Sen verran ottaa pattiin nuo naapurit, että ajattelin ottaa riskin ja kysyä neuvoa tämän palstan asiantuntijoilta.
Kyllästyttää naapurin jatkuvat vieraat. Tyyppi ei soita musiikkia, mutta aina on tupa täynnä porukkaa ja nauru ja muu hölötys sekä kanta-astuminen valvottaa. Sietämätöntä on kuunnella kovaäänistä kännistä "keskustelua", kun pitäisi saada nukuttua ja mentyä aamulla töihin. Möly tuskin häiritsee muita kuin meitä alapuolella asuvia.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko kämppä myyntiin tai kovat otteet käyttöön. Miten poliisi suhtautuu, jos soitamme sen hätiin esimerkiksi ensi perjantaina, jolloin bileet ovat takkuuvarmasti taas vauhdissaan? Onko kokemuksia? Kiitos vastauksistanne!
Miten poliisi suhtautuu?
40
16795
Vastaukset
- ja menee käymään
Poliisi suhtautuu ihan asiallisesti ja lähettää partion soittamaan naapurisi ovikelloa. Sen jälkeen he selittävät, että meluamisesta on valitettu ja pyytävät pitämään pienempää möykkää.
Yleensä se tehoaakin ainakin hetkeksi.
Jos melu aina vain toistuu, niin ei muuta kuin soitat uudestaan poliisille.
Jos ko. tyyppi asuu vuokralla, niin yleensä melusta ja poliisien käynnistä pitäisi ilmoittaa myös vuokraisännälle.- Omassa asuva
Eikö poliisi kyllästy jos soitan aina kun on ongelmia? Pelkään, että saan valittajan maineen.
- asukas
Omassa asuva kirjoitti:

poliisi poistaa asuntoo kuulumattomat ulos.
Jos saman yön aikana tulee samaan osoitteeseen kutsu, em. useimmiten tapahtuu.
Yöllä ei talon huoltopäivystys tee tämän asian suhteen mitään, antavat ohjeeksi soittaa poliisille. Ja isännöin
Kun kirjallisen valituksen on tehnyt, voi samalla ilmoittaa, että virkavalta on soitettu häiriöinnistä, sillä on huomattavasti tehokkaampi vaikutus varoituksen lähettämiseen kuin pelkällä yhden naapurin häiriöilmoituksella isännöitsijälle. Usein kun tilanne arkisin rauhoittuu, niin kummasti ihmisluonteen mukaisesti jää ilmoituksen teko.
Kenenkään ei tarvitse kuunnella naapureidensa kovaäänistä biletystä. Kovat maksut sitä kukin asukas maksaa.
- on...
ihan oikein sulle vaikutat sen verran nipolta.
Ja poliisi ei voi sille yhtäänmitään :)
Hauskaa Joulua :)- Omassa asuva
Yhtäänmitään kirjoitetaan erikseen ja joulu kirjoitetaan pienellä. Tosin kielikellossa sanotaan, että joulu voidaan kyllä kirjoittaa isollakin, mutta silloin on kyse tarkoituksellisesta isolla kirjoittamisesta.
Voisiko lukiota käymättömille perustaa omat sivut, niin ei tarvitsisi lukea tällaista paskaa? - sanoinhan..
Omassa asuva kirjoitti:
Yhtäänmitään kirjoitetaan erikseen ja joulu kirjoitetaan pienellä. Tosin kielikellossa sanotaan, että joulu voidaan kyllä kirjoittaa isollakin, mutta silloin on kyse tarkoituksellisesta isolla kirjoittamisesta.
Voisiko lukiota käymättömille perustaa omat sivut, niin ei tarvitsisi lukea tällaista paskaa?..että olet nipo :P
- takkuuvarmasti
sanoinhan.. kirjoitti:
..että olet nipo :P
kirjoitetaan takuuvarmasti yhdellä k-kirjaimella :P
- Minäkin omassa
Omassa asuva kirjoitti:
Yhtäänmitään kirjoitetaan erikseen ja joulu kirjoitetaan pienellä. Tosin kielikellossa sanotaan, että joulu voidaan kyllä kirjoittaa isollakin, mutta silloin on kyse tarkoituksellisesta isolla kirjoittamisesta.
Voisiko lukiota käymättömille perustaa omat sivut, niin ei tarvitsisi lukea tällaista paskaa?Kielikello on lehden nimi eli erisnimi, mitäs silloin tehdään, kielinero?
- elvis
poliisi vetää sut b-rappuun ja sannoo että mikä tuonne lattialle tipahtoi. sit ku kumarrut niin b-rappu poliisit vetää sua b-rappuun ja sulla ei oo mitään asiaa enää a-rappuun
- Anonyymi
idiootti....
- Samantapaisessa tilanteessa
Kannattaisi ihan eka soittaa isännöitsijälle ja tehdä suullinen valitus, jonka perusteella isännöitsijä taas tekee kirjallisen valituksen asukkaalle. Kolmen varoituksen jälkeen tulee häätö. Näin kävi omalle ikävälle naapurilleni.
Jos ei tehoa, niin sitten kannattaa soittaa poliisille. Ota huomioon, että poliisille voit soittaa vain 01-05 välisenä aikana. Muistaakseni. Itse soitin kerran aamukuudelta, kun olivat koko yön möykänneet, mutta se ei hyödyttänyt mitään, koska oli jo aamu.
Kokeile ensin valitusta ja sitten poliisille, jos yöllä mekastavat.- Omassa asuva
Käsittääkseni isännöitsijä ei tee varoitusta, mikäli valittajia on vain yksi. Sehän tässä se ongelma onkin.
- kadri
Poliisille voi soittaa ja valittaa kotirauhan häirinnästä ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa!
Asiallisesti poliisit suhtautuvat toistuviinkin valituksiin, jos ne ovat aiheellisia. - xxxx
"Kolmen varoituksen jälkeen tulee häätö"
Mitään varotuksien lukumäärää minkä jälkeen tulee häätö ei ole ja isännöitsijä ei voi sitä antaa! Häätöä ei pysty antamaan kukaan muu kuin asuinpaikkakunnan käräjäoikeus joka vaatii todistajat metelöimiselle. Ilman niitä häätöä ei tule.. - aiheellisia
kadri kirjoitti:
Poliisille voi soittaa ja valittaa kotirauhan häirinnästä ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa!
Asiallisesti poliisit suhtautuvat toistuviinkin valituksiin, jos ne ovat aiheellisia.kotona ei saa puhua ... HAH
- N24
Tiedän tasan tarkkaan tunteen, pieni asuntoyhtiö eikä haluaisi itselleen mainetta että nipottaa... Mutta minkäs teet kun jatkuvat bileet valvottaa ja kun itse on työssäkäyvä ihminen. Viikonloput ymmärrän enkä niistä välitä, itsekin pidämme silloin tällöin illanistujaisia, mutta viikolla?? Järkyttävää kännistä pleikkarinpeluuta (??) ja tömistelyä, saunomista aamukolmelta... Nätisti on pyydetty ja joka kerta on naapuri pyytänyt anteeksi ja luvannut parantaa tapansa, mutta kun on sellainen tapajuoppo, eihän se kännissä metelöintiään osaa rajoittaa.
Loppujen lopuksi kun hermot meni vuoden kärsivällisyyden jälkeen, olin suorassa yhteydessä isännöitsijään ja muutama varoitus piti antaa ennen kuin tajusi, että seuraavasta varoituksesta tulee lähtö. Nyt on ollut autuaan hiljaista jo kuukauden päivät, liekö juonut itsensä hengiltä vai miksi, en välitä tietää kunhan saan nauttia normaaleista yöunista! - Ziisus...
..naapurissa joku nauroi yöllä, enkä edes hokannut soittaa poliisille.., seuraavaksi soitan se on saletti!
- Kikka 3
että naapuri avasi jääkaapin ja teki itselleen metvurstivoileivän keskellä yötä!Teki mieli kutsua poliisit, sehän on epäterveellistä!
- ....
Miksi et osta korvatulppia? Tottakai kerrostalossa ääniä kuuluu ja mielestäni on täysin kohtuutonta olettaa, että ihmiset eivät saisi omassa kodissaan kävellä tai pitää hauskaa. Kohtuuttoman kova musiikin soittaminen toki on eri asia, mutta ei puhumisesta/nauramisesta voi poliiseille soittaa.
- suhtautuu..
luultavasti nauravat, mutta ei kovaan ääneen =)
- voi valita valituksen asteen
Itsellä kävi joku vuosi sitten niin, että talonmies soitti yöllä, että poliisi tyhjentää vuokra-asuntoani juhlijoista ( 20hlöä kolmiossa klo 02). Kävin paikalla ja kerroin poliisin kuullen vuokralaisille, että vuokrasopimuksen (määräaikainen) purkamiseen tähtäävät toimenpiteet aloitetaan taholtani seuraavana arkipäivänä. Sinne meni kuin leppäkeihäät - oikeudessa olisin varmaan voinut hävitä, mutta eivätpä kokeilleet onneaan. Valituksia ei oltu aiemmin tehty, tosin jälkikäteen kuulin naapureilta kiitoksia kun "oli ollut melua yöllä ennenkin".
Jos ei valita, niin ei kannata sitten valittaa. Pelin säännöt on selvät. Jotkut pitää oikeuksistaan kiinni kovemmin kuin toiset. Jos naapurit sallii (ylenmääräisen) juhlinnan niin siitä tulee ikäänkuin "maan tapa" ja sehän on silloin ok.
- Anonyymi
ymmärrän sua hyvin.rivarissa naapuri tahallaan hakkaa lattioita ja paukuttaa ovia ym ym...sitä on jatkunut 4 vuotta ja ollaan tehty häiriö ilmotuksia varmaan 10 kpl mutta talon hallitus on maininnu naapurille ja hänen vuokran antajaa ei saa kiinni....poliisit on soitettu muutamaan otteeseen vuosien aikana ja saatiin vkr antajan face selville ja sinne viestii mutta ei mitään ovella on käyty ja tulee vaan paskaset naurut ja sanoo että mä en muuta mihinkään tästä....ym ym...naapuri on edunvalvonnassa ja kotipalvelu käy kerran viikossa.mies on noin 60 ja jos pahasti sanon niin vähän "yksin kertainen".eli nyt naapurien kanssa päätettiin että otetaan sossuun yhteyttä ja kerrotaan asioista mitä tapahtuu öisin.ihmiset menee töihin 7 ja pitäis nukkuvankin...ymmärrän sua hyvin.
- Anonyymi
Mikäs se on tämä "vkr antajan face".
- Anonyymi
Poliisi paikalle vaan mahdollisimman usein ja poliisin käynnistä aina ilmoitus isännöitsijälle. Vaikka olisit ainoa valittaja niin se tuo kummasti uskottavuutta valitukselle kun viranomainen käy paikan päällä toteamassa melun.
Häiriköitä ei tarvitse sietää yhtään! - Anonyymi
Minä olen viime aikoina tehnyt vain häiriöilmoituksia naapureista, jotka metelöivät joka yön, koko yön tai osan yötä. Isännöitsijä käy kuumana, siis minuakin kohtaan. Hän ei haluaisi, että tekisin enää niitä valituksia tai siis häiriöilmoituksia. On sanonut, että naapuripariskunta ovat kunnollisia työssäkäyviä ihmisiä, mutta asiahan ei ole näin. Isännöitsijä on sanonut, ettei kukaan muu ole valittanut, kuin minä. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Isännöitsijä on ilmoittanut, että naapurit olisivat muuttaneet pois jo kesäkuussa, siitä minulle tuli sähköpostiin ilmoituskin, tämäkään ei siis pidä paikkkaansa.
- Anonyymi
Onkohan joka puolella samat isännöitsijät,, kun mullekin toitottanut isännöitsijät että kukaan muu ei valita ja valehdeltu kaikenlaista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Minä kävin poliisiasemalla ja kerroin päivystävälle poliisille siellä, että isännöitsijä on ilmoittanut, että häirikkönaapuri olisi muuttanut jo pois. Siis olen käynyt asemalla jo 2 kertaa. Poliisilta saa oikeaa ja luotettavaa tietoa ja siis sellaista tietoa, joka on ainakin minulle rohkaisevaa. Siis poliisilla on ollutkin se tieto koko ajan, että ko. naapuri ei ole mihinkään muuttanut.

Nykyajan isännöitsijät ovat kädetöntä väkeä varsinkin häiriötapauksissa.Joensuussa ovat ihan tossuja.Sama kuin kädelle puhuisi.
- Anonyymi
Riippuu kuka ilmoituksen hätäkeskuksen kautta poliisille yrittää saada menemään! Joidenkin yhteydenotot häkeen eivät nimittäin johda mihinkään!
Ja aloitustekstihän tässä ketjussa on vuosia vanha.
Nykyään poliisin paikalle tuonut häiriöilmoitus ei aiheuta poliisin taholta mitään ilmoituksia isännöitsijälle.- Anonyymi
Yks talo, jossa on vuosia asunut yks päihdeongelmainen. Kun se muutti tähän, niin se tuli selittään että pitäs löytää pienempi asunto, se mihin se muutti on nimittäin kaksio tai kolmio. No, nyt tällä hetkellä se asunto kuitenkin on sen tyypin puheitten mukaan hänen omistusasuntonsa, tai siis jonkun hänen sukulaisensa omistama, tuskin se itte sitä on ostanut. Mut tää tyyppi... Silloin kun tyyppi täällä asuu ja on paikalla, niin koko rappukäytävä haisee röökille, haju tunkee rapusta toisten asuntoihin, ainakin tähän asuntoon. Se tyyppi ravaa tossa rapussa mihin vuorokauden aikaan tahansa, mekkaloiden joko sen vuoksi että kantaa, etenkin yöaikaan, jotain tavaroita, jotka asuvat porraskaiteisiin jne. tai sitten mekkaloi niin että sillä on kavereita mukanaan.
Tyyppi on kerääjä, sillä on sitä tavaraa niin paljon, ettei sille oman asunnon varastotilat riitä. Se ottaa kaikki tyhjät häkit käyttöönsä. Jättää tavaroitaan - juu, kun se muutti tänne, kesäaikaa, niin sen irtaimistoa lojui pihalla monta päivää, sen irtamistoa oli varastotilan käytävillä niin ettei toisten asukkaiden pääsy omille häkeille onnistunut, sen irtaimistoa on lojunut rapun ala-aulassa, se tyyppi tekee ihan mitä sitä huvittaa, mikään sääntö ei koske sitä. Ei mitään tajua yleisistä säännöistä.
Yhteen aikaan se soitteli stereoistaan jotain teknojumputusta ihan siis vrk:n ajasta riippumatta siinäkin. Loppui vasta sitten kun joku viereisessä rapussa asuva kävi takomassa sen oveen yks yö, kun jumputusta vaan jatkui ja jatkui.
Päin naamaa sille ei kyllä kukaan voi mitään sanoa, paitsi tietenkin sellanen joka asuu tässä talossa osakkeen omistajana. Vuokralla asuvalla ei ole mitään saumaa sanoa mitään.
Naurettava tyyppi. Tässä yks yksinhuoltaja-osakkeenomistaja kun teki perinteiseen tapaan muuttoa, eli hoiti muuttokuormansa pikku hiljaa omalla autolla rahdaten, niin katos vaan, kun oli höveliä tyyppiä siinä viimesessä kuormassa olivat ihan apuna, pari laatikkoa kantoivat ja voi, voi, kun olivat naatteja sen jälkeen nämä sankarit. Huh, huh. "Ja minnekäs näitä sitten viedään", kysyivät.
No. Sitten tää tyyppi, niin se on ottanut just yhden vuokralla asuvan niin kuin silmätikukseen,v armaan siks kun tämä sille jotain sanoi siinä vaiheessa kun niitä sen irtaimistoon kuuluvia tavaroita oli haittaa tehden siellä sun täällä. Niin, nyt se huutelee ja kyttää ja haukkuu tätä kaikin tavoin.
Poliisin kanssa se joutui viime syksynä tekemisiin. Sen jälkeen kun se poliisi oli talossa käynyt, mut ei kuitenkaan näitä minnekään vienyt rauhottumaan, niin se jätkä kävi potkimassa tai tuuppimassa irtaimistovarastotilassa just tän vuokralaisen häkin ovea sisään, oli ilmeisesti potkassut tilan ulko-oven kiinni silloin kun se oli ollut koukusta laitettu auki olevaksi, joten koukku oli revennyt ovesta irti - juu, ja voi, voi, just pari vuotta sitten uusittu ovet näihin tiloihin.
No, sitte sille jätkälle kai tuli jotain seuraamuksia kuitenkin. Sillä yks kaks se häipy täältä, ei o näkynyt nyt yli puoleen vuoteen, sen käytössä ollut auto hävisi tuolta parkista, ja juu, ne varastotilat jotka se oli ominut, oli tyhjennetty - pakko kai tyhjentää kun kämpät meni perheellisille vuokralle - ja juu, tässä vaiheessa kun ne oli tyhjennetty niin oli taas varastotila kärsinyt - ulko-oven sulkijalaite näytti olevan ensin hävyksissä kokonaan, sitten se ilmaantu takaisin mutta ei kuitenkaan loppuun asti koottuna, yks osa puuttuu eli se jousimekanismi, ja taas oli se koukku oven ulkopuolelta revitty irti ja hävitetty kokonaan, koukku jonka huolto ekalla rikkoutumiskerralla oli käynyt laittamassa paikalleen. Että sellanen osakkeen omistaja.
Nyt se ilmeisesti on palailemassa sieltä "hoidosta" takasin missä se on jonkin aikaa ollut, tyttöystävä on jo saapunut asuntoon, kuulu just viime perjantaina länkyttävän sieltä asunnostaan jotain loukkaavaa taas tähän vainoamaansa vuokralaiseen päin. Juu niin, ja yhä edelleenkin asuvat talossa niin ettei niiden nimiä näy missään, ei asunnon ovessa eikä rapun nimitaulussa, huolto sentään tässä tyypin poissa ollessa on käynyt sen entisen asukkaan nimen poistamassa näkyviltä!
Just, että tää on tällanen. Mut siis, poliisista: Tästä tyypistä ja sen kavereista on yritetty saada poliisia paikalle - silloin kun se sitä vuokralaista häiritsee, siis tahallisesti häiritsee - niin kuin nyt esim. tuo viime perjantainen huumepellejen mölinä-huumeita siinä on kuvioissa mukana - niin ei tapahdu mitään. Että tollasta sairasta yksilöä pitää tässä sitten kestää.
Se kerta kun se poliisi tänne tuli, niin ilmoituksen teki joku muu! Ja juu, silloinkin kun se sitä teknoaan kännipäissään soitteli yöaikaan päiväaikaan milloin tahansa, niin toisesta rapusta käytiin ovea hakkaamassa, siihen loppu, raukalta meni kai paskat housuuN!
ja äiti hoitaa, nää tyypit on siis pitkälti keski-iän puolella, mut äiti hoitaa, äiti hoitaa kaiken! Vittuako se äiti just tästä talosta niille kämpän osti!
Saatanan sekopää! Hullu! - Anonyymi

Saatanan sekopää! Hullu!Ja jos se jätkä on ollut nyt lusimassa, ja kohta palaa, niin just, varmaan on tullut hirveesti lisää kavereita, joita se pelle sitten tuo tänne hillumaan. Elämä sen kun paranee vaan!
Hullu!
"Se on hoidossa", sanoo äitimuori. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos se jätkä on ollut nyt lusimassa, ja kohta palaa, niin just, varmaan on tullut hirveesti lisää kavereita, joita se pelle sitten tuo tänne hillumaan. Elämä sen kun paranee vaan!
Hullu!
"Se on hoidossa", sanoo äitimuori.Ootas, täs on ihan sama kuin paljon tähän sen jätkän tekemisiä kirjottaa, itte se sen porukkansa kanssa harrastaa vielä törkeämpää touhua just tähän yhteen vuokralaiseen päin.
No, silloin kun se poliisi tänne yöaikaan tuli ja yritti sitä jätkää asunnostaan saada ulos, vissiin tunti niilä meni, ennen kun se jätkä tyttöystävineen sieltä kämpästä ulostautui.
Niin, jumalauta sen jätkän möykkää: Enhän avaa, en avaa, en avaa, enhän avaa... Se sille poliisille kuului möykkäävän. En avaa.... juu, ja sitte se yritt sotkee sen vainoamansa toisen asukkaan omiin paskoihinsa. En avaa, ennen kuin viette sen ..... täältä!
Katos vaan jätkää!
Se jätkä on täysin sairas. Se jätkä huutelee ja väittää mitä tahansa tästä vainoamastaan. Jätkä, jolla on niin paljon kanttia, ettei edes nimeään saa näkyville!
Sairas! Noin niitä huumeitten käyttäjiä paapotaan.
Kova urhelija se vissiin on. Täpötäyteen ahdetussa häkissä näytti olevan ihan tajuton määrä erilaisia palkintopokaaleita, ja kaiken maailman maalipurkin tapasia purkkeja sillä on yks varasto täys, tyttöystävä hoippuu varastossa kännipäissään, vanhoja purkurakennuksista haalittuja sähkökaapeleita ynnä muuta kaikkee muuta tarpeellista roinaa....
Sairas!
Osakkeen omistaja oikeen.
Mitäs, pitäskö toi jätkä häätää täältä häiriötä tuottamasta.
Sen aikaa kun se on ollut tyttöystävineen pois, ei oo paljon röökinkäryjä leijunut rapussa, on ollut aika hiljasta, tosin nyt kesällä tossa toisessa rapussa oleili jonkin aikaa sen kaveri, joka yritti saada häiriötä aikaan just niin että siihen vainoamisen kohteena olevaan naapuriin taas kohdistettiin kaikenlaista, pitäs vissiin ruveta tyhjentään jätkän tuloa varten häkkejä että olis omaisuudelle tilaa........
Sairas tyyppi, mut sairaitahan tässä pitää paapoa, etenkin näitä huumesairaita, täysin älyttömiä ihmisiä!
Äiti hoitaa, äiti hoitaa!
On se helppoo, kun on äiti, joka hoitaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yks talo, jossa on vuosia asunut yks päihdeongelmainen. Kun se muutti tähän, niin se tuli selittään että pitäs löytää pienempi asunto, se mihin se muutti on nimittäin kaksio tai kolmio. No, nyt tällä hetkellä se asunto kuitenkin on sen tyypin puheitten mukaan hänen omistusasuntonsa, tai siis jonkun hänen sukulaisensa omistama, tuskin se itte sitä on ostanut. Mut tää tyyppi... Silloin kun tyyppi täällä asuu ja on paikalla, niin koko rappukäytävä haisee röökille, haju tunkee rapusta toisten asuntoihin, ainakin tähän asuntoon. Se tyyppi ravaa tossa rapussa mihin vuorokauden aikaan tahansa, mekkaloiden joko sen vuoksi että kantaa, etenkin yöaikaan, jotain tavaroita, jotka asuvat porraskaiteisiin jne. tai sitten mekkaloi niin että sillä on kavereita mukanaan.
Tyyppi on kerääjä, sillä on sitä tavaraa niin paljon, ettei sille oman asunnon varastotilat riitä. Se ottaa kaikki tyhjät häkit käyttöönsä. Jättää tavaroitaan - juu, kun se muutti tänne, kesäaikaa, niin sen irtaimistoa lojui pihalla monta päivää, sen irtamistoa oli varastotilan käytävillä niin ettei toisten asukkaiden pääsy omille häkeille onnistunut, sen irtaimistoa on lojunut rapun ala-aulassa, se tyyppi tekee ihan mitä sitä huvittaa, mikään sääntö ei koske sitä. Ei mitään tajua yleisistä säännöistä.
Yhteen aikaan se soitteli stereoistaan jotain teknojumputusta ihan siis vrk:n ajasta riippumatta siinäkin. Loppui vasta sitten kun joku viereisessä rapussa asuva kävi takomassa sen oveen yks yö, kun jumputusta vaan jatkui ja jatkui.
Päin naamaa sille ei kyllä kukaan voi mitään sanoa, paitsi tietenkin sellanen joka asuu tässä talossa osakkeen omistajana. Vuokralla asuvalla ei ole mitään saumaa sanoa mitään.
Naurettava tyyppi. Tässä yks yksinhuoltaja-osakkeenomistaja kun teki perinteiseen tapaan muuttoa, eli hoiti muuttokuormansa pikku hiljaa omalla autolla rahdaten, niin katos vaan, kun oli höveliä tyyppiä siinä viimesessä kuormassa olivat ihan apuna, pari laatikkoa kantoivat ja voi, voi, kun olivat naatteja sen jälkeen nämä sankarit. Huh, huh. "Ja minnekäs näitä sitten viedään", kysyivät.
No. Sitten tää tyyppi, niin se on ottanut just yhden vuokralla asuvan niin kuin silmätikukseen,v armaan siks kun tämä sille jotain sanoi siinä vaiheessa kun niitä sen irtaimistoon kuuluvia tavaroita oli haittaa tehden siellä sun täällä. Niin, nyt se huutelee ja kyttää ja haukkuu tätä kaikin tavoin.
Poliisin kanssa se joutui viime syksynä tekemisiin. Sen jälkeen kun se poliisi oli talossa käynyt, mut ei kuitenkaan näitä minnekään vienyt rauhottumaan, niin se jätkä kävi potkimassa tai tuuppimassa irtaimistovarastotilassa just tän vuokralaisen häkin ovea sisään, oli ilmeisesti potkassut tilan ulko-oven kiinni silloin kun se oli ollut koukusta laitettu auki olevaksi, joten koukku oli revennyt ovesta irti - juu, ja voi, voi, just pari vuotta sitten uusittu ovet näihin tiloihin.
No, sitte sille jätkälle kai tuli jotain seuraamuksia kuitenkin. Sillä yks kaks se häipy täältä, ei o näkynyt nyt yli puoleen vuoteen, sen käytössä ollut auto hävisi tuolta parkista, ja juu, ne varastotilat jotka se oli ominut, oli tyhjennetty - pakko kai tyhjentää kun kämpät meni perheellisille vuokralle - ja juu, tässä vaiheessa kun ne oli tyhjennetty niin oli taas varastotila kärsinyt - ulko-oven sulkijalaite näytti olevan ensin hävyksissä kokonaan, sitten se ilmaantu takaisin mutta ei kuitenkaan loppuun asti koottuna, yks osa puuttuu eli se jousimekanismi, ja taas oli se koukku oven ulkopuolelta revitty irti ja hävitetty kokonaan, koukku jonka huolto ekalla rikkoutumiskerralla oli käynyt laittamassa paikalleen. Että sellanen osakkeen omistaja.
Nyt se ilmeisesti on palailemassa sieltä "hoidosta" takasin missä se on jonkin aikaa ollut, tyttöystävä on jo saapunut asuntoon, kuulu just viime perjantaina länkyttävän sieltä asunnostaan jotain loukkaavaa taas tähän vainoamaansa vuokralaiseen päin. Juu niin, ja yhä edelleenkin asuvat talossa niin ettei niiden nimiä näy missään, ei asunnon ovessa eikä rapun nimitaulussa, huolto sentään tässä tyypin poissa ollessa on käynyt sen entisen asukkaan nimen poistamassa näkyviltä!
Just, että tää on tällanen. Mut siis, poliisista: Tästä tyypistä ja sen kavereista on yritetty saada poliisia paikalle - silloin kun se sitä vuokralaista häiritsee, siis tahallisesti häiritsee - niin kuin nyt esim. tuo viime perjantainen huumepellejen mölinä-huumeita siinä on kuvioissa mukana - niin ei tapahdu mitään. Että tollasta sairasta yksilöä pitää tässä sitten kestää.
Se kerta kun se poliisi tänne tuli, niin ilmoituksen teki joku muu! Ja juu, silloinkin kun se sitä teknoaan kännipäissään soitteli yöaikaan päiväaikaan milloin tahansa, niin toisesta rapusta käytiin ovea hakkaamassa, siihen loppu, raukalta meni kai paskat housuuN!
ja äiti hoitaa, nää tyypit on siis pitkälti keski-iän puolella, mut äiti hoitaa, äiti hoitaa kaiken! Vittuako se äiti just tästä talosta niille kämpän osti!
Saatanan sekopää! Hullu!TÄytyy ihan siis tässä kysyä: Käykö se vainoamisen kohteena oleva ihan tahallisesti jatkuvasti länkyttämässä jotain ton jätkän ja tyttöystävänsä oven takana, tai soittaa poskeaan parvekkeelta, tai asunnostaan kohdistaa niin kovaäänistä puhetta tohon porukkaan päin, että häiritsee? Mitä? Vai olisko se nyt todellakin niin päin, että toi saatanan kahjo on koko ajan jotain vääntämässä tähän vuokralaiseen päin?
KUKA TÄÄLLÄ ON SE HÄIRIÖTEKIJÄ!
Tollanen hullu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄytyy ihan siis tässä kysyä: Käykö se vainoamisen kohteena oleva ihan tahallisesti jatkuvasti länkyttämässä jotain ton jätkän ja tyttöystävänsä oven takana, tai soittaa poskeaan parvekkeelta, tai asunnostaan kohdistaa niin kovaäänistä puhetta tohon porukkaan päin, että häiritsee? Mitä? Vai olisko se nyt todellakin niin päin, että toi saatanan kahjo on koko ajan jotain vääntämässä tähän vuokralaiseen päin?
KUKA TÄÄLLÄ ON SE HÄIRIÖTEKIJÄ!
Tollanen hullu!Tai tuolla kylillä: Istuuko se vainoamisen kohde jossain torin laidalla, kännipäissään tai muuten vaan sekona, ja soittaa poskeaan kun se jätkä tyttöystävineen kulkee ohitse? Niinkö! Huutelee ja herjaa siellä sun täällä! Mites se olis edes mahdollista, kun se oikeasti vainoamisen kohteena oleva vuokralla asuva ei edes tiedä noitten paskojen nimiä! Mites se vois niitä herjata pitkin kyliä. Sen sijaan toi jätkä ystävineen sen jutuissa ei ole mitään rajaa!
Pitäskö sille tehdä tilaa, tarviiks se taas tilaa rojuilleen, tavaroilleen, pokaaleilleen - juu, kyllä on kova urheilija, kuis se nyt niin yhtäkkiä hirveet määrät pokaaleita löys, ja juu, lopulta ne arvokkaat pokaalit, muistoesineet,osoitukset jostakin tekemisestä, päätyivät siinä tyhjennysurakassa talon roskiksiin....
Että mua on siis todellakin porukkaa tässä talossa, sellasta jota poliisikin paapoo! Nää on niitä jotka osaa hoitaa asiansa niin ettei oo mitään hätää ja kaikki kunnossa!
SIIS KUKA TÄSSÄ TALOSSA ON SE HÄIRIÖTEKIJÄ, KUKA TAI KETKÄ? KENELLÄ TUNTUU OLEVAN JATKUVA TARVE SAADA HÄIRIÖTÄ AIKAAN?
ONKO PERIMMÄINEN SYY SITTEN EHKÄ SE, ETTÄ ON JOTAIN JOTA HALUTAAN OMISTA TEKEMISISTÄ KÄTKEÄ, SANOTAAN NYT VAIKKA SE ETTÄ ASUNNOSSA KÄYTETÄÄN HUUMEITA TAI DIILATAAN HUUMEITA TAI JOTAIN MUUTA, MUTTA KUN HUUDELLAAN SIINÄ JA HALUTAAN KOHDISTAA HUOMIO, SANOTAAN NYT VAIKKAPA VIELÄ UUNOMPIEN KUIN NUO ELI KAKAROIDEN HUOMIO SITTEN JOHONKUHUN MUUHUN, NIIN NE OMAT TEKEMISET NIIHIN EI KIINNITÄ KUKAAN MITÄÄN HUOMIOTA. TOSIN EIHÄN NIISTÄ PIITTAA KUKAAN MUUTENKAAN. PERISUOMALAISEEN TAPAAN KUKAAN EI PIITTAA TAI PUUTU, KAIKKI KUITENKIN TÄÄLLÄKIN KUITENKIN TIETÄVÄT MISTÄ SE HÄIRIÖ TULEE, SE TULEE NIMENOMAAN NOISTA TAUKKI HUUMEVEIKOISTA, MUT JUU, KUKAAN EI PIITTAA NIIN KAUAN KUIN SE HÄIRIÖ EI SUORAAN KOHDISTU HEIHIN ITSEENSÄ!
TOLLASTA SAKKIA, JA ÄITI HOITAA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yks talo, jossa on vuosia asunut yks päihdeongelmainen. Kun se muutti tähän, niin se tuli selittään että pitäs löytää pienempi asunto, se mihin se muutti on nimittäin kaksio tai kolmio. No, nyt tällä hetkellä se asunto kuitenkin on sen tyypin puheitten mukaan hänen omistusasuntonsa, tai siis jonkun hänen sukulaisensa omistama, tuskin se itte sitä on ostanut. Mut tää tyyppi... Silloin kun tyyppi täällä asuu ja on paikalla, niin koko rappukäytävä haisee röökille, haju tunkee rapusta toisten asuntoihin, ainakin tähän asuntoon. Se tyyppi ravaa tossa rapussa mihin vuorokauden aikaan tahansa, mekkaloiden joko sen vuoksi että kantaa, etenkin yöaikaan, jotain tavaroita, jotka asuvat porraskaiteisiin jne. tai sitten mekkaloi niin että sillä on kavereita mukanaan.
Tyyppi on kerääjä, sillä on sitä tavaraa niin paljon, ettei sille oman asunnon varastotilat riitä. Se ottaa kaikki tyhjät häkit käyttöönsä. Jättää tavaroitaan - juu, kun se muutti tänne, kesäaikaa, niin sen irtaimistoa lojui pihalla monta päivää, sen irtamistoa oli varastotilan käytävillä niin ettei toisten asukkaiden pääsy omille häkeille onnistunut, sen irtaimistoa on lojunut rapun ala-aulassa, se tyyppi tekee ihan mitä sitä huvittaa, mikään sääntö ei koske sitä. Ei mitään tajua yleisistä säännöistä.
Yhteen aikaan se soitteli stereoistaan jotain teknojumputusta ihan siis vrk:n ajasta riippumatta siinäkin. Loppui vasta sitten kun joku viereisessä rapussa asuva kävi takomassa sen oveen yks yö, kun jumputusta vaan jatkui ja jatkui.
Päin naamaa sille ei kyllä kukaan voi mitään sanoa, paitsi tietenkin sellanen joka asuu tässä talossa osakkeen omistajana. Vuokralla asuvalla ei ole mitään saumaa sanoa mitään.
Naurettava tyyppi. Tässä yks yksinhuoltaja-osakkeenomistaja kun teki perinteiseen tapaan muuttoa, eli hoiti muuttokuormansa pikku hiljaa omalla autolla rahdaten, niin katos vaan, kun oli höveliä tyyppiä siinä viimesessä kuormassa olivat ihan apuna, pari laatikkoa kantoivat ja voi, voi, kun olivat naatteja sen jälkeen nämä sankarit. Huh, huh. "Ja minnekäs näitä sitten viedään", kysyivät.
No. Sitten tää tyyppi, niin se on ottanut just yhden vuokralla asuvan niin kuin silmätikukseen,v armaan siks kun tämä sille jotain sanoi siinä vaiheessa kun niitä sen irtaimistoon kuuluvia tavaroita oli haittaa tehden siellä sun täällä. Niin, nyt se huutelee ja kyttää ja haukkuu tätä kaikin tavoin.
Poliisin kanssa se joutui viime syksynä tekemisiin. Sen jälkeen kun se poliisi oli talossa käynyt, mut ei kuitenkaan näitä minnekään vienyt rauhottumaan, niin se jätkä kävi potkimassa tai tuuppimassa irtaimistovarastotilassa just tän vuokralaisen häkin ovea sisään, oli ilmeisesti potkassut tilan ulko-oven kiinni silloin kun se oli ollut koukusta laitettu auki olevaksi, joten koukku oli revennyt ovesta irti - juu, ja voi, voi, just pari vuotta sitten uusittu ovet näihin tiloihin.
No, sitte sille jätkälle kai tuli jotain seuraamuksia kuitenkin. Sillä yks kaks se häipy täältä, ei o näkynyt nyt yli puoleen vuoteen, sen käytössä ollut auto hävisi tuolta parkista, ja juu, ne varastotilat jotka se oli ominut, oli tyhjennetty - pakko kai tyhjentää kun kämpät meni perheellisille vuokralle - ja juu, tässä vaiheessa kun ne oli tyhjennetty niin oli taas varastotila kärsinyt - ulko-oven sulkijalaite näytti olevan ensin hävyksissä kokonaan, sitten se ilmaantu takaisin mutta ei kuitenkaan loppuun asti koottuna, yks osa puuttuu eli se jousimekanismi, ja taas oli se koukku oven ulkopuolelta revitty irti ja hävitetty kokonaan, koukku jonka huolto ekalla rikkoutumiskerralla oli käynyt laittamassa paikalleen. Että sellanen osakkeen omistaja.
Nyt se ilmeisesti on palailemassa sieltä "hoidosta" takasin missä se on jonkin aikaa ollut, tyttöystävä on jo saapunut asuntoon, kuulu just viime perjantaina länkyttävän sieltä asunnostaan jotain loukkaavaa taas tähän vainoamaansa vuokralaiseen päin. Juu niin, ja yhä edelleenkin asuvat talossa niin ettei niiden nimiä näy missään, ei asunnon ovessa eikä rapun nimitaulussa, huolto sentään tässä tyypin poissa ollessa on käynyt sen entisen asukkaan nimen poistamassa näkyviltä!
Just, että tää on tällanen. Mut siis, poliisista: Tästä tyypistä ja sen kavereista on yritetty saada poliisia paikalle - silloin kun se sitä vuokralaista häiritsee, siis tahallisesti häiritsee - niin kuin nyt esim. tuo viime perjantainen huumepellejen mölinä-huumeita siinä on kuvioissa mukana - niin ei tapahdu mitään. Että tollasta sairasta yksilöä pitää tässä sitten kestää.
Se kerta kun se poliisi tänne tuli, niin ilmoituksen teki joku muu! Ja juu, silloinkin kun se sitä teknoaan kännipäissään soitteli yöaikaan päiväaikaan milloin tahansa, niin toisesta rapusta käytiin ovea hakkaamassa, siihen loppu, raukalta meni kai paskat housuuN!
ja äiti hoitaa, nää tyypit on siis pitkälti keski-iän puolella, mut äiti hoitaa, äiti hoitaa kaiken! Vittuako se äiti just tästä talosta niille kämpän osti!
Saatanan sekopää! Hullu!Juu, niin ja kun siitä ensimmäisestä riehumisesta siellä varastotilassa, kun sen vuoksi otettiin yhteyttä huoltoon, kun se ulko-oven koukku oli irti potkittu, jos vaikka huolto sais sen laitettua paikalleen... ja samalla kerrottiin myös siitä, että oli sitä yhtä häkin ovea myös potkittu tai tuupittu niin, että munalukko oli vääntynyt vituralleen ja ovi itse oli yläosastaan kiilautunut karmin taa ja ovesta ylärima oli kärsinyt tässä.... juu niin ei toki olisi pitänyt mennä itse koskemaan siihen lukkoon ennen kuin joku ulkopuolinen olisi käynyt katsomassa. mutta ilmoitettiin kuitenkin sen takia, että se ovi siinä häkissä on kuitenkin taloyhtiön omaisuutta, ja jos se jätkä sen pitää päreiksi niin ei sitä silloin siltä jonka asuntoon se häkki kuuluu niin siltä ei mennä korjauskustannuksia hakemaan...
Niin tota, se jätkä, niin mitäs se tekee, kun se sai tietää, että huoltoon oli ilmoitettu.....
Noooo, se tekee sekopäissään - ei kun ihan täysjärkisenä tietty - se tehtailee tonne ala-aulaan ulko-oveen lapun: Attention, attention, there has been burglars in this house. Flats 20-21 attempted break ins at 20-21 o'clock.
Anteeks vaan mutta tekeekö siis ihan niin kuin täysijärkinen ihminen noin.
KYSYTÄÄS VIELÄ KERRAN. KUKAHAN SE TÄSSÄ TALOSSA ON SE HÄIRIÖIDEN LÄHDE! KENELLÄ ON JONKIN SORTIN SUUREMPI MT-ONGELMA, EHKÄ IHAN SIIS KORJAAMATTOMISSA OLEVA!
JA KUKA SE ON HÄIRIÖN LÄHDE!
Kyl se niin o, että äiti voi hoitaa vähän paremmin ja jossain muualla nää sekopäät!
KUKA ON HÄIRIÖN LÄHDE!
VOIS SIIRTÄÄ VAINOAMISHARRASTUKSENSA JONNEKIN MUUALLE JO!
TOLLANEN SAIRAS! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, niin ja kun siitä ensimmäisestä riehumisesta siellä varastotilassa, kun sen vuoksi otettiin yhteyttä huoltoon, kun se ulko-oven koukku oli irti potkittu, jos vaikka huolto sais sen laitettua paikalleen... ja samalla kerrottiin myös siitä, että oli sitä yhtä häkin ovea myös potkittu tai tuupittu niin, että munalukko oli vääntynyt vituralleen ja ovi itse oli yläosastaan kiilautunut karmin taa ja ovesta ylärima oli kärsinyt tässä.... juu niin ei toki olisi pitänyt mennä itse koskemaan siihen lukkoon ennen kuin joku ulkopuolinen olisi käynyt katsomassa. mutta ilmoitettiin kuitenkin sen takia, että se ovi siinä häkissä on kuitenkin taloyhtiön omaisuutta, ja jos se jätkä sen pitää päreiksi niin ei sitä silloin siltä jonka asuntoon se häkki kuuluu niin siltä ei mennä korjauskustannuksia hakemaan...
Niin tota, se jätkä, niin mitäs se tekee, kun se sai tietää, että huoltoon oli ilmoitettu.....
Noooo, se tekee sekopäissään - ei kun ihan täysjärkisenä tietty - se tehtailee tonne ala-aulaan ulko-oveen lapun: Attention, attention, there has been burglars in this house. Flats 20-21 attempted break ins at 20-21 o'clock.
Anteeks vaan mutta tekeekö siis ihan niin kuin täysijärkinen ihminen noin.
KYSYTÄÄS VIELÄ KERRAN. KUKAHAN SE TÄSSÄ TALOSSA ON SE HÄIRIÖIDEN LÄHDE! KENELLÄ ON JONKIN SORTIN SUUREMPI MT-ONGELMA, EHKÄ IHAN SIIS KORJAAMATTOMISSA OLEVA!
JA KUKA SE ON HÄIRIÖN LÄHDE!
Kyl se niin o, että äiti voi hoitaa vähän paremmin ja jossain muualla nää sekopäät!
KUKA ON HÄIRIÖN LÄHDE!
VOIS SIIRTÄÄ VAINOAMISHARRASTUKSENSA JONNEKIN MUUALLE JO!
TOLLANEN SAIRAS!Kato jätkän pitää näyttää että se osaa englantia.... Vaikka talossa asuu vain suomenkielisiä....
Heh!
Miks? No, siks kun se oli saanut tietää että tää jota se vainoaa, on joskus jossain jotain englantia vääntänyt.....
Hah!
HULLU! KUULUKS TOI NIINKO NORMAALIIN ASUINTALOON!
HUUMESAIRAS, SILLÄ ON VAIKEAA ELÄMÄSSÄ JA SITÄ PITÄÄ KAIKKIEN YMMÄRTÄÄ! SILLÄ ON NIIN ISOT HENKISET TUSKAT JOSTAIN TRAUMASTA, ETTEI SITÄ TUSKAA KUKAAN VOI YMMÄRTÄÄ TAI TIETÄÄ! KYLLÄ ON TUSKAA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai tuolla kylillä: Istuuko se vainoamisen kohde jossain torin laidalla, kännipäissään tai muuten vaan sekona, ja soittaa poskeaan kun se jätkä tyttöystävineen kulkee ohitse? Niinkö! Huutelee ja herjaa siellä sun täällä! Mites se olis edes mahdollista, kun se oikeasti vainoamisen kohteena oleva vuokralla asuva ei edes tiedä noitten paskojen nimiä! Mites se vois niitä herjata pitkin kyliä. Sen sijaan toi jätkä ystävineen sen jutuissa ei ole mitään rajaa!
Pitäskö sille tehdä tilaa, tarviiks se taas tilaa rojuilleen, tavaroilleen, pokaaleilleen - juu, kyllä on kova urheilija, kuis se nyt niin yhtäkkiä hirveet määrät pokaaleita löys, ja juu, lopulta ne arvokkaat pokaalit, muistoesineet,osoitukset jostakin tekemisestä, päätyivät siinä tyhjennysurakassa talon roskiksiin....
Että mua on siis todellakin porukkaa tässä talossa, sellasta jota poliisikin paapoo! Nää on niitä jotka osaa hoitaa asiansa niin ettei oo mitään hätää ja kaikki kunnossa!
SIIS KUKA TÄSSÄ TALOSSA ON SE HÄIRIÖTEKIJÄ, KUKA TAI KETKÄ? KENELLÄ TUNTUU OLEVAN JATKUVA TARVE SAADA HÄIRIÖTÄ AIKAAN?
ONKO PERIMMÄINEN SYY SITTEN EHKÄ SE, ETTÄ ON JOTAIN JOTA HALUTAAN OMISTA TEKEMISISTÄ KÄTKEÄ, SANOTAAN NYT VAIKKA SE ETTÄ ASUNNOSSA KÄYTETÄÄN HUUMEITA TAI DIILATAAN HUUMEITA TAI JOTAIN MUUTA, MUTTA KUN HUUDELLAAN SIINÄ JA HALUTAAN KOHDISTAA HUOMIO, SANOTAAN NYT VAIKKAPA VIELÄ UUNOMPIEN KUIN NUO ELI KAKAROIDEN HUOMIO SITTEN JOHONKUHUN MUUHUN, NIIN NE OMAT TEKEMISET NIIHIN EI KIINNITÄ KUKAAN MITÄÄN HUOMIOTA. TOSIN EIHÄN NIISTÄ PIITTAA KUKAAN MUUTENKAAN. PERISUOMALAISEEN TAPAAN KUKAAN EI PIITTAA TAI PUUTU, KAIKKI KUITENKIN TÄÄLLÄKIN KUITENKIN TIETÄVÄT MISTÄ SE HÄIRIÖ TULEE, SE TULEE NIMENOMAAN NOISTA TAUKKI HUUMEVEIKOISTA, MUT JUU, KUKAAN EI PIITTAA NIIN KAUAN KUIN SE HÄIRIÖ EI SUORAAN KOHDISTU HEIHIN ITSEENSÄ!
TOLLASTA SAKKIA, JA ÄITI HOITAA!Sillä jätkällä on joku ihme käsitys meiningistä, kai se on just joku tollanen vankilassa omaksuttu mafiakäsitys tai hierarkiakäsitys.
Täysin sairas tyyppi! Mut siis, äiti hoitaa!
Pitäskö ruveta tekeen jätkälle tilaa....
- Anonyymi
Ai niin tää sekalainen seurakunta niitä vaan ottaa päähän kun niitä haukutaan sekopäiksi ja kusipäiksi ja vaikka miksi.
No, kuis päin tää juttu nyt menee!
Meneeks tää niin, että kun tähän taloon tulee joku uus tapaus, sellanen tapaus, jota ei tunneta, niin meneeks se juttu niin, että se uus aloittaa itte sen suun soittamisen, se niinko kokeilee, että mitä tapahtuu kun hän siinä nyt soittelee sitä mitä toi sekopää huumeporukka länkyttää. Hän kokeilee kans! Vai onks sitte mukamas niin, että se onkin se jota ne häiritsee, niin se onkin se, joka juoksee noitten uusien ovien takana soittamassa poskeaan niihin päin!
Kyllä on sairasta porukkaa!
Kuka täällä sitä häiriötä hakee? Kuka?
Se on tahallista häirintää kun aivan tietoisesti yritetään saada jotain aikaiseksi. Ja kenenkään ei nyt sentään tarvitse ilman syytä ruveta keneltäkään itseltään tuntemattomalta kuuntelemaan ihan mitä tahansa. Kaiken maailman kaheleita!
Viinaan meneviä paskoja! Olkoon vaikka mitä lähihoitajia kunnan töissä sun muuta.- Anonyymi
Haukutaan siis tällä palstalla.
- Anonyymi
Huumeveikko kokee vissiin kouluttavansa toisia ihmisiä ihmisten tavoille.
Kyllä naurattaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029