Erno ja Palle

Oli talvinen iltapäivä. Taivas oli kirpeän raikas ja paksu lumikerros peitti tienoon. Erno ja Palle käyskentelivät jalkakäytävällä rupatellen ja savukkeita poltellen. He olivat ryypänneet koko edellisen päivän ja nyt krapulan ensi oireet ravistelivat heidän kehojaan.

Erno oli varsinainen luikku: hänellä oli pitkä räkäinen nenä. Koivet hänellä olivat luisevan kapeat ja niiden päällä lepäsi valtaisa maha. Palle puolestaan oli julmettu läskilouhimo, oikea köntys. Hänen kasvonsa olivat läskin peitossa ja leukoja oli valehtelematta kymmenkunta.

Siinä he kävelivät ja jutustelivat - lähinnä viinasta ja pimpsasta. Tunnelma oli rauhaisa, vaikka suolistossa murisikin raivoisa ripulipaska.

Juuri kun Palle oli sytyttämässä savuketta, taivaalta lennähti omituinen esine. Kuin ukonvasama se oli ja ennalta varoittamatta sieppasi pojat haaviin. Pojat rimpuilivat ja reuhtoivat, mutta turhaan. Hämmästyksekseen he havaitsivat kiitävänsä tähtisumujen halki uskomattomalla nopeudella.

Sitten heidät vedettiin alukseen. He vaipuivat syvään uneen ja herättyään heitä kohtasi kauhistus: neljä isosilmäistä vesipäätä katseli heitä tutkien. Yksi hilpaisi Ernon vatsan auki ja kiskaisi paksusuolen ulos. Sitten hän leikkasi sen halki. Silloin valtavan paineen alaisena ollut ripulipaska läsähti humanoidin kasvoille. Humikset olivat kauhuissaan ja heittivät Ernon lihanleikkausmasiinaan. Humikset lähestyivät varovasti Pallea ja kirurgi-ufo uskaltautui lopulta Pallen hirmuisen vatsan läheisyyteen. Sen hän avasi ja Palle karjui tuskissaan.

Silloin kävikin hassusti: Pallen turpea vatsa räjähti ja läskit pärskyivät humiksien päälle, jotka hukkuivat läskin paljouteen. Palle tarttui aluksen ohjaimiin ja ajoi sen takaisin maahan. Hän siunasi Ernon peräsuolen ja hautasi sen pihalleen. Sitten hän alkoi ryypätä.