alkoholisti?

Jos nainen juo yleensä viikossa kerralla 4-7 annosta kaksi kertaa viikossa kotosalla (kerran viikolla ja kerran viikonloppuna), onko ongelmakäyttäjä? Ihan isse issekseen tissuttelee, ei käy baareissa, pitää kodin siistinä, on itsekin siisti,hoitaa työasiat jne. Käyttää rentoutumiseen. Mutta itseä alkanut homma askarruttamaan. Ei edes yhtä viikkoa putkeen selvinpäin n. 3:een vuoteen.
5962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et ole ongelmakäyttäjä tai alkoholisti. Mene Herran rauhassa.

Äänestä

että rentoutumisen tarve kasvaa kolmeen kertaan viikossa, pitäisi hälykellojen soida ja kovaa.

Äänestä

alkanut sinua askarruttamaan niin silloin sille kannattaa tehdä jotain riippumatta siitä onko muiden mielestä alkoholisti vai ei.

Mitä tapahtuu, jos yrität olla viikon ilman totuttua annostasi? Pystytkö siihen? Pystytkö keskittymään asioihin vai pyöriikö juominen jatkuvasti mielessäsi?

On hyvä, että olet havahtunut miettimään asiaa, se on ensimmäinen askel eteenpäin. Tukea on tarjolla mm. täällä keskustelupalstalla ja esim. omasta profiilistani löytyy linkkejä myös muille sivustoille joista saa apua, tietoa ja tukea.

Äänestä

Sitä mieltä että alkoholi on sinulle ongelma niin
http://www.suomenaa.fi/auttava.html tuossa on puh. numeroita..yksi noista puhelimista on mulla täällä kotona..kirjoittele jos siltä tuntuu.

Äänestä

Ole huoleti,olet ihan raittiiksi verrattavissa,jos tuosta menee joskus yli niin ei ole mitään oman tunnon ongelmia.

Nauti suuresti olostasi,seurailet vain sitä ettei se määrä muutamassa kuukaudessa nouse huomattavasti.

ET OLE LÄHELLÄKÄÄN ALKOHOLISTIA,voi hyvin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mirkkuliisa kirjoitti:

Jos nainen juo yleensä viikossa kerralla 4-7 annosta kaksi kertaa viikossa kotosalla (kerran viikolla ja kerran viikonloppuna), onko ongelmakäyttäjä? Ihan isse issekseen tissuttelee, ei käy baareissa, pitää kodin siistinä, on itsekin siisti,hoitaa työasiat jne. Käyttää rentoutumiseen. Mutta itseä alkanut homma askarruttamaan. Ei edes yhtä viikkoa putkeen selvinpäin n. 3:een vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu