Olen nyt tässä sitten tullut tulokseen, että tapan itseni vuoden vaihteessa. Kuitenkin välttääkseni virheen tekemistä, toivoisin, että kertoisitte minulle selvitymistarinoitanne ja hyviä syitä elää. Kiitos.
Kuolema saapuu uudenvuoden aattona
itsemurhaaja
233043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Selviytymistarinaa ei ole, enkä osaa sanoa erityisiä syitä elämiseen, kun en tunne luonnettasi enkä tiedä mistä pidät, mutta tässä yksi juttu.
Luin kerran tutkimuksesta, jossa oli haastateltu sillalta hypänneitä, itsemurhayrityksessään epäonnistuneita.
Jokaikinen näistä ihmisistä kertoi, että kun he olivat hypänneet, he olivat tulleet välittömästi katumapäälle ja keksineet hyviä syitä elämiseen.
Ei elämää kannata heittää hukkaan. Et voi etukäteen tietää mitä on edessäpäin.
Sitäpaitsi itsemurhaaja tuomitsee kaikki sukulaisensa ja tuttavansa sellaiseen piinaan, ettet sitä oikeasti varmaan kenellekään halua, vaikka monet teini-iässä varmasti ajattelevatkin että "siitäs saavat".
Itsekin olen synkkiä ajatuksia kelannut jo vuosia, sairastan masennusta. Helppoa ei ole mutta hemmetti soikoon, elämä on mieletön lahja silti.
Koville ottaa usein, mutta koskaan ei tiedä mitä upeita asioita vuodet eteen tuovat.
Olen seurannut läheisten poismenoa, he olisivat halunneet elää. Mutta sairaus päätti toisin. Ihmisen elämänhalu on mielettömän kova loppujen lopuksi.
Itsemurha on ihan väärä tie. Ei kannata koskaan.
Itsekästäkin se on, aina jää ihmisiä suremaan ja kysymään kysymyksiä joihin ei enää saa vastausta. Helvetin epäreilua heillekin.
Pakko on jaksaa, kyllä niitä hyviä asioita aina kuitenkin tulee vastaan, jopa tällainen tunari kuin minä sen on oppinut!
Oikeasti, älä tee sitä. Ole vahva. ELÄ!
Muista toivoa kummiski ensin, uutta elämää.
on toivoa paranevansa, saada hoitoa ja apua. Mä yritin itsemurhaa kaksi vuotta sitten ja omaisillekin sanottiin, ettei tiedetä selviänkö. Heti, kun heräsin, ajattelin ettei koskaan enää! Jättäisinkä lapseni ja mieheni? EN!
Kyllä mulla senkin jälkeen on ollut hyvin itsetuhoisia ajtuksia ja olen toivonut kuolemaa. Masennuksesta paraneminen on vaikeaa. Mutta jokainen "takapakki" vahvistaa ja kestää aina vähemmän aikaa. Ja olen saanut erittäin asiantuntevaa psykiatrin hoitoa, päiväosastohoitoa ja terapiaa.
Se on kumma, miten sitä aluksi toivoo kuolevansa eikä paranevansa. Mutta vähitellen kuolemantoive muuttuikin parantumisenhaluksi! Älä luovuta! Elämällä on varmasti sinullekin vielä hyvää tarjottavaa! Mutta niitä hyviä asioita et voi kokea, jos olet kuollut. Niinkuin Hector laulaa:"Paljon vielä löytää vois, miksi kiirehtiä pois? Älä tee sitä! Hei älä tee sitä!"
Oliko sinullakin niin, että kuitenkaan et halunnut kuolla, vaan päästä pois pahasta olostasi tai vaikeista ongelmista?
Lähellä oli pari kertaa. Hyvä syy elää? Hah! Sen jälkeen, pahan masennuksen ja elämänvaiheen mentyä ohitse elämä on ollut paljon parempaa. Myös terapia ja lääkitys auttavat. Niissä ei ole mitään hävettävää.
mutta jos kaikki ahistaa, niinkuin minuakin, niin itse ajattelin sanoa nykyiselle elämälleni hyvästit. Tee sinäkin siis totaalinen ero nykyiseen elämääsi, lähde helvettiin sieltä mistä nyt olet. Matkustele vapaana. Jos olet jo kuoleman kynnyksellä, elät vapaammin kuin moni muu. Tee kaikki hullut teot ensin ja mieti sitten. Irtisano asuntosi ja lähde kiertämään maailmaa. Mieti sitten uudestaan. Tämä elämänvaihe on vain yksi pieni paska vaihe, älä anna sen johtaa sinua harhaan. Tuolla ulkona on paljon muutakin! Haleja ja hyvää matkaa- maailmanympärysmatkaa
Juu. :D
Mitäpä jos se sittenkin on totta, että helvetti on olemassa ja kuoleman jälkeenkään et saa helpotusta...koeta kestää.
Ja toinen syy; miten lähipiiri kokee poismenon omankäden kautta, kuinka monen luulet seuraavan tai ainakin ajattelevan seurata perässä.
Toisaalta kauhean itsekästä jättää lähimmät tänne vielä suremaan, toisaalta kauhean itsekästä olla jaksamatta kärsiä sitä tuskaa minkä masennus saa aikaan.
No joo, mutta kokemuksesta sanon, että se aika tulee kun ne mustaakin mustemmat verhot avautuvat ja elämä voittaa taas, tosin sitä aikaa kun noissa ajatuksissa elin en haluaisi kenenkään kokevan sillä tiedän , että jos helvetti on olemassa on se masentuneen mielen kaltainen olotila....ja jospa se kuolema ei tuokkaan helpotusta vaan ikuisen helvetin...
Ja se selviytymis tarina on se, että yrittää hammasta purren jaksaa läpi jokaisen päivän, sillä vaikka tuntuisi ikuisuudelta se tuska se loppuu joskus ja sen jälkeen elämänilo tuntuu paremmalta kuin koskaan aikaisemmin ja toki apua pitää hakea psykiatrilta tai sairaalasta.
Niiden synkkien pilvien takaa paistaa joskus vielä aurinko entistä kirkkaampana sen voin luvata, älä luovuta.
Minun tarinani sinulle, toivottavasti tuo toivoa. Kannattaa elää. Elä usko ajatusten valheita siitä että et ole arvokas ja että kukaan ei sinusta välitä.Että ei kannata elää. UUSI ITSELUOTTAMUS, TOIVO ja RAKKAUS ELÄMÄÄN on löydettävissä ja sen voi myös löytää. Minulle apu tuli sieltä, mistä monet eivät usko sen tulevan, mutta minä voin todistaa, että KYLLÄ TOIMII. Tässä kertomukseni:
Olen melkein koko elämäni kärsinyt ihmispeloista ja sisäisestä kyvyttömyydestä selvitä elämässä. Koin myös v.72 hengellisen heräämisen ja minulle se oli hieno kokemus. Mutta ei sekään tuntunut poistavan niitä pahanolon tunteita, joita minulla oli vaan. Minä olen eron kokenut mies 14 avioliitto vuoden jälkeen. Se kokemus oli minulle kuin piste iin päälle, ja ajattelin että ei minulle mikään koskaan onnistu. Ja olen sen jälkeen myös kärsinyt paniikkihäiriöstä. Nyt vasta jälkeenpäin ymmärrän, että sisäinen rikkinäisyys oli syynä siihen että elämäni epäonnistui usein. Käytin myös joskus alkoholia paetakseni todellisuutta. Menin sitten uusiin naimisiin ja ajattelin että nyt asiat muuttuvat, mutta silti elämäni oli silti vaan ahdistavaa, kunnes viimein n.4 vuotta sitten kuulin eräiltä ystäviltä, että ruotsissa on parantumiskeskus, jossa ihmiset ovat löytäneet hengellistä apua, ja siellä uskotaan että Jumala voi parantaa ihmisen sisäiset haavat. Ja niin menimme ruotsiin Arken seurakuntaan ja raamattukouluun nimellä Jeesus parantaa ja eheyttää . Halusin saada tämän sisäisen parantumisen hinnalla millä hyvänsä. Kävin siellä kaksi vuotta ns. eheytymislinjaa . Ja otin avoimesti vastaan Jumalan parantavaa, hoitavaa rakkautta. Tänä aikana tuli elämääni kaipaamani muutos. Jumala sai parantaa ja vapauttaa minut vuosia kestäneestä epäonnistumisen noidankehästä, masennuksen ajatuskehistä, itsevihasta. Olen tänään niin positiivinen ja tasapainoinen ja sisäisesti vapaa että ihmettelen vaan koko ajan mitä minulle on tapahtunut. Koko se sisäinen helvetti on tänään poissa. Opin näkemään ja tietämään elämästäni ne syyt, mitkä olivat elämääni haitanneet. Paljastui sisäiset haavat, jotka olivat tehneet minusta kyvyttömän elämään. Löytyi hylätyksi tulemista ja kaikenlaisia pelkoja, jotka rampauttivat minua. Raamattukoulussa oli mahdollisuus keskusteluihin, oli paljon puolestani esirukousta ja mahdollisuuksia sielunhoitoon, sai puhua kaikki paska ulos.
Haluaisin lohduttaa sinua, toivoa on. Ei tarvitse jäädä omaan kämppään kuolemaan Minäkin löysin viimein avun. Olen 51 vuotias mies. Nämä 4 viimeisintä vuotta ovat nyt olleet elämäni upeimpia. En olisi koskaan voinut kuvitella olevani niin onnellinen kuin tänään olen. Vaatii joskus nöyryyttä ja työtä lähteä etsimään apua jostakin sellaisesta suunnasta, josta ei ole koskaan ajatellut avun tulevan. Mutta kannattaa etsiä. Luota että on olemassa Jumala joka rakastaa sinua ja haluaa kietoa sinut rakkautensa siipien suojaan.
tuo matkustusviesti. :-) Yritetään tahoillamme jaksaa ja tehdä se suuri muutos parempaan. Oli se sitten mihin suuntaan tahansa! Maistuvia joulupuuroja sinne, missä majailektin.
todistuksestasi, oli lohduttavaa luettavaa.
itsemurha ole ratkaisu. Ratkaisu on mielen muutos. Olet ilmeisesti tilanteessa jonka kautta on mahdollisuus löytää uusi tie. Näet ettei maailma voi antaa mitään, sehän on raamatun vanhoissa kirjoituksissa esillä monta kertaa
Älä tee sitä, itsemurha on VÄÄRIN.
Vedä vähin äänin naru kaulaasi pakkasessa niin kuin mies äläkä kerjää
lapsenomaisesti säälin tunteita netissä.
ärtsyn kärtsy
Minusta asiat on aika hyvin, jos ihminen surffailee keskustelupalstoilla. Vaikeasti masentuneesta ei ole keskustelupalstoilla kävijäksi. Siitäkin voi selvitä pikku hiljaa sopivalla lääkityksellä, hoidolla ja toiminnalla.
Itse en ainakaan jaksa masentuneena nettiin juuri mitään kirjoitella.
Ja eihän sitä itsemurhaa mikään estä, jos on kerta päättänyt niin. Monelta itsariuhkailijalta kumminkin loppuu kantti, kun pitäisi laittaa tuumasta toimeksi. Minä kirjoitin psykoosissa jäähyväiskirjeet ja kaikki, mutta en silti saanut itseäni hengiltä. Nyt olen ihan tyytyväinen niinku moni muukin, että en onnistunut tappamaan itseäni, mutta pientä painostusta olen tuntenut silti tehdä itsmurha, kun sillain kerran olen mennyt kirjallisesti lupaamaan.
..vaikeasti masentunut olen minäkin ja kummasti aina kun on parempi päivä tuo kuoleman ajatus on mielessä. Pahana päivänä ei jaksa nousta sängystä.. mutta kun on parempi päivä niin tuntee sen tuskan niin hemmetin kovaa että voisi viimeisillä voimillaan kiivetä jonnekin..
Minäkin nuorempana usein suunnittelin itsemurhaa.Olin silloin ja olen vieläkin yksinäinen outo tyyppi ja elämä on harvoin kivaa. Sitten jotain 35 vuotiaana rupesin ajattelemaan että miksi lähtisin pois kesken filmin kun tiedän että se loppuu kuitenkin aikanaan. Voihan sitä vaikka ihan piruuttaan jäädä katsomaan loppuun asti. Nyt olen 50.
jatkat vaan hengittämistä hissukseen ja rauhallisesti niin huomat eläväsi.turha sitä itteensä on lopettaa,hastelet sitten vahana että olipas lähellä etten kuollut mutta enpäs kuollutkaan,muista kuitenkin syödä.
...minulla kun ei ole yhtään ainutta syytä elää. Syyksi ei käy se, että läheiset surisivat - minusta on hirveää miten minun niskoilleni yritetään sälyttää vastuuta muiden ihmisten mahdollisista tunteista, kun en jaksa kantaa omianikaan. Piruuttani olen ollut hengissä jo niin kauan että sekin alkaa kyllästyttää. Ja siksi, että minulla on yksi matkustamiseen liittyvä unelma toteuttamatta.
Onko sinulla jotain unelmia joita et ole vielä toteuttanut? Elä niitä varten.
muista et sua oikeesti rakastetaan.
itsemurha ei oo ratkaisu mihinkään, ja aattele
et itsarin jälkeen voi tapahtua paljon kauheempaa,kun eihän sitä koskaan voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
mun tarina meni näin.
masennuin ensimmäisen kerran seiska luokan alussa, mut se ei ollut mitn vakavaa,
ja kun alkoi kasi luokka masennuin todella pahasti, enkä meinannu millään jaksaa, mut kaverit autto ja kävin psykiatrilla joka laittoi osastolle (psykiatrinen osasto, jossa oo vieläkin), jossain vaiheessa meni niinkin huonosti, että monesti kävelin junaradalle ja olin varma et tapan itteni, mut kerran mua estettiin ja pari kertaa kuitenkin ajattelin " ehkä huominen olisi parempi", ei se ikinä ollut parempi, mut kuitenkin jaksoin ystävien kannustuksella ja kovalla yrityksellä,
ja nyt oon tosi iloinen et oon vielä täällä.
hei, mä oikeesti toivon et jaksat vielä
No niin. tänään on se päivä. Toivon että olet muuttanut mielesi. Jos et niin vetoan vielä kerran -its elämän puolesta- sinuun, ettet tekisi sitä. Tuttavaperheen 17 v poika heittäytyi junan alle kaksi viikoa sitten, joten asia on mietityttänyt minua paljon.