Miten te olette selvinneet läheistenne kohtaamisesta, lähinnä niistä, joilla on pikkulapsia? Itestä tuntuu, että kaikki ovat maha pystyssä ja vauvoja on siellä täällä :(
Toisten vauvat
Lapseton onneton
112641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No mä annan muilla olla omat lapsensa, enkä reagoi mitenkään hysteerisesti. Musta se on niin normaali asia, että kaikilla on lapsia, ettei se asia saa mua surulliseksi. Ainoastaan oma epätoivoinen tilanteeni saa minut vähän sekaisin.
Juuri tänään alkoivat kuukautiset toisen mikrohedelmöityksen jälkeen. Siis mä en käsitä, miksei se ikinä onnistu vaikka muka mitään vikaa ei ole. Nyt mietin jättäisinkö hoidot tähän vai vieläkö jatkan senkin uhalla, että saan ekana työpaikalta kenkää ihmeellisten poissaolojen takia. Vaikka paskat työpaikasta oikeesti, kyllä se oma perhe on tärkeintä.
Potuttaa.
Jatka vaan. Kyllä se varmaan vielä kannattaa.
Mä luulen, että jonkinlainen katkeruus koteloituu mun sisääni. Kauppakeskuksissa näen vain äitejä, lastenrattaita, suurperheitä tai odottavia naisia. Vaikka voisin katsella komeita miehiä!
Vauvauutisten jälkeen on vaikeaa, mutta´kun menee vaan väkisin tervehtimään ja onnittelemaan tuttavaperheitä, kyllä se siitä luonnistuu.
Mutta en haluaisi olla katkera!
en ole kateellinen muiden lapsille. tykkään olla lasten kanssa ja miksi ihmeessä nyt alkaisin vältellä heitä. itsellä on tietenkin kaipaus sisällä, mutta olen iloinen muiden lapsista. niin kauan kun kuolee tulee näkemään pikkulapsia kaupungilla, joten älytöntä stressata sen takia.
Kuulin just tänään yhden vauvauutisen. Kakkonen
tulossa, yritys aloitettu paljon myöhemmin kuin
meillä.
Olen todella katkera ja vihaan omaa kroppaani,
joka ei toimi normaalisti.
Kun kuulen uutisia vauvoista, en osaa enää olla
mitenkään iloinen. Juuri sen takia, että en voi
itse puhua lastenhankinnasta. Tunnen itseni
ufoksi, jonkinlaiseksi kummajaiseksi.
Tuntuu varmaan pahalle ja jokainenhan meistä reagoi asioista omalla tavallaan. Minulla ei ole ollut ongelmaa kohdata toisten lapsia ja olla onnellinen heidän puolestaan. Mutta sitten kun paras ystäväni sai lapsen pari vuotta sitten se kosketti aika kovin. Hänellä myös lapsettomuutta takana 7 vuotta niin kuin mullakin ja hän tuli raskaaksi ilman hoitoa eli lapsi ei todellakaan ollut suunniteltu siinä vaihees hänen elämäänsä, mut kohtalo oli sitä mieltä et nyt se sit tapahtuu... En voinut mennä häntä katsoo sairaalaan,koska en tiennyt miten reagoisin siellä et pysyisinkö kasassa vai repeisinkö vaan itkuun. Mut aika parantaa haavat, eikös sitä niin sanota...=) Nyt odotan esikoista rv11 ja se on hoitojen avulla alkanut raskaus...=))))) Mut noi sun fiilikset kuuluvat asiaan,jokainen käy varmasti jollain tavalla samoja ajatuksiaan itsestään, että miksi juuri minä en ole tullut raskaaksi vaan kaikki muut ympäriltä saavat lapsia,mikä minussa on vikana... Lapsettomuus on todella arkaluontoinen ja kova tie elämässä kuka siihen joutuukin, mut kyllä siinä oppii arvostamaan ihan eri tavalla parisuhdetta ja varsinkin sitä perhettä jos sen joskus saa itselleen. Mut sulle tsemppiä ja hyvää joulua, kyllä se aurinko vielä paistaa risu kasaankin...mun risukkoon se aurinko vihdoin löysi..=)
Mun ystävä tuli raskaaksi ja sai poikavauvan samaan aikaan kun mulla oli kauhea lapsettomuusahdistus ja -kriisi. Laitoin hänelle onnittelukortin ja liitin mukaan kirjeen, jossa kerroin että kärsin juuri sillä hetekllä lapsettomuudesta ja se ahdistaa, enkä voi tulla katsomaan vauvaa kun se on kuitenkin niin ihana. Ystäväni kertoi ilahtuneensa kortista, mutta ymmärtävänsä myös tilanteeni. Vaikka tuntui vaikealta kirjoittaa se kirje, se helpotti molempien elämää. Ja kirje oli tarpeeksi etäinen, voi miettiä rauhassa mitä sanoo ja ystäväni sai reagointiaikaa.
Haluaisin myös tietää miten tästä selviää? Tuntuu että kaikki tutut, työkaverit, sukulaiset ym. ovat raskaana tai juuri saaneet vauvan. Välillä raivostuttaa kun joka puolelta kuulee miten yleistä lapsettomuus on, mutta täällä päin siitä ei tunnu kärsivän ketkään muut kun me! Muut tuntuu vielä tulevan todella helposti raskaaksi. En haluaisi olla kateellinen tai katkera, mutta en mahda näille tunteille mitään. Tuntuu, kuin olisin joku kummajainen tai arvoton olento, kun en pysty siihen mihin kaikki muut ihmiset pystyvät luonnostaan. Miten te muut olette jaksaneet eteenpäin? Välillä tuntuu ettei jaksaisi sängystä nousta kun masentaa tämä asia niin kamalasti. Anteeksi nyt tämä vuodatus, toivon vaan että joku antaisi vinkkiä miten jaksaa eteenpäin!
Itse olen huomannut että välillä on helpompi suhtautua muiden raskauksiin ja vauvoihin, välillä vaikeampaa.
Löysin kirjastosta kirjan "lapsettomuus kriisinä" (toivottavasti muistin nimen oikein) Se on kirjoitettu 80-luvulla joten hoidot ovat niistä ajoista kehittyneet, mutta kirjassa käsiteltiin myös sitä miten lapsettomuus koskettaa henkisesti.
Minua ainakin helpotti tieto siitä että katkeruus ja viha ovat ihan normaaleja tunteita. Eiväthän ne mukavia ole, mutta niistäkin selviää.
Muistan ajan vielä, kun itsellä oli lapsettomuuskriisi kaikkien muitten kriisien ohella. Siskot saivat lapsia. Yritin iloita heidän puolestaan aidosti, mutta samalla tuntui pahalle. Asiaa helpotti se, että tiesin tunteeni olevan täysin ymmärrettäviä. Tosin eihän se tuskaa omasta lapsettomuudesta vienyt.
Välillä itkin jopa kauniita ja rohkeita katsoessa. Välillä itkin pelkästään mainoksia, joissa esiteltiin onnellisia lapsiperheitä tai raskautta. En voinut katsoa, niin pahaa teki.
Parasta on yrittää olla loukkaamatta niitä joilla lapsia on, sillä eihän se heidän vikansa ole, jos saavat lapsia helposti (tai vaikeasti kuka sen tietää?). Mutta jos tuntuu tosi pahalle, kai se välttely on jotain itsesuojelua tai sitten se vain pahentaa tilannetta.
Musta pahimmalta tuntui se, että siskoni, jolla takana oli vuosien lapsettomuus, vihdoin sai lapsia, ei osannut enää ajatella minua jolla sattui olemaan sama ongelma. Hän ei enää muistanut aikaansa lapsettomuutta kokiessaan, vaan hehkutti kaikkea lapsionneaan vaikka hyvin tiesi että myös minä olin kokemassa sitä että emme saaneet lasta. Olisi voinut ottaa hiukan huomioon minuakin, sillä minäkin olen aina yrittänyt olla hienotunteinen.
Tsemppiä kaikille lapsettomille ja toivoa huomiseen! Koskaan ei voi tietää mitä ihanaa elämä tuo tullessaan tai mitä se vie. Jokaisella on ristinsä kannettavanaan, kuka sen tietäisikään mikä tarkoitus tällä kaikella on.
Minun hyvä ystävä tietää meidän lapsettomuudesta ja hän on itse nyt raskaana. Kyllä vituttaa, kun se aina jaksaa vaan hehkuttaa raskaus ja vauva juttuja..On tuntunut silläkin unohtuvan meidän lapsettomuus...Tai ei kai tämmöiset, jotka heti tulevat raskaaksi voi tietää, miten kova paikka lapsettomuus on. Sitä ei tiedä kuin ne, jotka sen itse kokevat.