kannattaisi ratsata ilta toisen jälkeen rahtiterminaaleista alkuillasta lähteviä runkoautoja...Tavarat usein ilman tuentaa ja varsinkin sitomatta, muutenkin yhdistelmien varusteet niin ja näin. Kärryä ja konttia saattaa lastata päivästä asti joku työhönsä/palkkaan vittuuntunut juoppo trukkikuski tai krapulainen opiskelija. Kuski sitten lähtee illalla liikkeelle kärryn, joka on lastattu päin helvettiä, kanssa. Kunnon ratsia vaan vielä joulun alusviikon illoille, niin eiköhän ala herratkin havahtua kun ei tavara kerta kaikkiaan liiku...Vois laittaa samantien ne rahditkin kuntoon. Tällainen vaatii tietysti paljon resursseja poliisilta, mutta työsuojeluviranomaiset vois jeesata. Yksi ilta ei siis riitä (koska ainahan sen verran saadaan aikatauluja kiristettyä), vaan pitäisi ratsata systemaattisesti koko kuorma väh. viikon ajan. Kuljettajallekin olisi paljon mukavampaa, kun yhdistelmät ratsattaisiin terminaalin portilla eikä tien päällä.
Rahtiliikenne(maanteitse) on kuitenkin Suomelle elintärkeää ja nykyisellä menolla mennään todella huonoon jamaan ja nopeasti. Täytyy ihmetellä, ettei enempiä ole vielä sattunut. Firmat kun on isoja, vastuun ottaminen on helppo siirtää jollekin muulle..
Viranomaisten
2
937
Vastaukset
- YrjöJurri
Kyllä se päin persettä köytetty sekakuorma on aina kuskin vastuulla oli sen kuorman tehnyt vaikka Elvis, Jeesuksen kanssa.
Pahinta on jos kuski kärryä tai konttia hakiessaan huomauttaa aiheesta tai peräti purkaa/purattaa kuorman. Varsinkin nuorelle kuskille haistatellaan ja käsketään purkaa ja köyttää itse, näin monesti sen joutuu tekemään. Myös ison ongelman tuottaa vanhat kärryt joista ei yksinkertaisesti löydy riittävästi sidontapaikkoja tai niistä moni revitty paskaksi. Myös sidontaliinoja ei aina löydy riittävästi ja pitää arpoa mikä kannattaa sitoa kunnolla ja mikä jättää sitomatta. Liinojen määrä ei kuulu kuskille eikä kuljetusyrittäjälle, koska kontit ja kärryt ovat logistiikkayhtiöiden omaisuutta. Yrittäjällä ja sen rengillä ole velvoitetta hommata suuryhtiön kalustolle liinoja, vaikka joskus joutuvat niitä vetäjästä kaivelemaan.
Toisaalta jos tehtäisiin koe jossa, jossa 10-LP:n polliisia sitoo sekakuorman, tuskin niistä yhtään on sidottu sanalla tavoin. Jos taas 10-LP:n konstaapelia tarkistaa sidonnan näistä kuormista mitä todennäköisemmin niistä osa saisi sakot. Oikea sidonta sekakuormissa on kun veteen piirretty , ei ole yhtä oikeaa tapaa sitoa kuormaa, on vain pirun paljon mielipiteitä kuorman sidonnasta. - stycke
Odotellaan rauhassa että saadaan tuo vastuu siirrettyä sinne minne se kuuluu. Sitten pidetään se ratsia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760