Tahtoisin tietää - tietäviltä. Mieheni on juonut noin 4 vuotta paljon, erittäin paljon, alholistiksi asti. Nyt selvemmillä vesillä..Kyseisen juomaputken aikana kenties vain 20 selvää viikkoa. Hän ei ole enää se sama mies jonka tahdoin miehekseni. On tullut agressiivisimpia näkökantoja asioihin, plus tai miinus fiiliksiä, jokotai-asenne. Muuttaako alkoholi kemiallisesti aivot niin että persoonallisuus muutuu? Varmaankin. En jaksanut enää hänen juomistaan joten laitoin eron vireille - nyt siis muka hän on selvä. No jaa - kuka tietää. Minusta tuntuu että hän ei ole enää hän. Tosin vuodetkin tekevät tehtävänsä - muutunhan minäkin aikuisemmaksi.
Persoonan muutoksia
paljon juovalle?
101561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hampaat irvessä oletan, syy= ettei avioero astuisi voimaan?
Alkoholi vaikuttaa aivoihin nopeammin kuin maksaan tai haimaan, jota alkoholistit osaavat pelätä.
Jokainen sammuminen vahingoittaa aivoja, samoin humalatila. Juodessa syöminen ja varsinkin terveellinen syöminen unohtuu - tärkeät hermovitamiinit jäävät saamatta. Päälle tulevat vielä mahdolliset päähän osuneet iskut ja muut tapaturmat. Alkoholistin aivot ja hermosto ovat tosi lujilla.
Oma mieheni on raitis, mutta hän oli säikky ja hermoheikko noin kaksi vuotta vielä senkin jälkeen, kun oli kokonaan luopunut alkoholista. Nykyään järki ja pää tuntuu jo pelaavan normaalisti. Ilmeisesti hän on alunpitäen ollut huippuälykäs (kuten veljensä, joka on Mensan jäsen), koska järkeä riittää vielä kirkkaasti yli minun käsityskykyni. :-)
Aina on toivoa ja läheisten tuki on alkoholistille tosi tärkeää, jos hän itse on kypsynyt juomiseensa ja haluaa lopettaa. Minun miestäni on auttanut AA.
muuttuuko persoonallisuus, joku psykologi voisi osata paremmin vastata siihen, mutta ajatusmaailma ja tunne-elämä muuttuu varmasti. Itse olin juovana aikana välillä yli-impulsiivinen - nimenomaan negatiivisessa mielessä eli tein ensin (tyhmyyksiä) ja ajattelin vasta sitten. Toisaalta oli paljon "hälläväliä"-kausia kun kaikki tuntui yhdentekevältä. Ja tietysti masennusta, apatiaa, v*umaisuutta, itsekkyyttä...
En ole enkeli nykyisinkään, mutta ei ainakaan tarvitse enää aamuisin miettiä mitä iltaisin tuli tehtyä tai millaisia viestejä lähetettyä muille ihmisille :-)
Onneks et ohjannut AA:han,vaan uskoit heti!
Se on semmonen kerho mitä ei taida perheet pahemmin kestää kun ovat selvinpäin kännissä niissä kokouksissaan!
sinähän veijari olet.
Tahtoisin tietää - huomaatko itse muuttuneesi -.
Kun katsot miestäsi - näetkö hänessä omia piirteitäsi.
Kun mollaat miestäsi, tulee mieleen vanha totuus -itsestäänhän sen parhaiten tietää -
Elin mieheni kanssa rakkaudesta, rakkauslapsenkin teimme. Elämän kolhut puuttuivat peliin - ja minkä masennuksessa suomalaisen miehen vie? Uskoin, ymmärsin, huolehdin elämästä, tein työt, elätin perheen, hoidin lapsen ja miehen, annoin anteeksi mokailut, yritin tukea ja auttaa - minun voimani eivät riittäneet enää. Hän on kokenut useammankin känni-kaatuilun aivoihinsa..on käynyt katkaisuhoidot. Hänen mielestään olen tyranni - kun pidän normaalielämää arvossa, teen työni ja vaadin myös häneltä positiivisuutta, oman elämän hallintaa. Olen liian vahva (selviytyjä, kenties tunteeton). Tunteet oli laitettava sivuun jotta jaksoin siistiä kodin pulloviidakosta, jotta jaksoi tehdä työtä ja pitää huolta lapsesta. Minä "kylmetyin" - yritin silti huolehtia perheestäni kun toisella ei siihen mahdollisuuksia ollut. Poljin hänen itsekunnioituksensa? Näin taisi käydä - minä olinkin se "mies" talossa. Tein kaikkeni - olin läheisriippuvainenkin välillä. Olen vahvasti siinä uskossa että yritin kaikkeni eteemme. Katkera hän erosta on - sen "tuta" tunnen vielä. En minä ole lakannut rakastamasta häntä, ehei, en vain enää jaksanut hänen pimeää puoltaan - en jaksanut hakea apua "klinikoilta". AA ei ole meidän juttumme. Mietiskelin itse ja tulin tulokseen että en voi auttaa häntä vain itseäni ja lastani - meidän elämän ei tarvitse enää kärsiä. Katsoin peiliin, en ole syytön minäkään. En ole absolutisti - menoillan kevennykseen ja punan poskille saattamiseen voin nautiskellakkin ja joskus jopa krapulankin tuntea. Alkoholi on piriste joskus. Ajoinko minä hänet juomaan? Näin kuulin päivittäin - kenties sitten ajoin, olin kylmä, vaativa, liian hoitava, enkä ollut tarpeeksi naisellinen (perinteinen kotirouva). Itse olen sitä mieltä että mieheni vei alkoholi; kiersi pikkusormen ympärille ja otti omakseen; muiden onnella ei ollut väliä. En jaksanut auttaa enää. Nyt on keskityttävä itseeni etten sorru surupulloon - riski on.
Onneksi elämä on aika lyhyt, ja loppuu aikanaan, se tässä on lohtu. Kaikki on vain lainaa hetken.
Ei et todellakaan ole ajanut miestäsi juomaan. Jokaisella on vastuu omasta elämästään. On ilkeää henkistä väkivaltaa syyllistää puolisoaan tällä tavoin. Kyllä miehen tarttee ne syyt juomiseensa löytää ihan omasta pääkopastaan, kamalaa vierittää syy toisen niskoille...oman elämän pakoilua. Äläkä ota moisesta syytä niskoillesi, olet parhaasi tehnyt .
Se on totta, että olet hyvä, ajattelevainen ja kiltti ihminen:) Liiallinen kiltteys taas mahdollistaa puolison juomisen....mutta siitäkään ei tartte tuntea syyllisyyttä. Kait se omakin mielenterveys joutuu koetukselle alkoholistin kanssa ja parhaansa tekee....
>>Muuttaako alkoholi kemiallisesti aivot niin että persoonallisuus muutuu?>>
Vastaus: KYLLÄ
Alkoholismi on AIVOSAIRAUS.
Tarvitaan siis aivot, aine ja ympäristö.