Mersun lumo..

Jännä ilmiö tuo Mercedeksen lumous. Hetkittäin
esim. autonäyttelyitä kierrellessäni ja tai jonkun
kaverin muun merkkisessä autossa istuessani voin
hetkellisesti ajatella vaihtavani Mersun johonkin
muuhun merkkiin. Mutta heti kun taas istun autoni
ratin taakse tai edes näen jossakin Mersun niin
selittämätön lumous saa minut heti valtaansa.
Ennen Mersun omistamistani lumous ei ollut näin
voimakas, mutta nyt en usko voivani merkkiä enää
vaihtaa. Vaikea kuvitella, että minkään muun
merkin kohdalla kävisi näin vaikka olenkin jonkin
asteinen autohullu ja kaikki merkit ja mallit
kiinnostaa, mutta Mersu on ihan oma
lukunsa. Muuta elämää ei kuitenkaan
pitäisi silti päästää kokonaan
unohtamaan ja välillä joutuu ottamaan itseään
niskasta kiinni ettei "mersuajatukset" vie kaikkea
aikaa, ja nyt on taas sellainen hetki.
Säilyttäkäämme kiinnostuksemme, mutta osana muuta
elämää eikä sen ainoana sisältönä.Kertokaahan
mielipiteitä!
4428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä minutkin Mersu lumosi jo muutama vuosi
sitten, kun sain ajella silloisen avovaimoni
Saudeista verottomana tuomallaan MB C 250
dieselillä, kaikilla mausteilla. Kun ero tuli,
päätin että jonkin ajan kuluessa ajelen itsekin
Mesellä.

Päädyin vuotta myöhemmin käytettyyn 190-Meseen,
lähes kaikki herkut. Auto on osoittautunutkin
hyvin kestäväksi, ainoastaan muutamia
iästä/kilometreistä johtuvia kulumisvikakohteita
on uusittu (laturin sisukset, lämppärin moottori
jne.

Ainoa asia, mikä kismittää, on auton juoppous.
Toisin sanoen tämä sähkökaasarilla ja
katalysaattorilla varustettu mallini syö seka-
ajossa noin 11 litraa sataselle, mikä on
nykyhinnoilla aika paljon. Tuntuu, että kaasarin
säädöt/kuluminen vaikuttaa tähän, mutta kuulemma
tällaista sähköohjattua kaasutinta ei voi säätää.
Samoin auto nykii ja sammahtelee inhasti
pakkaskeleillä kylmänä liikeelle lähdettäessä.

Tottahan toki oma vikahan se, että valitsin tämän
bensamallin, mutta esim. diesel-Meseä, joka olisi
huippusiisti kohtuuhintaan, en onnistunut
kohtuuajassa löytämään, tai entisen auton hyvitys
ei osunut kohdalleen...

Vaikka automalli on jo vanha, herättää tämäkin
yksilö runsaasti huomiota kanssa-autoilijoiden ja
jalankulkijoiden keskuudessa (vahattu, käsin
pesty). Ihmetyttää moinen :-)

Kyllähän Mersulla on kulutusta lukuunottamatta
ollut ilo ajella, lämmin, mukava, leppoisa, ei
hermostuta ajajaansa agressiiviseksi kuten joku
sportti-bemari tai urheiluauto (ei tule niin
helposti sakkoja, heh). Pistin autoni kojelautaan
ja oviin zebrano-jalopuusarjan, ihan kiva
yhdistelmä vaalea-beigen nahkaverhoilun
kera...Vielä kun musiikkia syöttää cd-soitin,
unohtuu ratin takana tämä paha maailma
murheineen -edes hetkeksi.

Hyvää joulua kaikille MB-ajajille!

Äänestä
  • Markon kirjoittama juttu voisi olla kuin omasta
    suustani --laturia ym. ei ole tarvinnut korjata
    eikä muutakaan määräaikaishuoltojen välillä
    ropata.
    Joskus tulee mieleen, että kakkosautona joku
    Chevy Van voisi olla pop, saisi tavaratkin
    mahtumaan. Mutta kun pääsee w201:n kanssa pitkää
    matkaa ajamaan...aah!

    Hyvät joulut minunkin puolestani, jos ei enää
    ennen pyhiä kohdata.

    Äänestä

  • kuinkas paljon ajelet? meinaan, tein tuossa itse pieniä laskelmia dieselin/bensan eroista. oletetaanpa, että ajan 2000km/kk, autoina on 8.5l kuluttava diesel ja 12l kuluttava bensa.

    bensavehje: 12*5.7mk*20=1368mk
    300D: 8.5*4.3mk*20 2900/12mk(vero!)=972mk

    eli erotus 395mk/kk. jos ajatellaan, että kilometrejä tulee 1500km/kk, erotus on enää jotain 236mk/kk.

    nykyiset bensanhinnat tietysti houkuttelevat tekemään tällaisia laskelmia, mutta totuushan on, että kun auto on tarpeeksi makea, noita bensalaskujakin maksaa melkein ilokseen...

    Äänestä

samanlaisia (ongelmia) on ollu täälläkin päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paul-andre kirjoitti:

Jännä ilmiö tuo Mercedeksen lumous. Hetkittäin
esim. autonäyttelyitä kierrellessäni ja tai jonkun
kaverin muun merkkisessä autossa istuessani voin
hetkellisesti ajatella vaihtavani Mersun johonkin
muuhun merkkiin. Mutta heti kun taas istun autoni
ratin taakse tai edes näen jossakin Mersun niin
selittämätön lumous saa minut heti valtaansa.
Ennen Mersun omistamistani lumous ei ollut näin
voimakas, mutta nyt en usko voivani merkkiä enää
vaihtaa. Vaikea kuvitella, että minkään muun
merkin kohdalla kävisi näin vaikka olenkin jonkin
asteinen autohullu ja kaikki merkit ja mallit
kiinnostaa, mutta Mersu on ihan oma
lukunsa. Muuta elämää ei kuitenkaan
pitäisi silti päästää kokonaan
unohtamaan ja välillä joutuu ottamaan itseään
niskasta kiinni ettei "mersuajatukset" vie kaikkea
aikaa, ja nyt on taas sellainen hetki.
Säilyttäkäämme kiinnostuksemme, mutta osana muuta
elämää eikä sen ainoana sisältönä.Kertokaahan
mielipiteitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu