Perinteisesti on opetettu, että parannuksen armon saadessaan ihminen pääsee lain alta armon alle. Tämän ovat monet saaneet kokea joko kääntymisessä tai lapsuudenuskon muuttuessa vähitellen tai kriisin kautta omakohtaiseksi aikuisen uskoksi ja armoon suostumiseksi.
Nyt meillä on kuitenkin aika, jossa vl-kristillisyys lehdessään korostaa voimakkaasti uskoa suojelevan elämäntavan merkitystä sekä kuuliaisuutta seurakunnan neuvon, nuhteen ja opetuksen sanoille.
Lisäksi kaikkina aikoina on korostettu Jumalan sanaan sidotun omantunnon olevan paras tuki uskon kilvoituksessa.
Mitä sanotte, voiko olla vaarana, että seurakunnan neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat vieraantuvat ennenkirjoitetusta Jumalan sanasta niin kauas, että näille neuvoille kuuliainen eksyy yhä etäämmälle Jumalan sanasta ja näin menettää omantuntonsa turvasiteen?
Nyt meillä on kuitenkin aika, jossa vl-kristillisyys lehdessään korostaa voimakkaasti uskoa suojelevan elämäntavan merkitystä sekä kuuliaisuutta seurakunnan neuvon, nuhteen ja opetuksen sanoille.
Lisäksi kaikkina aikoina on korostettu Jumalan sanaan sidotun omantunnon olevan paras tuki uskon kilvoituksessa.
Mitä sanotte, voiko olla vaarana, että seurakunnan neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat vieraantuvat ennenkirjoitetusta Jumalan sanasta niin kauas, että näille neuvoille kuuliainen eksyy yhä etäämmälle Jumalan sanasta ja näin menettää omantuntonsa turvasiteen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
kys
Mitä sanotte, voiko olla vaarana, että seurakunnan neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat vieraantuvat ennenkirjoitetusta Jumalan sanasta niin kauas, että näille neuvoille kuuliainen eksyy yhä etäämmälle Jumalan sanasta ja näin menettää omantuntonsa turvasiteen?
--
Ei voi koska.
Pyhäin yhteisen Seurakunnan muodostavat kaikki pyhät eli kristityt. Tämä on oikea kirkko jota kuulla.
Jos olisi vaara niin kyse ei ole seurakunnan äänestä. Sivuäänenä voi olla eriseura.
Siksi niitä jos ei VL oppi seurakunnasta miellytä niin voivat perustaa vaikka vapaan oman seuran oman lihan vapauteen. VL talo elää kumminki tavallaan.
Tuli nyt tosi tökerösti ilmaistua mutta ajatus on tämä: Pyhän hengen seurakunnan armon neuvot ei voi vieraannuttaa.
Tässä on meillä suuri uskon turva.
..Lutherin uskonpuhdistus eriseura kun se arvosteli voimakkaasti katolista kirkkoa? Tai olivatko pietistiset herätykset, joille lukijalaisuus ja lestadiolaisuus ovat jatkoa, eriseuroja kun ne arvostelivat tapaluterilaisuutta?
En nyt sinänsä ota kantaa noihin neuvoihin, niitä on sekä perusteltuja, että vähemmän perusteltuja, eikä minulla ole niistä sinänsä juurikaan sanottavaa. Mutta minusta aloittaja esitti periaatteiltaan hyvin perustellun kysymyksen. Eikö ole tärkeää valvoa tässäkin asiassa?
Mitä, Hynde, ajattelet?
sellaisia että uskovaisen ei ole sopivaa mennä kuuntelemaan klassisen musiikin konserttia, tai katsoa mukaansa tempaavaa liikkuvaa kuvaa, hälytyskellojen tulisi soida jokaisen vastuunsa tuntevan kristityn päässä
kehottasin kaikkia vastuunsa tuntevia kristittyjä ajattelemaan asioita itse ja peilaamaan omaatuntoa aina silloin tällöin kymmenen käskyn valossa, niinkuin luther neuvoi
että säilytään olennaisissa uskon asioissa eikä mennä hakoteille milloin minkin pillin mukaan tanssien
saahan sitä "liikkuvaa kuvaa" karttaa jos moinen hyvältä tuntuu mutta uskon asiat ovat eri asioita
Että Paavilaiset oli pyhä yhteinen seurakunta?
-Ei suinkaan.
Luulisitko tosiaan että ortoksiluterilaisuus on pyhien yhteinen seurakunta?
Tässä on vissi ero arvostella tekopyhiä kuin veljiään.
Lainaan seuraavaksi Schmalkaldenin opinkohtia. Luulen että ymmärrät tällä selvällä kohdalla eron kansankirkon ja uskovaisten kirkon välille.
[Me emme ota kuuleviin korviimme, mitä he kirkon nimissä käskevät tai kieltävät. Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: (Joh. 10:3) sen muodostavat pyhät uskovaiset ja "ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen". Sillä näin lapset rukoilevat: "Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen kirkon"]
Ymmärsitkö nyt mitä tarkoitan - mitä kuunnella.
Jos aloitus kieltää sen niin aloitus on harhaan johtava. "koira haudattuna"
Hämmentyneenä luen Hynden vastauksia. Onko kysessä vl-feikki? Tehdäänpä hypoteettinen olettamus, että et olekaan aivan oikeassa mielipiteinesi. Tuonkaltaisella ehdottomuudella voit pahimmillaan saada aikaan sen, että eksytät kysyvät oikealta tieltä. Oikea tiehän se kuitenkin tärkein on, ei oikeassa oleminen.
Ja toisaalta sanojasi lainaten:
"Jos olisi vaara niin kyse ei ole seurakunnan äänestä. Sivuäänenä voi olla eriseura.
Siksi niitä jos ei VL oppi seurakunnasta miellytä niin voivat perustaa vaikka vapaan oman seuran oman lihan vapauteen. VL talo elää kumminki tavallaan."
Entäpä jos sinä oletkin se sivuääni?
>> Tässä on vissi ero arvostella tekopyhiä kuin veljiään.
Ei kuullostanut yhtään aidolta tämä "hynde". Epäilen feikiksi.
Jos taas on aito, olisi varmaan aihetta miettiä ja keskustella, kysellä.
Ei seurakunta ja sen neuvot mene ylitse Jumalan sanan, ei missään eikämilloinkaan.
Muuten käy miimkluim käsi 70-luvulla. muisteleppas hynde sitä aikaa, tai kysy joltakulta jos et ole silloin "elänyt".
pyhäin yhteisen seurakunna ääntä mitä se ennen ja nyt sanoo.
Mihin sinä hynde perustat pyhän yhteisen seurakunnan tunnistamisen?
Historian kanssa pitää olla varovainen kun aika on ollut hyvin erilainen,
Opillisesti Lutherilaisuuden valtaosa meni lakioppiin ottamalla käyttöön lain 3 kohdan. Maallistuneita oli siinä mukana ja kun tuo oli vielä kansankirkko. Luther puhuu yleisestä jumalanpalveluksesta julkisena kutsuna 1) kansankielellä, 2)kansanvälisesti latinan kielellä ja mutta myös kolmannesta Jumalan Palveluksesta jossa toimitaan evankeliumin järjestyksen mukaan (Kansankirkko-veljenseurakunta.)
Usko on omakohtainen ja yhteinen. Minä uskon Pyhien yhteyteen.
Valheelliset käy ilmi ajallaan koska
Joh 10:5 Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä
Room. 8:16
Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset
Oletko Hynde tullut ajateeleeksi, että Pyhän Hengen todistus saattaisi joskus mennä oman korvasyyhyn kanssa sekaisin meillä itse kullakin?
todisti, kun eräs kunnioitettu puhuja oli kaikkien mielestä ihan oikeassa hengessä ja oikealla tavalla uskovainen, vaikkakin kotona oli pahasti alkoholisoitunut. Piti mm. puheitakin alkoholin vaikutuksen alaisena. Mutta kun kukaan ei tiennyt hänen ongelmastaan, hän pystyi sumuttamaan kaikkia uskovaisia. Ja kaikki luulivat olevansa hänen kanssaan oikeassa hengessä, eli itseasiassa olivatkin rapajuopon kanssa samassa hengessä.
Minä olisin huolellisempi olemaan rinnastamatta sairauksia henkiasioihin. Alkoholismi on sairaus, ei merkki mistään hengestä tai sen puutteesta!
Hävetä saisi Siioni sitä, että ei sairaita tueta ja kanneta vaan alkoholisteille ainoa paikka on häpeäpuu.
Puhujan tehtävänä on selittää Raamattua omilla lahjoillaan, Pyhä Henki avaa jos on avatakseen, sekä alkoholistille että sydänvikaiselle.
Eikä se teksti siellä puhujapöntössä aukene, onhan puhuja voinut vaikka kirjoittaa tutkistelunsa tulokset paperille, ja joutunut sairautensa vuoksi ottamaan rohkaisuryypyn.
Huomaa, en kannata alkoholin käyttöä, mutta en hyväksy sairauden rinnastamista epäuskoon. Kukaan meistä ei ole synnitön, jokainen lankeamme omassa heikossa kohdassamme. Jos puhujilta vaaditaan täydellisyyttä, saatetaan saada lisää näitä ylläreitä, että onkin rinnakkaisia suhteita virallistetun perheen lisäksi vuosikausia, tai koko suvun elämää pilaavia salaisuuksia, kun asioista ei voi puhua täydellisen julkisivuvaatimuksen vuoksi.
Nyt hän on kunniotettavasti päässyt paheestaan.
Toivon ettei sen vuoksi henkilöstä puhuta pahaa.
Ettei toisten syntejä muistella.
Ehkä kuitenkin asian vuoksi uskallan kertoa sen mikä julkisesti voi sen minkä on tarpeen kertoa,
Julisti silloin isoissa seuroissa nuuskan synniksi. mutta tuntu että julisti ei neuvoen vaan. Tuntu vähän oudolta. Toista mieltä oli eräs puhuja.
Tästä juteltiin myöhemmin melko laajalti nuuskaa käyttäneitten ja kokeilleitten joukossa.
Tuttuni H kanssa juteltiin.
On muutakin mikä epäilytti mutta en kerro utelioille. Ei mullekaan kerrottu mutta epäilytti jo aiemmin. Silti en täysin arvannut. Toivoin juoruiksi.
Luuletko että kaikki on samassa hengessä jos joku törttöilee? Tässä Valtakunnassa ollaan kai hitaat sitomaan. Sekö haittaa.
Seurakunnan paimenen ei tule olla liian viinin käyttäjä sanoo raamattu. oikein tehdään, että virastaan vapautetaan kun ei hallitse raamatun asettamia vaatimuksia. Kai me nyt sentään senvarran raamatun ohjeitten mukaan toimimme.
Häpeä on sovittujen jälkeen pahaa puhua henkilöstä juoppona tms. Jos ei enää olekaan sellainen niin eikö ole väärä todistus.