Arpien valkaisu +roa

Punainen

Hei, aattelin tässä tehdä pientä galluppia, siittä että oletteko valkaisseet kasvoissa olevia punaisia akne arpia ja jos olette niin millä aineella ja suosittelettko te sitä, sekä käytittekö sitä roa-kuurinne aikana?

Itselläni on keskivaikea akne ja aloitin vastikään ensimmäisen roa-kuurini (toivottavasti myös viimeisen). Roa on ainakin minun kohdalla kasvoihin toiminnut ihan ok:sti (pahenemisvaihe pikku hiljaa ohi,finnejä vähemmän, ns. ihomadot vähentyneet huomattavasti) ainakin tällä hetkellä. Kasvoihin minulle on jäänyt erittäin epämielyttäviä punaisia jälkiä, kuten monelle muullekkin, ne eivät ole syviä vaan aika pinnallisia, ainakin osittain. Ne on meikillä erittäin hankala piilottaa, tosin ne kyllä saisi piloon jos laittaisin vähintään kahden ja puolen senttimetrin meikkikerroksen, mutta lopputulos todennäköisesti näyttäisi enemmän ylimeikatulta puudelilta kuin ihmiseltä. Harmiksiseni satun lisäksi omistamaan erittäin vaalean ihon :(, se lisää entisestään meikkaamisen vaikeutta. Olisi kivaa päässä jäljistä eroon, kun vanhojentansitkin pikkuhiljaa painavat päälle helmikuussa, eikä erityisen kiva ole kun kasvoissa olevat läikät ovat samaa sävyä puvun kanssa.

1

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VALKAISE!

      Kaikenlainen arpien valkaisu, kuorinnat, hionnat, laserhoidot sun muut PITÄÄ jättää vasta kuurin jälkeen tehtäviksi! Pakkausselosteessakin lukee ettei ihoa saa rasittaa turhaan! Odottele rauhassa se kuuri loppuun ja vielä se vaadittu 6 kuukautta ja katso sitten, miltä ihosi näyttää.
      Noitten hoitojen kanssa kannattaa pelata niin varmanpäälle kuin voi! Ei kannata kuunnella mitä kosmetologit sanovat "hellävaraisista" hoidoista, koska niitä ei ole mitään suunniteltu roan aikana tehtäviksi. Roan aikana iho on todella herkkä ja ohut ja arpeutuu helpommin.

      Olen itse nyt 4 viikkoa roalla ja hyvin on toiminut, iho ei rasvoitu enää ja naama tuntuu jotenkin rauhoittuneelta. Voi myös johtua siitä etten stressaa sitä enää niin paljon.

      Itselläni oli vanhojen tanssit tossa vuosi sitten, eikä naamani todellakaan ollut kehuttavassa kunnossa silloin, mutta voin sanoa että elämää on vanhojentanssien jälkeenkin! Tässä iässä tapahtuu niin paljon, ettei kukaan muista edes mitä teki edellisenä viikonloppuna saati sitten vuosi sitten vanhojentansseissa =D
      ...tai millainen puku jollain oli silloin tai miltä joku näytti.
      Kun olet syönyt kuurisi loppuun ja saanut naamasi takaisin, ihmiset ajattelet vain sitä miten aurinkoinen olet ja miten jaksat aina hymyillä niin paljon. =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      107
      6842
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      91
      5105
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3349
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3232
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      28
      2391
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1746
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1391
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1332
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1246
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe