Aselepo palstalle?

Tuulipuku päällä

Kuten monet ovat varmaan huomanneet, meno palstalla on villiintynyt ja mopo karannut käsistä. Asiallisesta keskustelupalstasta ei voi enää puhua.

Ehdotankin, että tietyt perusfundamentit LUKITTAISIIN faktoiksi, joista ei tarvitse enää avata ketjuja tai toistaa hokemia, vaan ne olisivat palstalla yleisiä totuuksia, olipa sitten tuhnu tai tuulipuku, esim:

- jos on juuri nyt ostamassa omaa, on varmaan syytä pohtia kovasti onko hetki oikea
- jos on jo ehtinyt ostaa, ostopäätöksen on varmasti tehnyt rationaalisin argumentein eikä ostaja välttämättä ole niin tyhmä ja päätön kuin palstalaiset luulevat
- suuren lainan ottaminen on koska tahansa päätös, jota on harkittava tarkkaan ja varauduttava pahimpaan
- tämän palstan tekstit eivät vaikuta markkinakäyttäytymiseen
- pääsääntöisesti koron nousu laskee hintoja ja päinvastoin
- taloudessa on korkojen lisäksi muitakin vaikuttavia tekijöitä
- jos hinnat olisivat vakaat, omistusasuminen olisi pitkässä juoksussa vuokra-asumista järkevämpää
- Suomessa on melko harvoja ihmisiä, jotka ovat spekulatiivisessa mielessä myyneet omistusasuntonsa ja siirtyneet vuokralle
- em. menettelyllä on toki teoriassa mahdollisuus rikastua, mikäli henkilö on onnekas tai muuten hyvä ajoituksessaan
- em. menettely voi myös mennä pieleen mm. väärästä ajoituksesta johtuen
- joillekin koti on puhtaasti asumista varten ja siihen liittyy myös paljon tunteita
- joillekin asunto on puhdas sijoitusinstrumentti ja rahantekoväline
- kaikki vuokralaiset eivät ole köyhiä tai nuoria, elämäntilanne saattaa hyvinkin tehdä vuokra-asumisen järkeväksi asumismuodoksi
- vuokraisäntä ei aina välttämättä ole läski tai epäystävällinen
- vuokra ei yleensä ole yhtä pieni kuin vastike

Esim noista ei tarttis mielestäni vääntää kättä, kun kukaan tuskin on em. pointeista eri mieltä.

1

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oleellisimman

      eli ale 70 syksyllä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe