Miten uskovaisen tulisi suhtautua kysymykseen järjestä?
Meillä uskovaisina on voimakas vastenmielisyys järjen ja ymmärryksen korostusta vastaan. Järki pitää ottaa vangiksi, kuullaan usein sanottavan. Sitä lausetta toistellaan kevytmielisesti niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs raskaimmista syytöksistä, mitä saatetaan sanoa toisesta uskovaisesta on se, että tämä luottaa liiaksi järkeensä ja arvioi kaikkea järkensä mukaan. Uskovaiset tunnetaankin ennemmin uskomisen varmuudesta ja uskon tunnustamisesta arkielämän valinnoissa kuin järkensä terävästä käytöstä. Aika usein se painottuu täällä keskustelupalstallakin. Meistä ei kukaan halua eksyä järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko.
Tässä järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös uskovaisten aito halu vastustaa nykyajan teknologista asennoitumista, jonka alle jäävät kestävät elämänarvot ja ihmiselämän tärkein päämäärä. Tästä on käyty paljon siionissa keskustelua. Lattea naturalismi ja materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Hengellisyys ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan rahan perässä juoksemisessa ja viihteellistymisessä. Meille on tästä syystä saattanut syntyä vaikutelma, että nykyinen Jumalan sanan vastainen arvomaailma itsessään perustuu inhimilliseen järkeen ja siitä kumpuavaan tieteeseen ja teknologiaan, ja siitä syystä järki sinänsä olisi pahasta.
Onko siis järki kaikkineen torjuttava? Asia on monisyinen ja sitä on syytä tarkastella Raamatun valossa.
Jumalan sana arvostelee terävästi järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan - -. " (2 Kor.10:5.) On tärkeää tässä ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan evankeliumi omalle kohdalle. Siihen uskomisen kohteeseen, Jumalan tuntemiseen ei inhimillinen järki riitä.
Mutta samaan aikaan Raamattu korostaa järjellisyyden, kriittisen älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on Jumalan lahja kristitylle, kuten tietenkin kaikille ihmisille. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä. Kyse on kriittisestä arvostelukyvystä, jolla on tärkeä tehtävänsä. "Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta" (Jaak 1:5).
Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja kriittinen viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvonantajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat nimenomaisesti kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: "Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset" (Matt 10:16).
Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon" (1 Kor 10:15).
Sen sijaan Paavali ei nähnyt uskovaisten kritiikittömyydessä ja pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Paavali nuhteli siionia: "Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät" (Gal 3:1). "Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: "... ettette anna minkään hengen ettekä sanan... heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin... Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin" (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus on aina syntiä.
Kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on kristityn arvokas hyve Raamatun mukaan. Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31). Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä”. Uskovan on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei saa typerästi sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen, ne on osattava erottaa toistaan (1 Kor 11:29). On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka esiintyvät profeettoina (1 Kor 14:29). "Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget" (1 Joh 4:1).
Arvostelukyvyn lahjan oikea käyttö varjelee kristityitä liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, fanaattisuutta vastaan. Arvostelukyky rohkaisee ns. terveen talonpoikaisjärjen käyttöön. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden jokaiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee uskovaa liialliselta herkkäuskoisuudelta. Tässä on voimamme ääriliikkeiden ja pinnallisten korostusten syntyä vastaan. Tosin on totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan hyvinkin yksinäiseksi. Kuten tunnettua, ihmisellä on taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla olaan menossa vahingolliseen suuntaan. Naiivi auktoriteettiusko on arvostelukyvyn vastakohta.
Arvostelukykyisinä tiedämme, että täydellisiä ja valmiita vastauksia käytännön elämän monimutkaisiin ja muuttuviin tilanteisiin ja erilaisiin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätähän varten ihmiselle on annettu järki, arvostelukyky ja omatunto. Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua sellaisista ehdotuksista ja toimintamalleista, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei myöskään yhdelläkään yksittäisellä uskovaisella. "Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti" (Fil 3:12).
Meille tulee uskovaisina elämässä usein vastaan monia tilanteita, joissa emme voi yksioikoisesti ja ehdottomasti sanoa: Näin on oikein, noin on väärin. Elämässä meidän on kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä asioita arvostelukykyisesti ja kriittisesti, ja yritettävä suunnata koti parasta kulloisissakin ratkaisuissa. Emme saisi unohtaa, että olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa.
Sielunvihollinen pyrkii hämärtämään sen, mistä uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys, syntien anteeksi saamisesta yksin armosta. Emme saa ikään kuin ”laajentaa” uskomme kohdetta. Uskominen kohdistuu Raamatun mukaisesti Jumalan sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen armotyöhön (Gal 3:1). Usko kohdistuu vain siihen. Toisin kuin jotkut väittävät, kristillisyydessä usko ei kohdistu rauhanyhdistyksen toimintaan eikä SRK:n ”päätöksiin”, vaan luovuttamattomaan ja muuttumattomaan Kristuksen lunastustyöhön, jonka kautta saamme uskoa kukin omat syntimme ja heikkoutemme anteeksi.
Elämme kuitenkin aikaa, jossa toisinaan siioninkin sisällä esiintyy toisenlainen Raamatun tulkinta uskomisesta. Siinä uskovien joukosta kasvaa jonkinlainen ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka ihmisen käteen. Tästä on täällä toisessa ketjussa käyty keskustelua, kun on puhuttu joidenkin kieltojen ja perinnäissääntöjen logiikasta. Aina kun uskominen kohdistetaan muuhun kuin Kristuksen armotyöhön, ihminen alkaa korottaa itsensä valtaistuimelle yhdessä Jeesuksen kanssa, Jumalan kaltaiseksi, "korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa" (Ef 1:21) ja Jumala on jo nyt "yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin" (Ef 2:6). Tässä on suuri eksytyksen vaara, josta on syytä selvin sanoin keskustella.
Siionissa on vapaus ottaa näitä kysymyksiä avoimeen tarkasteluun, sillä seurakunnassa on kaikki opin ja taidon tavarat ja monet lahjat kätkettynä. Niin myös arvostelukyvyn lahja.
(Kopio avauksestani 13.3.2005)
Meillä uskovaisina on voimakas vastenmielisyys järjen ja ymmärryksen korostusta vastaan. Järki pitää ottaa vangiksi, kuullaan usein sanottavan. Sitä lausetta toistellaan kevytmielisesti niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs raskaimmista syytöksistä, mitä saatetaan sanoa toisesta uskovaisesta on se, että tämä luottaa liiaksi järkeensä ja arvioi kaikkea järkensä mukaan. Uskovaiset tunnetaankin ennemmin uskomisen varmuudesta ja uskon tunnustamisesta arkielämän valinnoissa kuin järkensä terävästä käytöstä. Aika usein se painottuu täällä keskustelupalstallakin. Meistä ei kukaan halua eksyä järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko.
Tässä järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös uskovaisten aito halu vastustaa nykyajan teknologista asennoitumista, jonka alle jäävät kestävät elämänarvot ja ihmiselämän tärkein päämäärä. Tästä on käyty paljon siionissa keskustelua. Lattea naturalismi ja materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Hengellisyys ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan rahan perässä juoksemisessa ja viihteellistymisessä. Meille on tästä syystä saattanut syntyä vaikutelma, että nykyinen Jumalan sanan vastainen arvomaailma itsessään perustuu inhimilliseen järkeen ja siitä kumpuavaan tieteeseen ja teknologiaan, ja siitä syystä järki sinänsä olisi pahasta.
Onko siis järki kaikkineen torjuttava? Asia on monisyinen ja sitä on syytä tarkastella Raamatun valossa.
Jumalan sana arvostelee terävästi järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan - -. " (2 Kor.10:5.) On tärkeää tässä ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan evankeliumi omalle kohdalle. Siihen uskomisen kohteeseen, Jumalan tuntemiseen ei inhimillinen järki riitä.
Mutta samaan aikaan Raamattu korostaa järjellisyyden, kriittisen älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on Jumalan lahja kristitylle, kuten tietenkin kaikille ihmisille. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä. Kyse on kriittisestä arvostelukyvystä, jolla on tärkeä tehtävänsä. "Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta" (Jaak 1:5).
Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja kriittinen viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvonantajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat nimenomaisesti kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: "Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset" (Matt 10:16).
Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon" (1 Kor 10:15).
Sen sijaan Paavali ei nähnyt uskovaisten kritiikittömyydessä ja pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Paavali nuhteli siionia: "Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät" (Gal 3:1). "Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: "... ettette anna minkään hengen ettekä sanan... heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin... Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin" (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus on aina syntiä.
Kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on kristityn arvokas hyve Raamatun mukaan. Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31). Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä”. Uskovan on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei saa typerästi sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen, ne on osattava erottaa toistaan (1 Kor 11:29). On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka esiintyvät profeettoina (1 Kor 14:29). "Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget" (1 Joh 4:1).
Arvostelukyvyn lahjan oikea käyttö varjelee kristityitä liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, fanaattisuutta vastaan. Arvostelukyky rohkaisee ns. terveen talonpoikaisjärjen käyttöön. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden jokaiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee uskovaa liialliselta herkkäuskoisuudelta. Tässä on voimamme ääriliikkeiden ja pinnallisten korostusten syntyä vastaan. Tosin on totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan hyvinkin yksinäiseksi. Kuten tunnettua, ihmisellä on taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla olaan menossa vahingolliseen suuntaan. Naiivi auktoriteettiusko on arvostelukyvyn vastakohta.
Arvostelukykyisinä tiedämme, että täydellisiä ja valmiita vastauksia käytännön elämän monimutkaisiin ja muuttuviin tilanteisiin ja erilaisiin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätähän varten ihmiselle on annettu järki, arvostelukyky ja omatunto. Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua sellaisista ehdotuksista ja toimintamalleista, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei myöskään yhdelläkään yksittäisellä uskovaisella. "Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti" (Fil 3:12).
Meille tulee uskovaisina elämässä usein vastaan monia tilanteita, joissa emme voi yksioikoisesti ja ehdottomasti sanoa: Näin on oikein, noin on väärin. Elämässä meidän on kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä asioita arvostelukykyisesti ja kriittisesti, ja yritettävä suunnata koti parasta kulloisissakin ratkaisuissa. Emme saisi unohtaa, että olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa.
Sielunvihollinen pyrkii hämärtämään sen, mistä uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys, syntien anteeksi saamisesta yksin armosta. Emme saa ikään kuin ”laajentaa” uskomme kohdetta. Uskominen kohdistuu Raamatun mukaisesti Jumalan sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen armotyöhön (Gal 3:1). Usko kohdistuu vain siihen. Toisin kuin jotkut väittävät, kristillisyydessä usko ei kohdistu rauhanyhdistyksen toimintaan eikä SRK:n ”päätöksiin”, vaan luovuttamattomaan ja muuttumattomaan Kristuksen lunastustyöhön, jonka kautta saamme uskoa kukin omat syntimme ja heikkoutemme anteeksi.
Elämme kuitenkin aikaa, jossa toisinaan siioninkin sisällä esiintyy toisenlainen Raamatun tulkinta uskomisesta. Siinä uskovien joukosta kasvaa jonkinlainen ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka ihmisen käteen. Tästä on täällä toisessa ketjussa käyty keskustelua, kun on puhuttu joidenkin kieltojen ja perinnäissääntöjen logiikasta. Aina kun uskominen kohdistetaan muuhun kuin Kristuksen armotyöhön, ihminen alkaa korottaa itsensä valtaistuimelle yhdessä Jeesuksen kanssa, Jumalan kaltaiseksi, "korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa" (Ef 1:21) ja Jumala on jo nyt "yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin" (Ef 2:6). Tässä on suuri eksytyksen vaara, josta on syytä selvin sanoin keskustella.
Siionissa on vapaus ottaa näitä kysymyksiä avoimeen tarkasteluun, sillä seurakunnassa on kaikki opin ja taidon tavarat ja monet lahjat kätkettynä. Niin myös arvostelukyvyn lahja.
(Kopio avauksestani 13.3.2005)
Vastaukset 97
Vanhimmat
Esimerkkejä, missä järkeä ei saa lestadiolaisuudessa käyttää, ovat:
1. Syntyvyyden säännöstelyssä
2. Tupakoinnin arvioimisessa, onko se synti vai
ei.
3. Itsetyydytyksessä, eli onaniassa.
4. Aviopuolison valinnassa.
5. maailman synnystä pohtiessa
6. uskonelämästä pohtimisessa
7. onko jokin syntiä vai ei
8. onko juuri tämä usko oikea
9. luottaakko enemmän Jumalaan vai itseensä ja
omaan järkeensä
10. Järkeä ei saa käyttää vaikeissa synnytyksissä, vaan luotettava ehdottomasti, että Jumala hoitaa synnytyksen omalla tavallaan.
Järjenkäyttö on sallittua ja myöskin toivottavaa.
Jumalaan ei saa sokeasti luottaa, sillä ne hyvät enkelit eivät ehdi meitä joka pinteestä pelastamaan.
Ehdoin tahdoin ei saa vaaroille alttiiksi antautua.
Uskovaisia nuoria kuolee usein liikennekolareissa.
Todellinen syy on usein huolimattomuus, varomattomuus ja välinpitämättömyys liikennesääntöjä kohtaan.
Järkeä pitää liikenteessä ehdottomasti käyttää, eikä uskoutua varjelijan johdatukseen.
Monesti juuri liikenteessä uskovaisetkin ajaa ylinopeuksia ja sekin on tupakoinnin ohella vaan paha tapa.
Juuri tupakointi ja holtittomuus liikenteessä ovat vaan pahoja tapoja, joita toistetaan jatkuvasti.
Kuitenkin ne ovat Jumalan silmissä pahoja syntejä.
Kun näin päin tätä asiaa ajattelee, tuleekin mieleen, että silloin kun vaaditaan uskon merkkinä tekoja ja kieltäymyksiä, silloin juuri ollaan kadottavalla tekojen uskon tiellä.
Luottaminen Kristuksen armotyöhön tuo ihmiselle vapauden uskoa vapaana Jumalan lapsena. Vapauteen sisältyy luonnollisena osana aito yksilöllinen harkintakyvyn ja järjen käyttö mitä tulee suhtautumiseen ajallisiin teknisiin keskintöihin tai kulttuurissa kulloinkin esiintyviin ilmiöihin.
Niiden suhteen me olemme vapaita päättämään ratkaisumme. Keskinäiset keskustelumma ovat tarpeen ja hyödyllisiä, mutta siionissa ei voida tehdä kulttuuuriin ja tapoihin liittyvistä asioista ihmisten omaatuntoa sitovia päätöksiä.
Kun jaksaisimme tällä tavoin ajatella, ei esiintyisi tätä pahantahtoista ja alhaisia inhimillisiä tunteita ruokkivaa sisäistä toinen toisensa vahtimista.
Aito kristillysyy on vapautta ja rauhaa - myös keskinäisessä elossamme siionissa.
Kerro joskus taustastasi.
Kerroppa sinä milloin erosit elävästä kristillisyydestä, vai oletko koskaan siihen kuulunutkaan?
en sinulta kysynyt
Olisi hyvä että keskulteltaessa tietystä aiheesta, kuten tässä nyt uskomisen ja järjenkäytön suhteesta, koetettaisiin pysyä asiassa. On halpamaista viedä keskustelu henkilökohtaisuuksiin ja kkyseenalaistaa toisen usko.
Hynde, onko jatkuva uhka oman henkilökohtaisen uskon ja taivaspaikan kyseenalaistamisesta omiaan lisäämään ihmisten halukkuutta keskustella avoimesti ja rehellisesti, itsensä likoon asettaen?
Sopii toivoa että et toimi omassa siionissasi näin kuin toimit tällä palstalla.
Miksi ette yhtään lue mitä ko. tyypit sanoo meikäläisistä. On ihan aiheellista kysyä onko henkilö siionin rakkaudessa? Viestiensä perusteella ulkopuolinen haukkuja.
Sopii toivoa ettet itse ole sellainen ja sellaisten tukija.
Todellakin kannattaa kyseenalaistaa täällä onko kirjoittaja Siionin rakkaudessa vai ei!
Miten Hynde tarkistat sen
onko kirjoittaja Siionin rakkaudessa vai ei?
Ja mitä siitä seuraa:
- jos hän on "siionin rakkaudessa"
- jos hän ei ole?
seurakunta tietää
että aloittaja olisi eronnut vl:stä?
Milloin itse erosit?
... tyylisi hynde. Jos olet uskomassa, etkä joku feikki, neuvoisin sinua kyllä miettimään uskosi perusteita.
kannanottosi tuntuvat kovilta ja rakkaudettomilta.
Jos olet uskomassa olet saanut uskon lahjaksi niin kuin me muutkin, ei siinä ole mitään sinun omaa ansiotasi.
Kukaan (ainkaan Raamatun mukaan) ei tiedä kuka on uskomassa ja kuka on ns. mätä kala joka heitetään pois. Et sinä enkä minä eikä seurakunta.
Keskusteleppa asiasta jonkun kanssa omassa siionissasi ja jatka kirjoittelua vasta sitten.
Sinä ja kaltaisesi.
Teilläkö sitten on isompi rakkaus kun kilpaa kiittelette niitä jotka uskovaisia syyttelevät.
Ja uskovaiset on enemmin teidän hampaissa.
Vulgatan kirjoitukset kertakaikkiaa voi olla terveen uskovaisen kirjoittamia. Lueppa vulgatan kirjoitukset seurakuntailloissa. Niin katsotaan valstaako kansa aamenta.
Uskovainen VOI TODELLAKIN eroittaa uskovaisen ja valheen isästä lähtöiset kirjoitukset toisistaan.
Terve uskovainen ei taistele valtakuntaansa vastaan. Siinä todellinen rakkaus näkyy.
Uskon vastaisesta aloituksesta ja aiemmista Jumalan valtakuntaa syyyttävistä uskonvastaisista kirjoituksista.
Hynde! Miksi arvioit avaajan sieluntilaa etkä keskustele asiasta, josta hän kirjoittaa?
Minun mielestäni avauksessa ei ollut mitään uskon vastaista. Kerro minulle, mikä sinun mielestäsi oli?
... uskovainen, vaikka olen niin luullut jo kymmeniä vuosia, ihan lapsuudesta saakka. Olipa hyvä että tämäkin nyt selvisi. Sielunvih. onkin sitä jatkuvasti ollut kuiskailemassa, pitkin matkaa.
Olen kyllä luullut olevani siionin rakkaudessakin.
Olisi hyvä erottaa syyttely ja tilanteen analysointi toisistaan. Muisteleppa Lutheria ja Lestadiusta, molemmat kritisoivat voimakkaasti vallitsevaa tilannetta ja en ainakaan minä menisi heitä syyttämään "teikäläisiksi".
Tärkeää on kunnioittaa (tai ainakin kuunnella kiihkottomasti)toisen ihmisen perusteltuja mielipiteitä (jos hän on todella niiden takana), olipa hän uskomassa tai ei.
Ei elävä kristillisyys tarvitse mitään apologeettaja jotka hyökkäävät toisten ihmisten kimppuun ja syyttelevät ja parjaavat heitä.
Raamattu on luvannut uskovaisille pilkkaa Kristuksen sanan tähden. On etuoikeus saada pilkkaa osakseen Kristuksen tähden. Oletko ajatellut tätä?
Jos taas pilakataan oman inhimillisen raadollisuuden tähden, sen olemme sitten ansainneet jos olemme/käyttäydymme huonosti/hölmösti muita kohtaan.
Tällä palstalla tarvitaan ennen kaikkea rakentavaa ja analyyttistä keskustelua, jotta asia erottuu kaikenmaailman suukopuilun keskeltä.
En ota kantaa Vulgatan teksteihin. Lue Ma_rian tekstejä, ne kertovat kristillisyyden sydänäänistä.
Uskovaisella ei todellakaan ole mitään tarvetta taistella Jumalan valtakuntaa vastaan, isien tai muiden perinnäisääntöjä ja lakioppia vastaan taas jokaisella uskovaisella ihmisellä on velvollisuus taistella.
Jos seurapuheessa tai Päikkärissä opetetaan väärin, on velvollisuus siitä keskustella, tosin ei niinkään täällä, vaan kasvokkain.
Rohkeus vain loppuu monelta (kuten itseltänikin) kesken.
"En ota kantaa Vulgatan teksteihin"
-Siitä oli nyt kysymys.
Ymmärrän niin että nyt suosit enemmän häntä kuin minua.
Miksi pitäisi kuuunnella valheisiin perustuvia
harhaoppeja/ filosofisia jaarituksia. Rehellisempää on kertoa heidän harhansa eikä alkaa hempeilemään niille.
Luther ja Laestadius taistelivat henkivaltoja vastaaan eikä pyhiä vastaan. Mikä se peli täällä on kun vaan samassa rintamassa uskottomien kanssa kritisoidaan Jumalan valtakunnan työtä.
En voi olla nuhtelematta teitä.
Jumalan valtakunnasta ja sen "työstä" on hurja, ja tarkkaan rajattu Rauhanydistyksille, ja parille opistolle.
Jos et ole feikki (niin kuin toivon), niin aiheutat meille muille uskovaisille täällä lähinnä harmaita hiuksia ja punastelua.
Minun uskonnäkemykseni ovat lähempänä Vulgataa kuin sinua.
tervemenoa.
Tervetuloa kuitenkin rauhanyhdistykselle kuuntelemaan Jumalan sanaa. Yhteisen kokouksen ja Jumalan seurakunnan tykö.
Nyt kun ehdin paneutua ko. tekstiin, täytyy sanoa, että aivan asiallinen ja asiantunteva kirjoitus. Vulgata paneutuu huolellisesti asiaan ja tietää ja ymmärtää mistä ja mitä puhuu.
Itse tekstin sisältö on sopusoinnussa kontekstin kanssa enkä näe siinä mitään, mikä arvostelisi tai olisi painamassa uskovaisia tai vl-liikettä.
On syytä koko ajan valvoa, sekä omakohtaisesti, että koko siionin tasolla, että s.vihollinen ei pääse tekemään töitä siionissa. Se tarkoittaa myös sitä, että vvärät käsitykset ja opetukset eivät pesiydy Jumalan seurakuntaan. Siinä se.
kirjoitus on loistava, ja oikea jokaista sanaa myöten. Vulgatan kirjoitukset yleensäkin ovat hyvin raamatullisia ja sen vuoksi mukavia lukea. Joissakin kohdin hän tosin aika kärkkäästi on arvostelemassa meitä, mutta mehän olemme tottuneet siihen, joten ei anneta sen häiritä.
Tämä Hynde-nimimerkki on feikki joka kirjoittelee tahallaan oikein tiukasti (matkien siis oikeata Hyndeä joka myös on tiukahko). Älkää noteeratako niitä "vl-kirjoituksina" (tosin sisältökin sen jo paljastaa). Raamatun avulla osaame erotella oikean ja väärän hengen.
"Emme saisi unohtaa, että olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme"
Pyhissä on syntiä, mutta synti ei hallitse heitä, vaan he hallitsevat sitä.
-Luther, matkaevästä-
He tuntevat kyllä himoja mutta eivät noudata niitä
-Luther, matkaevästä-
Se vastein tahtoaankin pakotetaan olemaan hengelle alamainen.
-Luther, matkaevästä-
"Siinä uskovien joukosta kasvaa jonkinlainen ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka ihmisen käteen"
Hynde:
Tässä on selvä piilotettu seurakunnan halveksunta. Uskovien joukko on pyhien yhteisö.
--
Luther:
Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaksi vedellä ja sanalla. Ef 5:25,26.
Oppikaa siis avamaan silmämme, tuntemaan ja uskoman seurakunta pyhäksi , vaikka kaikki ihmiset loukkaantuvat seurakunnan nykyiseen muotoon.
-Luther, matkaevästä-
Mutta jos uskottoman kirjoitukset miellyttää enemmän niin neuvon että menkää heti pois täältä eksytysten palstalta.
uskoton ole, eihän? Aika jyrkän tuomion heitit juuri uskonveljesi päälle. Mutta sinut tullaan kyllä aikanaan tuomitsemaan juuri niinkuin itsekkin olet täällä tuominnut. Toivottavasti muistat sen.
Mitä muuten itse teet täällä eksytysten palstalla?
En tunne häntä veljekseni. Ne on vaan erihenkisiä Jumalan valtakuntaa vastustavia kirjoituksia, joihin näköjään uskovaisiksi itseään nimittävät ovat mielistyneet.
Mitä teen täällä - Sanon nämä niin todeks kuin osaan, ettei enempää eksyisi.
Viimeaikaiset seurapuheet ovat yhä enemmän korostaneet näitä "uskon hedelmiä", joina pidetään juuri ehkäisyn, television, elokuvien, teatterin, musiikkitapahtumien, meikkaamisen ja muun sellaisen torjuntaa.
Aineelliseen keskittyvästä, epäoikeudenmukaisuutta lisäävästä ahneudesta ja laajalle levinneestä saalistushengestä, työelämän kovenevista paineista, ihmisten välisestä rakkaudettomuudesta ja välinpitämättömyydestä ja muista ajallemme ominaisista kristittyjä kuormittavista taakoista ei sen sijaan on rauhanyhdistyksellä kuultu yhtään sanaa.
Missä maailmassa meidän puhujamme oikein elävät.
Siitä voisi aloittaa. Mitä on meikkaaminen sellaisen rinnalla?
Puhujat kutsutaan ja nimetään uskovaisten yhteisestä päätöksestä.
Etkö todella ole kuullut puhuttavan seurapuheissa ihmisten taakoista tässä ajassa? Teillä on joko erilaiset puhujat tai sitten vastaanottimessa on häiriötä. Minusta ainakin on kuulostanut seuroissa siltä, että oikeinkin tarkoin tiedetään, mikä ihmisiä painaa ja ahdistaa.
...pääsääntöisesti meikkaa, pilkkaavatko VL:t mielestäsi pääsääntöisesti kehitysvammaisia?
Pitäisikö ottaa hiukan laajempaa katsantokantaa asioihin.
johtokunnan esitys. Eipäs yleistetä asiaa liikaa.
acimlaisen omaan poveensa. Onko tullut tehdyksi pilkantöitä? Sekä kehitysvammaisten että muuten sairaiden?
Viimeaikaisia Päivämiehen kirjoituksia lukeneena varovaisestikin ajatellen ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että herätysliikkeessä on menossa tietoinen näkökulman suuntaaminen (kurinpidollisesti?) kulttuurin ja elämäntapojen entistäkin kurinalaisempaan valvontaan. Se johtaa väistämättä uskovaisten keskinäiseen vahtimiseen - sitäkö haluamme?
Jostain se huomio on silloin pois.
Minäkin olen kuullut, että toimitus myöntää valinneensa tietoisesti linjaukset vain yhdeltä laidalta uskovaisten käsityksiä.
Siitä ei ole ollut puhetta, ketkä toimituksessa (toimitusneuvostossa? johtokunnassa? muuten vaan vaikutusvaltaisissa piireissä?) käyttävät ratkaisevalla tavalla valtaa. Ilmeisesti päätoimittajakin on puhuttu perustelemalla linjausten taakse, vaikkeivat ne oliskaan hänen käsityksensä mukaan tarpeellisia.
Minua vaivaa erityisesti, ettemme saa tietää, mikä taho on se, joka kokee tietävänsä, mikä on "kansalle" parata. Lisäksi huolettaa niiden prosessien kulku, joiden tuloksena työntekijät ja luottamushenkilöt valitaan. Onko systeemi liian itseään täydentävä siten, että koko Siionin kirjo ei pääse ääneen?
Mikäli uskonvanhurskauden korostajia on vain myötäilijätyyppejä ja elämänvanhurskauden korostajia karismaattisia johtajatyyppejä näissä päättävissä tahoissa, seurauksena on väistämättä hajaaannus. Kristus ei anna johtaa seurakuntaansa vain yhtä äärilaitta!
"Minäkin olen kuullut, että toimitus myöntää valinneensa tietoisesti linjaukset vain yhdeltä laidalta uskovaisten käsityksiä."
Ehkä olet kuullut huhun siltä joka on luullut.
osuit naulan kantaan. Olen itsekin sangen kiusaantunut tästä samasta asiasta. Jopa siinä määrin, että päätin etten yksioikoisesti luota "johtoon". Ja avasin Raamatun.
Se on ollut "päätös", jonka olen kyllä kokenut Jumalan ohjauksena. Lopulta kuitenkin jokainen vastaamme itse omista teoistamme, eikä tuomiopäivänä voi vedota muilta saatuihin ohjeisiin.
Jos joku ohjaa minua harhaan, niin minä kärsin. Se on liian kohtalokasta. Varsinkin kun kyseessä on "iankaikkisuus".
Kehottaisin sinua tarkistamaan päätoimittajalta, miten asia on. En kuvittelekaan vakuuttavani sinua oman lähteeni luotettavuudesta. Luulenpa, että toimituksessa ilahduttaisiin, jos sinne soittaisi sinunkin kaltaisesi vakaa kristitty, joka ei järjen käytöllä sotke isokenkäisten kuvioita.
Lestadiolainen ei uhraa ajatustakaan uskonelämään vaan toteuttaa konemaisesti lapsuudesta asiat opetettuja sääntöjä.
Hän voi siten suunnata kaiken intellektuaalisen energiansa ja kyvykkyytensä ammattiinsa ja menestykseen ajallisissa ja varsinkin taloudellisissa kysymyksissä.
Luulen että se on hyvä diili...
Tuo oli uusi näkökulma. Mitä muuta sinä olet palstoille kirjoittanut?
Uskovaisella on yhtäläinen lupa käyttää lahjojaan myös ajallisen menestyksen hyväksi. Siinä ei ole mitään pahaa. Kyse on leiciskänsä käyttämisestä ja lisäämisestä mihin Jumalan sana on kehottanut.
Ei pitäisi uhrata energiaa kadehtimiseen. Tämä on vapaa maa yrittää jokaiselle.
Meilläpäin on siionissa keskusteltu ajoittain "rivien välissä" kyseenalaisista verkostomarkkinointimenetelmistä.
Täällä keskustelua uskovaisten liiketoimista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000012496073
se että jos menestyy liiketoimissaan hyvin käyttää saadut voitot vain ja yksinomaan maallisen omaisuuden kasvattamiseen eikä uhraa ajatustakaan esim. lähetystyölle ?
Tämä on valitettavasti lähes tuntematon sana vanhoillislestadiolaisille. Johtuen 60-70-luvun harhoista, lähetystyö on ollut lähes kirosana liikkeelle.
Aika uskomatonta kun ottaa huomioon Jeesuksen käskyn.
Tänä päivänä tehdään pienimuotoista lähetystyötä muutamissa maissa ja lisäksi muutamissa maissa ns "lähetystyötä" (mm. Englannissa). Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että käydään pitämässä seurat suomalaisille uskovaisille ulkomailla.
Kukaan ei tule teoilla autuaaksi, mutta silti ajattelen usein tätä taloudellista asiaa aivan omallekin kohdalle. Eipäs ole tullut jaettua omaisuutta köyhille vaikka mahdollisuuttakinn olisi.
Lopuksi vielä kommenttina, että energiaa ja rahaa kyllä riittä "meikäläisillä" uusien ja entistä modernimpien toimitalojen rakentamiseen. En tiedä, mutta tätä ei voi muuta kun ihmetellä. Ääneen tästä en uskalla sanoa....
...ja vielä kerran keu.
Tyypillistä suun soitantaa, koska VL:t eivät ole kyenneet olemaan inhimillisesti katsoen maailman onnistuneimpia ja parhaita lähetystyöntekijöitä, joita olisi jatkuvalla syötöllä 192:ssa valtiossa yhtä aikaa ja ympärivuotisesti.
Arvon kirjoittaja on hyvä ja menee vaikkapa tarkastamaan SRK:n toimintasuunnitelmasta ja edellisen vuoden tilinpäätöksestä varat, jotka suunnataan lähetystyöhön. Lähetystyö ei tietystikään ole sinun mielen mukaista, mutta ei varmasti kaikki muukaan.
Sitten me kirkkoon kuuluvat työikäiset VL:t maksamme kirkollisveroa, josta lohkeaa aimo siivu lähetystyöhön.
Helppohan se on arvostella muiden tekemää lähetystyötä, mutta eiköhän ole ihan yhtä tärkeää, että miettisit samalla, miten itse teet lähetystyötä, vai kuulutko herätysliikkeiden tekemän lähetystyön "arviointiryhmään"?
Toimitilat tarvitaan toiminnan ylläpitämiseksi ja eihän sille mahda mitään, kun väki ei tahdo mahtua vanhoihin tiloihin, niin uusia on hyvä ja järkevä rakentaa.
Ei kai kademieli tai vikominen valtaa ajatustasi?
En ole tähän keskusteluun osallistunut aikaisemmin, mutta tämä kommenttisi kiinnitti huomioni:
"Sitten me kirkkoon kuuluvat työikäiset VL:t maksamme kirkollisveroa, josta lohkeaa aimo siivu lähetystyöhön."
Olen lukenut Sinun mielipiteitäsi täällä ja ne eroavat maltillisuudessaan aika paljon monien tuntemieni vl-uskovaisten mielipiteistä. Jos nyt sallitaan pieni yleistys, niin vl-liike pitää omaa oppiaan oikeana ja itse liikettä "Jumalan valtakuntana". Evankelisluterilaiseen kirkkoon vl-liike kuuluu, mutta ei tunnusta näiden olevan "oikeassa uskossa".
Kysynkin siis: Mitä evankelisluterilaisen kirkon tekemä lähetystyö hyödyttää, jos heiltä puuttuu oikea henki ja siten valta päästää syntejä?
SRK:n lähetystyötä en osaa kommentoida millään lailla, mutta mielikuvani on se, että lähetystyö ei ole kovinkaan näkyvää vl-liikkeen piirissä.
...sanomalla, että on varsin luonnollista, että jokainen pitää omaa uskoaan Jumalalle kelpaavana, sillä mitä se sellainen usko on, johon ei itsekään usko :)
Mitä tulee toisen uskon tunnustamiseen, niin vain ja ainoastaan oman uskon voi tunnustaa tai kieltää, eli vaikka tunnustuksellisuus muiden uskoa kohtaan ei olisikaan parasta mahdollista, niin se ei vähennä sen osuutta, että kukaan ei pelastu sillä, että joku toinen tunnustaa hänen uskonsa. Tällä siis tarkoitan sitä, että menolippua helvettiin ei ojenneta, vaikka todettaisikin, että uskomme eri tavalla. Näin pikku siivu tunnustuksesta.
"Kysynkin siis: Mitä evankelisluterilaisen kirkon tekemä lähetystyö hyödyttää, jos heiltä puuttuu oikea henki ja siten valta päästää syntejä?"
Vastaan lyhyesti, mutta ytimekkäästi. Ev.lut kirkon lähetystyössä ei ole mitään väärää, eikä se taatusti johda lähetystyöllään ketään pahuuteen, vaan päin vastoin. Toinen näkökanta on se, että kukaan ei pelastu sillä, että häneen on kohdistunut lähetystyön anti, vaan hän joko herää kyselemään pelastuksen tiestä tai sitten ei. Vilpitöntä etsijää ja kyselijää Jumala ei taatusti johda harhaan.
Tässä mielikuvallesi päivitystä SRK:n lähetystyöstä, johon kuuluu myös netistä löytyvät äänitteet seurasaarnoista, lehtijulkaisut:
http://www.srk-oulu.net/index.php?p=srkn_suviseurat
http://www.srk-oulu.net/index.php?p=seurat_kotimaassa
http://www.srk-oulu.net/index.php?p=seurat_ulkomailla
http://www.srk-oulu.net/index.php?p=radioseurat
"Vastaan lyhyesti, mutta ytimekkäästi. Ev.lut kirkon lähetystyössä ei ole mitään väärää, eikä se taatusti johda lähetystyöllään ketään pahuuteen, vaan päin vastoin."
Aivan, mutta jos ev.lut. kirkon opetuksesta puuttuu synnit pois pesevä Pyhä Henki, niin yksikään sen kautta uskon saava ei pääsisi taivaaseen. Otin asian esille siksi, kun sanoit vasta-argumentiksi lähetystyön vähäisyydelle sen, että vl:t maksavat kirkollisveroa luterilaiselle kirkolle. Jos tämä lähetystyö ei kuitenkaan pelasta ihmisiä, niin argumentti ei ole mielestäni kovinkaan vahva (täysin eri asia olisi, jos tämä lähetystyö oikeasti levittää vl:ien mielestä Pyhää Henkeä, mutta näin ei käsittääkseni ole).
Kiitos myös lähetystyölinkeistä. Mielikuvani ei sinänsä muuttunut, koska aiemminkin ajattelin vl-liikkeen pitävän esim. seuroja kotimaassa lähetystyönä siinä missä muut liikkeet lähettävät monia lähetystyöntekijöitä vieraisiin maihin ja kulttuureihin. En kiistä, etteikö esim. radioitu seurapuhe voisi olla lähetystyötä, mutta melko vähällä energialla tuota työtä tehdään verrattuna hyvin moniin muihin kristillisiin suuntauksiin. Eihän lähetystyön tietenkään tarvitse olla ähkimistä ja puhkimista itse työn suuruuden tähden, mutta tietyllä lailla vl-liikkeen lähetystyö on kyllä staattista.
Luterilaisen kirkon lähetystyössä on ollut joitakin vl:a. Eipä siellä kukaan varmaan kovasti liputa, että on vl, ehkä on enemmänkin kirkon edustajana mukana.
...ensinnäkään ev.lut kirkolla ei ole mitään tekemistä omakohtaisen uskon kassa, sillä kirkko itsessään ei voi omata mitään muuta kuin perustuksen, joka on rakennettu maalliseen maahan. Kirkon opetus itsessään ei takaa kenellekään elävää uskoa, vaan se on henkilökohtainen kirkon nimestä, herätysliikkeestä tai mistään muustakaan riippumatta.
Toisena argumenttina sanon, että en pysty sanomaan, kenellä on elävä usko ja kenellä ei.
Kolmantena argumenttina tuon esiin, että en pysty sitäkään määrittelemään, että missä paikassa ja missä muodossa Jumalan Valtakunta lähestyy ihmistä.
"Aivan, mutta jos ev.lut. kirkon opetuksesta puuttuu synnit pois pesevä Pyhä Henki"
Olenko sanonut näin?
Taidat tietää SRK:n lähetystyöstä aika paljon, koska varsin asiantuntevasti annat lausuntoja, mutta kuten edelliselle jo sanoin, kannattaa tutustua, sillä se on julkista tietoa niin varojen kuin tehtävän työnkin suhteen. Kun on tutustunut rielusti, niin ei tarvi olla mielikuvien varassa ollenkaan.
"Otin asian esille siksi, kun sanoit vasta-argumentiksi lähetystyön vähäisyydelle sen, että vl:t maksavat kirkollisveroa luterilaiselle kirkolle."
Sorrut taas siteeraamaan väärin sanojani, joten laita lainaus tekstistäni, missä olen argumentoinut nämä mainutsemasi kaksi asiaa korreloimaan kirkollisveron maksamisella VL:n tekemän lähetystyön vähäisyyttä. Ne olivat mainittu erillisinä asioina eri kappaleissa, eivätkä ole toisiaan poissulkevia tai korvaavia.
Kaikella ystävyydellä, kommenttisi ovat kuin vasta pyydetty kala, josta ei saa mitään otetta. Ikään kuin et haluaisi olla mitään mieltä asioista, vaan jätät kaiken muiden haltuun. Varmasti minun olisi hyvä ottaa itse selvää vl-liikkeen lähetystyöstä, mutta niinhän minä juuri mielestäni otinkin - antamiesi linkkien avulla. Mielipiteeni ja -kuvani eivät muuttuneet.
"Aivan, mutta jos ev.lut. kirkon opetuksesta puuttuu synnit pois pesevä Pyhä Henki"
"Olenko sanonut näin?"
Et ole. Sen sijaan moni puhuja on sanonut. Myös ainakin nimimerkki "Pakkula" totesi syntien anteeksiantamisen olevan hengen työ, jota luterilaisilla papeilla ei ole (ks. muutama sivu taaksepäin). SRK:n sivulla todetaan, että "Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa". Tämä on mielestäni opillinen kysymys, ja tein johtopäätöksen, että olet vl-uskovaisena samaa mieltä kuin Pakkula ja ne (monet) uskovaiset puhujat, joiden olen kuullut puhuvan ei-lestadiolaisista papeista epäuskoisina.
Mielestäni en lainannut väärin sinua, kun totesin, että puolustat vl-uskovaisen osallisuutta lähetystyöhön seuraavasti:
"Arvon kirjoittaja on hyvä ja menee vaikkapa tarkastamaan SRK:n toimintasuunnitelmasta ja edellisen vuoden tilinpäätöksestä varat, jotka suunnataan lähetystyöhön. Lähetystyö ei tietystikään ole sinun mielen mukaista, mutta ei varmasti kaikki muukaan.
Sitten me kirkkoon kuuluvat työikäiset VL:t maksamme kirkollisveroa, josta lohkeaa aimo siivu lähetystyöhön."
Jos tuo "sitten" sana, ei kytke lausahdusta edelliseen diskurssiin, jossa puhutaan SRK:n lähetystyöstä, niin olen hämilläni.
"Taidat tietää SRK:n lähetystyöstä aika paljon, koska varsin asiantuntevasti annat lausuntoja"
En minä ole "asiantuntevasti" mitään "lausuntoja" antanut - miksi puhut ikään kuin olisin hyvin vahvasti väittänyt jonkin asian olevan tietyllä tavalla? Olen koko ajan sanonut, että minulla ei ole paljon tietoa, vaan lähinnä mielikuvia. Annoit minulle linkit SRK:n sivuille, jotka eivät muuttaneet mielikuviani millään lailla.
...minkälaisia vastauksia haluat, koska aiemmat vastaukset eivät oikein kelpaa vastauksiksi. Kerroin aiempana mielipiteeni, joten mitä muuta voisin tehdä?
...edelliseen kommenttiin.
Jotta sinun ei tarvitse olla tämän pitempää hämilläni, niin sanan "sitten" merkitys: Ostin kaupasta maitoa, sitten menin kenkäkauppaan ja ostin kengät. Jos kytkit sanan "sitten" ymmärtämälläsi tavalla, niin tässä yhteydessä korjaan väärin ymmärrystäsi ja eritän sanan sitten asiayhteyksien kytkennästä toisiaan täydentävänä tai poissulkevana.
Jos olet keskustellut pakkulan kanssa ja hän on sanonut sinulle jotain, niin keskustele siitä pakkulan kanssa. Jos minä sanon sinulle jotain, niin siitä voi keskustella minun kanssa.
Se kannattaa huomioida, että ei täällä kukaan voi keskustella koko liikkeen kanssa, eikä täällä kukaan voi vastata koko liikkeen puolesta. Siksi keskustelu pohjautuu henkilökohtaisen uskonnäkemysten pohjalle, joten siinä lähtökohta keskustelulle.
Saitko vastausta alkuperäiseen kysymykseesi?
Mistäköhän nyt tuulee, olen ihan ymmälläni. Esitin omat mielipiteeni, minkä seurauksena kyseenalaistit minun tapani käydä keskustelua. Vihjasit sarkastisesti, että minun ei tulisi kommentoida SRK:n lähetystyötä, koska mielipiteeni perustuvat pelkkiin oletuksiin. Totesit minun irrottaneeni sinun tekstiäsi asiayhteydestään, vaikka en niin tehnyt ja mielestäni myös osoitin tämän. Nyt jatkat sitten vihjaamalla, että etsin täällä vain tiettyä minulle kelpaavaa vastausta (muistan sinun tehneen tätä samaa muiden keskustelijoiden kohdalla aiemminkin).
Olen pahoillani, jos olet kokenut keskustelutyylini loukkaavaksi tai haastavaksi, mutta suoraan sanoen koen oman tyylisi jokseenkin alentavaksi.
Kauppaesimerkkisi on korni: "sitten" on diskurssipartikkeli, joka lisää tekstin koheesiota luomalla temporaalisen siteen kahden virkkeen välille. Asiayhteyttä ei linkitettyjen virkkeiden välille tietenkään vaadita, mutta jos edellisessä virkkeessä (ja koko viestissä) puhut lähetystyöstä, on todella erikoista, jos "sitten"-sana aloittaa ihan eri asiaan liittyvän lauseen. Käytät kieltä sitten millä tavalla hyvänsä, niin eikö sinusta olisi nyt kiva selvittää, mitä tarkoitit sillä kirkollisveron maksamisella, jos se ei sitten liittynytkään vl-uskovaisen osallistumiseen lähetystyöhön millään tavalla. Selittäisitkö?
"Se kannattaa huomioida, että ei täällä kukaan voi keskustella koko liikkeen kanssa, eikä täällä kukaan voi vastata koko liikkeen puolesta."
Hyväksyn tuon, mutta siinä tapauksessa minun ilmeisesti täytyy unohtaa SRK:n sivulla otsakkeen "Näin me uskomme" alla oleva toteamus, jonka mukaan "Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa". Koska jos se olisi yksimielinen opissa, niin eikö olisi aivan samantekevää, juttelenko pakkulan vai sinun kanssasi opillisista asioista? Jos sinä kuulut liikkeeseen, jonka yksi hyvin näkyvä puoli on yksimielisyyden korostaminen niin opillisissa kuin elämäntapa-asioissakin, niin ei sen pitäisi suuri yllätys olla, että joudut täälläkin vastaamaan muiden kysymyksiin, jotka kumpuavat muiden ihmisten kuin sinun tuntemisesta.
...keskustelulla olevan jatkuvuutta, elle halua ottaa vastaan ajatuksiani, kuten esim. olen oikaissut "sitten" sanan merkitystä. Sana sitten luo siteen asioiden välille, mutta kuten totesin, niin ei poissulkien tai korvaten toita asiaa.
Tunnustan, että käytin sanaa "sitten" väärin aloittaessani lauseen sillä, mutta asian olen oikaissut ja päätös on sinun, että hyväksytkö oikaisuni vai et.
Yksiselitteinen asia on se, että minä en joudu täällä tekemään yhtään mitään, vaan teen sen vapaaehtoisesti, jonka näen tarpeelliseksi.
Kirkollisveron maksaminen tarkoittaa yksinkertaisesti maksamalla veroja kirkolle, jotta krikko voi käyttää niitä varoja parhaaksi katsomallaan tavalla. Osa niistä menee lähetystyöhön, joka on hyvä asia.
"Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa"
Kun tätä lainausta lähdetään purkamaan, niin ensimmäisenä on määriteltävä seuraavat käsitteet, että ne ymmärretään samalla tavalla. Mikä on usko? Mikä on oppi? Mikä on rakkaus? Kun nämä on ymmärretty samalla tavalla, niin sitten niistä voi lähteä keskustelemaan.
Määrittele minulle, mikä on usko, mikä on oppi, mitä on rakkaus?
...sinulle kysymykseesi ev.lut kirkon lähetystyöstä, josta kysyit, hyväksytkö vastaukseni?
"Kirkollisveron maksaminen tarkoittaa yksinkertaisesti maksamalla veroja kirkolle, jotta krikko voi käyttää niitä varoja parhaaksi katsomallaan tavalla. Osa niistä menee lähetystyöhön, joka on hyvä asia."
Totta kai se on hyvä asia, mutta vieläkään ei ole tullut ilmi se, miksi vl-liike ei tee samanlaista lähetystyötä kuin esim. ev.lut. kirkko, edes pienemmässä mittakaavassa. Olisiko sinusta hyvä asia, jos vl-liike laajentaisi lähetystyötään? Minusta olisi, ja mielestäni Raamattu myös ohjaa mahdollisimman laajaan lähetystyöhön. Lisäksi luterilaisen kirkon lähetystyö ei tuo ihmisiä Jumalan valtakuntaan niin kuin vl-liike sen määrittelee. Luterilaisen kirkon lähetystyöstä ei siis ole mitään haittaa, mutta sieluja se ei pelasta.
"Määrittele minulle, mikä on usko, mikä on oppi, mitä on rakkaus?"
Usko kiteytynee luterilaisen kirkon uskontunnustuksissa ja vielä lyhyemmin: "Minä uskon Jumalaan, Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen sekä Pyhään Henkeen. Uskon myös pyhän yhteisen seurakunnan".
Oppi: Raamattu ilmoittaa meille Jumalan tahdon - sitä on oppi. Joissakin tapauksissa opin muodostaminen vaatii jonkin verran, tai hyvin paljonkin tulkintaa. Jos jokin liike toteaa, että sen jäsenet ovat yksimielisiä opissa, tarkoittaa se sitä, että he ovat samaa mieltä Raamatun opetuksista. Tämä kanta vastaa täysin sitä kuvaa, joka minulla vl-liikkeestä on. Tällä kertaa mielikuva ei perustu olettamuksiin, vaan satoihin seurapuheisiin ja keskusteluihin vl-uskovaisten kanssa. Eikä tälläkään palstalla tarvitse pitkälle mennä, kun mm. nimimerkki "Hynde" kyseenalaistaa vl-kirjoittajan uskomisen tilan, koska tämä ei ajattele hänen kanssaan samalla tavalla seurakunnan roolista. Opin voisi tietenkin määritellä myös suppeammin, esim. koskemaan ainoastaan Jeesuksen sovitustyötä, mutta siinä tapauksessa on mielestäni erikoista jakaa "usko" ja "oppi" erilleen.
Rakkauden voi mielestäni kiteyttää Jeesuksen antamaan rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Jatkoin lisäkysymyksellä, ehkä vastaat, kun ehdit.
Olipas ärhäkkä vastaus. Oliko arka kohta?
"koska VL:t eivät ole kyenneet olemaan inhimillisesti katsoen maailman onnistuneimpia ja parhaita lähetystyöntekijöitä, joita olisi jatkuvalla syötöllä 192:ssa valtiossa yhtä aikaa ja ympärivuotisesti."
- miten on sitten "me vain"-opin suhteen. Jos VL:iä ei riitä kaikkialle, niin kuinkas muuta voivat saada parannuksen? Epäreilua?
"Sitten me kirkkoon kuuluvat työikäiset VL:t maksamme kirkollisveroa, josta lohkeaa aimo siivu lähetystyöhön."
- mutta tämä lähetystyöhän ei johda kuitenkaan parannukseen? Siis rahat menee hukkaan? 60-luvulla tehtiin linjaus jossa päädyttiin, että "eriseurasten" (=kirkko) kanssa ei tehdä yhteistä ulkolähetystyötä. Tässä asiassa ns. pappiseriseuraiset olivat eri mieltä.
"mutta eiköhän ole ihan yhtä tärkeää, että miettisit samalla, miten itse teet lähetystyötä,"
- olen laiska tekemään lähetystyötä ja se on häpeä. en tiedä kuinka raska virhe se oikein onkaan. Mutta se ei tarkoita että joku muu tekee sitä innokkaammin.
Jos, vlm, mietit aidosti, niin onko panostus lähetystyöhön sinun mielestäsi balanssissa suhteessa "omiin" tehtävään panostukseen?
Tämä erityisesti sen vuoksi, että "meikäläiset" kuitenkin yksiselitteisesti opettavat, että "vain me" olemme oikeassa. Tämä asia kiusaa minua aika ajoin.
Ja toisekseen. Jeesus jätti ne 99 ja lähti sen yhden eksyneen perän. Kuinkas me teemme?
Ja kolmannekseen. Tämä omien Rauhanyhdistysten puuhaaminen vähentää entisestään uskovaisten kontaktia ulkopuolisten kanssa. Kirkkoseuroihin sentään joskus eksyi joku uskosta osatonkin.
...tähän voisi ottaa seuraavan:
"Jos, vlm, mietit aidosti, niin onko panostus lähetystyöhön sinun mielestäsi balanssissa suhteessa "omiin" tehtävään panostukseen?"
Balanssista en tiedä, mutta jos vertaisimme vaikka luterilaisen kirkon liikevaihdosta lähetystyöhön käytettäviä varoja suhteessa SRK:n liikevaihdosta käytetyihin lähetystyövaroihin, niin voisimem saada vertailupohjaa resurssien käytöstä näiden tahojen välillä.
Raflaavaan kommenttiin saa hiukka raflaavan vastakommentin.
En tiedä luterilaisen kirkon satsausta, mutta kun "meidän" satsauksemme on noin 0, niin luterilaisen kirkon satsaus lienee isompi.
On muuten lähinnä surkuhupaisaa väittää esim. Englannissa tehtävää työtä "lähetystyöksi". En tarkoita että joku tahallaan yrittäisi huijata meitä, mutta tarkoitan että nuo listat "ulkolähetystyö-kohdemaista" ovat sisällöltään aika tyhjiä. Otetaan nyt esimerkiksi Englanti, jossa asuu yli 60 miljoonaa ihmistä. "Meidän" "lähetyseuroissa" Merimieskirkolla käy keskimärin noin 30-50 suomalaista au-pairia. En halua halveerata seurojen merkitystä au-paireille, mutta tämä esimerkki kertonee Englannissa tehtävän "lähetystyön" mittakaavasta. Uskon että tämä mittakaava on samaa luokka kaikissa listassa mainituissa kohdemaissa. Moni on siis vielä kuulematta "VL-parannussaarnaa".
Tällä perusteella yksistään on erittäin vaikea uskoa sitä väitettä, että Jumala olisi jättänyt uskon suhteen tämän maailman pelkästään vanhoillislestadiolaisten armoille. Raamattuhan sanoo, että ennenkuin loppu tulee, niin "evankeliumi on julistettu kaikkialle ja kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu". Selvennykseksi sanotakoon, että uskon että "usko tulee kuulosta", mutta minulla on kyllä epäilyksiä sen suhteen, että onko VL se ainoa oikea ryhmittymä.
Tällaisia vain mietiskelen. En osaa ratkaista ylläolevaa yhtälöä, mutta ainakin minussa se on herättänyt usein ajatuksia.
Vaikka asiaa miten kääntelee ja vääntelee, tosiasia on kuitenkin se että vanhoillislestadiolaisen liikkeen panostus lähetystyö on kohtuuttoman vähäistä suhteessa siihen että liike tuomitsee muut helvettiin kuoleman jälkeen.
Luulisi olevan VL.llillä suuri hätä ihmisten tähden ja tunkua lähetystyöhön.
"on varsin luonnollista, että jokainen pitää omaa uskoaan Jumalalle kelpaavana, sillä mitä se sellainen usko on, johon ei itsekään usko :)"
Jaa, minusta sitä vois todellisena uskona. Että ei usko varmasti mihinkään, kaikkein vähiten itseensä.
Mitä muuten sellainen usko on, joka on uskoa johonkin? Totena pitämistä, tietämistä, uskottelua?
Mistä minä tiedän kelpaako minun uskoni? Onko sillä väliä? Jos on, niin silloinhan suostun uskomaan vain omista lähtökohdistani, vai..?
""Meidän" "lähetyseuroissa" Merimieskirkolla käy keskimärin noin 30-50 suomalaista au-pairia."
Tästä heräsi kysymys: pidetäänkö Englannissakin seurat suomeksi? Koska jos pidetään, niin lähetystyöksi sitä tuskin voi silloin kutsua.
..en minä tuomitse.
Jos vertailee lähetystyön määrää, niin kai se pitää vertailun pohjaksi olla jotain muuta kuin mutu-tietoa.
...tietäisi, niin mitä ihmettä sitä uskolla tekisi, koska olisi tieto.
...onhan se helppo sanoa, että lähetystyö on vähäistä, enkä minäkään tarkasti tiedä, miten kokonaisuudessaan SRK tekee lähetystyötä, enkä kyllä tiedä, miten evl-kirkko tekee kokonaisuudessaan lähetystyötä.
Asiaa voisi tietenkin lähteä lähestymään vaikka sitä kautta, että paljonko evl-kirkossa on vakituista henkilökuntaa ja paljonko taloudellisesti satsataan lähetystyöhön, samoin paljonko SRK:ssa on vakituista henkilökuntaa ja paljonko SRK:ssa käytetään taloudellisesti lähetystyöhön.
"Asiaa voisi tietenkin lähteä lähestymään vaikka sitä kautta, että paljonko evl-kirkossa on vakituista henkilökuntaa ja paljonko taloudellisesti satsataan lähetystyöhön, samoin paljonko SRK:ssa on vakituista henkilökuntaa ja paljonko SRK:ssa käytetään taloudellisesti lähetystyöhön."
Käsittääkseni lähetystyöntekijät eivät välttämättä ole aina kirkon vakituista henkilökuntaa, vaan heidät kutsutaan tehtäväänsä erikseen (tai joku perhe haluaa tehdä lähetystyötä jossain maassa).
Tästä tuli mieleeni asia, joka ei liity lähetystyöhön, mutta jota (hieman asiattomasti?) sivuttiin tässä yhteydessä aiemmin. Eli kysymys siitä, minkä takia uusia rauhanyhdistysten toimitaloja rakennetaan jatkuvasti, vaikka vl-liike on luterilaisen kirkon jäsen. Tiedän, että kirkkoseuroja järjestetään, mutta tuleeko liikkeelle oikeasti edullisemmaksi rakentaa todella kalliita tiloja sen sijaan, että pitäisivät seuroja ainoastaan kirkoissa. Seuraava pointti tulikin jo esille aiemmin: Tällä tavoin olisi hyvin paljon todennäköisempää, että joku ei-vl eksyisi seuroihin.
Vielä tähdennän, etten missään nimessä yritä luoda keinotekoista oppositiota lähetystyön ja seuranpitopaikkojen välille.
...VL:ssäkään kaikki lähetystyön tekijät ole vakituista henkilökuntaa, mutta pointtini olikin reaalinen lähestyminen asiaa kohtaan ihan perustiedoista alkaen, josta voi sitten keskustelua laajentaa ja laajentaa, mihin se nyt laajeneekaan.
Eli faktaa mutun tilalle ja siitä eteen päin.
Mielestäni ry:t rakennetaan siksi, koska niille on todellinen tarve, eikä ry:t voi laskea sen varaan, että kirkon tilat olisivat aina käytössä, kun toimintaa järjestetään, myyjäiset, myyjäisvalmistelut, seurat, raamattuluokat, pyhäkouluja, nuorteniltoja, lauluiltoja, seurakuntailtoja, kokouksia, hääjuhlia, muistotilaisuuksia ym. On perusteltua, että omat tilat antaa vapauden käyttää tiloja tarpeen vaatimalla tavalla.
Jos olisi kyse yksin omaan seuroista, niin silloin ehkä voisi ajatella muunkinlaisia ratkaisuja.
"myyjäiset, myyjäisvalmistelut, seurat, raamattuluokat, pyhäkouluja, nuorteniltoja, lauluiltoja, seurakuntailtoja, kokouksia, hääjuhlia, muistotilaisuuksia ym"
Älä unohda opistoseuroja, kursseja, leirikeskustoimintaa, isoja seuroja, maakunnallisia, suviseuroja...
Niin, ja netissäkin pitää ehtiä käymään....
Ai mikä ihmeen lähetystyö?
...eikä ois millään viitsinyt herätä.
Eihän tuossa edellisessä ollut lähetystyöstä puhetta, vaan siitä, miksi on tarve rakentaa omia toimitaloja.
"Niin, ja netissäkin pitää ehtiä käymään...."
Kuka tuohon edelliseen pakottaa?
Vastasin eilen kysymykseesi uskosta, opista ja rakkaudesta - haluatko kommentoida vielä asiaa jotenkin? Keskustelua kai lähinnä koskee ajatus opista ja siitä, voiko yhden vl:n opillisia näkemyksiä yleistää perustellusti muiden näkemykseksi.
Raamattu opettaa: Usko on varma tieto eikä näkymättömistä epäile. Kalliot ovat hänen tukensa eikä hän ole vedestänsä epäilevä.
Israelin kansan korpivaelluksella matkalla Egyptistä luvattuun maahan Mooses löi sauvalla vettä kalliosta.
5 Mos.32:4 "Hän on kallio, hänen työnsä ovat laittamattomat, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikiat; vakaa on Jumala, ilman kaikkea vääryyttä, hän on vanhurskas ja oikia."
Room. 9:33 " Niinkuin kirjoitettu on: katso, minä panen Zioniin loukkauskiven ja pahennuksen kallion, ja jokainen, joka hänen päällensä uskoo, ei pidä häpiään tuleman."
Psalmissa 40 sanotaan: Hän asetti minun jalkani kalliolle ja hallitsi minun käymiseni.
Jumalan Sanan lupaukset ovat vahvat ja varmat. Joka uskoo niinkuin Raamattu opettaa tulee autuaaksi.
tarvittaessa tulkataan. Joskus saarnaavat myös maan kielelllä, esimerkiksi englanniksi, jos on sen kielisiä kuulijoita. Muutama viikko sitten kuulin selivtystä, jossa kerrottiin jopa 3-4 tulkin välityksellä saarnattavan. Jos puhuja puhuu vain suomea, se käännetään englanniksi, siitä espanjaksi ja edelleen paikalliselle intiaanikielelle. Kun on amerikkalainen puhuja, tai englantia taitava suomalainen, suomen ja englannin välinen tulkkaus jää pois. Saiko tästä nyt mitään selvää?
Yleisvastauksena kaikkiin asiaan liittyviin kyselyihin, kerron sen tosiasian,että lähetystyötä tehdään täsmälleen niillä varoilla, jotka siihen tarkoitukseen on käytettävissä.
Tätä juuri tarkoitin - eli jos pääasiallisena tarkoituksena on palvella ulkomailla asuvia suomalaisia suomen kielellä, niin sitä ei tulisi laskea lähetystyöksi. Lähetystyössähän levitetään Jumalan sanaa niille, jotka ovat armosta osattomia. Täten suomeksi suomalaisille pidetyt seurat ulkomailla eivät eroa mitenkään Suomessa pidetyistä seuroista.
Varmaan termin "lähetystyö" voi käsittää monella tavalla, mutta itse näen sen sellaisena sanan levittämisenä, jonka tarkoituksena on kertoa evankeliumin ilosanomaa niille, jotka eivät ole kuulleet sitä aikaisemmin.
"...lähetystyötä tehdään täsmälleen niillä varoilla, jotka siihen tarkoitukseen on käytettävissä."
Sanottaisiko kuitenkin, että panostus on asian tärkeyden mukaan. Ulkolähetystyö ei ole tärkeää, joten ei satsata. Oman toiminnan lisääminen = tärkeää, eli satsataan lisää. Arvotuksestahan tässä on lopulta kysymys. Ja tästähän ylläolevat kritisoi.
"Muutama viikko sitten kuulin selivtystä, jossa kerrottiin jopa 3-4 tulkin välityksellä saarnattavan."
Aika paksua liiottelua. Ihan puhdasta suomea siellä puhutaan. Joskus joku suomalainen puhuja haluaa harjoitella omaa kielitaitoa, ja se au pair -joukko on sopiva harjoituskenttä.
Tosiaan, Jeesus jätti 99 "omaa" ja meni sen yhden kadonneen perään. Kuinka me toimimme?
meistä voi olla kuin Jeesus! Turha syyllistää sillä ketään.
Meillä ei ole uskoakaan edes sinapinsiemenen vertaa! Entä Jeesuksella?
Vaaditaako meiltä sellaista uhrautumista kuin Jeesukselta?
Miksi Jeesusta sitten tarvittiinkaan, jos me itse pystymme täyttämään vaaditun osan tai meiltä sitä Joku edellyttää?
Toki ihanteita pitää olla, mutta rehellisyyttä myös!
kysymys: "Menkää ja tehkää KAIKKI KANSAT..."
Olemmeko menneet? Olemmeko tehneet? Vai olemmeko vastoin käskyä jääneet paikalleen "omien" keskuuteen ja omiin toimintoihin?
"Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle (Matt 10:38)."
ei voi väittää sitäkään, että asennepuolella olisi ottanut tosissaan lähetyskäskyn. Jos nimittäin joku voi niin sanoa, on syyllistynyt heti perään itsekehun ja ylpeilyn syntiin.
Olen samaa mieltä siitä, että jos uskominen jää vain samanmielisten kanssa "juhlimiseksi" tai pelkästään oman uskon vahvistamiseksi, niin jotain lienee vialla. Toki se "hauskaa", mutta silloin ei ristinottaminen eikä Jumalan Tahto pääse toteutumaan. Siksi valvominen koskee myös tuota osa-aluetta. Siihen Jumala meitä auttakoon ja vahvistakoon!
Hyviä ajatuksia.
Lähimmäisenrakkaudesta Jeesus opettaa Vuorisaarnassa:
”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?” (Matt.5:46 – 47)
Tämä Jeesuksen sana panee meidät vakavasti tutkiskelemaan Siionin käytäntöjä. Ei samalla tavoin uskoviin kohdistettu rakkaus vielä paljoa ihmiseltä eikä herätysliikkeeltäkään vaadi. Se on ihmiselle luontaista, liittyä samanlaisiin ja ruokkia omahyväistä minäänsä. Se ei myöskään aseta kristittyä haasteiden eteen. Hauska puuhastelu samoinajattelevien kesken on lähinnä kerhotoimintaa ja hengellistä viihdettä. Siinä ei ole mitään pahaa sinänsä mutta se ei saisi jäädä kristillisen yhteisön päätoiminnaksi.
Kärsivän lähimmäisen, hänen erilaisuutensa ja murheensa rakkaudellinen kohtaaminen ja armon sanan jakaminen siitä osattomille on Kristuksen käsky, joka olisi syytä ottaa nykyistä vakavammin SRK:ssa ja rauhanyhdistyksissä. Sotaa käyvissä maissa, katastrofialueilla, Afrikan köyhissä maissa ja Aasian suurkaupunkien slummeissa on niin laajasti inhimillistä ja hengellistä hätää että siellä riittää työkenttää. Tarvitsee vain priorisoida varojen käyttö.
Suomeen rakennettavan ry:n seuratalon rakentamisen ja ylläpidon hinnalla voidaan saada suunnattoman paljon aikaan muualla. Alkurahoituksen ei tarvitse olla suunnattoman suuri, sillä kristillinen rakkaus ja pohjoismainen järjestelykyky ovat tehokas yhdistelmä.
ei voi leuhkia sillä, että on varmasti oikeassa uskossa, kun rakkaus samanmielisiin on kunnossa ja ihanasti.
Joskus kun mietin Viimeisen tuomion syytöksiä, niin havahdun siihen, ettei siinä puhuta suoraan hengellisestä auttamisesta lainkaan. Pääasia on suhtauminen lähimmäisiin, vähäisimpiin Jeesuksen Omiin. Siihen miten olemme olleet muiden rinnalla ja luona auttamassa ja lohduttamassa!
Silloin ei oltu opetuslapsia vielä edes lähetetty kaikkeen maailmaan saarnaamaan, kastamaan ja opettamaan.
Oli vain ketäänpoissulkematon lähimmäisenrakkaus! Miksi sitä on niin vaikea uskoa?
x-vl
Vulgata. Olet suorastaan suvereeni. Ja ajatuksesi ovat "erilaisia", mutta silti niin oikeita. Ehkä juuri siitä syystä. Yhdyn täysin kirjoitukseesi.
Eräällä paikkakunnalla oli vastikään myyjäiset toimitalon ralennusprojektiin. Tuotto oli 16 000 euroa. Siis makea summa rahaa. Jäin miettimään, että tällä summalla olisi saanut monta vilttiä Pakistanin paleleville lapsille tai monta ruoka-annosta Nigerian nälkäisille. Tämä kuulostaa ehkä hivenen hurskastelulta, mutta silti. Priorisoimmeko itsemme vai muut? Laupias Samarialainen teki oman valintansa.
Tosin, on sanottava että nykyisen Siionin opetuksen mukaisesti myyjäistoiminta = "Jumalan valtakunnan työtä", mutta ehdottamani avustustyö ei ole. Rivikristitty valitsee opastuksen perusteella ensimainitun.
Minusta perusongelma on sekaannus seurakuntaopissa, mikä kävi hyvin ilmi toiselta palstalta (Päivämies väärässäkö). Seurakunnan "erehtymättömyys" johtaa siihen, että ei kyseenalaisteta. Eli ei tutkita asioita, ja siten ei tarkisteta suuntaa Raamatusta. Onko Jeesus mukana? Samalla käperrytään omaan "tuttuun ja turvalliseen" ja ajatellaan että sen tuoma lämpö on merkki siitä että oikeassa ollaan. Ja "Jumalan valtakunnan työ" supistuu oman toiminnan tukemiseen ja pyörittämiseen.
Lopulta saattaa käydä niinkuin Marialle ja Joosefille, jotka lähtivät pääsiäisjuhlilta ja matkasivat "tutussa ja turvallisessa" seurassa 3 päivää, ennenkuin huomasivat että Jeesus puuttuu. Siis Jeesuksen äiti hukkasi Jumalan pojan. Voiko näin käydä meille, kysyi eräs puhuja suviseuroissa?
Tuo Raamatun kertomus ei kuitenkaan jää tähän. Se valaisee tien takaisin. Nimittäin, Jeesus löytyi. Meidänkin on aika ajoin syytä tarkistaa onko Jeesus mukana. Sen me tiedämme että "tutut galilealaiset" ovat mukana, mutta onko Jeesus?
Hänet me löydämme Raamatusta.
On kuin Joulun Lapsen henki liikkuisi täällä kun luen sinun ajatuksiasi, x-vl.
"Oli vain ketäänpoissulkematon lähimmäisenrakkaus! Miksi sitä on niin vaikea uskoa?"
Joskus kauan aikaa sitten kirjoitit johonkin ketjuun osuvasti (tallensin):
"Rakasta Jumalaa yli kaiken! Sitten omaa itseä ja kaveria!"
Se asia on meille kaikkein vaikeinta, siinä tapaa itsensä yhä uudestaan puuttuvaiseksi. Ja kun emme siihen kykene, alamme rakennella Jeesuksen opin rinnalle järjellisiä suoritussysteemeitä ja elämäntapamääräys-labyrintteja, joilla voimme erottautua "ainoina oikeina uskovaisina" muista tavallisista syntisistä.
"Laps' hankeen hukkuu, unhoittuu..."
Kuitenkin, on vain yksi käsky josta Jeesus puhuu, todellakin ainut teko, johon Jeesus opasti: lähimmäisenrakkaus. Huikean voimallisessa kertomuksessaan laupiaasta samarialaisesta Jeesus opetti juutalaiselle lainopettajalle yksinkertaisesti: "Mene ja tee sinäkin samoin." (Luuk 10:25-37.)
Itselläni on lapsuuden vl-kasvatus ja nuoruus seurapenkissä, ja usein olen jälkeenpäin hämmästellyt miten olemattoman vähän näitä kristillisyyden todellisia suuria ydinkysymyksiä käsiteltiin seuroissa ja rippikoulussa. Ja rauhanyhdistyksen käytännön menettelyissä ja toiminnassa on vähän tekemistä vähemmälle jäävistä huolehtimisen ja rakkauden kanssa.
Liian vähän puhumme siitä, miten vl-liike tänään voisi voimallisemmin pitää esillä heikoimpien asiaa ja tukea kristillisen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden toteutumista tässä suomalaisessa yhteiskunnassa ja itse kunkin lähipiirissä. Tällä palstalla näyttää päähuolena olevan kilvoittelu perinnäissääntöjen suhteen.
Oikein hyvää joulua Sinulle, x-vl, ja parhaimmat kiitokset inhimillisen lämpimistä ajatuksista joita tältä palstalta on saanut lukea.
ohittaa sanojasi kiittämättä niistä.
Ne ovat siivittäneet jouluaskareitani kotona ja ostoksilla marketin tungoksessa.
Olen ollut itsekin joulumielellä. Tahtoo näin äiti-ihmisellä ajatukset pyöriä siinä, mitä kaikkea perhe tarvitsee syötäväksi joulunpyhinä. Ja että itsekin pääsisi helpommalla, kun monet asiat on suunniteltu ja valmisteltu etukäteen.
Kävin sivullasi ja huomasin, että ikämme ja asuinpaikkamme puolesta voisimme vaikka tuntea toisemme, ihan elävässä elämässä. Minäkin olen ollut vl-porukoissa nuorena ja nyt aikuisenakin sen liepeillä. Isot suvut pitävät huolen siitä, että tapaan veeälliä ja olen heidän kanssaan tekemisissä joka päivä. Se osaltaan selittää muutamat kirjoitukseni ja kokemukseni.
Onpa yllättävää, että olet ottanut jotain talteen kirjoituksistani. En ole toki pelännytkään, että puhun itseni pussiin tai minun sanotaan valehtelevan. Olen tiennyt, että täällä on tarkkaa porukkaa ja sanoistansa joutuu vastaamaan. Sitä paitsi olen monelle tuttu suvistapaamisista. Lisäksi tunnen muutamia ennestäänkin.
Sinua en tunne tai tiedä kuka olet. Ei sillä ole merkitystäkään, vaikka luontaista uteliaisuutta löytyy itsekultakin.
Lämpimin ajatuksin kirjoitan Sinulle ja toivotan kaikkea Hyvää loppuvuodeksi ja tulevaksi!
Rukouksen mielellä pyytelen, että minä ja Sinä, jokainen jaksaisimme uskoa ja luottaa siihen yksinkertaiseen Armon Sanomaan, joka vie eteenpäin elämässä ja kantaa tulevaisuuteen.
Usko antaa luottamuksen Jumalan johdatukseen ja taivastoivon. Armo opettaa toimimaan tilanteen mukaan - itsemme ja lähimmäisemme parhaaksi. Näin meillä on lupa uskoa. Minullakin!
Onneksi Jumala suuressa Viisaudessaan on järjestänyt niin, ettei Häneen kohdistuva rakkaus ole ristiriidassa lähimmäisenrakkauden kanssa. Eli jos Hengen halu on rakastaa Jumalaa yli kaiken, ei tarvitse eikä saa olla rakkaudeton tai julma itseään tai kaveria kohtaan.
Laupeutta Hän tahtoo...
Kun olen lukenut viestejäsi, olen saanut niistä paljon Evästä tälle Toivioretkelle.
Kiitollisena
x-vl
Mitä se tarkoitaa että "uskoo"?
Samaa olen itsekin usein miettinyt. Miksi ihmisen tulee uskoa (pitää totena) joitakin tiettyjä uskonnollisia asioita kuten Raamattua? Mitä Jumala siitä hyötyy?
Moni meistä omistanee rekisteriraamatun. Hakusanalla USKO luetellaan lukuisia Raamatun paikkoja, joissa tuodaan monipuolisesti esille mitä uskominen tarkoittaa ja sen vaikutus.
Meille on myös kaikille tuttu kirkoissamme Jumalanpalveksessa luettu uskontunnustus:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan. Ja Jeesukseen Kristukseen, hänen ainoaan Poikaansa, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Uskon Pyhään Henkeen, yhden pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän, aamen.
Epistola Hebrealaisille 11 Luku:
1. Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
2. Sen kautta ovat vanhat todistuksen saaneet.
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.
4. Uskon kautta Abel uhrasi Jumalalle suuremman uhrin kuin Kain, jonka kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kuin Jumala hänen lahjoistansa todisti; ja sen kautta hän vielä puhuu, vaikka hän kuollut on.
5. Uskon kautta Enok otettiin pois, ettei hän kuolemaa nähnyt, ja ei ole löydetty, että Jumala hänen otti pois; sillä ennenkuin hän otettiin pois, oli hänellä todistus, että hän kelpasi Jumalalle.
6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että hän on, ja on niille kostaja, jotka häntä etsivät.
7. Uskon kautta sai Noa Jumalan käskyn niistä, jotka ei vielä näkyneet, pelkäsi ja valmisti arkin huoneensa autuudeksi; jonka kautta hän maailman tuomitsi, ja tuli sen vanhurskauden perilliseksi, joka uskon kautta tulee.
8. Uskon kautta tuli Abraham kuuliaiseksi, kuin hän kutsuttiin menemään siihen maahan, jonka hän oli perivä, ja hän meni eikä tietänyt kuhunka hän tuleva oli.
Epistola Roomalaisille 10 Luku:
9. Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jesuksen ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;
10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.
11. Sillä Raamattu sanoo: jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä häpiään tuleman.
12. Ei ole yhtään eroitusta Juudalaisen ja Grekiläisen välillä; sillä yksi on kaikkein Herra, rikas kaikkein kohtaan, jotka häntä rukoilevat.
13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
Tässä esimerkkejä siitä miten moninaisesti Raamattu on meille luettavaksi ja tutkimista varten kirjoitettu. Täältä nettisivuilta löytyy nimellä BIBLIA hyvin käyttökelpoinen Raamattu. Hakusanalla löytää helposti haluamiaan kohtia. Kokeilkaapa.
Lopuksi: Jumala vaikuttaa meissä uskon evankeliuminsa kautta. Usko tulee kuulosta, kuulo Jumalan Sanan kautta.
En juurikaan ymmärrä mitään ikävä kyllä noista Raamatunkohdista joita sinä Matias ystävällisesti olet tuohon kerännyt. Mietin sitä että mihin Jumala tarvitsee ihmisen uskomista. Jumala lienee omnipotentti, kaikkivoipa ja täydellinen, ei siis ole meidän uskomisemme "tarpeessa".
Ihmiselle ja ihmisten yhteisöille sen sijaan "uskominen" eli joidenkin asioiden ja arvojen totena pitäminen ja niiden kunnioittaminen merkitsee paljon. Kysymys on eettisistä arvoista, siitä miten kohtelemme toisiamme. Sen sijaan ei Jumala siitä mitään hyödy, että alamme "uskoa" esimerkiksi luomiskertomukseen maailmankaikkeuden luonnontieteellisenä selityksenä tai että pitäisimme keskeisenä kristinuskon arvona sitä että nainen ei olisi yhtä kelvollinen selittämään Raamattua toisille kuin mies.
Kristinuskon uskomisen kohde on armo, ihmisen epätäydellisyyden ja puutteelliseuuden, erehtyväisyyden korjaava täydellinen armo. Se liittyy siihen - nyt taas kirjoitan vain niin yksinkertaisesti kuin itse koen että voin tämän käsittää - että kun emme osaa emmekä taida toisiamme kohtaan toimia oikein emmekä osaa elää elämää ja ihmisten välistä sopua suojelevien arvojen mukaisesti, meidän on kuitenkin kyettävä jatkamaan elämää ja yhteisön on jotenkin voitava koota itsensä erehdystenkin jälkeen. Tässä tarvitaan armahtavaisuutta. Siitä saamme voimaa jatkaa joka aamu alusta alkaen yhteistä taivalta. Armon mahdollisuus ja olemassaolo suojelee elämää ja estää meitä olemasta petoja toisiamme kohtaan.
Tähän tarvitsemme Jumalaa ja uskoa.
Jumala ei siitä hyödy, mutta ihminen ja ihmiset kyllä.
Jumalan Pojan usko ei ole sekasotku uskoa, ihmisen järkeä ja ihmisviisautta.
Ei pidä sekoittaa ihmisymmärrystä uskon ymmärrykseen, eikä ihmisviisautta Pyhän Hengen viisauteen: ne eivät ole sama asia. Raamattu puhuu kahdenlaisesta viisaudesta ja ymmärryksestä: maallisesta sekä taivaallisesta , joka on elävän uskon ja Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä ja viisautta. Paavali ja muut apostolit muistuttivat tästä Jumalan lapsia seurakunnissa.
15. Sillä ei se ole viisaus, joka ylhäältä tullut on, vaan maallinen, inhimillinen ja perkeleellinen.
16. Sillä kussa kiivaus ja riita on, siellä on myös sekaseuraisuus ja kaikki paha meno.
17.Mutta se viisaus, joka ylhäältä on, se on ensisti tosin puhdas, sitte rauhallinen, siviä, uskova, täynnä laupiutta ja hyviä hedelmiä, eriseuratoin ja ulkokullatoin. (Jaak. 3)
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.(Hepr. 11)
13. Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.
14. Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan (1. Kor. 2).
Vulgata juuri kirjoitti. Vai etkö lukenut hänen viestiään? Luetko vain omiasi?
Avaajan tarkoitus on vakavamielinen (vaikkei tällä palstalla aina tiedä itkeäkö vai nauraa).
Me heittelemme kepeästi fraasia "uskonasiat eivät ole järjen asioita".
Mitä oikeastaan tarkoitamme sillä?
Ihminenhän on kokonaisuus. Ihmisen erottaa eläimestä juuri järjen käyttö, rationaalisuus, harkinta.
Onko Jeesuksen seuraaja eläimen asemassa kun kiellämme häneltä järjellisyyden?
Kysyn vaan. Te viisaammat neuvokaa.
Aivan oiva keskusteluaihe.
Uskon vastakohtahan ei ole järki vaan epäusko.
Meille on annettu järki, Jumala on itse sen meille antanut, ja se on ennettu käytettäväksi kaikissa asioissa. Myös uskonasioissa.
Mutta pitää erottaa ne asiat missä järjellä ei ole mitään roolia. Niitä ovat kaikki ne asiat, jotka jäävät salatun Jumalan asioiksi, niitä ei voi eikä ole syytä lähteä järjellä selittelemään.
esim. teodikean (kärsimyksen- ja pahan-) ongelma on sellainen, johon järki ei anna vastausta. samoin vanhurskauttaminen ja sielun pelastus ovat asioita joissa järki ei auta. Sen sijaan järjellä on kyllä käyttöä molempien em. esimerkkien selvittelyssä, kysymyksissä ja asioiden jäsentämisessä. Mutta vastaukset kysymyksiin antaa yksin Jumala ja hänen sanansa.
Tätä ajattelua vasten tarkastellen Päikkärin syntilista on kokonaan vastoin sitä omantunnon olemusta joka Raamatussa on kuvattu.
Päikkärin kirjoittaja lähtee siitä että uskovaiselle sanellaan yksityiskohtaisesti arkielämän valinnat ja ratkaisut.
Olemmeko tilanteessa että kristillisyydessä huomio on yhä enemmän kohdistettu tekoihin, ei armoon.
Tämä oli todella hyvä kirjoitus! Suorastaan tyhjentävä. Pistettä myöten oikeaa tekstiä.
Erityisen osuvasti ilmaisit seuraavan: "...Siinä uskovien joukosta kasvaa jonkinlainen ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka ihmisen käteen."
Tästä teemastahan täällä on paljon keskusteltu ja Päivämiestäkin aiheesta kritisoitu. Olen tätä kritiikkiä ilolla seurannut, se on tervetullutta.
Meidän tulee Raamatun tuella vastustaa uskon käyttöä vallan välineenä, vaikka tämä lienee hurskasta toiveajattelua, ihmisiä kun olemme. Tärkeä osa tällaista vallankäyttöä on elämän ja käyttäytymisen säätely sekä uskovien joukon ulkonainen yhdenmukaistaminen esim. käytöksen ja muiden ulkonaisten merkkien suhteen. Pitäisi luottaa siihen, että Henki saa aikaan hedelmiä, jotka näkyvät jokaisen oikean kristityn ja oikean seurakunnan toiminnassa. Mutta vaikeaa tämä juuri sen vuoksi, että se vaatii USKOA.
Toisekseen osa asioista on "uskon" asioita: esim. neiseestä syntyminen, ristin sovitustyö, ylösnousemus, ja iankaikkinen elämä. Nämä ovat selvästi "järjen" ulottumattomissa. Näissä kysytään uskoa, joka tosin on Jumalan lahja ja työ. Ja näissä uskomme lepää.
Sitten on "järjen" asioita. Näitä ovat mm. nämä tapa-asiat, jotka kykenemme oman järkemme a Raamatun avulla ratkaisemaan: onko oikein vai onko väärin? Nässä kohdin on mielestäni sopimatonta vedota siihen, että "nämä ovat uskon asioita eikä niitä järjellä ymmärrä". Lisäksi näissä asioissa omatuntomme on eri tasoille viritettynä, metä on "heikkoja" ja "vahvoja" kuten Paavali asian ilmaisi.
Vulgatala toivoisin jatkossa analyysiä Paavalin suhteesta urheiluun. Tämä teema kun tuntu hiertävän joitakin. Miten Paavali suhtautui? Vai jättikö hän kommentoimatta? Siihen aikaanhan oli isojakin urheilutapahtumia.
...ettei tyhmäkään tieltä eksy." Aloituksesi oli mielenkiintoinen, hyvä ja selkeä, joskin pitkä näin iltamyöhällä luettavaksi.
Muuan vuosikymmen sitten kun setvittiin henkiasioita, kehotettiin ensin tekemään parannus ja kuulemma sen jälkeen ymmärtää.
Eihän asia voi noin päin olla! "Parannus on mielenmuutos" ja "Muista, kustas lankesit ja tee niitä ensimmäisiä tekoja", sanoo Raamattu.
Miten tehdä parannus tai muuttaa mielensä, jos ei edes ymmärrä, mistä on kyse?
Omantunnon ääntä on kuunneltava ja ymmärrettävä sen sanoma ja tehtävä sen mukaan.
Se, mikä menee yli ihmisymmärryksen, on esimerkiksi se suuri armo, jonka uskovainen ihminen saa osakseen vain uskoessaan yms. Mutta se onkin jo ihan toinen asia.
Rauhaisaa joulun aikaa kaikille!
Mukavaa luettavaa tämä ketju kuten Päivämies! -keskustelukin seuraavalla sivulla. Siellä nimimerkki rabbi täsmentää tätä erehtymättömän seurakunnan harhaa käsitteellisesti mm. näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000012728526
Silloin kun "Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa" samastetaan JÄRJEN HOUKUTTELEMANA näkyvään ihmisryhmään, esimerkiksi "uskovaisiin ihmisiin", ollaan selvästi ajauduttu järkioppiin ja Jumalan tuonpuoleisuuden vähättelyyn.
Mielenkiintoista onkin, että tämä järkioppi saa samanaikaiseti aikaan järjen käytön väheksymistä ja suoranaista kieltämistä maallisissa asioissa. Siinä missä Raamattu kehottaa tutkimaan tarkasti kaiken opetuksen, tämä järkioppi vaatii luottamaan sokeasti seurakunnan "yksimielisyyteen" - johon siihenkin ihmisiä painostetaan yhtymään nimenomaan Raamatun lukemista ja järjen käyttöä väheksymällä.
Järkeä ja uskoa ei pidä sekoittaa!
On suuriarvoista että saa lukea näin kirkkaasti kohdalleen ymmärrettyä ja avattua asiaa!
Toivon että mahdollisimman moni uskovainen löytäisi tämän palstan, kaikistsa sen ikävistäkin viesteistä huolimatta. Kunpa tällaista tekstiä julkaistaisiin PÄivämiehessä meidän kaikkien uskonymmärryksen kirkastamiseksi.