Asperger ja työ

as:ää sairastava

Miten teillä muilla aspergerin syndroomaa sairastavilla on ollut töiden suhteen? Isäni, jolla on aspergerin syndrooma, on ollut työttömänä lähes koko ikänsä, itse olen kyllä saanut töitä helpolla, mutta työpaikan säilyttäminen on joskus ollut vaikeaa, sillä opin huomattavasti muita hitaammin.

Kihlatullani, jolla myös on as, on ollut samanlaisia ongelmia kuin minulla, mutta vähemmän ja samoin hänen äidillään...:( Tällä hetkellä olen siis työtön, sillä menetin edellisen työpaikkani juuri hitaan oppimiseni takia, minkä lisäksi olin tietenkin työpaikkakiusattu koko lyhyen työsuhteen ajan...

32

9902

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtehtävä

      >Suvussa kokemukset ovat samanlaiset toinen veljeksistä on siirtynyt cityihmisestä maalaiseksi ja hommailee kalastajana ja maata viljellen. Toinen on työtön, mutta ei ole luopunut purjehdusharrastuksestaan. Itse olen julkishallinnon tehtävissä - suojatyöpaikka ei työni kuitenkaan enää ole - vaikka saisi ollakin. Siis hyvin assimaisia ratkaisuja.

      >Itse olen löytänyt työn oman mielenkiinnon kohteeni alalta. Tiedän omasta alastani kaiken mitä nyt vaan voi kirjallisuudesta ja internetistä ammentaa. Teen aiheesta gradua työni ohella. Se takkuaa, kun en pysty keskittymään moneen hommaan samanaikaisesti. Kaikkein paras työkokemukseni oli laboratoriomestarin työt yliopistolla. Sai tehdä omaan tahtiinsa. Vaikka olen hidas - pärjäsin. Nykymeno ei suosi asseja - vauhdissa on vaikea pysyä mukana...

      Tsemppiä toveri!

    • AS-tutkittava

      Minä olen aina ollut hidas työssäni, mitä olen sitten tehnytkään. Oppiminen ollut välillä olematonta-hitaanpuoleista.
      Miten hyvin teidän mielestä sopii laivasähkömiehen työ as-piirteitä omaavalle henkilölle? Työ on itsenäistä ja osin hyvin rutiininomaista.

      • sopii

        jos on muuten taipumusta ja mielenkiintoa siihen hommaan. Just sen takia että on itsenäistä työtä. Mutta tarkoittaako se merillä oloa vai maisssa tehtävää työtä?

        Merillä laivassa työskentely vaatii tietynlaista sosiaalisuutta, kykyä pärjäillä porukassa. Sitähän ei aspergereilla hirveästi ole.


      • AS-tutkittava
        sopii kirjoitti:

        jos on muuten taipumusta ja mielenkiintoa siihen hommaan. Just sen takia että on itsenäistä työtä. Mutta tarkoittaako se merillä oloa vai maisssa tehtävää työtä?

        Merillä laivassa työskentely vaatii tietynlaista sosiaalisuutta, kykyä pärjäillä porukassa. Sitähän ei aspergereilla hirveästi ole.

        Kiinnostus heräsi pari vuotta ennenkun lopulta hain merikouluun.
        Merellä tehtävää työtä tarkoitan.
        Laiva, niin, kyllä jotkut siellä näyttää pärjäävän hyvin, vaikkei vapaa-aikana hirveästi seurustele muiden kanssa. Näin ainakin suurehkoilla rahtilaivoilla. Varsinkin naiset, varsinkin jos niitä on vain muutama koko miehistössä, pysyttelee mielummin omissa oloissaan.


    • doop

      1. ei "sairasteta" vaan ollaan vaan :D
      työhakemuksia olen lähetellyt mutten vielä ole ollut haastattelussa, tästä en aspergeria syyttäisi (kun tuskin näkyy CV:ssäni tai hakemuksissani) vaan ehkä työmarkkinatilannetta, omaa koulutustani jne....
      ja eikös kaikilla ole työllistymisongelmia jossain vaiheessa?
      itse en katsoisi aspergerin vaikuttavan työhön/työllistymiseen paljoakaan, ehkä sitten jos työttömyys pitkittyy voi alkaa miettimään tuottaako asperger jotain erityisen suuria haittoja, ja sitten miettiä voisiko itse tai ulkopuolisen avun kanssa vähentää niitä.

    • parinkin_assin_läheinen

      Osa pystyy työhön, osa ei. Riippuu syndrooman vaikeusasteesta, lapsuuden sosiaalisista suhteista, onko myös psyykkistä sairautta, ja monesta muusta seikasta. AS-ihmiset niputetaan liian usein samaan kasaan, kuin olisivat kaikki samanlaisia. Mutta parinkin assin läheisenä ja itsekin ei ihan neurotyyppisenä neuvon miettimään tarkkaan millaista ammattia ja työtä etsii. Joissakin tehtävissä AS-piirteet voivat olla jopa eduksi. Erityisen hyvä on, jos saa erityismielenkiinnonkohteestaan ammatin, mutta monesta asiasta voi kiinnostua kunhan siihen tutustuu. On myös erilaisia työpaikkoja. Omallani (valtion virasto) erilaisia ihmisiä suvaitaan, kunhan tekevät työnsä. Joissakin työpaikoissa taas vähänkin poikkeavaa kiusataan ja jopa savustetaan ulos. Nykytyöelämä on AS-ihmisille vaikeampaa kuin parikymmentä vuotta sitten, koska nykyään on vallalla kiire ja kova hierarkia ja käskyttäminen ilman perusteluja. Tuo käskyttämisen sietämisen opettelu kannattaisi alkaa jo varhain.

      • Aspergerinfo

        Tuohon kirjoitukseesi kommenttina; käskyttämistä eikä sen opettelua tulisi sallia eikä todellakaan oppia aktiivisesti yhtään. Kenelläkään ei ole oikeutta käskyttää toista ihmistä, kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.


      • Omakokemukseni

        Tuo "erityismielenkiinnonkohteesta ammatti" on myös aika yksilöllistä, toisille se sopii, toisten on parempi jättää harrastukseksi.


      • parinkin_assin_läheinen

        Aspergerinfon kommenttiin: Valitettavasti käskyttäminen ilman perusteluja on fakta monilla työpaikoilla. Tai sitten perustelut voivat olla hatusta vedettyjä, ja todellinen perustelu onkin 'kun minä olen pomo niin minä määrään'. Tottakai se on väärin. Mutta jos ei pysyy sitä lainkaan sietämään, on vaikea pärjätä nykytyöelämässä. Itsekin joudun usein tekemään sellaista mitä en pidä järkevänä ja vastaavasti en saa tehdä sitä mitä pitäisin järkevänä. Se täytyy vain kestää. Ilman merkittäviä sosiaalisia taitoja on vaikea saada omaa näkemystään läpi, vaikka se olisi kuinka järkevä ja hyvin perusteltu. Toki saatan välillä olla itsekin väärässä, mutta aika usein aika on näyttänyt että olin oikeassa, mutta minua ei kuunneltu. Tein kuten pomot määräsivät ja tulos oli paljon huonompi kuin se olisi ollut, jos olisi tehty niin kuin itse pidin järkevänä. En tarkoittanut ihan armeijamaista komentoa, vaan sitä että on tehtävä niinkuin pomo haluaa, vaikka itse tajuaisi pomon olevan ihan hakoteillä. Sen sietämisen oppiminen on aika välttämätöntä.


    • yks_assi_vaan

      Minulla todettiin Asperger, ku olin 17. Mulla ei ole kovia vaikeuksia ollut saada töitä, mutta aika monta työpaikkaa on mennyt. Olen tehnyt syyskuun puolivälistä asti nyt samoja hommia (ABC:llä) ja olen pärjännyt, vaikka työ on hektistä. Mua on edelliset työpaikat tietyllä tavalla opettanut, joten olen silleen kovan koulun kautta oppinut pärjäämään. Tosin mulla on aika lievä As, joten sein auttaa. Toisin ku useimmat assit, mä oon aika sosiaalinen ja tykkään työskennellä ihmisten parissa. Vapaa-ajalla tykkään paljon olla yksin omassa rauhassa, mutta välillä on kiva kavereitakin nähdä. Ehkä väsyn helposti ja oon vähän laiska aloittaan mitään projekteja. Töissä kyllä aherran, ku viimeistä päivää.

      • tuijotanvaa95

        Onko ongelmia ihmisten kanssa keskustelussa? Itellä "pää ei pysy mukana" ihmisten kanssa jutellessa niin tuottaa hankaluuksia toimia ihmisten kanssa. Semmosta...


    • Aspergerinfo_YP

      Hei
      Et ole ainut. En minäkään, siksi minua on kiusattu koko elämäni ja nyt kohta viiskymppisenä, oltuani eläkkeellä jo kohta 14 vuoden ajan, olen päätynyt ratkaisuun; minun ei tarvitse, vaan kuuntelen itseäni, niitä tapoja selviytyä elämästä, jotka minulle sopivat, ei tarvitse olla ihmisten kanssa paljoakaan tekemisissä, jos siitä rasittuu, asiat voi hoitaa muutenkin, kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Eläkkeelle jouduin, sillä vaikka sain 16 työpaikkaa työhakemusteni perusteella, en pystynyt pitämään niitä työpaikkoja, koska sosiaalinen vuorovaikutus työnteon ohella kävi suhteettoman rasittavaksi. Mitään mielisairauksia minulla ei ole, vaan yksinkertaisesta vain masennuin. Älä luovuta, niin kauan kuin on elämää, on toivoa, jonain päivänä vielä asiat muuttuvat hyvään suuntaan. Anna itsellesi aikaa, et saa syyllistää itseäsi siitä, jos tunnet olevasi erilainen.

      terv. Aspergerinfon Ylläpito

    • Näinonasia

      Moni assi pystyisi käymään osa-aikaisesti töissä, kahdeksan tuntia viitenä päivänä viikossa saattaa olla liian raskasta, varsinkin jos on hiemankin syvempiasteinen assi tai on lisäksi myös muita neuropsykiatrisia erityispiirteitä, kuten AD(H)D tai Tourette tai psyykkisiä liitännäisoireita. Ongelmana on kuitenkin se, että monissakaan työpaikoissa ei joko ole mahdollista tehdä osa-aikatyötä tai sitten se ei ole niin hyvin palkattua, että sillä tulisi toimeen.

    • omastatakaa

      Jos on tilanteita, joissa pitää olla ihmisten kanssa, niin ottaahan se voimille. Käyn kuitenkin työpaikan kahvihuoneessa sen rasittavuudesta huolimatta, koska siitä on kumminkin tutkimusten mukaan hyötyä. Nykyisin saa konttoritöitä hoitaa etänä, eli voi huilata niistä muista ihmisistä 1-2 päivää viikossa ja keskittyä työntekoon. Meillä on töissä oikeasti niin sosiaalisia ihmisiä, että heitä ei voi päästää tiettyihin työtehtäviin, jossa pitää olla jämpti. Mutta toisaalta noihin "tavallisen sosiaalisiin" ihmisiin verrattuna AS-ihmisillä on vahvuuksia, joita voi hyödyntää. Esimerkiksi on kokouksia tai muita tilanteita, joissa ei sovi murjaista vitsejä, vaan keskittyä hoitamaan ne työasiat. Ne sosiaaliset ihmiset kun helposti menevät lupaamaan asioita.

      Yritin siis tässä selittää, että löytyy sellaisia töitä jossa omat ominaisuudet ovatkin vahvuuksia. Itse olen sitä mieltä, että AS on tapa käsitellä informaatiota, ei sairaus. Ottakaa se linja töissä, että sinne ei mennäkään miellyttämään ihmisiä, vaan hoitamaan ne työt.

    • Assimilator

      Ensinnäkään en koe sairastavani, vaan kohdallani asperger on tuonut paljon hyvääkin. Toki erilaisuus on joskus ollut yksinäistä, mutta olen nähnyt sen pikemminkin muiden tappiona. En aina, mutta usein. Onneni on, että minulla ei ole suuria näkyviä ongelmia.

      Työelämässä pärjään hyvin, kunhan saan olla rauhassa kun pitää keskittyä. Hyvä muisti ja kyky oppia motivoituneena ovat vieneet pitkälle.

      Sosiaalisuus on vaikeinta, tai kuluttavinta. Sekin sujuu pieninä annoksina. Osaan tarvittaessa esittää "normaalia" aika hyvin. Vaikeinta on olla hiljaa hetkinä jolloin tietää asioita, mutta tietää myös, että ei ole oikea hetki kertoa tietoaan.

    • VaikeaaOn

      Heikkoutena on mm. huonohko työmuisti (ohjeet saa toistaa monta kertaa) ja estyneisyys.

      Mutta. Jos kiinnostun jostain aiheesta, pystyn keskittymään siihen 100% - jopa useita viikkoja. Tällöin en näe mitään muuta kuin tämän yhden aiheen. Mutta harvoin tällaista "hullun tiedemiehen" ominaisuutta enää työelämässä arvostetaan.

      • s2s2s2s2

        Olen teknisellä alalla ja meillä on eduksi, jos edes joku pystyy tosissaan keskittymään hommaan pidemmän aikaa. Osa porukasta vaan huitaisee asiat eteenpäin ja viettää aikaansa mieluummin kahvitauolla. Tuossa sosiaalisessa kanssakäymisessä on tosiaan monia asioita, joita en itse hallitse. Mutta pitää kaataa vastuu kuulijoille. Sen vuoksi en ole koko työuran aikana saanut esim. kuin yhden kerran kutsun työkaverin juhliin tai kotiin. Eräässäkin työpaikassa selvisi myöhemmin, että olivat pitäneet illanistujaisia useinkin, eikä minulla ollut mitään tietoa asiasta. No minulla eivät kyläile edes sukulaiset. Olen käynyt armeijan ja ollut siellä esimiehenä. Olin usein kapiaisten hampaissa, mutta sitten taas ne alokkaat joita koulutin oppivat asiat nopeasti, eivätkä kai pitäneet minua mitenkään ikävänä. Vaikka en sinänsä viihtynyt armeijassa, sen järjestelmälliset toimintamallit olivat selkeitä. Armeijassa ei toimitakaan naamanilmeillä, vaan siellä näki jos joku alokas ei vielä osannut hommaa (vaikka käyttää sinkoa), niin sitten toistettiin asia. Joku totesi tuolla ylempänä, että "AS on tapa käsitellä informaatiota, ei sairaus". Teknisellä puolella töissä ei pärjää selittelemällä tai olemalla ns. mukava, työstä näkee miten se on tehty. Katsoin netistä englanninkielisiä ohjeita Asseille työelämässä ja se painottui enemmän kaikenlaiseen sosiaalisten tapojen opetteluun, ei työn tekemiseen.


    • gdfhhgfjsgfjfsjgfdjg

      En oo oikeastaan koskaan ollut töissä muutamia kuukausia pidempään. Ylikuormitun sosiaalisissa tilanteissa ja sitä jaksaa juuri sen pari kk, sitten saikku.
      Lisäksi mulla on ADHD, joten tylsät työt kohnotan vauhdilla ja jälki sen mukaista. Kiinnostaviin hommiin taas uppoudun niin että niistä ei tule koskaan valmista.
      Hyötyni duunipaikalla oli aikalailla 0% luokkaa.

    • Anonyymi

      Itselle vasta 45-vuotiaana selvisi, että olen lievä asperger. Toisaalta tuo auttoi ymmärtämään, mikä ihme niissä kaikissa muissa työkavereissa oli vikana :)

    • Anonyymi

      Tanskan valtio maksaa osa-aikatyökykyisille aspergeille kokopäivätyostä tulevan erotuksen. Tämä laki pitäisi saada myös Suomeen pian.

      • Anonyymi

        Sehän se on kun ei rinteen mätäpaska hallitus sellaisia toteuta. Meillä vaan leikataan etuuksia ja tuhotaan maa kurjuutuksin keinoin. Itsemurhat on ymmärrettäviä kun ajattelee leikkauksia ja heikennyksiä. Katselin tuossa mitä heikennyksiä on taas suunnitteilla. Itse asperger ihmisenä ymmärrän ajattelutapaa ettei tälläistä voi hyväksyä taholta joista ei ole ketään jotka nyt hallituksen muodostaa ole sinne ollut äänestämässä.

        Myös itselle tärkeää harrastusta tilata itselle ja läheisille tuotteita Kiinasta ollaan minusta perusteettomasti vaikeuttamassa joten tuokin on sellainen järjettömyys joka täytyy ehdottomasti selvittää miten sen pystyy kiertämään.
        En henkilökohtaisella tasolla pysty tunnustamaan tätä tai edellistä hallitusta tekivät paljon heikennyksiä jotka osui omalle kohdalle itsetuhoiset ajatukset on pahentuneet ainoa ratkaisu oli perua huonot päätökset mitkään keskustelut tai lääkitykset ei paremmaksi maailman kuvaa muuta.

        Yksi keskeinen ongelma on Suomen yhteiskunnassa. Että monet päätökset on sellaisia joita voit hakea mutta muut päättää mikä sulle on muka parasta vaikka ei olisikaan, ja se mättää myös.... kuten vaikka esim. kela tai työeläkeyhtiöt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se on kun ei rinteen mätäpaska hallitus sellaisia toteuta. Meillä vaan leikataan etuuksia ja tuhotaan maa kurjuutuksin keinoin. Itsemurhat on ymmärrettäviä kun ajattelee leikkauksia ja heikennyksiä. Katselin tuossa mitä heikennyksiä on taas suunnitteilla. Itse asperger ihmisenä ymmärrän ajattelutapaa ettei tälläistä voi hyväksyä taholta joista ei ole ketään jotka nyt hallituksen muodostaa ole sinne ollut äänestämässä.

        Myös itselle tärkeää harrastusta tilata itselle ja läheisille tuotteita Kiinasta ollaan minusta perusteettomasti vaikeuttamassa joten tuokin on sellainen järjettömyys joka täytyy ehdottomasti selvittää miten sen pystyy kiertämään.
        En henkilökohtaisella tasolla pysty tunnustamaan tätä tai edellistä hallitusta tekivät paljon heikennyksiä jotka osui omalle kohdalle itsetuhoiset ajatukset on pahentuneet ainoa ratkaisu oli perua huonot päätökset mitkään keskustelut tai lääkitykset ei paremmaksi maailman kuvaa muuta.

        Yksi keskeinen ongelma on Suomen yhteiskunnassa. Että monet päätökset on sellaisia joita voit hakea mutta muut päättää mikä sulle on muka parasta vaikka ei olisikaan, ja se mättää myös.... kuten vaikka esim. kela tai työeläkeyhtiöt.

        "Rinteen mätäpaska hallitus" ei ole vielä edes aloittanut töitään.


      • Anonyymi

        Muuten hyvä mutta kaikki merkit viittaa siihen että, pian aloittaa. Tosin itselle ainakaan ei ole erikseen Sipilän ja Rinteen hallitus koska molemmat on yhtä mätiä paskoja. Rinteen hallitus on vain Sipilän työn jatkaja ja saman kaavan mukaan menee. Yhdessä Rinne ja SIpilä nämä jatko kurjuudet suunnittelee ja toteuttaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuten hyvä mutta kaikki merkit viittaa siihen että, pian aloittaa. Tosin itselle ainakaan ei ole erikseen Sipilän ja Rinteen hallitus koska molemmat on yhtä mätiä paskoja. Rinteen hallitus on vain Sipilän työn jatkaja ja saman kaavan mukaan menee. Yhdessä Rinne ja SIpilä nämä jatko kurjuudet suunnittelee ja toteuttaa.

        Mitä tukitoimia olisit tarvinnut lisää? 50 ekua kumminkin luvataan alle tonnin eläkkeisiin.


      • Anonyymi

        Ongelma on enemmänkin se ettei mitään kuntoutuksia tai tuki toimia myönnetä ylipäätään. Hyvä tietysti jos tuo eläke juttu toteutuu.... minullekin hoitava taho hakenut ns. sairauseläkettä mutta eipä vain sitä myönnetä. Joten olen nyt sitten milloin missäkin paikassa toisten iloksi ja toisten kärsimykseksi tekemässä jotain. Mutta minkäs sitä tekee kun ei ole sairauseläkettä myönnetty hakemisista huolimatta, kaikki on kuitenkin aina tehty omalta puolelta oikein.

        Nyt kun on kaiken maailman aktiivimalleja jne. Niin empä minäkään halua heikennyksiä vaikka tiedänkin että, luonteeltani voin vaikuttaa hankalalta tyypiltä kun on omintakeinen ajatusmaailma. Mutta se on taas muiden tahojen syytä kun kaikki aina torpataan mitä haen. En oikein ymmärrä mitä hyötyä tosta on että, teen jotain turhanaikaista muiden päättämää työtä jossain ei se ainakaan sosiaalisuutta paranna kun kukaan ei puhu minulle ja se on selvästi enempi sellaista, että joku jossain on sen päättänyt vaikka mitään todellista hyötyä ei ole. Minun maailman kuvaan Sipilä/Rinne tyyppiset ratkaisut asioihin ei sovi ollenkaan. Harkitsen kyllä itsaria päivittäin se tuntuu ainoalta joka vie pois tästä hulluudesta jonka nämä hallitukset aikaan saa. Miten niillä voi olla jokin avoin valtakirja päättää asioita ja muut kiltisti noudattaa ja hyväksyy heikennykset? Eikä se haittaa jos ne koskisi vain niitä jotka ne sinne on äänestäneet vaan kun se koskee meitäkin jotka äänestimme toisin. Se on tosi suuri vääryys.


    • Anonyymi

      Jos as-henkilön elinolosuhteet ovat hyvät, assius ei ole sairaus.Kun on käytettävissä riittävästi rahaa ja on hyviä harrastusmahdollisuuksia Asseille on tärkeää että he saavat tehdä asioita tehdä oman aikataulun mukaisesti. Kellepä ei olisi.

      Itse olen rimpuillut assimiehenä kilpailuyhteiskunnassa edes tietämättä as-ominaisuudestani. Pahimpina aikoina kaikki henkiset resurssit olivat yötä päivää mukana.
      Mm. unihalvauskohtaukset olivat apuna selviämisessä. Silti elän yksinäisenä, mutta keskimääräistä eläkettä nauttivana kansalaisena elämääni; paljolti yhteiskunnan reuna-alueella kuitenkin.

      • Anonyymi

        Omalla kohdalla AS-piirteisyys yhdessä muiden rajoitteiden kanssa tekee aika haasteelliseksi nähdä minut missään sellaisessa työpaikassa minkä löytää vaikka te-toimiston sivuilta ja laittaa normaalisti ne cv:t ja hakemukset. Koska hyvin nopeasti huomaisi AS-henkilöydestä johtuvat asiat ja luulen että, koeajalla työ päättyisi ennenkuin kunnolla alkaisikaan jos haastattelua pidemmälle pääsisin.

        Minulla kun on lisäksi dysfasialle tyypillisiä oireita vaikka ei suoranaisesti tuota diagnoosia olekaan, mutta silti. Joten erilaisia ongelmia on liittyen kommunikointiin ja vuorovaikutukseen normaaleissa työelämän tilanteissa.

        Erilaiset työllistymisessä auttavat/tukevat tahot tuntuvat vaan siirtelevän vastuuta jollain syyllä aina eri yksikölle. Hetken ehkä saan sellaisessa olla "asiakkaan" mutta sitten tulee jotain että, ne ei haluakaan auttaa.

        Elämä tuntuu kovin tylsältä eikä se ole sellaista mitä haluaisin elää joten välillä tulee pohdittua täältä pois pääsyä jääköön ne joita tälläinen maailma kiinnostaa. Ehkä kaikkia ei lopulta olekaan tarkoitetu tänne maailmaan tai elämään pitkää elämää? Vaikka tässä maailmassa keinotekoisesti yritetään viimeiseen saakka pitkittää jopa käytännössä kuolleidenkin elämää. Mitähän silläkin voitetaan. Vai onko tosiaan niin että, viimeiseen asti sinulta tai hoidon laskuista vastaavalta esim. lähiomaiselta halutaan rahat pois. On monia kysymyksiä joihin ei ole täydellistä vastausta tullut.


    • Anonyymi

      Miksei minulla ole samanlaisia supertaitoja kuin kirjojen tai elokuvien asseilla?

    • Anonyymi

      Kannattaako aspergeristä ja adhd:sta antaa jokin lausunto jollekkin viranomaiselle esim. työkkärille?

    • Anonyymi

      Yleensä aspergernaiset ovat kotiäitejä ja -miehet muuten työttöminä tai yksityisyrittäjiä.

    • Anonyymi

      Itse olin kahdeksan vuotta samassa firmassa töissä ja sen jälkeen olen ollut jokusessa määräaikaisessa suhteessa. Nyt on ollut sitten pitempi työttömyysputki päällä (n. vuosi). Itse en ole diagnoosia saanut, mutta epäilen Aspergeria.

      Olen työnteossa todella hyvä voisin sanoa, että olen oikea haka kaikessa mihin ryhdyn. Osaan puhua ja käytöstavatkin sekä katson silmiin. Päältä päin siis ei ole mitään vikaa omassa habituksessa, mutta jätän kaikki kahvihuonekeskustelut muille.

      Työt Suomessa ovat vähenemään päin kun kaikki ulkoistetaan tai sitten vähennetään henkilöstä yrityksessä. Jos taas on ns. työvoimapulaa jossain kohtaa, niin se on yleensä sitä klassista paskaduunia, jota monikaan ei muutenkaan kaipaa.

      Suomessa ollaan vieläkin jäljessä kaikesta kehityksestä ja työmarkkinat eivät ole mikään poikkeus. Tuolla maailmalla omista taidoistani suorastaan revittäisiin töihin ja sen takia olenkin harkinnut poismuuttoa Suomesta. Aika näyttää mihin ratkaisuun päädyn.

    • Anonyymi

      Ettekö tunnista as-lätinää propagandaksi? Jos et katso silmiin, katso vaikka
      nenään. Puolet psykologeista pois julkiselta sektorilta, ja tilalle esimerkiksi matematiikan ja tekniikan osaajia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe