Iso punaviinitahra koristaa tytön hametta. Musiikki pauhaa kapakassa niin, etteivät ihmiset kuule toistensa sanomisia ja tupakan lemu kantautuu väkisinkin sieraimiin aiheuttaen yskimistä ja köhimistä ravintolan asiakkaille. Tyttö on vauhdissa tahrasta huolimatta. Hän on juonut siidereitä jo niin monta, ettei edes osaa laskea lukemaa - punaviiniä oli läikkynyt hameelle siitä tärkeästä huikasta, jonka hänen kaverinsa oli tarjonnut suoraan tytölle pullon suusta. Se oli ollut kriittinen hetki: sellainen ota-nyt-äkkiä-pieni-huikka-hetki ja tyttö oli noudattanut käskyä heikoin tuloksin.
Väsymys painaa tytön silmiä ja tanssiaskeleet käyvät yhä vain raskaammiksi ja raskaammiksi. Korkeat korot alkavat vaikuttaa liian korkeilta ja tyttö hoipertelee piikkikoroillaan kapakan punaiselle sohvalle istumaan. Sukkahousuissa on iso reikä polven kohdalla, josta paljastuu tytön ruskettunut iho.
Mies istuu tytön pöytään ja laskee kaksi tuoppia tytön eteen. Toinen on tarkoitettu tytölle. Tyttö vilkaisee
mieheen ja hymyilee tälle väkinäistä hymyä - niin kaunista hymyä kuin suinkin on mahdollista -tuossa tilanteessa, kun tyttö on. "Sulla on tosi kivat kledjut päällä", mies kehaisee, vetäytyy taaksepäin ja myhähtää. "Kiitos", tyttö jatkaa hammastahnamainoshymyään ja ihailee tyytyväisenä vaatteitaan. Valomerkin jälkeen tyttö ja mies kävelevät kylkikyljessä ulos kapakasta. Ulkona on jo aamu, sillä ilma on suhteellisen lämmin ja taivas on jo muuttunut vaaleansiniseksi - kevään muotiväriksi.
Keskipäivällä tyttö avaa silmänsä, joita koristaa yhä tuhruinen ripsiväri, jonka tyttö oli edellisiltana huolellisesti siveltänyt silmiinsä. Hän katselee ympärilleen, näkee ensimmäisenä laukkunsa maassa ja koettaa kurottautua nappaamaan sen lähettyvilleen. Samassa vatsaa alkaa kouristaa ja tyttö koukistaa polvensa sikiöasentoon helpottaakseen tilaansa. "Sattuu niin valtavasti.", tyttö sopertaa itsekseen ja hänen silmiinsä osuu tuolloin hänen sukkahousunsa, jotka makaavat täysin revenneinä hänen oikean kylkensä vieressä. Hame on korvissa. Tyttö kauhistelee tilannetta, muttei pysty liikkumaan valtavan kivun takia. Hän purskahtaa itkuun ja viimeisetkin meikit leviävät kalpeille poskille. Hetken maattuaan tyttö nousee vaivoin kontilleen. Hän konttaa kohti mokkalaukkuaan ja kaivaa hitaasti laukun pohjalta muutaman särkylääkkeen. Tyttö nielaisee kolme kapselia ilman vettä, ottaa laukustansa käsipeilin ja pyyhkii nuhruisia meikin jämiä kasvoiltansa pois. Hiukset repsottavat ja tyttö sitoo ne poninhännälle taakseen. Jotenkuten tyttö kuitenkin pääsee jaloilleen ja lähtee matelemaan kohti kotiansa.
Kuparin värinen avain kääntyy lukossa ja ovi aukeaa. Tyttö astuu hitaasti sisään taloonsa ja laittaa valot päälle. "Olen ollut huolissani koko yön! Missäs sitä ollaan oltu?", äidin huolesta värilliset, mutta vihaiset kasvot ovat tytön silmien alla. Tyttö mongertaa jotain suustaan ja matelee kohti huonettaan. "Olet kamalan näköinen! Mikä ihmeen katutyttö sinusta on tullut?", äiti huutaa tytön perään. Tyttö läimäyttää huoneensa oven kiinni, heittäytyy sängylle, painaa päänsä tyynyyn ja katsoo kohti kattoa. Katto on likainen ja ikkunasta heijastuu auringon paiste tuhruihin . Tyttö sulkee silmänsä ja kyynelvana tekee jälleen tilaansa tytön poskelle. Puhelin soi.
Äiti avaa rymistellen tytön huoneen oven ja heittää langattoman puhelimen tytön vatsan päälle. "Siinä on, ole hyvä!", äiti jatkaa ja läimäyttää huoneen oven kiinni. Tyttö tarttuu luuriin. "No moikka höpsö!", kuuluu langan päästä. Puhelimessa on tytön poikaystävä. "Miten meni eilinen?", kysyy tämä. Tyttö höpöttää vaivaantuneena pojalle illastansa. Hän kertoo, kuinka oli läikyttänyt punaviiniä hameelleen, ja kuinka hän oli yllättäen huomannut olevansa yksin, kun Tiina oli kadonnut väkijoukkoon. Poika nauraa tytön tolvailuille. "Ens kerralla otat sitten mutkin mukaan", hän tokaisee iloisesti. "Nähdäänkö nyt?"
Tyttö myöntäilee vaitonaisesti pojalle ja he sopivat tapaamisen viereiseen kuppilaan.
Käytyään suihkussa ja laitettuaan siedettävät vaatteet päällensä, tyttö on valmis lähtemään kahvilaan. Kotona tuoksuu ruoka. Äiti on valmistanut makaroonilaatikkoa. Se ei maistu. Tyttö ruiskuttaa ruusun tuoksuista hajuvettä korviensa taakse ja käsivarsiin ja sitoo kenkänsä somille ruseteille. Hän juoksee rappukäytävään ja kuulee vielä muutaman vihaisen sanan keittiöstä sulkiessaan oven.
Poika seisoo kahvilan edessä ja hänen silmänsä kirkastuvat nähdessään tytön. He halaavat pitkään ja ruusun tuoksu tarttuu pojan vaatteisiin. Poika sivelee tytön ruskeita hiuksia pois silmien edestä ja painaa märän suudelman tytön suulle. Tyttö kääntää kasvonsa poispäin pojan kasvoilta. Poika kummastelee tytön käytöstä, mutta tarttuu tyttöä kädestä. Hän suorastaan vetää tytön kahvilan sisälle ja kiusoittelee tätä kutitellen tyttöä kaulasta. Tyttö vaikeroi: "Älä viitti." Poika on kärsivällinen ja lopettaa kiusottelun. Hän tilaa itselleen kahvin mustana ja tytölle pienen laittikokiksen. He istuvat keskelle kahvilaa sellaiseen pieneen, suorakaiteen muotoiseen kahvipöytään. Poika huokaisee syvään: "Ihana nähdä sut. Kai sä pärjäsit eilen ihan hyvin?" Tyttö nyökkää pojalle, muttei sano mitään. Poika menee hiljaiseksi. "Mitä on tapahtunut?", hän kysyy tytöltä kummastellen ja käännellen päätänsä. Pojan tummansiniset silmät ovat ymmällä ja hapuilevat huolestuneena ympyrää. "Älä vaan sano, että se oli siellä...", poika pudistaa päätänsä. Mustasukkaisuus valtaa pojan kasvot. "Voi vittu!... taas!", poika menettää malttinsa. Hän pyörittelee päätänsä hurjistuneena, kädet harovat epävarmasti hänen omia hiuksiansa ja pää liikkuu puolelta toiselle. Silmät hakevat katsekontaktia tytöltä, tyttö tuijottaa kohti lattiaa ja vaikuttaa syyliseltä. Poika nousee ylös ja menettää malttinsa. "Miks taas!", hän huutaa välittämättä muista ihmisistä. Hän pyörii ympyrää tuolin takana ja kiroilee itsekseen. Käsi puristuu nyrkkiin ja hän hakkaa toista kättään sillä rajun näköisesti. Kauempana olevat mummot kauhistelevat pojan käytöstä. Tyttö havahtuu häpeään ja nousee myös ylös. Kahvi on jo jäähtynyt kuppiin ja tyttö repii pojan ulos kahvilasta. Poika tarttuu ulkona kiinni tytön harteisiin: "Vittu, kun mä vihaan sua!... tieksä mä rakastan sua!", hän huutaa tunteet kuohuen päin tytön naamaa. Sylki lentää suusta tytön kasvoille ja tämä tuskissaan pyyhkii ne hihaansa. "Älä viitti tässä, jooko?", tyttö pytää pojalta surullisena. "Mitä vitun väliä sillä on missä mä sulle sanon suorat sanat senki huora." Tyttö purskahtaa itkuun. Huora oli sana, jonka hän viimeiseksi halusi kuulla. Tyttö kääntyy pois pojan luota ja lähtee kävelemään kohti autoaan. Poika juoksee tytön perään: "En mä tarkottanu, et sä ole huora. Mä en vaan voi käsittää, miks sä aina teet mulle näin.", poika yrittää kerjätä tytöltä sääliä. "Mutta mä en ole mikään huora..!", tyttö itkee vuolaasti ja etsii auton avaimia mokkalaukustaan. "Et olekaan.", poika toputtelee. "Mä lähden nyt.", tyttö sanoo löydettyään avaimen laukun pohjalta. "Sä et lähde minnekään, ennen ku kerrot, mitä tasan tarkkaan eilen tapahtu!", poika alkaa jälleen uhota. Tyttö väittää vastaa, hän haluaa lähteä heti. Poika tarttuu jälleen tytön käsivarsiin kovakouraisesti niin, että tyttöä sattuu. Tyttö alkaa parkua ja ihmiset tuijottavat ympärillä. "Älä tee pahaa!", tyttö anelee. "Mua sattuu!", hän huutaa kurkku suorana. "Mä en ikinä satuttais sua.", poika torjuu syytökset. Mustelmat ovat jo syntyneet tytön käsivarsiin. "Kerro nyt vaan, että miten se tapahtu eilen!", poika karjuu epävarmana ja vihaisena. Ihmiset jatkavat pällistelemistä puuttumatta kuitenkaan tilanteeseen. "Vooih... älä ole niin säälittävä, että käperryt ittees....", poika jatkaa tytön haukkumista. Tyttö lyyhistyy nyyhkyttäen maahan autonsa viereen. Kyyneleiden välistä hän itkuisella äänellä sopertaa jotain. Poika ei kuule ja potkaisee auton rengasta niin kovaa kuin pystyy. "Mitä vittua sä oikein puhut? Joko se anteekspyyntö olisi paikallaan?", poika jatkaa uhoamistaan. Tytön kädet peittävät itkuiset kasvot ja puhe on edelleen epäselvää. Pian kuitenkin kyynelten joukosta erottuu lause: "Mut raiskattiin eilen."
Väsymys painaa tytön silmiä ja tanssiaskeleet käyvät yhä vain raskaammiksi ja raskaammiksi. Korkeat korot alkavat vaikuttaa liian korkeilta ja tyttö hoipertelee piikkikoroillaan kapakan punaiselle sohvalle istumaan. Sukkahousuissa on iso reikä polven kohdalla, josta paljastuu tytön ruskettunut iho.
Mies istuu tytön pöytään ja laskee kaksi tuoppia tytön eteen. Toinen on tarkoitettu tytölle. Tyttö vilkaisee
mieheen ja hymyilee tälle väkinäistä hymyä - niin kaunista hymyä kuin suinkin on mahdollista -tuossa tilanteessa, kun tyttö on. "Sulla on tosi kivat kledjut päällä", mies kehaisee, vetäytyy taaksepäin ja myhähtää. "Kiitos", tyttö jatkaa hammastahnamainoshymyään ja ihailee tyytyväisenä vaatteitaan. Valomerkin jälkeen tyttö ja mies kävelevät kylkikyljessä ulos kapakasta. Ulkona on jo aamu, sillä ilma on suhteellisen lämmin ja taivas on jo muuttunut vaaleansiniseksi - kevään muotiväriksi.
Keskipäivällä tyttö avaa silmänsä, joita koristaa yhä tuhruinen ripsiväri, jonka tyttö oli edellisiltana huolellisesti siveltänyt silmiinsä. Hän katselee ympärilleen, näkee ensimmäisenä laukkunsa maassa ja koettaa kurottautua nappaamaan sen lähettyvilleen. Samassa vatsaa alkaa kouristaa ja tyttö koukistaa polvensa sikiöasentoon helpottaakseen tilaansa. "Sattuu niin valtavasti.", tyttö sopertaa itsekseen ja hänen silmiinsä osuu tuolloin hänen sukkahousunsa, jotka makaavat täysin revenneinä hänen oikean kylkensä vieressä. Hame on korvissa. Tyttö kauhistelee tilannetta, muttei pysty liikkumaan valtavan kivun takia. Hän purskahtaa itkuun ja viimeisetkin meikit leviävät kalpeille poskille. Hetken maattuaan tyttö nousee vaivoin kontilleen. Hän konttaa kohti mokkalaukkuaan ja kaivaa hitaasti laukun pohjalta muutaman särkylääkkeen. Tyttö nielaisee kolme kapselia ilman vettä, ottaa laukustansa käsipeilin ja pyyhkii nuhruisia meikin jämiä kasvoiltansa pois. Hiukset repsottavat ja tyttö sitoo ne poninhännälle taakseen. Jotenkuten tyttö kuitenkin pääsee jaloilleen ja lähtee matelemaan kohti kotiansa.
Kuparin värinen avain kääntyy lukossa ja ovi aukeaa. Tyttö astuu hitaasti sisään taloonsa ja laittaa valot päälle. "Olen ollut huolissani koko yön! Missäs sitä ollaan oltu?", äidin huolesta värilliset, mutta vihaiset kasvot ovat tytön silmien alla. Tyttö mongertaa jotain suustaan ja matelee kohti huonettaan. "Olet kamalan näköinen! Mikä ihmeen katutyttö sinusta on tullut?", äiti huutaa tytön perään. Tyttö läimäyttää huoneensa oven kiinni, heittäytyy sängylle, painaa päänsä tyynyyn ja katsoo kohti kattoa. Katto on likainen ja ikkunasta heijastuu auringon paiste tuhruihin . Tyttö sulkee silmänsä ja kyynelvana tekee jälleen tilaansa tytön poskelle. Puhelin soi.
Äiti avaa rymistellen tytön huoneen oven ja heittää langattoman puhelimen tytön vatsan päälle. "Siinä on, ole hyvä!", äiti jatkaa ja läimäyttää huoneen oven kiinni. Tyttö tarttuu luuriin. "No moikka höpsö!", kuuluu langan päästä. Puhelimessa on tytön poikaystävä. "Miten meni eilinen?", kysyy tämä. Tyttö höpöttää vaivaantuneena pojalle illastansa. Hän kertoo, kuinka oli läikyttänyt punaviiniä hameelleen, ja kuinka hän oli yllättäen huomannut olevansa yksin, kun Tiina oli kadonnut väkijoukkoon. Poika nauraa tytön tolvailuille. "Ens kerralla otat sitten mutkin mukaan", hän tokaisee iloisesti. "Nähdäänkö nyt?"
Tyttö myöntäilee vaitonaisesti pojalle ja he sopivat tapaamisen viereiseen kuppilaan.
Käytyään suihkussa ja laitettuaan siedettävät vaatteet päällensä, tyttö on valmis lähtemään kahvilaan. Kotona tuoksuu ruoka. Äiti on valmistanut makaroonilaatikkoa. Se ei maistu. Tyttö ruiskuttaa ruusun tuoksuista hajuvettä korviensa taakse ja käsivarsiin ja sitoo kenkänsä somille ruseteille. Hän juoksee rappukäytävään ja kuulee vielä muutaman vihaisen sanan keittiöstä sulkiessaan oven.
Poika seisoo kahvilan edessä ja hänen silmänsä kirkastuvat nähdessään tytön. He halaavat pitkään ja ruusun tuoksu tarttuu pojan vaatteisiin. Poika sivelee tytön ruskeita hiuksia pois silmien edestä ja painaa märän suudelman tytön suulle. Tyttö kääntää kasvonsa poispäin pojan kasvoilta. Poika kummastelee tytön käytöstä, mutta tarttuu tyttöä kädestä. Hän suorastaan vetää tytön kahvilan sisälle ja kiusoittelee tätä kutitellen tyttöä kaulasta. Tyttö vaikeroi: "Älä viitti." Poika on kärsivällinen ja lopettaa kiusottelun. Hän tilaa itselleen kahvin mustana ja tytölle pienen laittikokiksen. He istuvat keskelle kahvilaa sellaiseen pieneen, suorakaiteen muotoiseen kahvipöytään. Poika huokaisee syvään: "Ihana nähdä sut. Kai sä pärjäsit eilen ihan hyvin?" Tyttö nyökkää pojalle, muttei sano mitään. Poika menee hiljaiseksi. "Mitä on tapahtunut?", hän kysyy tytöltä kummastellen ja käännellen päätänsä. Pojan tummansiniset silmät ovat ymmällä ja hapuilevat huolestuneena ympyrää. "Älä vaan sano, että se oli siellä...", poika pudistaa päätänsä. Mustasukkaisuus valtaa pojan kasvot. "Voi vittu!... taas!", poika menettää malttinsa. Hän pyörittelee päätänsä hurjistuneena, kädet harovat epävarmasti hänen omia hiuksiansa ja pää liikkuu puolelta toiselle. Silmät hakevat katsekontaktia tytöltä, tyttö tuijottaa kohti lattiaa ja vaikuttaa syyliseltä. Poika nousee ylös ja menettää malttinsa. "Miks taas!", hän huutaa välittämättä muista ihmisistä. Hän pyörii ympyrää tuolin takana ja kiroilee itsekseen. Käsi puristuu nyrkkiin ja hän hakkaa toista kättään sillä rajun näköisesti. Kauempana olevat mummot kauhistelevat pojan käytöstä. Tyttö havahtuu häpeään ja nousee myös ylös. Kahvi on jo jäähtynyt kuppiin ja tyttö repii pojan ulos kahvilasta. Poika tarttuu ulkona kiinni tytön harteisiin: "Vittu, kun mä vihaan sua!... tieksä mä rakastan sua!", hän huutaa tunteet kuohuen päin tytön naamaa. Sylki lentää suusta tytön kasvoille ja tämä tuskissaan pyyhkii ne hihaansa. "Älä viitti tässä, jooko?", tyttö pytää pojalta surullisena. "Mitä vitun väliä sillä on missä mä sulle sanon suorat sanat senki huora." Tyttö purskahtaa itkuun. Huora oli sana, jonka hän viimeiseksi halusi kuulla. Tyttö kääntyy pois pojan luota ja lähtee kävelemään kohti autoaan. Poika juoksee tytön perään: "En mä tarkottanu, et sä ole huora. Mä en vaan voi käsittää, miks sä aina teet mulle näin.", poika yrittää kerjätä tytöltä sääliä. "Mutta mä en ole mikään huora..!", tyttö itkee vuolaasti ja etsii auton avaimia mokkalaukustaan. "Et olekaan.", poika toputtelee. "Mä lähden nyt.", tyttö sanoo löydettyään avaimen laukun pohjalta. "Sä et lähde minnekään, ennen ku kerrot, mitä tasan tarkkaan eilen tapahtu!", poika alkaa jälleen uhota. Tyttö väittää vastaa, hän haluaa lähteä heti. Poika tarttuu jälleen tytön käsivarsiin kovakouraisesti niin, että tyttöä sattuu. Tyttö alkaa parkua ja ihmiset tuijottavat ympärillä. "Älä tee pahaa!", tyttö anelee. "Mua sattuu!", hän huutaa kurkku suorana. "Mä en ikinä satuttais sua.", poika torjuu syytökset. Mustelmat ovat jo syntyneet tytön käsivarsiin. "Kerro nyt vaan, että miten se tapahtu eilen!", poika karjuu epävarmana ja vihaisena. Ihmiset jatkavat pällistelemistä puuttumatta kuitenkaan tilanteeseen. "Vooih... älä ole niin säälittävä, että käperryt ittees....", poika jatkaa tytön haukkumista. Tyttö lyyhistyy nyyhkyttäen maahan autonsa viereen. Kyyneleiden välistä hän itkuisella äänellä sopertaa jotain. Poika ei kuule ja potkaisee auton rengasta niin kovaa kuin pystyy. "Mitä vittua sä oikein puhut? Joko se anteekspyyntö olisi paikallaan?", poika jatkaa uhoamistaan. Tytön kädet peittävät itkuiset kasvot ja puhe on edelleen epäselvää. Pian kuitenkin kyynelten joukosta erottuu lause: "Mut raiskattiin eilen."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puoleensa vetävää tekstiä! =)
... ja hymynaama =)
Pidin, pidin. Näppärää tekstiä. Onko epäkohteliasta kysyä kirjoittajan ikää? Ikuisia aiheita, vaan eivät iänikuisia. Oletko kirjoittanut pitempiäkin tekstejä?
Ai niin, yksi pikku muotoiluvinkki: netissä teksteihin kannattaisi varmaan tehdä lyhyempiä jaksoja, näytöltä tuollainen teksti on vähän raskas lukea. Tuo vain pisti silmään.
Kuule, aiheestasi, ollakseni utelias: onko kyseessä puhtaasti fiktiivinen tilanne vai onko rankalla aiheella jotain pohjaa tosielämässä?
Tosi kiva saada palautetta! (yleensä kukaan ei jaksa vaivautua sanomaan mitään luettuani tekstejäni) Mukava myös, että joku on kiinnostunut kuulemaan kuka minä olen, eikä vain ajattele minua pelkkänä kasvottomana henkilönä.
Jeps, oon kirjottanu jotain vähän pidempiäkin tekstejä.. enimmäkseen kuitenkin novelleja - tämmönen pöytälaatikkokirjailija täältä löytyy. Kirjoittajan ikä on 20. (aina pitää liiotella - 19, mutta marraskuussa 20)
En koskaan kirjoita puhtaasti fiktiivisiä tarinoita. Eli novellillani on pohjaa tosielämään - olen napannut tilanteita sieltä sun täältä.
En ole aikasemmin kirjoittanut mitään nettiin (kesti kauan kunnes uskalsin tämänkin tekstin laittaa muiden luettavaksi), joten mukava kuulla myös miten saisin vielä ihmiset lukemaan juttujani.. (
jatka ihmeessä..! toi oli tosi huippu, eikä virheitäkään löytyny ja sen takia oli helppoa lukemista.. hyvin alko ja hyvin loppu.. mutta toi loppu jää kaiveleen, jos siihen ei keksitä jatkoo??!?!!?!?!?