhutaan ja kerrotaan faktoja. Huutaminen, räyhääminen ja uhkailu ei auta.
Saattaa olla että ongelmanuoret tulevat ongelmakodeista. Siinä on sitten vanhemmat ja lapset samassa kunnossa lauantai iltana.
Liian nuoret huojuvat kaduilla pitkin öitä. Käykääpä äippäliinit ja isutkin katsomassa menoa koskipuistossa, varsinkin kesäaikaan. Siellä kun lenkkeilin kesällä pe ja la iltana niin ei paljon naurattanut kun sitä menoa katsoi. - jep_
Mitä teit itse 16-vuotiaana? Istuit viikonloput kotona? Ja AINA selvinpäin? Terve. Sitä ollaan unohdettu mitä on olla nuori. Vetäisin minäkin siinä vaiheessa aamukahvit kurkkuuni. Kun olisin niin kalkkeutunut että unohdan mitä on olla NUORI!
- Ex-nuori
Mitäkö tein 16-vuotiaana? Viikolla koulussa ja joskus tuli koulun jälkeen pyörittyä kulmilla kaupoilla, ei aina.
Pe-la iltaisin mentiin kulmille, kesäisin ja talvisin.Selvinpäin ja tupakatta, eikä katu-uskottavuus kärsinyt vähääkään!! Joskus oli disco niskalla, jossain vaiheessa Vuoksenvahdissakin, siis alaikäisille.
Viikolla tuli tietty käytyä joskus leffassakin, kuin myös viikonloppuna.Kesällä tuli pyörittyä myös rannassa.
Ympäripyöreät kännit on ehtinyt ottaa täysikäisenäkin, vaan ei ainakaan minulla ollut humalahakuista juomista, sitä nyt vaan otti koska ravintolaan sattui menemään."Kalsarikännejä" ei juurikaan ole tullut harrastettua tuolloin, eikä edelleenkään.
Mutta kyllä niitä 14-vuotiaita kaahaili äly ämpärissä silloin minunkin aikana ja sukupolvia aiemmin. - Järkyttynyt
Jos tuo lasten alkoholin käyttö on teistä niin sopivaa, niin eikun lapset kapakkaan istumaan. Siellä on ainakin vähintään samassa kunnossa olevaa väkeä istumassa kun tuollaisten lasten kotonakin, luultavasti.
Kysyt mitä minä tein ollessani 16-v. Kävin ensimmäisiä kertoja Kulmilla ja TOSI harvoin muutama olut lämmikkeeksi tuli otettua, joten älä tule lässyttämään minulle, että "kai ne nykyäänkin kun minäkin ennen". Suurin osa minun ikäisistä nuorista osasi pitää hauskaa ilman viinaa. Hyvin tuota on ehtinyt alkoholia nauttia ja hurjia bileitä pidettyä vaikka ei niin aikaisin aloittanutkaan.
Ruokolahden nuorisoseuran tapahtumassa humalaisia on ollut jo 12-13 vuotiaasta lähtien.
Mitä sinun 12-13-vuotiaasi tekee viikonloppuisin? Taidat itse hakea hänelle tai sisaren/veljen lapsille viikonloppupullot kun noin suvaitsevainen olet?
Lie talutat humalaisia lapsia kotiinkin kun eivät nimeään ja osoitettaan muista? Ja pidät vatsasta ja silität päätä kun sairaalassa vatsahuuhtelua tehdään? Tai lämpimillä kääreillä paleltumia hankeen jääneiden jäsenistä sulattelet? Tai pahimmassa tapauksessa olet lohduttamassa sitten perään kaipaavia vanhempia kun poliisi suruviestiä lapsen yliannostuksesta tulee kertomaan.
Kyllä on hienoa kun on noin suvaitsevainen ihminen. Sinulla on varmaan kirkas sädekehä.
- Merkkinimitää
Kyllä on läheltä nähty mitä tulee kun sallitaan kakaroiden juominen.Asuttiin aikanaan sienimäellä siellä yks perhe kunnostautui oikein kunnolla juomisen suhteen. Jo ihan nuoresta sen perheen pennut niin tytöt kun pojat dokaili surutta,isänsä kulutti vapaa-aikansa täysin tuuterossa. Näyttää sen lauman makuun viinakset edelleenkin olevan, mitä isät edellä sitä penskat perässä.
- VADA
Viinaa nyt on vedetty aina,ja viina nyt kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.Ei tänne sovi etelä-euroopan lapsille vettä ja viiniä linja.Jos viinaa vetää liikaa se on pahasta,mutta niin on minkä tahansa kanssa.Mielestäni paljon suurempi ja hälyttävämpi ongelma on HUUMEET.Ja nyt varmaan joku nokkela viisastelee.onhan viina,tupakka ja kahvikin huumeita.Se on paskapuhetta,nuorison myönteinen asenne huumeita kohtaan on huolestuttavaa.Ennen vanhaan kulmilla pyöri porukat kaljat jäässä,ei enää .Missähän se nykynuoriso luuraa,piiput palaa ja suonet paukkuu,onko järkee vai ei?
- ongelmaperheet...
VADA kirjoitti:

Vai ongelmaperheistä ne ongelma nuoret tulee...!?"Malliperheissä ne ongelmat osataan hyvin pitää piilos ja sit jos jotain hävettävää tapahtuu niin sitäkin hävetään"!!!!Ei se rikkaus/muu sellainen välttämättä ongelmatonta elämää tee:(
- Sivukommentti
ongelmaperheet... kirjoitti:
Vai ongelmaperheistä ne ongelma nuoret tulee...!?"Malliperheissä ne ongelmat osataan hyvin pitää piilos ja sit jos jotain hävettävää tapahtuu niin sitäkin hävetään"!!!!Ei se rikkaus/muu sellainen välttämättä ongelmatonta elämää tee:(
Totta on, että ihan ns."hyvistä perheistä" tulee paljonkin epämääräiseski muuttuvaa ainesta, näillä varakkaiden perheiden mukeloilla on esim.varaa kaikkeen erilailla kuin huonommilla tuloilla olevilla perheillä, mutta yleistää ei voi.
Narkomaaneissa on usein juuri hyvien ja varkkaiden perheiden vesoja, niinettä ei ne sieltä kaatopaikalta alkuunsa hiivi.
Meillä on HUUME ja ALKOHOLI-ongelma ja se kasvaa koko ajan.
Muistakaas että kiistattomat tutkimukset todistavat alle 25-vuotiaana aloitetun alkoholinkäytön tuhoavan aivojärjestelmää tehokkaasti!! Eipä siis ihmekkään kun katselee tämän päivän esim.40-50vuotiaita miehiä(miksei naisiakin) siinä ikäryhmässä on sallitussa ilmapiirissä kasvaneita ja tulos näkyy!
Ja nuorelle esim.14vuotiaalle kaksikin kaljaa on myrkky erilailla kuin paatuneelle(?) aikuiselle, keho reagoi erilailla.
Haluatteko todella myrkyttää lapsenne,sallimalla juomisen, edes kotona!!!! Asiahan on kriminalisoitu, myös vanhempia koskien, mutta vastuutonhan ei välitä.
- _Teini_
Minä itse kyllä mietin sitä että miksi ei jo edellisissä roodorpartyissa ollut ovella 0promille rajaa? Haluavatko Roodospartyjen järjestäjät pitää huolen vaa siitä, että saavat porukkaa sisään mahdollisimman paljon? Itse olen 16v nuori ja olin paikan päällä ko. partyissa. hauskaa oli, joillakin vähä liikakin mutta ne, jotka siellä rällästivät, haluavatko he todella viedä ilon niiltä, jotka selvinpäin haluavat mennä seuraaviin roodospartyihin? koska R.Partyja ei saatetaa enää järjestää vähään aikaan.. Ja ketä saamme siitä syyttää..? Vanhempia? Valvojia? vai itse "rällästäjiä"?
En väitä, ettenkö itse olisi joskus kokeillut alkoholia, mutta yleisissä nuoriso bileissä voi kyllä pitää hauskaa ilmankin..- anssi.p
Miksi ei koulussa opeteta tanssimaan. Tyttöjä
opetettiin ennenkin, mutta poikia ei. Kun ei
oo taitoo, niin silloin tarvii rohkaisuu, että
uskaltaa lähtee parketille. Näinhän se on vanhemmillakin. Ne jotka osaa tanssii kunnolla
uskaltaa siihen selvinpäinkin. Mitä tulee näihin
diskoihin. Miksi niitä ei voi aina järjestää
vaikka Koskiksessa, koska se on yhteinen tila.
Nyt, Kun järjestetään konveja, niihin tulee aina
vain sen koulun porukkaa, kuka ne järjestää.
Kirjoitin tuossa aikaisemmin, että haluaisin
nuoret puistosta kävelykadulle, koska silloin ne on hallinassa. Sain kuulla kunniani. Siellä
kuulemma rikotaan yhteistä omaisuutta. Se on
mielestäni, kumminkin parempi vaihtoehto.
Mielestäni hommaa pitäisi ruveta pyörittämään
siten, että jostain saataisiin alkurahoitus
eka disko illalle ja sinne pääsylippu maksu.
Tällä rahalla kustannettaisiin seuraavan diskon
kustannukset ja taas maksullinen pääsylippu.
Joku taho vaan pitäisi saada kiinnostumaan asiasta. Uskon kuitenkin, että meillä kaikilla
on samanlainen näkemys, että me halutaan nuoret
sellaiselle paikalle jossa niitä on helppo
valvoa. Kun Imatralla tehtiin nuorisopoliittinen
ohjelma, niin homma jäi kesken. Kaikki mikä olisi
maksannut jätettiin pois. Kun kaupungissa on tarkoitus panostaa toimintaan, eikä seiniin.
Kaupungissa on myös tarkoitus panostaa voima-
varoja yli toimialojen, joten nuorisolle voi,
ehkä tullakkin toimintaa. Ajatelkaa, muuten silleen tätä hommaa, että jos vanhemmat on
valmiita tulemaan paikalle valvomaan esimerkiksi
partioissa kadulle, niin ne on silloin varmaan myös valmiita sen sijasta järjestämään jotain
ohjelmaa. - Ainakin meillä

ohjelmaa.Kyllä koulussa opetetaan tanssimista, ihan tyttö-poika pareina. En tiedä sitten Imatralla, sorry kun ulkopuolisena huomauttelen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250