Nappasin tuossa eräältä profiilisivulta tekstin pätkän joka herätti minulle aika ristiriitaisia tunteita. Lähinnä vähäpätöisyyttä ja oman itsensä riittämättömyyttä.
Siksi ajattelin testata millaisia ajatuksia se toisissa herättää.
Tässä tämä ajatus:
"Rakkaus on sydän joka ei sano minä
Rakkaus on sielu, joka kysyy mitä
sinä olet vailla".
Minulle tämä ajatelma herätti niin rstiriitaisia ajatukisa etten oikeen vielä osaa sitä jäsentää.
Ottakaapa kantaa !!
Siksi ajattelin testata millaisia ajatuksia se toisissa herättää.
Tässä tämä ajatus:
"Rakkaus on sydän joka ei sano minä
Rakkaus on sielu, joka kysyy mitä
sinä olet vailla".
Minulle tämä ajatelma herätti niin rstiriitaisia ajatukisa etten oikeen vielä osaa sitä jäsentää.
Ottakaapa kantaa !!
Vastaukset 18
Vanhimmat
No mutta noinhan se on,aito rakkaus ei ajattele omaa hyvää vaan toisen.
Eri asia taas kuka tohon täysillä pystyy...
Ei kukaan.
Kaikki me tässä vajavaisia ja riittämättömiä ollaan,joten älä murehdi.
Mutta tuohon ajatelman sanomaan on tieteski hyvä pyrkiä.Jos toiselle haluat hyvää niin automaattisesti saat sitä ittekki.
Mutta kantaa voin ottaa,
Kai jokaiselle joskus se riittämättömyyden tunne iskee, sen kanssa voi vain opetella elämään.
Onneks suurin osa päivistä on niitä että tuntee itsensä rakastetuksi ja tärkeäksi.
onneks alkaa syysmasis helpottaa. Nyt voi jo alkaa odotteleen kevättä:))
kyseenalaistaa rakkauden voiman, näin sanoen?
Lisäksi kyseessä voi olla myös yhdensuuntainen tunne.
Olisiko parempi sanoa:Rakkaus on sinä ja minä,yhteinen sydän.
Sen sielu tietää;emme tarvitse muuta.
asunut minä-ihmisen kanssa,niin voi hyvin ymmärtää tuon kohdan "rakkaus on sydän,joka ei sano minä"...
näköjää ensin... ;)))
Rakkautta verrataan sekä sieluun että sydämeen. Mitään syvällisempää ei ihmisestä löytyisikään. Apostoli Paavali kirjoitti, että "rakkaus ei etsi omaansa". Omistushalu ja mustasukkaisuus eivät siis ole sitä "oikeaa" rakkautta, joka tahtoo kohteelleen vain parasta.
Vielä yksi Raamattu-sitaatti: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne."
Menipäs kristilliseksi. Mutta siteeraamasi miete kuulostaa minusta varsin uskonnolliselta, ja todella ylevältä.
Jonka mielestä nainen alkaa pilaantua 40v-päivänsä jälkeen?
Ai että oikein pilaantua? Jaa... taisin joskus murjaista että naisella 'parasta ennen' -merkintä on se nelkytvuotispäivä.
Mitäs seuraavaksi? Joudunko tuomiolle vai tuleeko muuten vain lunta tupaan?
- "Häntä rakastin paljon,
Sua rakastan joskus enemmän,
- mutta ole mulle vähän aikaa..Hän."
Niimpä niin,,, - "Rakkaus on sielu, joka kysyy mitä sinä olet vailla."
Ja toisin sanoin;
"Taloni sanoo minulle:
"Älä jätä minua, sillä täällä asuu menneisyytesi."
Ja tie sanoo minulle : "Tule ja seuraa minua, sillä minä olen sinun tulevaisuutesi."
Ja minä sanon sekä talolle että tielle:
" Ei minulla ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Jos jään tänne, jäämisessäni on poismenoa, ja jos menen, menemisessäni on jäämistä. Vain rakkaus ja kuolema muuttavat kaiken."
-Gibran-
teksti..
Uskon kyllä rakkauteen, uskon et nuo sanat tarkoitta sitä että ajattelee toista, ei enää minä keskeisesti vaan kun jotain mietti niin ottaa toisen huomioon, toisen tunteet ja mitä se ajattelee..
rakkaus on semmoinen voima et kun se vie mennessään niin paluuta ei enää ole, ja mihin pitäis palata tylsään elämään jossa ei tarvinnu ajatella kun itseään...ehkä olemme onnekkaita siinä suhteessa et molemmat löysimme toisen joka ajattelee samalla tavalla, kunnioittaa toisen mielipiteitä, arvostaa toista, ja haluaa et toisella on hyvä olla, eikä olla mustasukkaisia toisten ystävistä, menemisistä eikä muustakaan..
Rakkaus on voima
joka kantaa sinua
pitkälle,
Rakkaus on tunne
jota tarvit sielussasi,
Rakkaus on elämä
jota elät..
Niin, mihinkähän kokonaisuuteen sen sijoittaisi: ikäkausiruno, sinistä hämyä vaiko filosofista faktaa?
Noinhan se tavallaan on, kun sattuu oikeasti ihmisen kohtaamaan. Sitä ei vaan voi todeksi uskoa, kun käytäntö on osoittanut muuta. Eikä sitä voi suoraan sanoa, sen tavallaan intuitisesti tilanteessa vaistoaa. Kun sanoiksi ajatuksensa muuttaa, tuntuu se falskilta. Vuorovaikutuksesta kait siinä on kyse ja tavasta kuvata sitä. Nykyäänhän me hyvin pitkälle vain viestimme yhteen suuntaan ja haluamme antaa vaikutelmia muttemme tavallaan ole kiinnostuneita kaksisuuntaisesta toiminnasta.
Mielenkiintoinen dilemma!
joulukalenterissa se teksti.
Kyllä sen ymmärtää. Jos esimerkiksi seurustelet minä-minä ihmisen kanssa, niin kyllä siinä tuntuu siltä että se ihminen ei rakasta sinua, vaan ainoastaan itseään.
Minusta rakkaus voi hyvin sanoa "minä" tai "mitä minä haluan" - minustahan tuntemani rakkaus on lähtöisin.
Ei itsestään välittäminen poissulje rakkautta muita kohtaan - päinvastoin!
Toisista välittäessään ihminen voi kylläkin unohtaa oman hyvinvointinsa/jaksamisensa, mutta ei se mielestäni tee hänen rakkaudentyöstään sen arvokkaampaa kuin muidenkaan. Jossakin vaiheessa hän uupuu=rakkauden lähde ehtyy...
Miten sitten käy autettavien?
Jaksamista kaikille omaishoitajille ja vapaaehtoisesti avustustyötä tekeville!!!
ps. ja kaikille rakastaville :)
Heti kun joku alkaa hienostella jossain profiilissa joillain aforismeilla tai pyrkii muutoin tuomaan esiin omaa erinomaisuuttaan verbaalikikkailuilla, lakkaa kiinnostukseni välittömästi. Yksinkertainen on kaunista.
Ai menetit ihan mielenrauhasi? Höh? Tervetuloa tosielämään katsomaan ihan oikeeta kurjuutta ja ihmisten pahaa oloa niin ei tartte tommosia mietiskellä, pöpi!
Mitä pidät *tosielämänä*?
Eikö tosielämä ole meille jokaiselle se oma yksityinen, henkilökohtainen kokemus omasta elämästä ja ihmisenä olemisesta? Se on hyvin vaihtelevaa riippuen keneltä kysyy ja millaisissa olosuhteissa kukin elämäänsä elää.
Eikö kaikki elämä ole tosielämää?
Lisää siteerauksia:
Kalle Päätalo suomalisen realistisen kirjoittamisen "mestari" kirjoit eräässä koillismaa sarjan osassa että ,
"ei mitään rakkautta eikä romatiikaa, vaan parrua perseeseen"
Mitä tulee minun tosi elämään niin kurjuutta rittää ihan sopivasti itsellä ja ympärilläni.
Tosin sitä mitä sinä ehkä pidät ainoana oikean tosi kurjuutena, on ehkä se minkä itse koet. Siitä minä en todellakaan tiedä.
Huomautan vielä että en menettänyt mielenrauhaani, vaan minun oli vaikea sisäistää ajatelman sanomaa, kun se kääntyi minun mielssäni hyväksi ja huonoksi.
Itsekkään ihmisen palvelu käskyksi tai empattisen ihmisen itsensä uhraamis lupaukseksi.
No enmpä osaa sanoa asiaa vieläkään oikein, joten jatkan PÖPIN matkaani!!
Se on hyvä, ettet mielenrauhaasi menettänyt. Ilmaisit asian vain niin voimakkaasti. Tosin raju on siteerauksesi sisältö noin niinku inhimillisesti. Vaatimus voi kääntyä uhrauksesi tai päinvastoin. Tuota minä arvelin, että tarkoitit mutta suo anteeksi mielessäni kävi myös, miten mielesi voi. Sitten luulin itseäni tosikoksi, kun en tavallaan nähnyt siinä runollista rakkaus-sanomaa, vaan tosikkomaisesti tuumailin lukutapoja ja lukijaa.
Mitä tuohon empaattiseen ihmiseen tulee. Minusta empaatikko ei uhraudu vaan juuri vierestä tavallaan kuuntelee ja näkee ja ymmärtää toisessa ristiriidat. Ymmärtää mutta ei välttämättä hyväksy ja uhraudu manipuloitavaksi. Sympaatikko voi mennä tähän ansaan. Jos kärsitään niin kärsitään sitten yhdessä viimeiseen asti, eikä se (uhrautuminen) minusta kuvaa rakkautta toista saatikka sitten itseä kohtaan. Meneekö se jo julmuuden puolelle?
Hirveätä olisi se, jos tuollaisen runon pätkän sanoja paljastuisi käytännössä itsekkääksi julmuriksi. Ja sitä on hyvä miettiä ennenkuin vastaa siteerauksen kirjoittajalle. :)
Selventämään ajatuksiasi.. ;)
http://www.positiivarit.fi/joulu/12.html
Kuva kertoo, monasti enemmän kuin sanat..
Mulle tuo tuo mieleen ajatuksia,
rakkaudesta, hellyydestä ja läheisyydestä.. :)