G: Teiniäideille

Nyt pukkaa galluppia teiniäideille.

1. Minkä ikäinen olet nyt
2. Minkä ikäinen lapsesi on
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona


Omat vastaukseni

1. Täytin juuri 21
2. Toinen on 4,5v ja toinen täyttää pian 2v
3. vanhempi poika kun syntyi olin 16v, toisen kanssa olin juuri täyttänyt 19
4. Nuoremman isä on mukana kuvioissa
5. Käyn tuulettumassa niin usein kun tuntuu siltä, n. puoli vuotta sitten kävin vasta ensimmäisen kerran baarissa. (en käynyt edes silloin kun täytin 18)
344418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

1.18
2.LA 5.4.
3.18
4.Isä on mukana kuviossa, asutaan saman katon alla.
5.Raskausaikana ei ole tullut käytyä missään. Sitten kun lapsi syntyy ja on tarpeeksi iso vaikka mummille yökylään, niin sillon tällön tulee varmaan sit käytyä "ulkona". En usko että tulee baariin lähdettyä, mutta rauhallinen kahden keskinen koti ilta olisi poikaa... (Hyvää ruokaa, sit saunomista ja päälle vähän olutta.)

Äänestä

1. Minkä ikäinen olet nyt -- parin viikon kuluttua 21
2. Minkä ikäinen lapsesi on --2kk
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy --20
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa --on,kihloissa ollaan
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona --lapsen syntymän jälkeen olen kerran käynyt

Äänestä

1. Minkä ikäinen olet nyt 20
2. Minkä ikäinen lapsesi on 1
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy 19
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa On
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona Harvoin.

Äänestä

Täältä pukkaa vastausta takaisin...

1. Olen nyt 25v
2. Poikani on nyt 6v
3. Olin 18, seuraavassa kuussa taytin 19
4. Lapsen isän kanssa erottiin pojan ollessa 3v
5. Parina ekana vuotena 3-5 kertaa vuodessa, nykyään vain silloin kun poika on isällään ja työvuorot antavat myöden eli noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Äänestä

1. 21-vuotias
2. 4-vuotias
3. 17-vuotias
4. On. Tapasimme kun olin 14-vuotias, menimme naimisiin reilu vuosi sitten.
5. Mitä on "tuulettuminen"? Viihdeiltaa tulee vietettyä 6-12 kertaa vuodessa, mutta juoruilukahvit, jumppakäynnit, yksi iltapäiväsiideri tai pelkästään kikatukseen varattu puolituntinen opiskelupäivän päätteeksi kavereiden kanssa tuulettaa kummasti. "Viihdeilta" ei ole synonyymi ryyppäämiselle.

Äänestä

1. Olen 17-vuotias.
2. Vielä syntymätön
3. Olen edelleen 17-vuotias. Täytän kahdeksantoista ensi vuonna
4. On.
5. Olen käynyt raskaudesta alusta alkaen vain kahvilla kavereitteni kanssa kahvilassa :) Katsotaan sitten, kun vauva syntyy.
Tykkään pitää ihan vain kavereiden kesken leffailtoja(olla kotosalla, käydä vuokraamassa leffa. Ei maksa kuin 2-3 e / leffa jos syö jotain kattilapopparii ja juo mehuu ja tai limuu).
Eli en tarvitse ryyppyiltoja. En tykännyt niistä ennenkään. Iltaa istuminen kivassa seuraassa on mukavaa, mutta ei sellainen että ollaan änkyräkännissä ja sähelletään baarissa(ja tuhlataan se 200-300 euroa seuraavan aamun pahaan oloon).

Äänestä
  • Tarkoitin tuolla tuulettumisella siis sitä että lapset menevät hoitoon tai jäävät isälle ja voidaan mennä kavereitten kanssa baariin tms...
    Jokainen voi tuulettumisella tarkoittaa eri juttua... Minuille on tuulettumista sekin että vien lapset hoitoon ja lähden kaverin kanssa kahville kahvilaan tms
    Saa hetken olla ihan itsekseen

    buliniialle:

    Minä en ainakaan äitinä koskaan ole voinutkaan juoda itseäni änkyräkänniin koska on lapset kotona ja siinä tilassa voi tapahtua vaikka mitä, muut samaa mieltä joilla on jo lapsi???
    Pakko olla seuraavana päivänä siinä kunnossa että voi lapset hakea kotiin

    Ennemmin minäkin ostan sillä 200 eurolla lapsille vaatteita tai leluja kuin tuhlaan sen viinaan

    Äänestä

  • Ä:21 pojat 4,5 ja 2v kirjoitti:

    Tarkoitin tuolla tuulettumisella siis sitä että lapset menevät hoitoon tai jäävät isälle ja voidaan mennä kavereitten kanssa baariin tms...
    Jokainen voi tuulettumisella tarkoittaa eri juttua... Minuille on tuulettumista sekin että vien lapset hoitoon ja lähden kaverin kanssa kahville kahvilaan tms
    Saa hetken olla ihan itsekseen

    buliniialle:

    Minä en ainakaan äitinä koskaan ole voinutkaan juoda itseäni änkyräkänniin koska on lapset kotona ja siinä tilassa voi tapahtua vaikka mitä, muut samaa mieltä joilla on jo lapsi???
    Pakko olla seuraavana päivänä siinä kunnossa että voi lapset hakea kotiin

    Ennemmin minäkin ostan sillä 200 eurolla lapsille vaatteita tai leluja kuin tuhlaan sen viinaan

    Ihana tuo buliniia :)))

    Juu, tottakai, mutta nuo vähän vanhemmat taitavat käsittää sen vapaaillan sillä, että nuoret tahtoo baariin kenkkuilemaan. Sen takia sanoinkin.

    Olen täysin samaa mieltä, ettei äiti voi juoda itseään änkyräkänniin. Sehän on kiva mennä sairalaan, jos lapselle käy jotain(onnettomuus) humalassa.

    Erittäin hauskaa joulua teille! :))

    Äänestä

1. Olen 22v
2. Lapseni on 3,5v
3. Olin 18v saadessani hänet
4. Ei ole isä mukana kuvioissa
5. Hmm.. Kerran kahdessa kuussa..?

Äänestä

1. nyt olen 19
2. lapseni on 1v10kk
3. olin 17 kun lapseni syntyi, 16 kun tulin raskaaksi..
4. on mukana kuvioissa
5. käyn tuulettumassa joskus kerran kuussa, joskus taas menee pari-kolmekin kuukautta että en käy..

Äänestä
  • 1. Olen nyt 17v.
    2. Poikani on 2,5
    3. Olin 13 kun tulin raskaaksi ja 14 kun synnytin
    4. ei ole kuvioissa
    5. käyn aika usein ulkona, ja pystyn opiskelemaan ym ihan hyvin.

    Äänestä

  • ¤Henna¤ kirjoitti:

    1. Olen nyt 17v.
    2. Poikani on 2,5
    3. Olin 13 kun tulin raskaaksi ja 14 kun synnytin
    4. ei ole kuvioissa
    5. käyn aika usein ulkona, ja pystyn opiskelemaan ym ihan hyvin.

    Huhhuh, sinäpäs nuorena olet saanut? Oletko ihan itse yksinäsi kasvattanut lapsen? Miten kävit yläasteen loppuun?

    Itse pystyin käymään yläasteen loppuun mutta ammatillista koulutusta minulla ei ole

    Tsemppiä sulle...

    Äänestä

1. Minkä ikäinen olet nyt? 31v.
2. Minkä ikäinen lapsesi on? 14v, 4v ja pian 2v.
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy? 16v esikoiselta
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa? Kyllä, kaikilla on sama isä joskin olemme nyt eroamassa.
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona? Vaihtelee, joskus kerran kuussa, välillä menee vuosi etten käy missään.

Äänestä

1. Minkä ikäinen olet nyt

22v

2. Minkä ikäinen lapsesi on

5v

3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy

Olin kuusitoista pojan syntyessä, 15-vuotiaana tulin raskaaksi.

4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa

Lapsen bg-isä ei ole mukana kuvioissa mutta olen naimisissa ja pojallani on hyvä isä.

5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona

Nykyään aika harvoin. Kerran parissa kuukaudessa. Työvuorojen ja hoitojuttujen kanssa on hankalaa, ja mitäpä järkeä sitä on ilman miestä lähteä, mieluummin sitten vietellään koti-iltaa kolmisin kun lapsenvahtia ei saa. Sukulaiset asuvat nykyään niin kaukana.

Äänestä

1.helmikuussa 17
2. 4kk poika
3.16,15 kun tulin raskaaksi
4. on isä kuvioissa,ollaan kihloissa ja asutaan saman katon alla.
5.kerran kuussa tai harvemmin.tanssimassa

Äänestä

1.18v
2.6kk
3.18
4.ei ole
5.Käyn sillon kun siltä tuntuu.Kerran kuussa ainakin..

Äänestä

1. Minkä ikäinen olet nyt
2. Minkä ikäinen lapsesi on
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona


1.18
2. 1v ja 2½kk
3.esikoinen niin olin 17 ja kakkonen niin 18.
4. kyllä on.
5. muutaman kerran vuodessa se kyllä riittää hyvin :)

Äänestä

1. 32v
2. lapset 2v-14v
3. 17v
4. oli ja on edelleen (nyt mies on 33v)
5. En oikeastaan koskaan koska ei kiinnosta

Äänestä

Unohdit yhden kysymyksen.

6. Kuka teidät elättää? (veronmaksajat/isä/äiti/lapsen isä/elätän itse)

Äänestä
  • Vastaus yleisesti kysymykseeksi.

    On myös vanhempia yh-äitejä, jotka eivät ole töissä(hoitavat kotona lapsia) ja näin sinun mukaasi elävät muiden siivellä.
    On myös vanhempia äitejä (ja myös isät voivat olla kotona!!), jotka miehet elättävät käymällä töissä.
    Myös vanhempien äitien ja isien vanhemmat voivat elättää lapsiaan ja lapsenlapsiaan.
    Älä unohda heitä.

    Vastaus sinulle itseltäni.
    Kävin töissä itse ennenkuin sitten jättäydyin sieltä äippälomalle, joten rahaa olen kerännyt säästöön ettei ihan kokonaa mies joudu tuomaan kaikkea rahaa kottiin.
    Mutta kävihän se silloinkin, kun aloimme seurustelemaan, niin mies maksoi melkeimpä kaiken(paitsi matkat, kaukosuhde). Vanhemmat antoivat sitten erikseen juuri ruokarahaa. Olin juuri aloittamassa siinä syksyllä koulun :)

    Äänestä

1. Minkä ikäinen olet nyt 22 (täytän 23)
2. Minkä ikäinen lapsesi on 8v 6,5v ja 4v
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy 14,16 ja 18 (Täytin pian 19).
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa Jep
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona 2krt/kk.

Äänestä

1.19-vuotias
2.Tyttö on 2kk ikäinen
3.19
4.On, eletään avoliitossa.
5.En ole käynyt vielä kertaakaan bilettämässä. Mutta pari kertaa tyttö on nytten ollut mummuilla hoidossa joululahja ostoksien takia, kun en ole viitsinyt raahata lasta kauppoihin kun on rs-viirus tartunta vaara. Lähden sitten juhlimaan kun siihen tulee sopiva tilaisuus.

Äänestä

1.18v.
2.2kk vanha
3.18v.
4.lapsen isä asuu saman katon alla
5.eipä sitä kerkiä tuulettumassa käydä eikä sitä 18-vuotis synttäreitäkään alkoholin kanssa juhlittu kun raskaana olin mutta eipä se haittaa.eiköhän lapsi tuo enemmän iloa elämään kun yksi tai pari iltaa paikallisessa ravintolassa

Äänestä

1.olen 22
2. tytär on 1v5kk
3. olinkohan juuri täyttänyt 20
4. lapsen isän kanssa olemme naimisissa
5. viimeksi kävin vuosi sitten baarissa

Äänestä

Minä en voi näihin viesteihin muuta vastata kuin että: MAHTAVAA!! Kun miettii suurinta osaa muista saman ikäisistä nuorista, on tilanne ihan eri. Ainakin tuon paljon puhutun "tuulettumisen" suhteen. Te olette terveitä, järkeviä ja vastuuntuntoisia ihmisiä ja melkein kahdehdin teitä!

Kyllä sitä järkeä löytyy nuoriltakin! hyvähyvä!!

Terveisin, juuri tänään 23-vee lapseton henkilö.

Äänestä

1. Minkä ikäinen olet nyt
-18
2. Minkä ikäinen lapsesi on
-2-vuotias ja pian tulee toinen...
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy
-16
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa
-kyllä on:)

Äänestä

Nyt pukkaa galluppia teiniäideille.

1. Minkä ikäinen olet nyt
2. Minkä ikäinen lapsesi on
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona


1. 24.
2. 6 & 3
3. 17, ja 21
4. Lapset asuvat minulla, mutta olemme eronneet isän kanssa.
5. n. 4krt/vk

Äänestä
  • 5. kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona? N 4 krta/ vko?????????????????????

    Äänestä

1.16
2.5½kk
3.Melkein 16,tyttö synty heinäkuussa,täytin elokuussa
4.Kyllä vaan,asumme yhdessä:)
5.Hmm,en ole käyny siis missään "bilettämässä" raskauden aikana enkä tytön synnyttyä.Minun tuulettuminen on tanssitreenit kaksi kertaa viikossa ja joskus tallilla,ja se riittää:)

Äänestä
  • Olen 21 v.
    Lapset 3v ja 5.5kk.
    Olin 18, kun ensimmäinen syntyi.
    Mies mukana kuvioissa, naimisissa olemme ja molemmilla siis sama isi.
    Ulkona käyn muutaman kerran vuodessa.

    Äänestä

1. 18
2. vielä masussa
3. 18
4. on ja onnellisesti yhdessä avoliitossa saman katon alla.
5. en nyt raskausaikana yhtään, enkä tulevaisuudessakaan ajatellut kauheasti, kun lapsi syntyy voin väh 2kk-3kk ikäsenä viedä mummille että päästään tuulettuun?!:)

Äänestä

1.18v
2.1kk ja 2viikkoo
3.no tuon 18
4.erottiin alkuraskauden aikana ja rakastuin palavasti naapurin poikaan ja hän on nykyään lapselleni enemmän isä kuin oikea on.
5.ööö...jaa-a...ei oo vielä tullu hirmuna tuulettettua itteäni,mut mummi kyl meinaa vähän liiankin innokkaasti hoitaa pikkuneitiä.

Äänestä

1. olen 18
2. olin 17- vuotias
3. mulla on 6kk vanha poitsu.
4. lapsen isä ei ole mukana kuvioissa :(
5 aika harvoin... kävin eka kerran ku poju oli 3kk kun täytin 18. piti sen verran juhlistaa :)

Äänestä

1.17v.
2.2v.
3.15v.
4.on mukana
5.pari kertaa kuussa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ä:21 pojat 4,5 ja 2v kirjoitti:

Nyt pukkaa galluppia teiniäideille.

1. Minkä ikäinen olet nyt
2. Minkä ikäinen lapsesi on
3. Minkä ikäinen olit kun lapsesi syntyi/syntyy
4. Onko lapsen isä mukana kuvioissa
5. Kuinka usein käyt tuulettumassa ulkona


Omat vastaukseni

1. Täytin juuri 21
2. Toinen on 4,5v ja toinen täyttää pian 2v
3. vanhempi poika kun syntyi olin 16v, toisen kanssa olin juuri täyttänyt 19
4. Nuoremman isä on mukana kuvioissa
5. Käyn tuulettumassa niin usein kun tuntuu siltä, n. puoli vuotta sitten kävin vasta ensimmäisen kerran baarissa. (en käynyt edes silloin kun täytin 18)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu