moi!
Teen esitelmää autismista, ja erityisesti autistien kommunikointimenetelmistä. Kerro miten sinä/lapsesi ym ym kommunikoitte nyt, ja miten aikaisemmin.
Voi vastata tämän viestin alle, tai s-postiin: [email protected]
Teen esitelmää autismista, ja erityisesti autistien kommunikointimenetelmistä. Kerro miten sinä/lapsesi ym ym kommunikoitte nyt, ja miten aikaisemmin.
Voi vastata tämän viestin alle, tai s-postiin: [email protected]
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen assi ja suvussani on eräs samaa kaliiperia, isäni. Ihmettelen tässä palstoja lukiessani että miksi kommunikointi muka on asseille välttämätön puute. Ei assille välttämättä ole ongelma hankkia ystäviä, se ehkä vaatii enemmän ponnisteluja, huumoria ja aikaa (...niin asseillakin voi olla ymmärrettävää huumoria...). Kommunikoin aivan täysin normaalisti. Tai paremmin. Esimerkiksi tämä sukulaiseni on kaiken kansan rakastama julkimo, eikä kaihda lainkaan kommunikointia. Kuka olisikaan arvannut häntä assiksi...Olen ylpeä hänestä ja itsetäni. Miten upea hän onkaan ja onneksi vain minun isäni.
on julkimo ja olen hänestä ylpeä. Aina kun näen hänen kuvansa lehdessä, ylpeys nostaa ryhtiäni. Olemme molemmat asseja, mutta ymmärrämme toisiamme loistavasti. Isä ja minä.
kiitos vastauksistanne, enkä ole yrittänytkään millään lailla sanoa, että kukaan ei osaisi kommunikoida.
Tiedän, että monilla autistisilla, etenkin lapsilla ja nuorilla esiintyy esimerkiksi puhumattomuutta, ja kaikupuhetta, mutta esimerkiksi kommunikaattorin käyttö paljastaa lapsista syvemmän puolen, mitä ulkokuori antaa ymmärtää.
Taisit kysellä täysautisteista, mutta As-ihmiset kommunikoivat melko normaalisti, ja heitä ei yleensä edes huomata asseiksi koko elämänsä aikana...
Eli autismia on todella monen tasoista, jos se aiheuttaa pientä kehitysviivästymää motoriikassa, huonomman kyvyn pinnalliseen keskusteluun, korkeamman älykkyyden ja poikkeukselliset yleistiedot, ehkä ujoutta, niin on aika vaikea lähteä henkilöä erikoisemmaksi väittämään.
Täysautistien kommunikoinnista on ollut aiemmin tällä palstalla. Mutta tietty siinä on paljon erikoisia piirteitä, kuten erikoinen käyttäytyminen erilaisissa tilanteissa, eli käyttäytymistä tulee kai tulkita eri tavalla. Itsellä ei kokemusta täysautisteista, mutta taidan olla jossainmäärin As.
Jos haluat tietää, miten As kommunikoi, niin ota yhteyttä. : )))))
Meillä kommunikoidaan PCS-kuvin. Lapsella on kuvake kansio, joilla rakennetaan/jäsennetään päivä. Lapsi käyttää kuvia itse...esim. halutessaan leipää, hän näyttää leivän kuvaa.
Autisteilla mukaan lukien aspergerit on kommunikaatiovaikeuksia. Puhuvatkin autistit hyötyvät edellä mainitusta kuvien käytöstä.
- Puheen ongelmat juontavat alkunsa jo vauvaiästä. Normaalin vauvan tarpeet ymmärretään hänen ääntelystään ja eleistään. Autistinen vauva on erilainen viestijä. Lapsilla, jotka eivät opi puhumaan on joko motorisia ongelmia tuottaa puhetta tai vaikeutta ymmärtää puheen yhteyttä viestiin, joka halutaan välittää. Tässä tietenkin auttaa, että lapselle puhutaan pienenä vaikkei hän vastaisikaan ja yhdistetään puhe tekoihin.
- Esimerkkinä motorisesta ongelmasta saatan tuottaa helposti sanan, joka ei välttämättä yhdisty asiaan, jonka haluan sanoa. Kun huomaan sen, tietenkin korjaan asian. Toinen on ääntämisen ongelma. Jotkut äänteet tuottaa ongelmia, kuten r. Kyse on motorisesta ongelmasta, jota en ole puheterapiasta huolimatta pystynyt korjaamaan.
- Äidilläni ja pojallani on selektiivistä mutismia. He kieltäytyvät puhumasta ihmisille, jotka eivät heitä ymmärrä. Kun emme lapsena ymmärtäneet äitimme ohjeita, hän lopetti puhumisen. Kun poikani koululaisten iltapäiväkerhossa ei saanut asiaansa ymmärretyksi, hän lopetti puhumisen siellä ja pidettiin kummallisena lapsena. Autistinen ihminen ei vaikene pahuuttaan, tai suunnitelmallisesti, vaan puhumattomuus on sosiaaliseen tilanteeseen liittyvän stressin ilmentymä.
- Vaikka haluamme opettaa lapsemme puhumaan, heitä ei saisi pakottaa, kuten joku näillä palstoilla esitti. Ensisijaista on löytää muu yhteinen viestintämuoto. Lapsella on sisäinen kieli, joka on erilainen, kuin se kieli jota me puhumme. Lapsi yrittää ilmaista itseään niillä työkaluilla, joita hänellä on yhteyden pitoon vanhempiensa ja sisarustensa kanssa kehittynyt. Saatamme ymmärtää hänen viestinsä väärin huonona käytöksenä. Pakkokeinoista ei tässä tilanteessa ole kuin haittaa. Lapsi lukkiintuu lopullisesti.
- Kun lapsi oppii puhumaan, siinä on erikoisia piirteitä. hän puhuu kuin vierasta kieltä. Suvussamme on ranskalainen korostus, vaikkei meillä ole mitään yhteyksiä kyseiseen maahan. Kielellä on erilainen merkitys kuin tavalliselle ihmiselle. Siihen kuuluu toistoa. Toistamme sitä mikä on korvaamme tarttunut, vaikka emme ymmärtäisi sisältöä. Joskus olen huomannut toistavani mielessäni jotain lausetta, jonka olen kuullut televisiouutisissa.
- Ymmärrämme sanojen merkityksen usein kirjaimellisesti. Tajusin tämän kouluaikoina, kun vastasin opettajan kysymykseen hassusti. Sitten opin kääntämään virheeni pilaksi. Niinpä keksin sanojen kaksoismerkityksistä monta pilaa. Tätä huumoria harrastan edelleenkin joskus täällä net nettien netissäkin;).
- Olen aina luullut, että kaikki ihmiset kokevat maailman samanlaisena, kuin meikäläinen. Vaikka olenkin epäsosiaalinen, saatan käyttää yllättäen me-muotoa. Tästä monet läheiset ja työkaverit kokevat hämmennystä. "Eihän me noin sanottu". Hämmennystä tulee myös sanoista, jotka ilmaisevat paikkaa tai aikaa. Kuten vasen ja oikea eri katsojan näkökulmista vaihtaa paikka, kuten aika muuttuu tulevasta tähän hetkeen ja menneeseen. On vaikea ottaa toisen näkökulmaa, kuten tämä kokemus on toiselle aivan vieras, mutta minulle universaali.
- Kun emme lapsena osanneet kuvailla, mitä joku asia merkitsi, keksimme itse sille oman sanan, jota perheessä käytimme. Lapsuudessamme eräs naapuri vaihtoi nimensä "Nokkonen", koska piti nimeään rumana. Häntä oli lapsena pilkattu, koska nokkonen kasvoi tuolloin ulkohuussien takana. Aloimmekin kutsua nokkosia "kairinnoiksi" naapurin uuden nimen mukaan.
- Muistan, että lapsuudessa valintatilanteet olivat vaikeita. Oli vaikeaa vastata kyllä tai ei, sillä asia, jota kysyttiin saattoi olla vaikeaa ymmärtää. Muistan kuinka isäni hermostui, kun ei saanut selkeää vastatusta. Etenkin nuorempi veljeni sai monet haukut, kun vastausta ei herunut. itse opin lopulta sanomaan kaikkiin kysymyksiin kyllä. Tämä johti kuitenkin selkäsaunoihin, joten lopulta ymmärsin, että joskus pitää osata sanoa myös ei.
- Lapseni kysyy saman kysymyksen yhä uudestaan ja uudestaan. Vanhemmat ja opettajat väsyvät lopulta vastaamaan. Hän haluaa kuulla saman vastauksen kuin edellisellä kerralla. Jos vastaus on erilainen, hän sanoo, että valehtelen. Myös kysymys miksi toistuu. Kun antaa ensimmäiseen kysymykseen vastauksen, siihen tulee jatkokysymys miksi. Ja tämä pienten lasten kysymys toistuu vaikka lapsi olisi jo toisella kymmenellä. Joskus lapsi näyttää olevan omissa ajatuksissaan ja sanoo yhtäkkiä ”Mitä”. No mitä siihen voi vastata. Tulee epätietoinen olo, mitä lapsi kysyy. Mutta vastaukseksi riittää: ”Mitä” aivan kuin englanninkielessä toistetaan vastauksena ja kysymyksenä ”How do you do”. Itse usein kysyn työkavereilta ”Miltä tilanne näyttää?”. He ovat epätietoisia, mitä vastata varsinkin jos eivät minua tunne. Vastaus on sitten kummasteleva : ”Niin mikä tilanne?”. Vastaan siihen: ”No ihan vaan yleensä...”.
- Jos minulta kysytään omista kiinnostuksen kohteistani, lopputulos kuuntelijan kannalta voi olla turhauttava, varsinkin jos ei itse ole saman alan ihmisiä. Keskustelu yleensä loppuu loputtoman pitkään vastaukseeni, mikä ei jäätä vastaajalle enää mitään sanottavaa tai kysyttävää. Huomaan kyllä, että kysyjä ei enää kuuntele sanomaani, mutta silti jatkan, koska haluan saada kaiken sanottavani sanottua. Siitä juontaa tämä ylipitkä vastaukseni kysymykseesi.
Toivottavasti sait riittävästi aineistoa aiheeseesi.
-
Vastaan mielelläni, jos on jotain kysyttävää. Olisi myös kiva lukea, mitä olet saanut asiasta koottua!
Aikaisemmin poika otti kädestä ja vei haluamansa asian luo. Ei ymmärtänyt puhetta kuin vähän. Sitten haki haluamansa asian. Kuvia ei hyväksynyt. Kaksi vuotta on kommunikoitu niin, että lapsi kirjoittaa kädestä tukien. Minä puhun ja hän vastaa kirjoittamalla. Helpottanut paljon, varsinkin lasta itseään. Hän saa nyt peräti tunteensakin ilmaistua. Ja kaikki muutkin asiat. Hyväksynyt nyt myös kuvat, mutta niitä opeteltava aina ensin yhdessä, turha odottaa että käyttää uutta kuvaa heti oma-aloitteisesti paitsi jos ne ovat hyvin selkeitä tunnistaa. Ja tuntuu, että se että vaaditaan käyttämään oma-aloitteisesti kuvia, tuottaa pojalle vain ahdistusta. Kyllä hän sitten ottaa uuden kuvan käyttöön kun hän ensin varmistuu, että se varmasti on oikea kuva siinä ja siinä tilanteessa. Olen huomannut että hän on ns. täydellisyyden tavoittelija, sen takia hän ei oikein uskalla puhua, koska konsonantteja puuttuu. Puhettakin on nyt alkanut esiintyä yhä enemmän. Tosin epäselvää, toisinaan hyvinkin selvää ja lausetasoistakin. Aluksi saattaa sanoa epäselvästi jonkun sanan, sitten itse yrittää korjata sitä selvemmäksi. Selvästi hankala muodostaa varsinkin konsonanttiäänteitä. Kommunikaatio tutussa ympäristössä ja tuttujen turvallisten ihmisten kanssa paljon helpompaa kuin esim koulussa. Mielekäs tekeminen esim. kaupassa käynti tai liikkuminen tai käsien heiluttelu auttaa tuottamaan puhetta. Tietokoneella kirjoittaessa tai muuten tietokonetta käyttäessään keskittyy hyvin. Esim. muistipelistä ei ole tykännyt yhtään, mutta tietokoneella muistipeli on todella mukavaa.
Poika täyttää kohta 11. Välillä oli melkein vuoden hyvin hiljainen. Olemme paljon kävelleet. Silloi tulee puhetta ihan kysymättäkin esimerkiksi kysymyksiä asioista, jotka on tapahtuneet jo jonkin aikaa aikaisemmin. Myös luonnon ilmiöitä tarkastelee ja ihmettelee. Viime syksynä määrättiin Seroquel. Samaan aikaan lakkasi käyttämäastä vasenta kättään. Kävellessään roikottaa sitä, vaikka oikea käsi heiluu.
Nyt huomasin, että hiihtäessä molemmat kädet on käytössä. Nautii hiihdosta ja juttelee mielellään. Lääkitys on tehnyt sisäänpäin suuntautuneesta lapsesta äkäisemmän. Vanhemman kokemuksella liikunta tuntuu vaikuttavan tehokkaammin kommunikointiin kuin lääke. Onko vastaavia kokemuksia lääkkeitten/liikunnan tai muitten toimenpiteiden vaikutuksesta kommunikointiin?
Poika itse tekee tietynlaisia liikkeitä silloin, kun kovasti yrittää puhua. Kauppareissut motivoivat puhumaan, samoin siellä tavaroitten kärryyn laittaminen, kassahihnalle laittaminen ja pussittaminen. Siellä tullut pojalle tuttujakin. Kerrankin hän hihkaisi tutulle kauppatädille heti ovella, että " mä tulin taas!". Hiihtaminen on mieluista, sauvatyöskentely vain ei ole sujunut, mutta nyt hiljalleen sekin on alannut onnistumaan. Uiminen on pojan mielipuuhaa. Hän sukeltelee tosi mielellään. Ratsastuksen ja musiikkiterapian jälkeen pitkään iloinen ja virkeä.
Tuusulan Kansalaisopistossa järjestetään
tukiviittomakurssi. Ei tarvitse asua Tuusulassa, jos tuonne haluaa. Jos
jollakin kiinnostusta ja tarvetta, niin tässäpä tärkeimmät tiedot:
Huom! Ilmoittautumiset on jo menossa! ks. tarkemmin alempaa
Tukiviittomakurssi, alkeet, 26e
Opettajan materiaali
paikka: Opisto (Koskenmäenpolku 4, Tuusula (Hyrylä))
pe 7.4 ja 21.4.06 klo 17.45 - 20.45
la 8.4 ja 22.4.06 klo 10.00 - 15.00
opettaja Anu Takamaa
Tukiviittomia käytetään kommunikaation tukena henkilöillä, joilla on
ongelmia puhutun kielen hallinnassa, esimerkiksi dysfaattisilla lapsilla tai
kehitysvammaisilla. Heille puhutaan normaalisti ja samalla lauseen
tärkeimmät sanat vahvistetaan viittomalla. Ei edellytetä aikaisempaa
viittomien opiskelua.
Ilmoittautumiset Tuusulan kansalaisopistoon kevätkautena 2006:
2.1. - 4.1.06 klo 9.00 - 15.00 ja 5.1.06 klo 9.00 - 13.00.
Ilmoittautua voi puhelimitse tai henkilökohtaisesti opiston toimistoon
p.(09) 8718 3415 tai (09) 8718 3418.
Varsinaisten ilmoittautumispäivien jälkeen voi kursseille ilmoittautua koko
kevään ajan toimiston aukioloaikoina ma -to klo 9.00 - 18.00, pe ja aattoina
klo 9.00 - 13.00.