Ja taivaalta satoi..

Tauski oli juuri lähdössä kotoaan. Tauski-poika oli menossa läheiseen siwaan ostamaan kaljaa. Siellä hän kaappasi 24-packin ja kiirehti tiskille. Hän heitti yhden askin kyttyräselkiä liukuhihnalle ja vihelteli lempibiisiään.

Siwan ämmä hoputti Tauskia, sillä kaupan oli määrä sulkeutua puolentoista minuutin kuluttua. Tauski poistui liikkeestä ja sytytti savukkeen. Eräs juoppo käveli häntä kohti silmissään maaninen katse, ja Tauski valmistautui surmatyöhön. Juoppo halusikin vain yhden tupakan.

Yht'äkkiä Tauski alkoi porautua maankuoren lävitse kuin mikäkin torpedo. Hän näki laavavirtojen vilistävän ohitseen kiitäessään vääjäämättä kohti maan keskipistettä. Hän toivoi näkevänsä Jules Vernen, sillä Verne oli hänen sankarinsa.

Saavuttuaan perille, hän näki lieskojen meret ja laavavirrat, joiden mykistävä mahti sai Tauskin purskahtamaan itkuun. Samassa Tauski tunsi käden olkapäällään. Se oli lohduttava käsi. Tauski kääntyi ja säpsähti: käsi kuului itse perkeleelle.

-Älä suotta pelkää, Tauski. Täällä on ihan kivaa kun tänne asettuu. Tuokin mies on seisonut käsillään paskassa jo sata vuotta, mutta vieläkin hymyää, piru lohdutteli.

Siinä Tauski nyt seisoi eikä muuta voinut. Hän asettui erääseen huoneeseen, jossa miesten takapuoleen iskostettiin hiilihangon kärkiä. Ismolle tuotiin bloody mary ja voileipäkeksejä. Ismo tajusi hetken istuttuaan, ettei helvetti ollutkaan niin paha paikka: siellä asuivat ne jotka olivat enemmän pirun kuin jumalan mieleen. Kuka mistäkin tykkää, ajatteli Tauski ja nauraa hörähti.