Nukkumaijatar...

Olen pariin otteeseen n. kuukauden sisällä nähnyt unta miehestä, joka asuu pitkän välimatkan päässä. Minulla on tunteita häntä kohtaan, hänelläkin varmasti jotain tunteita, mutta sanoi minulle viimeksi, ettei pysty sitoutumaan. Olemme silti olleet yhteydessä.

Molemmilla kerroilla unet ovat tuntuneet todella aidoilta, ja niissä molemmissa olen yrittänyt etsiä miestä esim. hänen työpaikaltaan. Ensimmäisessä unessa lähdin häntä tapaamaan, mutta en löytänytkään häntä, vain hänen ystävänsä, ja aina kun luulin hänet löytäneeni, hän olikin joku toinen (nostin esim. peiton sängyn päältä, olin varma että peiton alla on hän, muttei ollut). Viime öisessä unessa olin hänen työpaikallaan, en millään meinannut häntä löytää, menin rappusia ylös ja alas (ravintolarakennus), mutta sitten kun hänet vihdoin löysin, (hän näytti kyllä kasvoista erilaiselta, mutta oli hän kuitenkin), hän selkeästi oli iloinen nähdessään minut. Halasimme ja suutelimme, ja hän sanoi minulle, että on ylpeä minusta, kun lähdin häntä etsimään. Kysyin häneltä sitten, että koska näemme seuraavan kerran, mutta hän vain "perääntyi", nyökkäili muttei sanonut selkeää vastausta. Hänen työkaverinsa näki hämmentyneen ilmeeni, (kun en tiennyt haluaako mies nähdä vai ei) ja sanoi että mies tarkoitti tuolla "kyllä".

Mitä nämä unet mahtavat sanoa?

Kiitos jos voit vastata :)
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uni korostaa juuri sitä, että mies ei haluaisi sitoutua, on siis ulottumattomissasi. Siksi et unessakaan häntä meinaa löytää ja jos löydätkin, hän ei anna kunnon vastausta tapaaamisen suhteen. Työkaveri joka sanoi, että tarkoitti kyllä, kuvaa omaa toivettasi vastauksen suhteen. Toisaalta unessa on sinulle kehoitus olla itsestäsi ylpeä vaikka et miestä itsellesi saisikaan, rakastamaan itseäsi, oma arvosi ei ole tästä miehestä kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n30v. kirjoitti:

Olen pariin otteeseen n. kuukauden sisällä nähnyt unta miehestä, joka asuu pitkän välimatkan päässä. Minulla on tunteita häntä kohtaan, hänelläkin varmasti jotain tunteita, mutta sanoi minulle viimeksi, ettei pysty sitoutumaan. Olemme silti olleet yhteydessä.

Molemmilla kerroilla unet ovat tuntuneet todella aidoilta, ja niissä molemmissa olen yrittänyt etsiä miestä esim. hänen työpaikaltaan. Ensimmäisessä unessa lähdin häntä tapaamaan, mutta en löytänytkään häntä, vain hänen ystävänsä, ja aina kun luulin hänet löytäneeni, hän olikin joku toinen (nostin esim. peiton sängyn päältä, olin varma että peiton alla on hän, muttei ollut). Viime öisessä unessa olin hänen työpaikallaan, en millään meinannut häntä löytää, menin rappusia ylös ja alas (ravintolarakennus), mutta sitten kun hänet vihdoin löysin, (hän näytti kyllä kasvoista erilaiselta, mutta oli hän kuitenkin), hän selkeästi oli iloinen nähdessään minut. Halasimme ja suutelimme, ja hän sanoi minulle, että on ylpeä minusta, kun lähdin häntä etsimään. Kysyin häneltä sitten, että koska näemme seuraavan kerran, mutta hän vain "perääntyi", nyökkäili muttei sanonut selkeää vastausta. Hänen työkaverinsa näki hämmentyneen ilmeeni, (kun en tiennyt haluaako mies nähdä vai ei) ja sanoi että mies tarkoitti tuolla "kyllä".

Mitä nämä unet mahtavat sanoa?

Kiitos jos voit vastata :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu