Elokuva vl-perheestä

televisiossa

Tänään tulee tv:stä vanhoillislestadiolaiskotia käsittelevä elokuva Pahat pojat, klo. 21.00.

Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kuvaa erään vanhoillislestadiolaisperheen lapsien elämää. Nämä kuvatut pojathan tulivat mediassa tunnetuiksi Suomen Daltoneina.

Tämä tositapahtumiin perustuva elokuva on yksi osa sitä todellisuutta, mihin ahdasmielinen vanhoillislestadiolainen kasvatus voi johtaa ja on johtanut niin useiden kohdalla.

Tietenkin on myös sellaisia vanhoillisleatadiolaiskoteja, joissa ei enää olla kovin ahdasmielisiä ja siellä voi kasvaa tasapainoisesti ihmisiksi.

13

2132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hihhulainen

      Kyseinen Koistisen perhe ei ollut vanhoillislestadiolainen, vaan ns. leeviläinen perhe (esikoislestadiolaisista irronnut äärimmäissuunta).

      Ilmeisesti myös isän skitsofrenia ja sen kaikki seuraukset johtuivat lestadiolaisuudesta?

    • Isänmaallinen maanpuolustaja

      Tänään tulevan elokuvan pohjana oleva perhe ei ole ollut vanhoillislestadiolainen. Kyse on esikoislestadiolaisuudesta.

      • Juuso

        Vaan yksi esikoislestadiolaisuuden jyrkimpiä haaroja.


      • Elizza
        Juuso kirjoitti:

        Vaan yksi esikoislestadiolaisuuden jyrkimpiä haaroja.

        Ilkka Remeskin tajusi lestadiolaisuuden myyvän: Nimessä ja veressä.
        Ei voi sanoa että "Jokke-pappa" kuvastaa ensinnä lestadiolaisuutta. Mielisairaus perheessä sairastuttaa koko perheen, vaimo väsyy ja masentuu, lapset oireilevat. Niin uskovassa kuin ei-uskovassa perheessä.


    • ...

      Kuule, Siinä perheessä on ollut vakavasti mielisairas isä ja todella vakavasti onkin ollut. Mielisairaushan voi kohdata ketä tahansa, joten ei kannata alkaa retostelemaan vakavilla asioilla tai ensinkään yhdistämään tuota uskoon.

      Kirjoituksesi viestii sellaista ylpeän maailman ihmisen meininkiä, jolla on enemmän luuloa kuin tietoa. Sanoistaan on jokainen vastuussa, joten ole tarkkana.

      Tällaista on siis mielestäsi tapahtunut niin useiden kohdalla vl-kasvatuksen aikaan saamana?? oletko ihan varma sittenkään?

      Mielestäni nämä daltonit eivät ole uskoa itse edes laittaneet syyksi vaan nimenomaan isänsä sairautta. Se on vaan sitä asioiden kaivelua. Jossakin vaiheessa oli puhetta, että veljekset eivät olisi edes halunneet sellaista elokuvaa mikä siitä tuli. Mutta rahan-ahneet elokuva nikkarit dollarit silmissä kiiluen anastivat toisen yksityisasioita tulojen toivossa. Ei ole röyhkeydellä enää rajaa.

      • uskonto..

        Yleensä ääriuskonnollisuus ja mielenterveysongelmat ovat vaarallinen yhdistelmä, varsinkin viattomien l. lasten kannalta, siinä kai kuitenkin aloittaja on oikeassa. Vaikkakaan alunperin mielenterveysongelmat eivät välttämättä ole aiheutuneet uskonnollisuudesta.
        Totta, Pahat pojat- elokuvassa oli kyllä mielestäni outoja painotuksia, nimenomaan kaupalliseen suuntaan, ja totta myös, että kysymyksessä on kuitenkin vakavat asiat, joilla rahastaminen on todella arveluttavaa.
        Kaikkea hyvää vain alkuperäisille "Daltoneille", toivottavasti elämä kantaa.


    • XXL

      Seurasin, kun provinssiresidenssini maisemissa kuvattiin bensa-automaatin irrottamista & postiryöstöä (ja kai siinä puhelinkopillekin jotenkin huonosti kävi). Täytyy katsastaa, miten filmatisointi on onnistunut.

    • Ripaus

      Onhan se niin houkuttelevaa myydä elokuvaa, jossa pahat pojat ovatkin lestadiolaisia. Siis niitä, jotka kaikkien huhujen mukaan pitäisi olla niin kilttiä kansaa ettei niistä saa mitään irti kuin vähän liioittelemalla tai valehtelemalla.

      Tuskin lestadiolaisuus on kovin suuri syy poikien käyttäytymiseen, isän sairaus lienee se määräävä tekijä. Paljonko siihen sairauteen on uskonnolla ollut vaikutusta, sitä emme tiedä. Ja sitä tuskin pohditaan elokuvassakaan. Sehän ei ole se mielenkiintoisin asia. Mutta pahat lestadiolaispojat on, ja se on sensaatio!

      Markkinat mylläävät.

    • kertoi

      paljon vl:istä. ei ole sijaa kateudelle vlliä kohtaan, ei sitte niin yhtään!

      • huomannut yllä olevaa

        tiedotetta,että kyseiset veljekset eivät olleet vl-iä eikä heidän kotiväkensä. Toivottavasti tämä on tullut selväksi.


      • hulluja
        huomannut yllä olevaa kirjoitti:

        tiedotetta,että kyseiset veljekset eivät olleet vl-iä eikä heidän kotiväkensä. Toivottavasti tämä on tullut selväksi.

        pelkäätkö että lahkonne häpäistään? Se on tehty jo Larssin aikana, joten älä siitä murhetta kanna.


    • Ihanko tosi?

      Eivätkö kaikki olekaan kuin nuo Daltonit?

      • el.

        nämä ns. Daltonin veljekset ei todellakaan ole vl- eikä esikoislestadiolaisesta perheestä! Ne on leeviläisä. Leeviläiset on eronnu esikoislestadiolaisista. Ja Niiden kotiolot ei muutenkaan johtuneet uskonnosta vaan isän sairaudesta ja heidän köyhyydestään. Media on pyöritellyt muutenkin totuutta aika paljon... Ja paljo muutaki mitä heidän kotonaan on tapahtunut niin ei todellakaan liity lestadiolasiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe