Kirkon harhaoppia. Tämän sunnuntain Luterialaisen kirkon pappi julisti, Herran Pyhässä kasteessa on otettu seuraavat lapset Jumalan lapseksi ja seurakunnan yhteyteen. Onko tämä lapsi ollut sitä ennen perkeleen lapsi, kun on kasteessa otettu häneltä pois Jumalan lapseksi. Eikö Jeesuksen sovitustyö riitä kastamattomalle lapselle. Luther kuitenkin Lestadiuksen kanssa opettaa, että kastamattomallakin lapsella on autuaaksi tekevä usko Vapahtajaan. Molemmat herättäjät viittaavat Jeesuksen sanoihin lapsen uskosta.
Kirkon harhaopetusta
Mikael
703455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Lapsi on "tabula rasa", tyhjä taulu, riippumatta rodusta tai syntymäpaikasta.
Vasta vanhemmat ja/tai ympäristö tekee hänestä -lapsen voimatta vastustaa tai myöntyä- kristityn, muslimin yms.
Tämähän on kuin pakko-otto armeijaan.
Jokainen uskontokunta/kirkkokunta pitää itseään ainoana oikeana ja arvostelee ja vähättelee muita.
Hävetkää kaikki.
Kyselin juuri tuota samaa asiaa taannoin erään kirkollisen lehden yleisöpalstalla, mutta selkeää vastausta ei tullut.
Tuntuu varsin kummalliselta, että luterilainen kirkkomme virallisesti opettaa(?) eri tavalla kuin Oppi-isä Luther.
Kirkon opetus on samaa kuin Lutherin oppi.
Lestadiolainen herätysliike koko laajuudessaan opettaa vallan muuta.
Laestadiuksen opetus kasteesta on välillä sitä, välillä tätä.
Lutherin opetusten mukaisesti valtaosa esimerkiksi esikoislestadiolaisista on hurmahenkiä!!! Miksi?
He kieltävät vastoin Jumalan selkeätä ilmoitusta (Pietari ja Paavali) Kristuksen päällepukemisen ja Pyhän Hengen saamisen, sekä syntien anteeksiantamisen Pyhässä Kasteessa Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Lestadiolaisuudessa opetetaan paljon muuta kuin Lutherin oppia.
Martti luther: "Mitäpä puuttuu meidän hurmahengiltämme ja sakramenttien halveksijoilta kuin se, etteivät.he tiedä eivätkä tahdo tietää mitään meidän lapsenuskostamme: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan." Mitä on vesi?, he sanovat. Vesi on vesi, kuinka on mahdollista, että se voisi pestä pois synnin ja pelastaa meidät kuolemasta?
He eivät usko Jumalaa olevan, sillä he kieltävät hänen tyonsä."
Mutta ei Lutherkaan sitä kiellä, etteikö kastanaton lapsikin voi pelasta. Ei kiellä Raamattukaan!
Mutta sinun erehtymätön kirkkosi kuitenkin kieltää kastamattoman lapsen pelastuksen.
Kuulehan Outi A. sinä puhut väärän hengen voimalla.
- Täällähän istui syytettynä lestadiolaisuus eikä kirkko.
- Kirkkomme ei ole erehtymätön, vaan erehtyväinen. MUTTA, sillä on hallussaan
aarre: Pettämätön Kaikkein Pyhin Evankeliumi ja Pyhät Sakramentit.
- Raamattu ei puhu mitään niistä lapsista, jotka eivät ole olleet Kristuksen, hänen sanansa
ja sakramenttiensa vaikutuspiirissä.
Se asia ei kuulu meille.
- Seurakunnan tehtävä on saarnata ja kastaa
on nimim- "Uskova-alaviivan" kommentissa. Lutherin opetuksen mukaan ei tietenkään voida sanoa, että valtaosa esikoislestadiolaisista olisi hurmahenkiä. Siinä on kaksikin mahdottomuutta.
Ensiksi:
Luther ei mainitse sanaakaan esikoislestadiolaisista, koska nimitys on tullut käyttöön monta sataa vuotta Lutherin kuoleman jälkeen.
Toiseksi:
Luther ei missään kohtaa mainitse eläviä kristittyjä hurmahengiksi. Joten sekin arvio meni pieleen.
Mutta se, että nimim. "Uskova-alaviiva" pitää esikoislestadiolaisia hurmahenkinä, ei ole mikään uutinen. Hän on mennyt tästä kristillisyydestä toiseen kristillisyyteen, eikä ilmeisesti aiokaan anoa anteeksi väärää kristillisyyttään. Niinpä sellaisen veljen todistukset meidän täytyy hylätä, koska hän on itsensä loukannut loukkauskiveen, vaikka hän ei itse sitä ymmärrä.
Lutherin mukaan hurmahenkisyyttä on kaikki se, missä irrottaudutaan Jumalan sanasta.
Sellaista kehitystä on näkyvissä.
Mikä on elävä kristitty?
Ei se sana kuitenkaan saa olla harhaopetusten peite.
Eivätkö galatalaiset olleet eläviä kristittyjä? Kuitenkin olivat lakanneet uskomasta totuutta, sanoo Paavali.
Eivätkö laodikealaiset olleet eläviä kristittyjä?
Tämä on selvää hurmahenkisyyttä:
>>Mutta se, että nimim. "Uskova-alaviiva" pitää esikoislestadiolaisia hurmahenkinä, ei ole mikään uutinen. Hän on mennyt tästä kristillisyydestä toiseen kristillisyyteen, eikä ilmeisesti aiokaan anoa anteeksi väärää kristillisyyttään. Niinpä sellaisen veljen todistukset meidän täytyy hylätä, koska hän on itsensä loukannut loukkauskiveen, vaikka hän ei itse sitä ymmärrä.>>>
Tämä syytös perustuu ihmisoppeihin, ei Jumalan sanaan.
Meidän pelastuksemme ei ole sidottu muuhun kuin uskoon, joka tarttuu Jumalan sanaan.
Seurakunta on yksi. Siitä ei voi siirtyä toiseen.
Jumalan sanaa ja evankeliumia ei ole annettu millekään "kristillisyydelle", vaan seurakunnalle.
"...se, että nimim. "Uskova-alaviiva" pitää esikoislestadiolaisia hurmahenkinä, ..."
Kun sanot, että "Tämä syytös perustuu ihmisoppeihin, ei Jumalan sanaan." Olen kanssasi samaa mieltä.
Sitten kun alat käydä sanaleikkiä sanoilla kristillisyys ja seurakunta jne, niin en minäkään missään sanonut, että seurakuntia olisi enemmän kuin yksi. En myöskään sanonut, että ihminen pelastuu jotenkin muuten kuinuskomalla Kristuksen sovitustyöhön. Mutta onhan kuolleen uskon seurakuntia vaikka kuinka paljon, mutta silloin sanalla seurakunta on hieman eri merkitys.
Se on sitten makuasia, voiko sanoa, että Jumalan sana ja evankeliumi on annettu vain yhdelle kristillisyydelle eli seurakunnalle. Onhan Raamattu lähes kaikkien ihmisten luettavana ja Raamatussa on evankeliumi niilläkin nähtävänä, jotka eivät ole totuudessa. Mutta toisin kuin väität oikeasta seurakunnasta eli elävästä kristillisyydestä voi siirtyä toiseen, kuten Raamattu sanoo: "He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen..." Ja sanoopa Johannes "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." Ja toisessa paikassa sanoo Johannes näinkin surulliset sanat: "He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme. Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin."
Minä en teidän seurakuntakinoistanne tiedä.
Minä uskon kuitenkin, että seurakuntia on vain 1.
Se perustettiin jo 2000 v sitten.
Kuollut usko ja elävä usko näet ei mene kirkkojen ja kirkkokuntien mukaan, vaan niiden sisällä. Pimeyden määrä ei ole vakio, sen taas Jumala säätää.
Uskon, että Luther näin opettaessaan on perustellut asian raamatulla oikein.
Ei tietystikään ole aivan sama, mistä ulkonaisesta seurakunnasta evankeliumin ja sakramentit saa oikein saarnattuna ja jaettuna.
Missä muuten ovat lestadiolaisten sakramentit, jos kerran kirkko on sen "elävän seurakunnan" ulkopuolella?
Valtaosa kieltää uudestisyntymisen tapahtuvan Kasteessa ja se on Lutherin mukaan hurmahenkisyyttä. Ja Raamatunh vastaista se on
Jos kielletään Kristuksen vanhurskauden yllepukeminen Pyhässä Kasteessa sen voimme kopioida tänne koska hyvänsä.
Nimimerkki Uskova_ on samassa hengellisessä kodissa, jossa on ollut lapsesta asti, joten toisin väittävä luuloselkeä valehtelee julkisesti.
Parannuksenkin aika hänelle tulee varmaankin, jos hän käsittää uskonvanhurskauden jo paljon ennen kuolemaansa, terveinä päivinään.
Toivotaan ja rukoillaan, että näin tapahtuisi.
Kirkolla ei ole valtuuksia kieltää taikka sallia kenekään kastamattoman pelastumista, se on kaikkivaltiaan asia. Toivon mukaan pelastuvat!
Kauniisti puhuttu, sanoissa oli Kristuksen rakkaus. Mutta maailma siitä suuttuu.
Se on kummallista, että kun saamme lahjoja syntymäpäivänä tai vaikkapa jouluna, niin otamme ne kiitollisina vastaan.
Mutta kun Kristus tarjoaa jokaiselle syntiselle ilmaiseksi taivaan valtakunnan kansalaisuuttaa, niin johan alkaa melkoinen kiemurtelu ja köyhäily siitä, kuinka se ei oikeastaan minulle kuuluisi kun olen niin syntinen. Ei auta sekään että Kristus ITSE todistaa tulleensa juuri syntisiä varten.
Ja jos kuka niin Kaikkivaltias näkee ihan varmasti millaisia me itse kukin olemme. Jos hän olisikin tullut siihen tulokseen että antaa "paskan" olla, ei siitä kuitenkaan mitään valmista tule, paskoihinsa se lopulta hukkuu. Mutta kun ei!!!!!!!!!!
Hän rakastaa sinua ja minua niin paljon, että vuodatti verensä ja antoi henkensä jotta minä ja muut pelastuisivat.
Voiko ihminen enää hävyttömämmin Jumalalleen sanoa, kun "ei kelpaa, tiedän kyllä sen ja uskon, että tämä lahja on paremmille ja onnistuneille, mutta se ei koska minua, kun olen syntinen".
Kuinka hävytöntä on tällä tavoin väittää Jumalaa valehtelijaksi ja Jeesusta tyhjäksi suunpieksijäksi, joka vai narraa syntisiä, kuin paraskin narri!!!
Kaikki tämä johtuu oman vanhurskauden saatanasta joka saarnaa syntiselle täyttä sontaa, valkeuden enkeliksi naamioituneena.
Ja toinen hyväkäs uskoo, koska on ihmisten rakkaudettomuuden ja hylkäämisen tuottamista syvistä haavoista johtuen hyvin sairas ja verihaavoilla.
Tuo saatanan saarna sopii kuin hansikas käteen:
"Joo sellainen musta paskahan sinä olet, hylkiö ja huono", sanoo saatana. "Joo ja aamen", vastaa hylätty ja -sekuda- leimalla leimattu rakkaudettomuuden ja myös toistenkin syntien haavoittama, hylätty syntinen.
Revi siitä sitten riemua!!!!!!!
Ei Raamattu turhaan kehoita lukemaan ja kuulemaan Jumalan sanan armolupauksia Jeesuksessa Kristuksessa. Ei Raamattu turhaan kerro että Jeesus rakastaa juuri sinuakin joka olet syntisistä suurin.
Jes. 54:8-15 Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.
Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.
Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, *) sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista, minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä.
Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.
Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty. Jos sinun kimppuusi karataan,...
...*)ei se ole minusta;
- joka kimppuusi karkaa, se eteesi kaatuu.
ei pelastu; vain todellinen usko Kristukseen ja Hänen lunastustyöhönsä pelastaa ihmisen kadotuksesta.
Kyllä niitä, jotka toivovat pelastuvansa, on meidänkin aikanamme maailma väärällään, mutta harvat ottavat Kristuksen vastaan sydämensä valtiaaksi.
Luuletko sinä Jeesuksen vain leikkineen asettaessaan pyhän Kasteen sakramentin, jolla hänen vanhurskautensa puetaan uskovien ylle.
Joka kieltää Pyhän Kasteen, hän kieltää silloin Kristuksen. Joka ivaa Pyhää kastetta nimittelemällä sitä joksikin merkiksi yms, ivää Kristusta, sillä Pyhä Kaste Henki veri ja vesi, se on uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä.
enkä vain toivo. Sinä kaikkitietävä; mistäs epäilet, etten minä usko? On näemmä siulle fakta, että jokainen, joka lausuu pienenkin ajatuksen sinun ajatustasi vastaan tai siitä poiuketen, on ilman muuta epäuskossa. Huomaa nyt jo jotakin itsestäsikin, hyvä mies!
Me emme ole myöskään kastetuita ja kristittyjä ja kuule evankeliumia sitä varten, että jäisimme iankaikkisesti tähän vihamieliseen ja murheelliseen maailmaan, vaan sitä varten, että pääsisimme toiseen elämään ja olemiseen, jossa ei tarvitse syödä ja juoda, ei nähdä vaivaa ja tehdä työtä, kärsiä ja murehtia, kuolla ja mädätä.
- Koska me siis olemme lunastetut Kristuksen kalliilla verellä,
- uudestisyntyneet kasteessa hänen riemullisen kuolleista ylösnousemuksensa kautta
- ja evankeliumin kautta kutsutut elävään toivoon, katoamattomaan, saastuttamattomaan ja turmelemattomaan pefintöön, joka on taivaassa säilytettynä meitä varten (1. Piet. 1:3 - 4) —
... niin tuIee meidän myös iloisina ja hyvässä turvassa odottaa tätä toivoa.
Kuitenkin on ihmissydän niin perin heikko, että se kaikesta huolimatta murheissa epäilee ja on peloissaan; mutta silloin Jumala vahvistaa meitä murheessa s.o. vaikka kiusauksessa ollessamme lujalle ottaa, hän kuitenkaan ei päästä sortumaan.
"Minä autan sinua, ja sinä olet kunniottava minua." Toisin sanoen: rakas lapseni, jos sinun pahoin käy, jos olet joutunut tuskaan ja hätään ja puutosta on vähän joka puolella, niin huuda ja rukoile minulta neuvoa, apua ja lohdutusta; minä tahdon mielelläni sinua kuulla ja niin ihmeellisesti auttaa sinut hädästä, niin että sinun täytyy sanoa: Iäinen kiitos sulle, armollinen, uskollinen Jumala!
*********************************************
***) Niissäkin tapauksissa, kun emme käsitä Hänen salattuja tuomioitaan ***(esim. kun pieni lapsi kuolee kastamattomana)***, hän sanoo: kaikki on uskoville mahdollista, vaikka eivät olisikaan kaikkea juuri niin rukoilleet, suunnitelleet ja toivoneet kuin mielellään olisivat tahtoneet.
***) Sentähden jätettäkööt sellaiset tapaukset Jumalan huomaan ja lohdutettakoon itseään sillä, että hän varmasti on kuullut sanattomat huokauksemme ja järjestänyt kaiken paremmin kuin mitä voimme aavistaakkaan.
**********************************************
Siis pidä vain tarkka huoli siitä, että olet oikea kristitty ja näin oikeassa uskossa opit Jumalaa rukoilemaan ja sydämestäsi huokaamaan, äläkä sitten sure ja huolehdi lapsestasi tahi itsestäsi ja tiedä että rukouksesi on kelvollinen ja että Jumala osaa kaiken asettaa paljoa paremmin kuin sinä voit käsittää tahi pyytää.
III
Eksyttäjät
Hurmahenget kieltävät ensimmäisen uskonkappaleen
Mitäpä puuttuu meidän hurmahengiltämme ja sakramenttien halveksijoilta kuin se, etteivät.he tiedä eivätkä tahdo tietää mitään meidän lapsenuskostamme: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan." Mitä on vesi?, he sanovat. Vesi on vesi, kuinka on mahdollista, että se voisi pestä pois synnin ja pelastaa meidät kuolemasta?
He eivät usko Jumalaa olevan, sillä he kieltävät hänen tyonsä.
He kuulevat kyllä korvillaan ja sanovat suullaan: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen", mutta sydämessään he eivät sitä usko.
- Sillä kun hän itse sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi, mutta joka ei usko, se kadotetaan", ja kun kaikki on mahdollista hänelle, joka on kaikki luonut, miksi sitten ei olisi mahdollista, että vesi samassa puhdistaa ihmisen ja tekee hänet autuaaksi? Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, sanoo enkeli Gabriel Marialle.
Samoin voitaisiin myös sanoa toisista uskonkappaleista:
kuinka se on mahdollista? Kuinka on mahdollista, että Jumala voi tulla ihmiseksi ja syntyä vaimosta ilman miestä ainoastaan Pyhän Hengen kautta ja puhtaasta neitsyestä?
Kuinka on mahdollista, että neitsyt voi tulla raskaaksi ja synnyttää pojan? Eihän neitsyt voi olla äiti eikä äiti voi olla neitsyt?
Järki sanoo, ettei kukaan voi olla samalla kertaa puhdas neitsyt ja äiti.
Ja totta onkin, ettei mikään järki saa näitä sopimaan yhteen. Mutta usko saa ne hyvin sovituiksi yhteen ja sanoo: "Sinä mieletön, Jumala on kaikkivaltias, sentähden on hänelle kaikki mahdollista."
Onpas täällä hyvä aihe. Mistä lutterin teoksesta tää on
Osat 1 ja 2 Autuuden lähteillä.
Autuuden lähteillä.
KAUTUUDEN Autuuden lähteillä. Toimittaja A. E. Koskenniemi. Helsinki 1917. (SLEY)
Autuuden lähteillä
Selityksiä vanhatestamentillisiin teksteihin
------------------------------------------
Osa 3 Elämän taistelussa.
Elämän taistelussa.
Elämän taistelussa. Koottu tohtori Martti Lutherin kirjoista. Suom. K.Aug. Hilden. 3. p. Helsinki 1946 (SLEY).
"pappi julisti, Herran Pyhässä kasteessa on otettu seuraavat lapset Jumalan lapseksi ja seurakunnan yhteyteen."
Ei yhdestä tule monta, pitäisi tietysti olla '... Jumalan lapsiksi ja ...'
Oletko yksinkertainen, kun tuollaisesta asiasta viisastelet? Ota kielioppi käteesi!
Laitan hyvän ystäväni tekemän kysymys/vastaus kirjoituksen tähän. Jospa se avaisi joillekin mitä Pyhä Raamattu todella sanoo Kasteesta.
Mitä nämä Pyhän Raamatun sanat tarkoittavat?
Menkää ja kastakaa kaikki kansat minun opetuslapsekseni?
Joka ei synny vedestä ja hengestä?
Joka uskoo ja on kastettu?
Kasteessa teidät puetaan Kristukseen?
Kasteessa te kuolette, teidät haudataan ja te ylösnousette Kristuksen kanssa?
Antakaa kastaa itsenne, että saisitte syntinne anteeksi?
Mikä estää sinua Kastamasta, että saisit syntisi anteeksi?
Kun meidät nyt pelastaa kaste?
Henki veri ja vesi todistaa?
Vastauksia kysymyksiin
1. Menkää ka kastakaa kaikki kansat minun opetuslapsekseni?
Jeesuksen lähetyskäsky puhuu selvästi siitä mitä meidän on tehtävä. Tässä käskyssä meidän käsketään kastaa Isän Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Selkeästi Jeesuksen sanoissa on Kasteen tärkeys. Ilman Kastetta ei ole Jeesuksen opetuslapsi ja ilman lapseutta ei voi olla perillinen, ei edes pieni lapsi!
2. Joka ei synny vedestä ja hengestä?
Jälleen Jeesuksen sanat vahvistaa Kasteen välttämättömyyden! Joka ei uudesti synny ei pääse Taivaaseen.
Ei edes lapsi!
3. Joka uskoo ja on kastettu?
Jälleen Jeesuksen omat sanat, ja jälleen Kaste pelastuksen ehtona.
Uskoa ja Kastetta ei voi mitenkään erottaa toisistaan, kumpikin on välttämätön ja kumpikaan yksin ei pelasta. Ei usko ilman kastetta eikä kaste ilman uskoa! Tämä pelastuksen järjestys astui voimaan Vapahtajan taivaaseen astumisen jälkeen! Ei ennen sitä joten emme puhu mitään ryöväristä emmekä muita Jeesuksen maallisen elämän aikaisista tapahtumisista ja pelastumisista!
4. Kasteessa teidät puetaan Kristukseen?
Jos meidät vasta Kasteessa puetaan Kristukseen, emmekö ole ennen sitä alastomia? Eikö tämä ole aivan yksinkertainen asia ymmärtää? Jollei ole vaatteita, on alaston ja kun on puettu, on silloin vaatteet päällä. Näin meille on Kasteessa puettu Kristuksen vanhurskauden vaate päällemme ja olemme KRISTUKSESSA.
Jälleen edessämme oli Kaste!
5. Kasteessa te kuolette, teidät haudataan ja te ylösnousette Kristuksen kanssa?
Tässä näemme mitä Kaste oikein on. Kasteessa meille annetaan koko Kristuksen lunastus ja ylösnouseminen armosta omistettavaksi! Tähän ei riitä meidän omat kokemuksemme, vaan Jeesus on kokenut kaiken puolestamme, Kasteessa Jeesus luovuttaa meille koko pyhyytensä ja vanhurskautensa kokemukset!
6. Antakaa Kastaa itsenne, että saisitte syntinne anteeksi?
Tämä on apostolien opetus syntien anteeksi saamiseksi. Tässä näytetään meille selkokielisesti mitä Kaste vaikuttaa? Se vaikuttaa syntien anteeksi annon ja ilman sitä ei voi Taivaaseen päästä!
Tässäkin kaikki kysyjät JO USKOIVAT JEESUKSEEN MESSIAANA! Se ei riittänyt ja he tarvitsivat synninpäästön eli Kasteen!
7. Mikä estää sinua Kastamasta, että saisit syntisi anteeksi?
Tässä luemme Paavalin KOKEMUKSEN. Missä nyt oli Paavalin synninpäästö. Oliko se Ananiaan kättenpäälle
panemisessa vai Kasteessa? Kasteessa se oli. Paavalille syntyi usko Jeesukseen Kristukseen jo tiellä kun Jeesus
ilmestyi hänelle kasteessa hän sai syntinsä anteeksi!!
8. Kun meidät nyt pelastaa Kaste?
Tämä Pietarin opetus kertoo yksinkertaisuudessaan jo aivan kaiken, myös sen mitä yllä on kirjoitettu!
Kasteessa on myös jatkuvuus aina viimeiselle tuomiolle asti. Eli Kasteen antamat lahjat tuodaan päivittäin esille ja tarjolle Jumalan seurakunnassa, Sanan saarnan ja HPE:n kautta.
Sana ja sakramentit liittyvät kiinteästi yhteen. ne tukevat toisiaan ja "ajavat" samaa asiaa eli Kristusta.millään voi
9. Lihasta syntynyt on liha ja hengestä syntynyt henki.
Jeesuksen sanoja emme voi mitenkään ylikäydä. Lihasta syntynyt on todella vain turmeltunut liha, eikä voi periä taivaan valtakuntaa. Me kaikki olemme syntyneen luonnollisesti lihasta ja olemme siten tuhoon tuomittu!
10. Henki veri ja vesi todistaa?
Kuten kaikki tietävät, tässä puhutaan Pyhästä Hengestä, Sovinto Verestä ja Kaste vedestä. Kaikki nämä tarvitaan,
Eli ei riitä että on yksi tai kaksi näistä, pitää olla kaikki kolme todistusta. Missä on silloin niiden todistus joita ei ole kastettu? Kysyn vaan ihan moilasena?
Ja sillä vaatimuksella, että tarvii olla seurakunnan todistus, heitämme vesilintua tai laitamme roskakoriin!
Emme kuitenkaan heitä "oikealla" seurakunnan todistuksella vesilintua, vaan sen asian väärin käytöksellä. Seurakuntahan on nimenomaan asetettu todistamaan näistä asioista, Kasteesta, Ehtoollisesta ja Sanan merkityksestä, kaikille luoduille. Seurakunnan todistus oikein ymmärrettynä on siis varsin hyvä ja oleellisen tärkeä asia. Autuas on se, joka ottaa Sakramentit vastaan uskolla.
Jeesus jätti meille Joonaan merkin, joka on armovälineensä! Kaste, HPE ja Sana ovat suuria armovälineitä ja Jumalan lahjoja.
Kaikki muunlainen opetus on vastoin Sanaa ja siten ei pelastussanomaa Kristuksesta Jeesuksesta! Nämä
”ehdot” koskevat kaikkia ihmisiä Kasteen asettamisen jälkeen. Näin meidän on opetettava ja uskottava!
Mitä Jumala tekee kaikille muille? Se on yksin Jumalan asia ja me kumarramme ja nostamme hattua
Suuren Jumalan edessä ja jatkamme matkaa rukouksin, tapahtukoon Sinun tahtosi!
Olkoon päämääränä, että Jumala saisi kaikesta kunnian, että mahdollisimman monet ihmiset uskoisivat ja antaisivat Sanalle sen auktoriteettiarvon!
Lapsikaan ei pelastu synnittömyytensä takia, vaan Jeesuksen sovitustyön tähden. Tätä juuri Kaste opettaa ja lupaa, tähän lapsikin uskoo salatulla tavalla.
Ei Luterilainen kirkkokaan opeta ettei kastamaton lapsi pelastu. Lutherkin opettaa että ihminen joka saa uskon evankeliumin sanasta ja kuolee ennen kastetta pelastuu, koska usko evankeliumiin eittämättä synnyttää halun tulla kastetuksi.
Mutta kasteen halveksiminen kadottaa, sillä se halventaa Kristuksen sovitusta.
perustele raamatulla.
Luther Kirkkopostillassa:
Nämä molemmat ovat näet oleellisia kristitylle, niinkuin Paavali Roomalaiskirjeen 10. luvussa (Room. 10:10. jakeessa) sanoo, että Jumalan edessä sydämellä uskotaan ja maailmalle suulla tunnustetaan. Saattaahan kuitenkin käydä niin, että joku uskoo, vaikka ei olekaan kastettu, ja toisaalta taas eräät, jotka ottavat vastaan kasteen, eivät todella usko...
Tekstimme itse tekee saman erotuksen. Aina on niin ikään oltu yksimielisiä siitä, ettei sitä, joka uskoo, tuomita kadotukseen, vaikka ei häntä olekaan kastettu. Saattaahan käydä niin, että joku uskoo, mutta, vaikka hän pyytääkin kastetta, kuolema hänet yllättää. Tästä ei ole tarvis sen pitemmältä puhua.
Luther, Baabelin vankeudessa, kirjassaan;
Kristushan sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa uskon olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että se voi pelastaa ilman sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»
Vielä voidaan ajatella miten käy ihmisen joka luulee, että hänet on lapsena kastettu, vaikkei olisikaan. Ja saa vanhempana "uskomisen armon".
Eihän siinä paljon todistelua tarvita.
Jumalan sanan halveksunta ei ole Jumalan mielen mukaista. Eikö se ole selvä asia?
Eikai ryäväriä ristin puullakaan keritty kastamaan ja silti hänelle luvattiin
"Niin Jesus sanoi hänelle: totisesti sanon minä sinulle: tänäpänä pitää sinun oleman minun kanssani paradisissa."
En halua halventaa tällä kastetta, mutta ei se voi olla kastamattomalle lapselle este päästä taivaan valtakuntaan.
Noin olen minäkin käsittänyt.
Kannattaisi lukea Raamattua.
Nimittäin siltä selviää nopeasti se että Jeesus asetti Kasteen Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vasta noustuaan ylös kuolleista.
Juu, ei ehtoollistakaan sillä tehdä tyhjäksi, että ryöväri ei käynyt koskaan ehtoollisella.
Juudas kävi kyllä
Siis kaikki vanhantestamentin vanhurskaat pelastuivat ilman kastetta ja ilman ehtoollista.
Nyt pitäisi vielä löytää se pelastuksen ydin, niin ei tarvitsisi niin paljon vääntää ennen ja jälkeen asioita.
Uudentestamentin vanhurskaat pelastuvat ilman ympärileikkausta ja lampaiden ym eläinten tappamista, missä on ydin?
Eiväthän ne ilman kastetta pelastuneet, kun se kaste oli jo mukana siinä sanassa, jonka he uskoivat.
On aivan perkeleen oppia tuollainen sakramenttien väheksyminen, jota sinä täällä harrastat.
Kas kummaa, kun et pilkkaa Herran Pyhää Ehtoollista sillä, ettei Aabraham käynyt kirkossa ehtoollisella ja tuli kuitenkin autuaaksi.
Jumalan sana se on kaikissa länsä. Saarnatussa, jaetussa ehtoollisessa ja kasteessa.
Mitä logiikkaa on tuollakin "mutta kuten" lohkaisulla?
Juudas kävi ehtoollisella.
Niin hän kuuli Jumalan sanaa saarnattunakin.
Onko sekin siis viratonta ja turhaa?
Parempi, että katsot itseäsi: onko kunnioitus Sanaa ja sakramentteja kohtaan = Kristuksen sovintoverestä saarnaavaa jumalansanaa kohtaan.
En ole väheksynyt, mutta asiat on pidettävä oikeissa järjestyksissään.
Ei ole pelastavaa toimitusta maanpäällä Kristuksen teon lisäksi.
Kristuksen teko kertoo Jumalan rakkaudesta ja armahtavaisuudesta, joka on kaiken pelastukseen liittyvän perusta. Kaikki mitä siitä seuraa sakarmentit mukaan lukien on kalpeaa todistusta jolla ihminen voi toiselle ihmiselle vakuuttaa pelastuksesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme.
Tässäpä se ero juuri onkin. Jos nähdään Jumalan sana erilaisina toimituksina, eikä Kristuksen täytettynä työnä jonka työn hän lahjoittaa syntisen hyväksi sanan ja Pyhien sakramenttien kautta, välityksellä.
Vasta usko näkee sanan ja Pyhät Sakramentit oikein, eli että niissä on Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja ITSE.
Kertoisitko nyt sitten omasta kasteestasi, kun niin paljon perustat siihen pelastustasi. Miten se tapahtui?
- Sinä marssit vankilaan, se on toimenpide.
- Sinä julistat sanaa vanngille, se on toimenpide.
- Vanki uskoo Jumalan sanan jota julistit ja tulee uskoon, se on Jumalan teko Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.
Jos tuo vanki ei usko julistamaasi Jumalan sanaa, niin siinä on kotiinlähtösi lisäksi
vain kaksi toimenpidettä. Jos hän uskoo, niin
siinä Kristus itse sai jalon voiton saatanalta.
Ei Kasteessakaan ole muuta kuin toimenpide, ellei sen vastaanottajalla ole uskoa.
Eikä HPE:kaan merkitse jakajan käsien liikkeiden lisäksi kuin tilkka viiniä ja öylätti suuhun, ellei sen vastaanottajalla ole uskoa!!!!
Kasteen teki Jumala itse minun ollessani pieni.
Vähitellen Jumalan Pyhän Hengen koulussa, (jonka sain Pyhässä Kasteessa) minulle on alkanut kirkastua Kasteen merkitys. Se on jokapäiväistä synnin upottamista kuoleman hautaan yhdessä Kristuksen kanssa USKOSSA.
Onko siis Kristus ristiinnaulittava joka päivä?
Sinä siis luotat toisten kertomukseen, että sinut on kastettu. Onko siitä sinulla todellista tietoa? Jos se on pelastuksen kannalta niin tärkeä???????
Kummeistakin osa elää vielä, myös sylikummi
- 79v. Joka uskoo ja Kastetaan pelastuu, sanoo Jumalan sana. Mieti sen perusteella!!!
Kysymyksesi on sikäli absurdi jo siinäkin mielessä, että kaste ei ole tapahtuma, vaan ajallinen ja iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa. jos ei joka aamu herää uuteen päivään uskossa ja Kasteen armoliitossa, ei pääse taivaaseen.
Sulla on melko vanha tuo todistaja, miten sitten meinaat selvitä, kun hän siirtyy pois?
Ei olekkaan enää todistajaa koko tapahtumasta????
Lasse-Sedän puheet tuntuvat lähinnä suunsoitolta
ja riidan haastamiselta.
Ei Kristus tule maanpäälle pelastamaan yhtään ketään persoonassaan, vaan Hän on läsnä
Kasteessa
Ehtoollisessa
Muussa puhutussa Sanassa
Siis KAIKISSA niissä
Mikä sitten on Lasse-Sedän järjestys, jos Kristuksen oma käsky riitä?
Mitä te häntä kuuntelette, hän on mieletön???
Eikö näin?
Tämä on käyty monta kertaa läpi, mutta ei lisä pahaa tee, paitsi kahdessa asiassa. Tieosuuksien jaossa ja selkäsaunassa.
1. Ihminen syntyy Jumalan lapsena, koska hän on Jumalan luoma ja Jeesus Kristus on ottanut ihmisen muodon synnittömässä sikiämisessä.
2. Hänellä on lihan puolesta myös syntiturmelus mukanaan Aadamin perintönä. Lapsi on siis kaksiosainen .
3. Jeesuksen käskyn mukaan lapsi kastetaan ja tehdään näin Jeesuksen opetuslapseksi. Samalla vanhemmat sitoutuvat kristilliseen kasvatukseen, eli opettamaan, mitä Jeesus opetuslapsilleen opetti.
4. Kun lapsi varttuu niin, että ymmärtää hyvän ja pahan erikseen, hän turmeluksensa vaikutuksesta lankeaa syntiin ajatuksin sanoin ja teoin ja saa synnin palkkana päälleen kuoleman, joka paratiisissa sanottiin.
5.Ihmisen tulee sitten tulla murretuksi Jeesuksen vaivojen katselussa ja näin Jumala Pyhässä Hengessä uudistaa ihmisen uudeksi luomukseksi, joka mielellään seuraa Jumalan tahtoa ja Pyhän Hengen voimalla ristiinnaulitsee oman pahan tahtonsa.
Tällaiselle ihmiselle Pyhä Henki vakuuttaa joka päivä lapsenoikeudesta ja siitä taivaallisesta perinnöstä, joka Kristuksen veljeyden tähden on jokaisen uskovan oma ja osa iankaikkisesti.
Näin uskon ja näin olen asioita kokenut. Minun ei tarvitse rakentaa autuuttani sellaisen asian varaan , josta en muista enkä ihan varmasti tiedä, mitä on tapahtunut.
Nyt tiedän, että olen syntinen ja lankeillut pahastikkin, mutta Jumala on Jeesuksen Kristuksen tähden sulasta armosta ja rakkaudesta antanut kaikki syntini anteeksi ja antaa vieläkin kaiken sen heikkouden, joka tuppaa päälleni siksi, etten aina muista katsoa Veriylkääni orjantappuroilla kruunattuna ja ristiinnaulittuna.
Tämän lisäksi minun on joka päivä uskottava, että Hän on myös ylösnoussut ja vienyt vangiksi vankeuden. Hän on lähettänyt Isän kanssa Pyhän Hengen opettajaksi ja sinetiksi siihen asti, kun katoava riisutaan ja katoamaton pueteaan lopullisesti.
Jumalan siunaamaa Joulujuhlaa kaikille.
Ehkä kannattaisi ensin harjoitella tuota ymmärtämisen puolta.
Jos ei voi Jumalan sanassa annettuun lupaukseen luottaa, sitten täytyy luottaa omiin töihin.
Hankalaakin on, jos jokainen rippi-isällä ja ehtoollisella käynti pitää muistaa kuolinhetkelläänkin aikoineen ja sanasta sanaan.
Ehei. Kasteen armossa eläminen tapahtuu tässä ja nyt. Se tarttuu tänään aivan samaan sanaan, joka oli läsnä aikoinaan kasteessakin: "Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun jne.
Eihän se sana vanhene milloinkaan, eikä lupaus muutu. JOS sen uskoo.
Jokaisen elämäni sekunnin elän Pyhän Kasteen armoliitossa. Sen todistajat ovat Kristuksen veri, vesi ja Henki.
Kysyit että onko minut Pyhällä Kasteella Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kasteetu. Ja tämä pitää 100% paikkansa että on Kastettu. Siksi kerroin että sylikummini elää vielä. Ei ole muuten lestadiolainen ollenkaan, ei ole koskaan ollutkaan. Huvittava yksityiskohta kastejuhlassani oli sellainen että kun kamera oli otettu esiin, lähti isäni minä sylissään nopeasti pois paikalta. Oli niin hirveä synti tulla kuvatuksi kameralla.
läsnä KIRJOITETUSSA sanassa; Raamatussa? Miksi et sitä maininnut?
Ei se mitään kirkon harhaoppia ole, että lapset siunataan kasteessa kirkon yhteyteen.
Ei kaste mikään taikatemppu ole, vaan kirkollinen toimitus, joka on monille lapsen vanhemmille merkityksellinen. He haluavat kaikkea hyvää pienelle kullannupulleen, ja toki se siunaa vanhempia, kun heidän pienokaisensa tuodaan Jumalan eteen ja Korkeimman huomion kohteeksi. Ympärileikkaus vastaa juutalaisessa kulttuurissa meidän kastettamme. Kuten Raamattu, mm. Luuk.2 luku, kertoo, Jeesus ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä ja hänelle annettiin nimi. Kristittyinä me olemme korvanneet ympärileikkauksen kastamalla pikkulapset, samalla kun hänelle annetaan nimi.
Lahkoissa ollaan yleensä samassa rintamassa vapaa-ajattelijoiden kanssa: lapsia ei tarvitse kastaa, sanotaan.
Siellä katsotaan asiaa eri näkökulmasta kuin kirkko katsoo. Minä olen kirkon kannalla ja pidän lapsikasteen kritikointia silkkana lahkolaisten yksityisajattelijoiden harrastamana niuhotuksena.
Ei lapsia pelkästään siunata kasteessa, vaan heidän ylleen puetaan Kristuksen vanhurskaus, sanalla sanoen kaikki Jumalan pelastushyvyydet.
He saavat Kasteessa lahjaksi Pyhän Hengen ja kaikki syntinsä anteeksi, kuten Pietari ja Paavali oettavat.
Lapset haudataan Kasteessa yhdessä Kristuksen kanssa kuolemaan pois synnistä jokaisen elämänsä sekunnin ajaksi aina kuolemaansa asti. Ja kuolemassa heillä on USKON JA KASTEEN KAUTTA Kristuksen kanssa haudattuina, KUOLLEENA POIS SYNNISTÄ, osallisuus Kristuksen KANSSA ylösnousemuksessa.
Kristus on esikoisena kuolleista ylösnoussut, ja me olemme hänen veljiään, siksi Kristuksen seurakuntaa (joka on - kaikki - Jeesuksessa Kristuksessa olevat), nimitetään esikoisten seurakunnaksi
...ja vanhemmat, jotka haluavat kaikkea hyvää pienelle kullannupulleen, kaikkein parasta, ovat onnellisia, kun lapsi on tällä tavalla otettu Korkeimman suojelukseen ja haltuun.
Säälittävät kaikki lahkolaiset, jotka jättävät järkeilemällä lapsensa paljosta paitsi.
Minulla on ystävinä mm. parinkin helluntalaissaarnaajan lapsia, joita kaikkia ei ole koskaan kastettu. Yksi - matemaatikko - kertoo olevansa "paha pakana", toinen - psykologi - psykologisoi myös uskonasiat noteeraamatta niitä minään totuuksina ja kolmas -sairastuttuaan psyykkisesti - hakeutui ev.lut. kirkkoon ja meni sinne kasteelle toivoen parantuvansa. Neljännestä, viidennestä ja kuudennestakin voisin kertoa samanlaista tarinaa. Seitsemännestä tuli kuitenkin fanaattinen helluntalainen, joka kirjoitteli nuhtelevia kirjeitään jopa ev.lut. kirkon piispoille, ja samasta asiasta. Eli siitä, miten nämä ovat harhaoppisia. Hän näet helluntalaisena ja saarnaajan poikana kyllä mielestään tunsi Raamatun ja tiesi, millaista oli OIKEA usko ja kristillisyys.
Siinä hän oli kyllä oikeassa, että paras uskovainen ei suinkaan ole se, jolla on koulussa kymppi uskonnosta. Sama pätee myös teologian oppineisiin yliopistossa.
Ainut ongelmä on, että kirkkomme ei usko kastamattoman lapsen olevan Jumalan lapsia ja taivaskelpoisia. Kastamattomana kuollut lapsikin tulee autuaaksi. Kaste ei sinänsä ole este autuaaksi tulemiselle. Kastettiinko ryöväri sistillä. Kaste on kuitenkin tarpeellinen sitä ei voi kukaan kieltää, vaikkei kirkkomme sitä käsitäkään oikein.
Luterilaisessa kirkossa Kaste käsitetään oikein.
Lestadiolaisuudessa useimmiten ei.
Olen kuullut sellaisestakin papista, joka halusi kastaa kohdussa olevan lapsen, kun pelättiin, että synnytyksessä voisi olla jotakin ongelmaa. Ei sellaista pimeyttä esiinny lestadiolaisuudessa. Vai ymmärtämätön voi väittää jotakin muuta, ehkä joku ENTINEN lestadiolainen, toisin sanoen luopio.
Juuri väärin ymmärretyn kastekäsityksen tuomasta reiästä perkele livahti armontaivaalle. Siellä hän uskottelee useimmille, kun sinut on lapsena kastettu olet autuas ja taivaskelpoinen. Moni näin "uskova" elämällään kieltää kuitenkin kasteen lupauksen lahjan.
Mikäs siinä on käsitetty väärin, jos uskoo Jumalan sanaa, joka lupaa
Kun Raamattu sanoo että joka uskoo ja kastetaan hän pelastuum niin se pitää kirjaimellisesti paikkansa.
Mutta sen sijaan nämä tekojen vanhurskaudessa elävät ihmiset eivät usko Jumalan sanaa sellaisena kun se on kirjoitettu. Ihminen ei pelastu muutoin kun uskon ja Kasteen kautta lahjaksi saadulla Kristuksen vanhurskaudella, tämä on täysin varma asia!!.
Kun tätä ei ole uskottu vaan on lähdetty
"parantelemaan" Jeesuksen vanhurskautta näyttelemällä hyvää kristittyä, niin siitä on seurannut monenlaisia järkyttäviä vitsauksia koko kristikunnalle. Ei siis ainoastaan lestadiolaiselle liikkeelle, joka on hajonnut jo 18 eri joukkoon. Ja niin traagikoomista kun se onkin, niin kaikki ovat toinen toistaan parempia, ja ainoita oikeita kristityitä maailmassa.
Fariseuksetkin sanoivat Jeesukselle hänen pilkkaavan Jumalaa, kun hän puhui totuutta. Näin tässäkin on käynyt selkeästi. Eivät kaikki, jotka sanovat herra herra pelastu.
"Eivät kaikki, jotka sanovat"
Kaikki jotka uskovat Jeesuksen ainoaksi pelastuksekseen, kylläkin pelastuvat. Aivan kaikki.
Varmaan tässä tarkoitetaan, että luulevat uskovansa Kristukseen, mutta turvaavatkin johonkin muuhun. Joko töihinsä, vaellukseensa, omaan kuviteltuun jumalaansa...
Mikäs se totuus on, jota tuo kaveri mielestäsi pilkkaa? Kerro meille muillekin!!
Onko sinulla varmuus siitä, että sinä pelastut?
Sitä varmuutta ei voi ihmisen sydämelle antaa kukaan muu kuin Pyhä Henki.
Jos sinä et edelleenkään usko Jumalan pettämättömään sanaan, niin ei hyvin käy!
Minä sanoin että jos ihminen pilkkaa Jumalan Pyhää sanaa Kasteesta, niin hän pilkkaa Jumalaa.
Joka uskoo ja Kastetaan hän tulee autuaaksi, sitä ei voi itse perkelekään estää. Kiitos sinulle Jeesus!!! Ja ihminen pelastuu HENKILÖKOHTAISELLA SYDÄMEN USKOLLA.
Sillä ei ole mitään merkitystä miten lestadiolaiset kenenkin uskoa tulkitsevat. Heillä kun on ihan oma syynsä tulkita kaikki muut uskovat helvettiin: "Vain Me"!!!
Kumma etteivät he lainkaan huomaa sitä ristiriitaa mikä on heidän "uskossaan" (luulo), ja Jumalan sanan ilmoittamassa uskossa Kristukseen.
Ap. t. 10:42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Ap. t. 13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
Ap. t. 13:39 ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
1. Joh. 5:1 Jokainen, joka uskoo, ...
- että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt;
... ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, ...
- rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
1. Joh. 5:2 Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
1. Joh. 5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
1. Joh. 5:4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ...
- ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, ....
*) meidän uskomme.
1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ...
- ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Hän on se, joka on tullut
- veden ja
- veren kautta,
Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä;
- ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
1. Joh. 5:8
- Henki ja
- vesi ja
- veri,...
... ja ne kolme pitävät yhtä.
1. Joh. 5:9-10 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän,....
- ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
1. Joh. 5:12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, ....
- sillä ei ole elämää.
Tälläistä oppia meidän kansankirkkomme opettaa. Aivan kuin nuku nuku rauhassa ei mitään hätää kaikki on kunnossa. Tämä kaikki on vihollisen kauhistuttava juoni, jolla saadaan kansakunnat ohjattua pois Jumalan tahdosta etsiä autuutta. Kuinka he voivat avuksi huutaa Herraa, kun eivät häntä tunne.
... tunne Jumalaa laupiasta Isää Jeesuksen Kristuksen kautta, vaan he elävät vuosikymmeniä lain alla, eläen täyttä häkää tuomiohengessä ja toimivanhurskaudessa.