...kauan tätä raskautta taas odotettiinkin...en tiedä miksi koen tarvetta kirjoittaa tästä jonnekin, ehkä siksi kun ei ole ketään semmoista ystävää, joka tilanteen ymmärtäisi...muut haluavat vain käydä viihteellä...
Olin jo kerran aikaisemminkin raskaana, alkuvuodesta...huhtikuussa sain keskenmenon, mikä masensi aika paljon ja mikä oli vaikeaa aikaa sekä mulle, että miehellekin...
Mä sain tuosta traumoja jo kiitos terveyskeskusten, joissa jouduin käymään...
Ensimmäisessä ensiavussa odotin kipujen ja vuotojen takia varmaan 1½ tuntia...mun ohitseni jonossa menivät muutamat jalkavaivaiset, jotka ontuivat jalkaansa...verta ei kyllä vuotanut keneltäkään noilta, jotka mun jälkeen paikalle tulivat...kun viimein pääsin lääkärin luokse...menin sinne vain kuullakseni törkeän "se oli nyt sitten siinä, mene toiseen paikkaan ensiapuun" -tässä kaikki mitä lääkäri sanoi kirjaimellisesti... (onneksi en ollut täysissä tolkuissani enkä tajunnut lääkärin sanomista ennenkuin tämä ehti lähtemään huoneesta...olisin varmaan lyönyt, vaikka en väkivaltainen olekaan)..onneksi hoitajakin huomasi tuon törkeyden ja pahoitteli, sekä haki lähetteen etten joutuisi enää samaa lääkäriä näkemään..mutta ei tuossa paljon hoitajan pahoittelut auttaneet...
Suunta seuraavaan paikkaan...jossa oli kyllä yksi ihana hoitaja, joka huolehti hyvinvoinnistani kokoajan...ja jälleen reilun ½ tunnin odottamisen jälkeen pääsin lääkärille...jolla sitten oli vielä paikalla joku saamarin opiskelijapoika...kyllähän multa tuossa tilanteessa kysyttiin saako siinä olla paikalla, mutta mitäpä mä suustani osaisin sanoa tuossa tilanteessa...sitten vielä tämä poika myös kokeili, mutta ei laisinkaan ammattitaitoisen oloisesti, sai mutkin tuntemaan oloni tyhmäksi...ja naama punaisena kuin mikä...tuo kyllä tuossa tilanteessa sai hieman hymyilemään...mutta vain hetken...sitten vain kotiin...se siitä...myös tuolla lääkäri oli hieman tökerö sanoissaan...halusi vain ilmeisesti äkkiä pois...ymmärrän että jos on kiire, mutta toivon myös ajattelua sanomisiin...
Keskenmenon jälkeen tuli menkat vain kerran...testit näyttivät aina negatiivista...pari kuukautta takaperin, viimein menkat käynnistettiin pillereillä...
Kuukausi tuosta ja menkat jäivät pois ja yllätys kyllä testi näytti plussaa...nyt toivotaan parasta ja pelätään pahinta...parisen kuukautta alkaa olemaan edellisistä menkoista...sama aika lähellä kuin oli ensimmäisen keskenmenon aikana raskautta takana...Kokoajan on pelko sisimmässä, että sama tapahtuisi uudestaan, koska olisi jälleen ensin mentävä toiseen paikkaan ensiapuun, mistä tietenkin joutuisi paikkaa vaihtamaan...
Kiitos Tampereen terveydenhoito...kai sitä pitää omaisuus alkaa maksamaan siitä, että saa inhimillistä palvelua...
Tässä tilanteessa kuuluisi iloita siitä, että on raskaana...ja yritänkin, mutta se ei ole helppoa, kun kokoajan pelkää enemmän, mitä tuleman pitää...
Ehkä joku tästä ajattelee, että olen negatiivinen ihminen...mitä en myönnä...lähes aina olen iloinen ja hymyilevä ihminen...silloin kun tuo tapahtuma tulee mieleen, itku tulee heti...tälläkin hetkellä itken...
Kiitos, jos jaksoit lukea tämän...jos et, ei sekään haittaa...halusin vain purkaa tuntojani...
Olin jo kerran aikaisemminkin raskaana, alkuvuodesta...huhtikuussa sain keskenmenon, mikä masensi aika paljon ja mikä oli vaikeaa aikaa sekä mulle, että miehellekin...
Mä sain tuosta traumoja jo kiitos terveyskeskusten, joissa jouduin käymään...
Ensimmäisessä ensiavussa odotin kipujen ja vuotojen takia varmaan 1½ tuntia...mun ohitseni jonossa menivät muutamat jalkavaivaiset, jotka ontuivat jalkaansa...verta ei kyllä vuotanut keneltäkään noilta, jotka mun jälkeen paikalle tulivat...kun viimein pääsin lääkärin luokse...menin sinne vain kuullakseni törkeän "se oli nyt sitten siinä, mene toiseen paikkaan ensiapuun" -tässä kaikki mitä lääkäri sanoi kirjaimellisesti... (onneksi en ollut täysissä tolkuissani enkä tajunnut lääkärin sanomista ennenkuin tämä ehti lähtemään huoneesta...olisin varmaan lyönyt, vaikka en väkivaltainen olekaan)..onneksi hoitajakin huomasi tuon törkeyden ja pahoitteli, sekä haki lähetteen etten joutuisi enää samaa lääkäriä näkemään..mutta ei tuossa paljon hoitajan pahoittelut auttaneet...
Suunta seuraavaan paikkaan...jossa oli kyllä yksi ihana hoitaja, joka huolehti hyvinvoinnistani kokoajan...ja jälleen reilun ½ tunnin odottamisen jälkeen pääsin lääkärille...jolla sitten oli vielä paikalla joku saamarin opiskelijapoika...kyllähän multa tuossa tilanteessa kysyttiin saako siinä olla paikalla, mutta mitäpä mä suustani osaisin sanoa tuossa tilanteessa...sitten vielä tämä poika myös kokeili, mutta ei laisinkaan ammattitaitoisen oloisesti, sai mutkin tuntemaan oloni tyhmäksi...ja naama punaisena kuin mikä...tuo kyllä tuossa tilanteessa sai hieman hymyilemään...mutta vain hetken...sitten vain kotiin...se siitä...myös tuolla lääkäri oli hieman tökerö sanoissaan...halusi vain ilmeisesti äkkiä pois...ymmärrän että jos on kiire, mutta toivon myös ajattelua sanomisiin...
Keskenmenon jälkeen tuli menkat vain kerran...testit näyttivät aina negatiivista...pari kuukautta takaperin, viimein menkat käynnistettiin pillereillä...
Kuukausi tuosta ja menkat jäivät pois ja yllätys kyllä testi näytti plussaa...nyt toivotaan parasta ja pelätään pahinta...parisen kuukautta alkaa olemaan edellisistä menkoista...sama aika lähellä kuin oli ensimmäisen keskenmenon aikana raskautta takana...Kokoajan on pelko sisimmässä, että sama tapahtuisi uudestaan, koska olisi jälleen ensin mentävä toiseen paikkaan ensiapuun, mistä tietenkin joutuisi paikkaa vaihtamaan...
Kiitos Tampereen terveydenhoito...kai sitä pitää omaisuus alkaa maksamaan siitä, että saa inhimillistä palvelua...
Tässä tilanteessa kuuluisi iloita siitä, että on raskaana...ja yritänkin, mutta se ei ole helppoa, kun kokoajan pelkää enemmän, mitä tuleman pitää...
Ehkä joku tästä ajattelee, että olen negatiivinen ihminen...mitä en myönnä...lähes aina olen iloinen ja hymyilevä ihminen...silloin kun tuo tapahtuma tulee mieleen, itku tulee heti...tälläkin hetkellä itken...
Kiitos, jos jaksoit lukea tämän...jos et, ei sekään haittaa...halusin vain purkaa tuntojani...
Vastaukset 4
Vanhimmat
toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti.. :)
huolehtiminen tuskin ikinä loppuu, mulla nyt rv 28 ja aina vaan jaksaa huolestua vauvan hyvinvoinnista ja kaikista asioista.mut kai tän raskausajan kuuluu olla tällasta!:O (kunhan huolehtiminen pysyy siedettävissä mittasuhteissa!)
Onnea ja voimia sinulle ja toivotaan että tämä raskaus jatkuu : )
olen pahoillani siitä mitä oot joutunut kokemaan! mutta yritä kuitenkin olla liikaa stressaamatta, vaikka tiedän sen olevan vaikeaa. Mutta onnea raskauden johdosta, toivon sydämestäni että kaikki menisi hyvin!!! *halaus*
tuntea hyvin sen, että lääkäreillä ei ole ihmissuhdetaitoja. Mutta nyt täällä rv 25 5, ja asiat hyvin.
Onnekasta uutta odotusta sinulle!