tässä

Laitan tämän tännekin ehkä täällä joku osaa tulkita?

Näin unta kuolleista vanhemmistani.Olen kyllä jo vuosia sitten jo toipunut isäni ja äitini kuolemasta,siis ihmettelen tätä unta.

Unessa isä oli kuollut niin kuin uudelleen?? ja unessa äiti oli taas elossa?
Oltiin isän hautajaisissa veljeni oli myös mukana ( siskot ei,oikeassa elämässä minulla on kaksi siskoakin)
Sermonia oli ihan erilainen kuin silloin.

Tuntemattomat miehet kantoi isäni arkkua korkealla,ja arkun perässä käveli vielä enemmän tuntemattomia miehiä jotka arvostivat isääni paljon.
En nyt muista miten kaikki nyt ihan suunilleen unessa meni mutta,muistan että kun lähestyin sitä isän arkkua,näin ja katsoin isän kasvoja,isän kasvot oli ihmeellisen nuorekkaat, sanoin äidille vielä että,oho katso kun pappa on nuoren ja hyvän näköinen!
Sitten minua alkoi itkettää,itkin tuskani ulos kyyneleitä valu ja tuli kuin raanasta,en voinut lopettaa itkua, sitten veljeni tuli lohduttaa minua,kietoi käsivartensa minun ympärille piti minusta tiiviisti kiinni,seisoin veljeni kanssa isän arkun edessä ja itkin hyvin hyvin tuskallisesti.
Sitten kävelin arkusta poispäin ja yht'äkkiä nokkani eteen ilmestyi hyvin punainen niin punaisen punainen kaunis ruuusu.

Mitä uni viestittää?
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unesi kuvaa mielestäni suurta rakkautta isääsi kohtaan ja surua joka on yhdistänyt paljon sinua ja veljeäsi. Olet aina myös arvostanut isääsi suuresti, se näkyy unestasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uni kirjoitti:

Laitan tämän tännekin ehkä täällä joku osaa tulkita?

Näin unta kuolleista vanhemmistani.Olen kyllä jo vuosia sitten jo toipunut isäni ja äitini kuolemasta,siis ihmettelen tätä unta.

Unessa isä oli kuollut niin kuin uudelleen?? ja unessa äiti oli taas elossa?
Oltiin isän hautajaisissa veljeni oli myös mukana ( siskot ei,oikeassa elämässä minulla on kaksi siskoakin)
Sermonia oli ihan erilainen kuin silloin.

Tuntemattomat miehet kantoi isäni arkkua korkealla,ja arkun perässä käveli vielä enemmän tuntemattomia miehiä jotka arvostivat isääni paljon.
En nyt muista miten kaikki nyt ihan suunilleen unessa meni mutta,muistan että kun lähestyin sitä isän arkkua,näin ja katsoin isän kasvoja,isän kasvot oli ihmeellisen nuorekkaat, sanoin äidille vielä että,oho katso kun pappa on nuoren ja hyvän näköinen!
Sitten minua alkoi itkettää,itkin tuskani ulos kyyneleitä valu ja tuli kuin raanasta,en voinut lopettaa itkua, sitten veljeni tuli lohduttaa minua,kietoi käsivartensa minun ympärille piti minusta tiiviisti kiinni,seisoin veljeni kanssa isän arkun edessä ja itkin hyvin hyvin tuskallisesti.
Sitten kävelin arkusta poispäin ja yht'äkkiä nokkani eteen ilmestyi hyvin punainen niin punaisen punainen kaunis ruuusu.

Mitä uni viestittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu