Randy Rhoads

Samaa mieltä. Voi luoja sitä soittoa!!!

Itse olisin niin halunnut hänen tekevän muutaman soololevyn, joita hän oli aikonut tehdä tulevaisuudessa ennen sitä onnettomuutta.
Mutta ai että mikä perfektionisti! Kyllähän sen kuulee soitosta, kuinka pitkällehiottua ja mietittyä se on. Olen kuullut, että mitä enemmän Ozzyn suosio kasvoi, sitä vähemmän hän oli tyytyväinen omaan suoritukseensa: Hän halusi koko ajan parantaa. Tuota yritteliäisyyttä ja intohimoa omaan työhönsä saa ihailla. Liian monet nykykitaristit ajattelevat, että nykyinen taso riittää, kun faneja tuntuu olevan.

Randyn saavuttua englantiin sää olikin päinvastaista mitä oli odotettu - olikohan kaikkien aikojen hellekesä tjsp.Sitten porukka kerääntyi loppujen lopuksi erääseen majataloon, joka oli muutettu studioksi. Siellä syntyneiden biisien taustoista muistan lukeneeni jotain seuraavanlaista.
Ensinnäkin Randy oli jutellut Ozzyn kanssa, että häntä ihmetyttää kun miltei kaikki rock-biisit alkavat E-sävellajista. Voitasiinko tätä perinnettä kokeilla muuttaa uudelle levylle? Studiossa oli vapautunut fiilis - tosin Ozzy ja Randy olivat vastakohtia: Randy oli hiljainen, kärsivällinen ja ei juonut ja Ozzy oli hullu, keskittymishäiröinen ja joi - eli normaali suomalaisen ammattikoulun oppilas ;) Ozzyn kokemuksen ja Randyn tuoreen ajattelutavan seurauksena syntui jotain seuraavanlaista...

Goodbye To Romance (D-sävellaji) (Bob Daisleyn oivaltama idea Ozzyn testamentiksi Black Sabbath-liiton loppumiselle) taisi olla ensimmäinen biisi, joka äänitettiin. Randy luuli sen olleen Beatlesia, kun kuuli Ozzyn hyräilevän kertosäettä ja pari riviä tekstiäkin oli valmiina - Bob Daisley viimeisteli biisin sanoitukset... niin ja Diary Of A Madman-kiertueella tämän biisin aikana Ozzy hirtti Ronnie-nimisen kääpiön (detaljina mainittakoon, että Ozzyn paikan Black Sabbathissa sai pienikokoinen laulaja nimeltää Ronnie James Dio - tuskin sattumaa tuon kiertuekääpiön nimeäminen). Randy kepitti tätä biisiä Gibsonin Les Paulilla.

Suicede Solutionista (A-sävellaji) oli alkuriffi, jonka Ozzy bongasi Randyn soittolämmittelyn ohessa - Bob Daisley rustasi alkoholin vastaiset sanat siihen, koska oli huolissaan Ozzyn kiivaasta törpöttelystä (4 konjakki/brandy pulloa päivässä). Ozzy tosin väittää itse sanoittaneensa kappaleen AC/DC:n edesmenneelle Bon Scottille, joka kuoli alkoholin vaikutuksen alaisena ilmeisesti omaan oksennukseen - jos oikein muistan :). Don Airey soitti tähän Hammondilla Randyn kanssa kahdestaan osuudet. Randy oli innoissaan urkujen tuomasta lisäsaundista. Randy kepitti tätä biisiä huonon onnen Sandoval polka dot flying v-kepakolla (huono onni johtui siitä, että saatuaan kitaran eka kertaa kotiinsa Quiet Riot-bändissä vielä ollessaan 1979, kitaran hihna irtosi hihnanupista ja kitaran lapa katkesi. Surun murtamana kitara rakentajalle korjattavaksi, sen sai korjattua ja hihnanupit vaihtuivat lukollisiin versioihin. Kitaran lavan päässä on n. sormenpään kokoinen pala lakka- ja maalipintaa pois, jokin kolhu tullut syystä tai toisesta - eli alkuperäinen puu näkyy siitä kohtaa hyvin. Myöhemmin selvisi, että kitara pysyi huonosti vireessä, johtuen kaularauta-ratkaisusta: olikohan 4 pientä I-palkkia liimattu Dan Electron valmistamaan irtokaulaan, joka on liimattu modattuun Gibsonin flying-V-mallin runkoon. Runko poikkeaa hieman Gibsonin tuon ajan v-kitaran mitoista - ilmeisesti mallisuoja-asioidenkin vuoksi. Kitara muutkin Randyn kamat ovat nykyisin Rhoadsin perheellä. Joissakin näyttelyissä se on kiertänyt ja ollult valitettavasti joskus sijoitettuna liian lähelle halogeenivaloa, koska rungon lakkapinta kupruilee tosi pahasti:(

I Don't know (A-sävellaji)(Laulu Ozzystä, eli miten Black Sabbathin jälkeen elämä jatkuu...?)
Kitarariffin tapainen pätkä löytyy Blizzard Of Ozz-levyn uudelta bonusraidalta RR, jossa Randyn lämmittelyä on taltioitu vahingossa reilun minuutin ajan. Siitä sitten suodatettiin ja valikoitiin levyn avausraita (eli hieno idea aloittaa soolouran eka levy monien ihmisten, toimittajien ja fanien tekemään kysymykseen miten nyt ura jatkuu? En mää tiedä!) Biisi soitettiin Les Paulilla.

jatkuu...

RR rules kirjoitti:

Randyn saavuttua englantiin sää olikin päinvastaista mitä oli odotettu - olikohan kaikkien aikojen hellekesä tjsp.Sitten porukka kerääntyi loppujen lopuksi erääseen majataloon, joka oli muutettu studioksi. Siellä syntyneiden biisien taustoista muistan lukeneeni jotain seuraavanlaista.
Ensinnäkin Randy oli jutellut Ozzyn kanssa, että häntä ihmetyttää kun miltei kaikki rock-biisit alkavat E-sävellajista. Voitasiinko tätä perinnettä kokeilla muuttaa uudelle levylle? Studiossa oli vapautunut fiilis - tosin Ozzy ja Randy olivat vastakohtia: Randy oli hiljainen, kärsivällinen ja ei juonut ja Ozzy oli hullu, keskittymishäiröinen ja joi - eli normaali suomalaisen ammattikoulun oppilas ;) Ozzyn kokemuksen ja Randyn tuoreen ajattelutavan seurauksena syntui jotain seuraavanlaista...

Goodbye To Romance (D-sävellaji) (Bob Daisleyn oivaltama idea Ozzyn testamentiksi Black Sabbath-liiton loppumiselle) taisi olla ensimmäinen biisi, joka äänitettiin. Randy luuli sen olleen Beatlesia, kun kuuli Ozzyn hyräilevän kertosäettä ja pari riviä tekstiäkin oli valmiina - Bob Daisley viimeisteli biisin sanoitukset... niin ja Diary Of A Madman-kiertueella tämän biisin aikana Ozzy hirtti Ronnie-nimisen kääpiön (detaljina mainittakoon, että Ozzyn paikan Black Sabbathissa sai pienikokoinen laulaja nimeltää Ronnie James Dio - tuskin sattumaa tuon kiertuekääpiön nimeäminen). Randy kepitti tätä biisiä Gibsonin Les Paulilla.

Suicede Solutionista (A-sävellaji) oli alkuriffi, jonka Ozzy bongasi Randyn soittolämmittelyn ohessa - Bob Daisley rustasi alkoholin vastaiset sanat siihen, koska oli huolissaan Ozzyn kiivaasta törpöttelystä (4 konjakki/brandy pulloa päivässä). Ozzy tosin väittää itse sanoittaneensa kappaleen AC/DC:n edesmenneelle Bon Scottille, joka kuoli alkoholin vaikutuksen alaisena ilmeisesti omaan oksennukseen - jos oikein muistan :). Don Airey soitti tähän Hammondilla Randyn kanssa kahdestaan osuudet. Randy oli innoissaan urkujen tuomasta lisäsaundista. Randy kepitti tätä biisiä huonon onnen Sandoval polka dot flying v-kepakolla (huono onni johtui siitä, että saatuaan kitaran eka kertaa kotiinsa Quiet Riot-bändissä vielä ollessaan 1979, kitaran hihna irtosi hihnanupista ja kitaran lapa katkesi. Surun murtamana kitara rakentajalle korjattavaksi, sen sai korjattua ja hihnanupit vaihtuivat lukollisiin versioihin. Kitaran lavan päässä on n. sormenpään kokoinen pala lakka- ja maalipintaa pois, jokin kolhu tullut syystä tai toisesta - eli alkuperäinen puu näkyy siitä kohtaa hyvin. Myöhemmin selvisi, että kitara pysyi huonosti vireessä, johtuen kaularauta-ratkaisusta: olikohan 4 pientä I-palkkia liimattu Dan Electron valmistamaan irtokaulaan, joka on liimattu modattuun Gibsonin flying-V-mallin runkoon. Runko poikkeaa hieman Gibsonin tuon ajan v-kitaran mitoista - ilmeisesti mallisuoja-asioidenkin vuoksi. Kitara muutkin Randyn kamat ovat nykyisin Rhoadsin perheellä. Joissakin näyttelyissä se on kiertänyt ja ollult valitettavasti joskus sijoitettuna liian lähelle halogeenivaloa, koska rungon lakkapinta kupruilee tosi pahasti:(

I Don't know (A-sävellaji)(Laulu Ozzystä, eli miten Black Sabbathin jälkeen elämä jatkuu...?)
Kitarariffin tapainen pätkä löytyy Blizzard Of Ozz-levyn uudelta bonusraidalta RR, jossa Randyn lämmittelyä on taltioitu vahingossa reilun minuutin ajan. Siitä sitten suodatettiin ja valikoitiin levyn avausraita (eli hieno idea aloittaa soolouran eka levy monien ihmisten, toimittajien ja fanien tekemään kysymykseen miten nyt ura jatkuu? En mää tiedä!) Biisi soitettiin Les Paulilla.

jatkuu...

Lue lisää

Mr.Crowley (D-sävellaji) oli Randyn lempikappale myös. Alistair Crowleyn elämänkerta kiinnosti Ozzya ja biisiaihio syntyi, kun yksinkertaisesti mietittiin miten biisi voisi alkaa "Mister Crowley..." Randy löysi nopeasti siihen trimmaavat soinnut: Dm, A, F...
Mr. Crowleyn soolojen synnytyskertomus on samanlainen kuin Metallican The Unforgivenin. Ozzy totesi kuultuaan ensimmäisen koevedoksen Mr. Crowleyn soolosta jotenkin tyylilin "kauheeta paskaa - tee siitä parempi versio". Randy kärsivällisenä totesi "hyvä on" - ja vetäytyi maatilan studiorakennuksen yhteen huoneeseen säveltämään Crowleyn molempia soolo-osuuksia uusiksi. Lopputuloksena maailman parhaimpien kitarasoolojen listauksessa Guitar World-lehden top-100 listalla sijoitus 28. Biisiin tarvittiin vielä intro. Ozzy sai houkuteltua Don Aireyn kahdeksi päiväksi tekemään kosketinsoitinosuudet kahteen lauluun - ilman palkkaa. Airey soitti parhaillaan Rainbowin Difficult to Cure-kiertueella, joten aikaa ihmeempiin suorituksiin ei jäänyt. Don ilmestyi studiolle ja kuunteli sen hetkisen version biisistä ja totesi vaikuttuneena "Hitto (Shit)". "Antakaa minulle puoli tuntia aikaa niin keksin jotain, nyt menkää kaikki pois studiosta, jotta voin keskittyä" Don ripitti bändin jäseniä. Ozzy meinasi jäädä kuuntelemaan, mutta Don toisti vaatimuksensa. Puolen tunnin päästä porukka kokoontui studioon ja he kuuntelivat urkuintron ja muut biisin kosketinsoitinosuudet "No, miltä kuulosti?" Don tiedusteli. Ozzy totesi "aivan mahtava, aina kuin se olisi ollutkin siinä". Don siihen: " Hyvä,no mikä on seuraava kappale mihin minua tarvitaan?" Biisi soitettiin Sandovalin pilkku-v-kepakolla...

Revelation (mother earth) (E-sävellaji) oli valmiina jo Randylla päässä ja siitä oli jokin demo-versiokin, joka soi Blizzard of Ozz-30-vuotisdokumentin lopussa, jossa kerrottiin mm. Randyn kuolemaan johtaneista tapahtumista tuona kyseisenä päivänä. Tää oli Randyn lempikappaleita keikoilla. Bob Daisley kehitteli sanat, kun yöpöytälukemisena oli raamatun Johanneksen ilmestyskirja. Sen sanoman perusteella höystettynä filosofialla saatiin vihreä-henkinen rallatus. Airey kehitteli piano-osuudet tähän samana päivänä kuin Mr. Crowley-kappaleenkin kanssa. Seuraavalle päivälle jätettiin vielä parin biisin kosketinsoitinosuudet odotustilaan ja Ozzy tarjosi illallisen koko porukalle. Tarjolla oli Hash-kakkua, joka sekoitti akikkien päät. Porukka katsoi tv:stä englantilaista ohjelmaa, jossa britit laittavat puutarhatonttuja pihoilleen. Koko bändi vierailevine artisteineen nauroi pöllyissään lattialla kiemurrellen. Don sanoi haastattelussa sen olleen elämänsä hauskin ilta. Detaljina mainittakoon, että Don Airey on ainoa silminnäkijä Rhoadsin lento-onnettomuudelle. Hän oli ollut koneen kyydissä aiemmalla lennolla. Hän seisoi keikkabussin lähellä kameran kanssa (Sharon Osbournen mukaan Don oli eräänlainen kiertuevalokuvaaja keikkakiertueilla). Don on ottanut Ozzyn ja Randyn keikka-ajoilta omien sanojensa mukaan tuhansia valokuvia (niitä ei ole julkaistu vielä missään). Eräs haastattelija kysyi Donilta, että ottiko hän kuvia Randyn kuolinlennon tapahtumista. Don oli ottanut koko ajan kuvia ja oli vaitonainen asiasta. Hän menetti tuolloin parhaan ystävänsä sekä parhaimman kitaristin, kenen kanssa on koskaan soittanut - mainittakoon, että Don on soittanut mm. Richie Blackmoren, Tony Iommin, Steve Vain, Whitesnaken, Gary Mooren, Judas Priestin,Deep Purplen, Rainbowin, Michael Schenkerin, Thin Lizzyn, Jethro Tull, Brian Mayn jne. kanssa, joten jos ammattilaismuusikko kohottaa Rhoadsin parhaaksi kitaristiksi, niin luulisi ammattilaisen sanan painavan tässä tapauksessa vähintään yhtä paljon kuin tuhansien fanienkin. Randy soitti tätä Les Paulilla. Yksi harhaluulo korjattakoon tässä, eli Rhoads ei soittanut tässä eikä muissakaan biiseissä koskaan 12-kielisellä kitaralla - vaikka studiosessio valokuvissa sellainen joissakin standeissa on. Kitara on ollut apuvälineenä muilla muusikoilla, kun biisit on olleet sävellysasteella.

Dee (G-sävellaji) äänitettiin yöllä, kun Randy tiedusteli Ozzylta, että saisiko hän tehdä levylle yhden klassisen pätkän äidilleen. Biisin valmistuttua Ozzy ja levy-yhtiö pohtivat, että sopiiko kappale ollenkaan rock-albumille. Ozzy kuitenkin ilmoitti Randylle, että otetaan se mukaan - Randy oli haltioissaan. Biisin akustisesta kitarasta ei ole täyttä varmuutta, mutta biisiä kuunnellessa huomaa, että lopputuloksessa soi kaksi kitaraa.

jatkuu...

RR rules kirjoitti:

Mr.Crowley (D-sävellaji) oli Randyn lempikappale myös. Alistair Crowleyn elämänkerta kiinnosti Ozzya ja biisiaihio syntyi, kun yksinkertaisesti mietittiin miten biisi voisi alkaa "Mister Crowley..." Randy löysi nopeasti siihen trimmaavat soinnut: Dm, A, F...
Mr. Crowleyn soolojen synnytyskertomus on samanlainen kuin Metallican The Unforgivenin. Ozzy totesi kuultuaan ensimmäisen koevedoksen Mr. Crowleyn soolosta jotenkin tyylilin "kauheeta paskaa - tee siitä parempi versio". Randy kärsivällisenä totesi "hyvä on" - ja vetäytyi maatilan studiorakennuksen yhteen huoneeseen säveltämään Crowleyn molempia soolo-osuuksia uusiksi. Lopputuloksena maailman parhaimpien kitarasoolojen listauksessa Guitar World-lehden top-100 listalla sijoitus 28. Biisiin tarvittiin vielä intro. Ozzy sai houkuteltua Don Aireyn kahdeksi päiväksi tekemään kosketinsoitinosuudet kahteen lauluun - ilman palkkaa. Airey soitti parhaillaan Rainbowin Difficult to Cure-kiertueella, joten aikaa ihmeempiin suorituksiin ei jäänyt. Don ilmestyi studiolle ja kuunteli sen hetkisen version biisistä ja totesi vaikuttuneena "Hitto (Shit)". "Antakaa minulle puoli tuntia aikaa niin keksin jotain, nyt menkää kaikki pois studiosta, jotta voin keskittyä" Don ripitti bändin jäseniä. Ozzy meinasi jäädä kuuntelemaan, mutta Don toisti vaatimuksensa. Puolen tunnin päästä porukka kokoontui studioon ja he kuuntelivat urkuintron ja muut biisin kosketinsoitinosuudet "No, miltä kuulosti?" Don tiedusteli. Ozzy totesi "aivan mahtava, aina kuin se olisi ollutkin siinä". Don siihen: " Hyvä,no mikä on seuraava kappale mihin minua tarvitaan?" Biisi soitettiin Sandovalin pilkku-v-kepakolla...

Revelation (mother earth) (E-sävellaji) oli valmiina jo Randylla päässä ja siitä oli jokin demo-versiokin, joka soi Blizzard of Ozz-30-vuotisdokumentin lopussa, jossa kerrottiin mm. Randyn kuolemaan johtaneista tapahtumista tuona kyseisenä päivänä. Tää oli Randyn lempikappaleita keikoilla. Bob Daisley kehitteli sanat, kun yöpöytälukemisena oli raamatun Johanneksen ilmestyskirja. Sen sanoman perusteella höystettynä filosofialla saatiin vihreä-henkinen rallatus. Airey kehitteli piano-osuudet tähän samana päivänä kuin Mr. Crowley-kappaleenkin kanssa. Seuraavalle päivälle jätettiin vielä parin biisin kosketinsoitinosuudet odotustilaan ja Ozzy tarjosi illallisen koko porukalle. Tarjolla oli Hash-kakkua, joka sekoitti akikkien päät. Porukka katsoi tv:stä englantilaista ohjelmaa, jossa britit laittavat puutarhatonttuja pihoilleen. Koko bändi vierailevine artisteineen nauroi pöllyissään lattialla kiemurrellen. Don sanoi haastattelussa sen olleen elämänsä hauskin ilta. Detaljina mainittakoon, että Don Airey on ainoa silminnäkijä Rhoadsin lento-onnettomuudelle. Hän oli ollut koneen kyydissä aiemmalla lennolla. Hän seisoi keikkabussin lähellä kameran kanssa (Sharon Osbournen mukaan Don oli eräänlainen kiertuevalokuvaaja keikkakiertueilla). Don on ottanut Ozzyn ja Randyn keikka-ajoilta omien sanojensa mukaan tuhansia valokuvia (niitä ei ole julkaistu vielä missään). Eräs haastattelija kysyi Donilta, että ottiko hän kuvia Randyn kuolinlennon tapahtumista. Don oli ottanut koko ajan kuvia ja oli vaitonainen asiasta. Hän menetti tuolloin parhaan ystävänsä sekä parhaimman kitaristin, kenen kanssa on koskaan soittanut - mainittakoon, että Don on soittanut mm. Richie Blackmoren, Tony Iommin, Steve Vain, Whitesnaken, Gary Mooren, Judas Priestin,Deep Purplen, Rainbowin, Michael Schenkerin, Thin Lizzyn, Jethro Tull, Brian Mayn jne. kanssa, joten jos ammattilaismuusikko kohottaa Rhoadsin parhaaksi kitaristiksi, niin luulisi ammattilaisen sanan painavan tässä tapauksessa vähintään yhtä paljon kuin tuhansien fanienkin. Randy soitti tätä Les Paulilla. Yksi harhaluulo korjattakoon tässä, eli Rhoads ei soittanut tässä eikä muissakaan biiseissä koskaan 12-kielisellä kitaralla - vaikka studiosessio valokuvissa sellainen joissakin standeissa on. Kitara on ollut apuvälineenä muilla muusikoilla, kun biisit on olleet sävellysasteella.

Dee (G-sävellaji) äänitettiin yöllä, kun Randy tiedusteli Ozzylta, että saisiko hän tehdä levylle yhden klassisen pätkän äidilleen. Biisin valmistuttua Ozzy ja levy-yhtiö pohtivat, että sopiiko kappale ollenkaan rock-albumille. Ozzy kuitenkin ilmoitti Randylle, että otetaan se mukaan - Randy oli haltioissaan. Biisin akustisesta kitarasta ei ole täyttä varmuutta, mutta biisiä kuunnellessa huomaa, että lopputuloksessa soi kaksi kitaraa.

jatkuu...

Lue lisää

Crazy Train (Fis-sävellaji/ylennetty F/alennettu G - ihan miten vain) lähti kitarariffistä liikkeelle (Daisley sanoitti kappaleen hyvin kuvastamaan Ozzyn kiertue-elämää). Kitara soolo on legendaarinen. Muistaakseni levyn miksaaja/tuottaja Max Norman totesi jossain haastattelussa, että levytyssession aikana Rhoadsin kitarat "tuplattiin" ja joissakin tapauksissa "triplattiin" - eli sooloraidat niputettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä kuuluu selvästi ainakin Crazy Trainin soolossa, jossa soolo on soitettu vähintään kaksi kertaa päällekkäin!Lopputuloksena maailman parhaimpien kitarasoolojen listauksessa Guitar World-lehden top-100 listalla sijoitus 9. Don Aireylta pyydettiin tähän kosketinsoitinosuuksia, mutta Don ei keksinyt oikein mitään, mitä biisistä puuttuisi. Les Paulilla Randy tätäkin hoiteli.

Steal Away (E-sävellaji). Ozzy ei keksinyt kuin biisin otsikon ja Daisley loput. Randyn riffeistä alkunsa saanut - ja useat ulkomailla rankkaavat tämän biisin soolon jostakin syystä melko korkealle. Les Paulia kuritettiin tässä rallissa.

No Bone Movies (A-sävellaji). Basisti Bob Daisleyn sanoittama ja nimeämä kappale. Idea tähän tuli Ozzyn, Randyn ja Randyn tyttökaverin Jodyn katsomaan pornofilmiin Lontoon Sohossa. Randy nimeni leffalajin " Bone movie". Kappaleen piti mennä alunperin singlen B-puolelle, mutta paikkaa vaihdettiin You looking at me, looking at you-biisin kanssa. Randy soitti tätä pilkku-kitaralla.

Diary of a madman albumi levytettiin Rhoadsin osalta akustisia osuuksia lukuunottamatta pelkästään uudella Rhoadsin suunnittelemalla kitaralla, jonka valmisti Charvel-kitarapajan porukka Grover Jackson ja Mike Shannon. Rhoads haaveili pilkkukitaralle korvaavaa versiota eli Fender Stratocasterin skaala ja tremolo(vibra) sekä Gibson Les Paulin soitettavuus (potikat, mikin valitsin). Tuloksena kuuluisa valkoinen jackson v-kitara, jonka työnimenä oli Concorde - koska idea tuli atlannin ylilennon aikana. Kitara oli tyylikäs ja Randylta kysyttiinkin, että onko se Gibsonin V-kitara, josta on leikattu toista siipeä lyhyemmäksi. Kitaran erikoisuus oli yläsiiven sivussa oleva mikinvalitsin, joka Les Paulissa sijaitsee vastaavasti kielien yläpuolella, mutta rungon etupuolella. Euroopan kiertuuelta Randy otti yhteyttä Jacksoniin, että kitaran kanssa on ongelmia. Hän ei pääse sooloissa ylärekisterin ääniin helposti, koska alasiiven rakenne lähtee jo 15. nauhan kohdalta. Seuraavassa palaverissa tehtiin päätös uudesta seuraavasta kitarasta, jossa alasiiven rakenne lähtee eri kohdasta. Lisäksi yläsiiven muotoa korostetaan. Muuten mentiin samoilla spekseillä. Väriksi valittiin musta ja koneistot messinkisiksi. Musta Jackson olikin valmiina hieman ennen joulua 1981. Kuuluisa kuvaussessio uuden vuoden aattona 1981, jossa Randy soittelee sohvalla näitä neljää tässä ja aiemmin mainittua kitaraa. Keikalle Randy uskalsi kitaran ottaa vasta 1982 vuoden puolella. Keikoilla soitteli mm. Flying High Again-biisiä. Jackson-kitarat oli viritetty yhden sävelaskeleen matalammalle. Rhoadsille oltiin valmistamassa ainakin kahta lisämallia lisää, mutta maaliskuun -82 lento-onnettomuus muutti niiden kitaroiden tulevaa omistajajärjestelyjä. Toinen kitara on valkoinen vastine mustalle Jacksonille ja toinen kitara oli musta, mutta molemmissa em. hainevä-otemerkit olivat ylösalaisin. Tässäpä kuvalinkit valkoiseen alkuperäiseen Randylle tarkoitettuun kitaraan: http://seanmichaelclegg.com/image8.jpg ja tuossa linkki siihen mustaan versioon (joka myytiin saksassa): http://www.strokescaninc.com/fotos/rhoads/BlackNAMM.JPG

Jacksonin kitarapajassa on valmistettu Rhoadsin kahta ensimmäistä kitaramallia alkuperäistä vastaavina reliikki-versioina naarmuineen, kolhuineen, suojateippeineen yms. Lompakon kestävyys on koetuksella sillä kitaroiden hinnat oli valkoisella yli 12619,56 taalaa (rhoadsin syntymäpäivän mukaan) ja mustakin versio taisi olla hivenen alle 10000 taalaa. Kitaroista löytyy edullisia look-a-like-and-include-what-we-like-versioita muutaman satasen versioista laadukkaampiin. Suomessa taitaa olla ainakin yksi limited-sarjan versioista, mutta ei reliikki-vastaavaa. Torniossa on joku kitaran rakentelija, joka on tehnyt tai on tekemässä reliikkiversioita kaikista kolmesta V-kitarasta. Mielenkiinnolla odotan, että pääsee vertaamaan kuvia alkuperäisiin vastaaviin - ja tiedustelemaan ostohintaa, jos vaikka kuvien perusteella olisi valmis tilaamaan
omaa Randy reliikkiä kitarakokoelmiin.

jatkuu...

RR rules kirjoitti:

Crazy Train (Fis-sävellaji/ylennetty F/alennettu G - ihan miten vain) lähti kitarariffistä liikkeelle (Daisley sanoitti kappaleen hyvin kuvastamaan Ozzyn kiertue-elämää). Kitara soolo on legendaarinen. Muistaakseni levyn miksaaja/tuottaja Max Norman totesi jossain haastattelussa, että levytyssession aikana Rhoadsin kitarat "tuplattiin" ja joissakin tapauksissa "triplattiin" - eli sooloraidat niputettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä kuuluu selvästi ainakin Crazy Trainin soolossa, jossa soolo on soitettu vähintään kaksi kertaa päällekkäin!Lopputuloksena maailman parhaimpien kitarasoolojen listauksessa Guitar World-lehden top-100 listalla sijoitus 9. Don Aireylta pyydettiin tähän kosketinsoitinosuuksia, mutta Don ei keksinyt oikein mitään, mitä biisistä puuttuisi. Les Paulilla Randy tätäkin hoiteli.

Steal Away (E-sävellaji). Ozzy ei keksinyt kuin biisin otsikon ja Daisley loput. Randyn riffeistä alkunsa saanut - ja useat ulkomailla rankkaavat tämän biisin soolon jostakin syystä melko korkealle. Les Paulia kuritettiin tässä rallissa.

No Bone Movies (A-sävellaji). Basisti Bob Daisleyn sanoittama ja nimeämä kappale. Idea tähän tuli Ozzyn, Randyn ja Randyn tyttökaverin Jodyn katsomaan pornofilmiin Lontoon Sohossa. Randy nimeni leffalajin " Bone movie". Kappaleen piti mennä alunperin singlen B-puolelle, mutta paikkaa vaihdettiin You looking at me, looking at you-biisin kanssa. Randy soitti tätä pilkku-kitaralla.

Diary of a madman albumi levytettiin Rhoadsin osalta akustisia osuuksia lukuunottamatta pelkästään uudella Rhoadsin suunnittelemalla kitaralla, jonka valmisti Charvel-kitarapajan porukka Grover Jackson ja Mike Shannon. Rhoads haaveili pilkkukitaralle korvaavaa versiota eli Fender Stratocasterin skaala ja tremolo(vibra) sekä Gibson Les Paulin soitettavuus (potikat, mikin valitsin). Tuloksena kuuluisa valkoinen jackson v-kitara, jonka työnimenä oli Concorde - koska idea tuli atlannin ylilennon aikana. Kitara oli tyylikäs ja Randylta kysyttiinkin, että onko se Gibsonin V-kitara, josta on leikattu toista siipeä lyhyemmäksi. Kitaran erikoisuus oli yläsiiven sivussa oleva mikinvalitsin, joka Les Paulissa sijaitsee vastaavasti kielien yläpuolella, mutta rungon etupuolella. Euroopan kiertuuelta Randy otti yhteyttä Jacksoniin, että kitaran kanssa on ongelmia. Hän ei pääse sooloissa ylärekisterin ääniin helposti, koska alasiiven rakenne lähtee jo 15. nauhan kohdalta. Seuraavassa palaverissa tehtiin päätös uudesta seuraavasta kitarasta, jossa alasiiven rakenne lähtee eri kohdasta. Lisäksi yläsiiven muotoa korostetaan. Muuten mentiin samoilla spekseillä. Väriksi valittiin musta ja koneistot messinkisiksi. Musta Jackson olikin valmiina hieman ennen joulua 1981. Kuuluisa kuvaussessio uuden vuoden aattona 1981, jossa Randy soittelee sohvalla näitä neljää tässä ja aiemmin mainittua kitaraa. Keikalle Randy uskalsi kitaran ottaa vasta 1982 vuoden puolella. Keikoilla soitteli mm. Flying High Again-biisiä. Jackson-kitarat oli viritetty yhden sävelaskeleen matalammalle. Rhoadsille oltiin valmistamassa ainakin kahta lisämallia lisää, mutta maaliskuun -82 lento-onnettomuus muutti niiden kitaroiden tulevaa omistajajärjestelyjä. Toinen kitara on valkoinen vastine mustalle Jacksonille ja toinen kitara oli musta, mutta molemmissa em. hainevä-otemerkit olivat ylösalaisin. Tässäpä kuvalinkit valkoiseen alkuperäiseen Randylle tarkoitettuun kitaraan: http://seanmichaelclegg.com/image8.jpg ja tuossa linkki siihen mustaan versioon (joka myytiin saksassa): http://www.strokescaninc.com/fotos/rhoads/BlackNAMM.JPG

Jacksonin kitarapajassa on valmistettu Rhoadsin kahta ensimmäistä kitaramallia alkuperäistä vastaavina reliikki-versioina naarmuineen, kolhuineen, suojateippeineen yms. Lompakon kestävyys on koetuksella sillä kitaroiden hinnat oli valkoisella yli 12619,56 taalaa (rhoadsin syntymäpäivän mukaan) ja mustakin versio taisi olla hivenen alle 10000 taalaa. Kitaroista löytyy edullisia look-a-like-and-include-what-we-like-versioita muutaman satasen versioista laadukkaampiin. Suomessa taitaa olla ainakin yksi limited-sarjan versioista, mutta ei reliikki-vastaavaa. Torniossa on joku kitaran rakentelija, joka on tehnyt tai on tekemässä reliikkiversioita kaikista kolmesta V-kitarasta. Mielenkiinnolla odotan, että pääsee vertaamaan kuvia alkuperäisiin vastaaviin - ja tiedustelemaan ostohintaa, jos vaikka kuvien perusteella olisi valmis tilaamaan
omaa Randy reliikkiä kitarakokoelmiin.

jatkuu...

Lue lisää

RHOADSIN SOITTOTEKNIIKASTA
Rhoads ei "plekuttanut" joka nuottia vaan käyttä paljon pull-off-tekniikkaa, jolloin soolot kuuluvat puhtaammilta ja selkeimmiltä, verrattuna "tiluttajiin", joilla on helvetinmoinen kiire plekuttaa jokainen sävel jolloin sävelet puuroutuu ja koko roska kuulostaa joltain kärpäsen surinalta...ja plektran vaimentamalta naputtelulta.

Tapping-tekniikkaa ei keksinyt Rhoads eikä sen koommin Eddie Van Halenkaan, vaan pikavilkaisu juutuupista osoitti, että ainakin 1965 Vittorio Camardese hanskasi tuon homman hienosti. EVH esitteli tapping-sooloja David Lee Rothille, jolloin Roth totesi että et saa näyttää yleisölle miten saat kitarasta tuollaisia ääniä - voi kietana mitä pellejä - olis antanut Eddien soittaa miten haluaa...

RHOADSIN VAIKUTTAMAT

Tribute-livealbumin taltiointi lienee onnistunein keikkataltionti Ozzy Rhoadsin yhteismatkalla. Muiden keikkojen bootleg-versioita läpikolunneena yllätyin kuinka paljon Randy improvisoi sooloja ja riffejäkin - osittain vaihtelun vuoksi - osittain uusien kikkojen opettelun myötä. Rhoads otti itsekin kitaratunteja kalkkiviivoille asti ja antoi niitä keikkataukojen välissä muillekin, jopa kuumeisena (Randy oli usein flunssassa tms. - ja viikkoa ennen kuolemaansa oli edeltävän viikon kotonaan kuumeisena; äitinsä jälkeenpäin antamansa haastattelun perusteella). Bändin tullessa kiertueella uuteen kaupunkiin, Rhoads etsi puhelinluettelon käsiinsä ja etsi kitaransoiton opetustarjontaa. Soundcheckin ja keikan välissä Randy ehti mennä kitaransoittoa opettelemaan. Seurauksena oli koomisia tilanteita, koska Rhoads alkoi olla tunnettu monet soitonopettajat häkeltyivät Randyn ilmestyessä opetettavaksi. Opetustilanteessa kumpikin antoi neuvoja ja niksejä toisilleen.

Useimmat maailmanluokan kitaristit häkeltyivät kuultuaan radiosta aikanaan Crazy Trainin, että mitä tämä on ja kuka soittaa?
Useat taas lähtivät ostamaan 1. kitaraansa ja armoton opettelu sai näin alkunsa.

Steve Vai totesi Blizzard Of Ozz-30-vuotisdokumentissa, että Rhoadsin soolot ovat omia kappaleita itse laulun sisällä.

Lisäksi Rhoadsin soittotekniikka oli sellainen, että Marsuissa oli volumet "kaakossa" ja itse kielten "hively" tapahtui hellemmin (Rudy Sarzo kertoi eräässä haastattelussa). Huiluäänivinkaisut yms. lähti helpommin ilmoille näillä asetuksilla. Rhoadsin pedaalilpöydässä oli erillinen jalkavoluumi jolla saatiin sitten haluttu äänentaso eri tilanteissa.
Sinänsä hauska yksityiskohta Blizzardin äänityssessioissa oli se, että Randyn Marsutornit sijoitettiin lattialle selälleen (ei normaali pystyasentoon) ainakin sooloäänitysten ajaksi eri huoneeseen alakertaan. koska meteli oli helvetillinen juuri näiden volumet kaakossa-asetusten vuoksi. Äänitysmikit laitettiin kolmelle eri etäisyydelle (lähelle, metrin ja 4 metrin päähän). Tällä menettelyllä löydettiin olosuhteisiin nähden haluttu soundi. Randy sävelsi tuntikausia soolo-osuuksia levylle. Sitten, kun ne oli kelvollisessa muodossaan Randy tuli takaisin yläkertaan, jotta itse lopputuotteen purkitus voitiin tehdä äänipöydän kautta, johon kitara kytkettiin.

INTOHIMO MUSIIKKIIN
Rhoads opetti ja opetteli kitaransoittoa loppuun asti. Tavoitteena oli saada maisterin paperit yliopistosta, mutta eräs ääliölentäjä temppuineen aiheutti muutoksen siihen suunnitelmaan. Äitinsä mukaan Randy ei lopussa pystynyt edes nukkumaan, kun pari viikkoa enen kuolemaansa Randy kirjoitteli aamuyöhön asti nuotituksia perheen kodissaan (tämä ilmeni Fuji-TV:n Randy Rhoads dokumentissa).

Klassinen musiikki sai enemmän sijaa joka päivä ja loppukuukausina Randyn soittoasento muuttui keikoillakin sitten että kitara lepäsi enemmän vasemman jalan päällä - osittain johtui jackson-kitaran profiilistakin.

Ozzyllä meni hemet keikkojen välillä kun basisti Rudy Sarzo ja Randy jammailivat kaikkea muuta kuin omaa rock-sceneä. "Mitä helvettiä tuo on? Soittakaa edes rokkia!" Ozzy totesi höyryissään.

jatkuu...

RR rules kirjoitti:

RHOADSIN SOITTOTEKNIIKASTA
Rhoads ei "plekuttanut" joka nuottia vaan käyttä paljon pull-off-tekniikkaa, jolloin soolot kuuluvat puhtaammilta ja selkeimmiltä, verrattuna "tiluttajiin", joilla on helvetinmoinen kiire plekuttaa jokainen sävel jolloin sävelet puuroutuu ja koko roska kuulostaa joltain kärpäsen surinalta...ja plektran vaimentamalta naputtelulta.

Tapping-tekniikkaa ei keksinyt Rhoads eikä sen koommin Eddie Van Halenkaan, vaan pikavilkaisu juutuupista osoitti, että ainakin 1965 Vittorio Camardese hanskasi tuon homman hienosti. EVH esitteli tapping-sooloja David Lee Rothille, jolloin Roth totesi että et saa näyttää yleisölle miten saat kitarasta tuollaisia ääniä - voi kietana mitä pellejä - olis antanut Eddien soittaa miten haluaa...

RHOADSIN VAIKUTTAMAT

Tribute-livealbumin taltiointi lienee onnistunein keikkataltionti Ozzy Rhoadsin yhteismatkalla. Muiden keikkojen bootleg-versioita läpikolunneena yllätyin kuinka paljon Randy improvisoi sooloja ja riffejäkin - osittain vaihtelun vuoksi - osittain uusien kikkojen opettelun myötä. Rhoads otti itsekin kitaratunteja kalkkiviivoille asti ja antoi niitä keikkataukojen välissä muillekin, jopa kuumeisena (Randy oli usein flunssassa tms. - ja viikkoa ennen kuolemaansa oli edeltävän viikon kotonaan kuumeisena; äitinsä jälkeenpäin antamansa haastattelun perusteella). Bändin tullessa kiertueella uuteen kaupunkiin, Rhoads etsi puhelinluettelon käsiinsä ja etsi kitaransoiton opetustarjontaa. Soundcheckin ja keikan välissä Randy ehti mennä kitaransoittoa opettelemaan. Seurauksena oli koomisia tilanteita, koska Rhoads alkoi olla tunnettu monet soitonopettajat häkeltyivät Randyn ilmestyessä opetettavaksi. Opetustilanteessa kumpikin antoi neuvoja ja niksejä toisilleen.

Useimmat maailmanluokan kitaristit häkeltyivät kuultuaan radiosta aikanaan Crazy Trainin, että mitä tämä on ja kuka soittaa?
Useat taas lähtivät ostamaan 1. kitaraansa ja armoton opettelu sai näin alkunsa.

Steve Vai totesi Blizzard Of Ozz-30-vuotisdokumentissa, että Rhoadsin soolot ovat omia kappaleita itse laulun sisällä.

Lisäksi Rhoadsin soittotekniikka oli sellainen, että Marsuissa oli volumet "kaakossa" ja itse kielten "hively" tapahtui hellemmin (Rudy Sarzo kertoi eräässä haastattelussa). Huiluäänivinkaisut yms. lähti helpommin ilmoille näillä asetuksilla. Rhoadsin pedaalilpöydässä oli erillinen jalkavoluumi jolla saatiin sitten haluttu äänentaso eri tilanteissa.
Sinänsä hauska yksityiskohta Blizzardin äänityssessioissa oli se, että Randyn Marsutornit sijoitettiin lattialle selälleen (ei normaali pystyasentoon) ainakin sooloäänitysten ajaksi eri huoneeseen alakertaan. koska meteli oli helvetillinen juuri näiden volumet kaakossa-asetusten vuoksi. Äänitysmikit laitettiin kolmelle eri etäisyydelle (lähelle, metrin ja 4 metrin päähän). Tällä menettelyllä löydettiin olosuhteisiin nähden haluttu soundi. Randy sävelsi tuntikausia soolo-osuuksia levylle. Sitten, kun ne oli kelvollisessa muodossaan Randy tuli takaisin yläkertaan, jotta itse lopputuotteen purkitus voitiin tehdä äänipöydän kautta, johon kitara kytkettiin.

INTOHIMO MUSIIKKIIN
Rhoads opetti ja opetteli kitaransoittoa loppuun asti. Tavoitteena oli saada maisterin paperit yliopistosta, mutta eräs ääliölentäjä temppuineen aiheutti muutoksen siihen suunnitelmaan. Äitinsä mukaan Randy ei lopussa pystynyt edes nukkumaan, kun pari viikkoa enen kuolemaansa Randy kirjoitteli aamuyöhön asti nuotituksia perheen kodissaan (tämä ilmeni Fuji-TV:n Randy Rhoads dokumentissa).

Klassinen musiikki sai enemmän sijaa joka päivä ja loppukuukausina Randyn soittoasento muuttui keikoillakin sitten että kitara lepäsi enemmän vasemman jalan päällä - osittain johtui jackson-kitaran profiilistakin.

Ozzyllä meni hemet keikkojen välillä kun basisti Rudy Sarzo ja Randy jammailivat kaikkea muuta kuin omaa rock-sceneä. "Mitä helvettiä tuo on? Soittakaa edes rokkia!" Ozzy totesi höyryissään.

jatkuu...

Lue lisää

Tilanne meni toisin päin, kun bändi oli Englannista vuokranut jonkin linnan tms. jossa pohjusteltiin Diary Of A Madman-levyn biisiaihioita. Randy oli klassisen opettajansa kanssa harjoittelemassa Mozarttia, kun Ozzy heräsi kesken tripin sängystään, kuuli käytävällä kaikuvan erään riffin-pätkän, nousi sängystä alushoususillaan pieni kenttästondis meneillään ja ryntäsi sinne minne kompassinneula osoitti - eli Randyn treeneihin. Ovi auki ja Ozzy huomasi, että Randy ei ollutkaan yksin (aivan sama, ozzy lienee ajatellut).
Ozzy: "Mitä sä soitit äsken?"
Randy: "Harjoittelen klassista opettajani kanssa".
Ozzy: " Eikö mitä sä äsken soitit, sen riffin?".
Randy: "Ai se. Se oli Mozartin sävellys"
Ozzy: "Hyvä, me pöllitään se!"
Randy: "Ei Mozartia voi pölliä"
Ozzy: "Äijähän on jo kuollut"
Randy: "Niin?"
Ozzy: "Ei Mozard enää välitä, me pöllitään se!"
Näin sai alkunsa Diary Of A Madman-biisin alkuriffit (Minä, Ozzy-kirjan mukaan).

Moni kuuluisa kitaristi totesikin tästä em. biisistä, että oli aivot räjäyttävä kokemus, kun akustisen kitaran riffi vaihtuikin varottamatta Jacksonin Concorde-kitaraan ja MXR-distortionin säväreihin. Kukaan muusikko ei muistanut kuuleensa aiemmin tällaista genren vaihtoa missään biisissä. Klassista oli onnistuttu liittämään hevirokkiin onnistuneesti.
(Jos jotakin kiinnostaa niin juutuupissa on tarltionti Rhoadsin pitämästä kitaraklinikasta, jossa Randy opettaa Diary Of A Madmanin kitaroinnit. Toimiskohan tuon takaa: http://www.youtube.com/watch?v=Eh9aU1HVd3M)

Detaljina mainittakoon, että basisti Rudy Sarzo muisteli Randyn kuoleman jälkeisiä keikkoja (DOAM-kiertue), jotka vietiin loppuun parin lainakitaristin turvin. Rudy kertoi, että oli ristiriitaisen tunteikasta soittaa, kun keikka avattiin aina Randyn Diary Of A Madman-biisin alulla - lavarekvisiitan metallihäkissä ootellessaan muistot nousi aina pintaan keikka keikalta. Sitten kun häkin ovi nousi vähitellen ylös ja pääsi juoksemaan lavalle niin vieressä ei soittanutkaan Randy vaan joku muu (Bernie Torme tai Brad Gillis)

Ozzy albumeilla rumpuja paukuttanut Lee Kerslake mainitsi jossain haastattelun yhteydessä, että Randy meinasi erota vuoden 1981 lopulla Ozzyn bändistä, koska saman vuoden kevät-talvesta oli basisti Bob Daisleylle ja em. rumpalille annettu kenkää erimielisyyksien vuoksi - eli nykyinen Sharon Osbourne ei ts. ollut tyytyväinen siihen jakotapaan, miten rojaltimaksut jaettiin. Randya veti enemmän puoleensa ammattiinsa sitoutuneet muusikot kuin rähjäävä juoppo. Olisipa käynytkin niin, mutta...kohtalo oli jo kortit jakanut!

Rhoadsin uskomattomimmat kitarasoolotaituroinnit tulevat parhaiten esille seuraavissa live-versioissa (koska studio-ottoja voidaan ottaa useita ja tehdä miksauksia, mutta live-vedot ovat sellaisia sieltä paljastuu todelliset osaajat)
Tribute-albumilta:
- Children of the grave (aivan käsittämättömän hyvä improvisaatio-soolo)
- Mr. Crowley
- Revelation (Mother earth)
- Crazy Train
- Flying High Again

Ainoa suuri vääryys on, että Rhoadsin esiintymisestä on video-taltiointeja liian vähän (Diary of a madman-kiertueelle suunniteltiin pro-tason taltiointia huhtikuun loppupuolelle, mutta maaliskuussa alettiin heitellä lusikoita nurkkaan). After Hours-taltiointi on ok sekä New York Palladium-teatterin keikka, mutta sekin on taltioitu vain joillekin 3 minuutin mittaisille keloille, jolloin kelan vaihtamiseen menee aikaa jokunen sekunttinen. Quiet Riotin ajoilta on muutama mielenkiintoinen keikkataltiointi, mutta kun nuo Ozzyn biisit pitäis päästä näkemään vähän paremmin...

jatkuu...

RR rules kirjoitti:

Tilanne meni toisin päin, kun bändi oli Englannista vuokranut jonkin linnan tms. jossa pohjusteltiin Diary Of A Madman-levyn biisiaihioita. Randy oli klassisen opettajansa kanssa harjoittelemassa Mozarttia, kun Ozzy heräsi kesken tripin sängystään, kuuli käytävällä kaikuvan erään riffin-pätkän, nousi sängystä alushoususillaan pieni kenttästondis meneillään ja ryntäsi sinne minne kompassinneula osoitti - eli Randyn treeneihin. Ovi auki ja Ozzy huomasi, että Randy ei ollutkaan yksin (aivan sama, ozzy lienee ajatellut).
Ozzy: "Mitä sä soitit äsken?"
Randy: "Harjoittelen klassista opettajani kanssa".
Ozzy: " Eikö mitä sä äsken soitit, sen riffin?".
Randy: "Ai se. Se oli Mozartin sävellys"
Ozzy: "Hyvä, me pöllitään se!"
Randy: "Ei Mozartia voi pölliä"
Ozzy: "Äijähän on jo kuollut"
Randy: "Niin?"
Ozzy: "Ei Mozard enää välitä, me pöllitään se!"
Näin sai alkunsa Diary Of A Madman-biisin alkuriffit (Minä, Ozzy-kirjan mukaan).

Moni kuuluisa kitaristi totesikin tästä em. biisistä, että oli aivot räjäyttävä kokemus, kun akustisen kitaran riffi vaihtuikin varottamatta Jacksonin Concorde-kitaraan ja MXR-distortionin säväreihin. Kukaan muusikko ei muistanut kuuleensa aiemmin tällaista genren vaihtoa missään biisissä. Klassista oli onnistuttu liittämään hevirokkiin onnistuneesti.
(Jos jotakin kiinnostaa niin juutuupissa on tarltionti Rhoadsin pitämästä kitaraklinikasta, jossa Randy opettaa Diary Of A Madmanin kitaroinnit. Toimiskohan tuon takaa: http://www.youtube.com/watch?v=Eh9aU1HVd3M)

Detaljina mainittakoon, että basisti Rudy Sarzo muisteli Randyn kuoleman jälkeisiä keikkoja (DOAM-kiertue), jotka vietiin loppuun parin lainakitaristin turvin. Rudy kertoi, että oli ristiriitaisen tunteikasta soittaa, kun keikka avattiin aina Randyn Diary Of A Madman-biisin alulla - lavarekvisiitan metallihäkissä ootellessaan muistot nousi aina pintaan keikka keikalta. Sitten kun häkin ovi nousi vähitellen ylös ja pääsi juoksemaan lavalle niin vieressä ei soittanutkaan Randy vaan joku muu (Bernie Torme tai Brad Gillis)

Ozzy albumeilla rumpuja paukuttanut Lee Kerslake mainitsi jossain haastattelun yhteydessä, että Randy meinasi erota vuoden 1981 lopulla Ozzyn bändistä, koska saman vuoden kevät-talvesta oli basisti Bob Daisleylle ja em. rumpalille annettu kenkää erimielisyyksien vuoksi - eli nykyinen Sharon Osbourne ei ts. ollut tyytyväinen siihen jakotapaan, miten rojaltimaksut jaettiin. Randya veti enemmän puoleensa ammattiinsa sitoutuneet muusikot kuin rähjäävä juoppo. Olisipa käynytkin niin, mutta...kohtalo oli jo kortit jakanut!

Rhoadsin uskomattomimmat kitarasoolotaituroinnit tulevat parhaiten esille seuraavissa live-versioissa (koska studio-ottoja voidaan ottaa useita ja tehdä miksauksia, mutta live-vedot ovat sellaisia sieltä paljastuu todelliset osaajat)
Tribute-albumilta:
- Children of the grave (aivan käsittämättömän hyvä improvisaatio-soolo)
- Mr. Crowley
- Revelation (Mother earth)
- Crazy Train
- Flying High Again

Ainoa suuri vääryys on, että Rhoadsin esiintymisestä on video-taltiointeja liian vähän (Diary of a madman-kiertueelle suunniteltiin pro-tason taltiointia huhtikuun loppupuolelle, mutta maaliskuussa alettiin heitellä lusikoita nurkkaan). After Hours-taltiointi on ok sekä New York Palladium-teatterin keikka, mutta sekin on taltioitu vain joillekin 3 minuutin mittaisille keloille, jolloin kelan vaihtamiseen menee aikaa jokunen sekunttinen. Quiet Riotin ajoilta on muutama mielenkiintoinen keikkataltiointi, mutta kun nuo Ozzyn biisit pitäis päästä näkemään vähän paremmin...

jatkuu...

Lue lisää

Yksi suuri viritelmä maailmalla on kehitteillä, mutta se on hieman kimuraisempi projekti. Nimittäin 1. päivä tammikuuta vuonna 1982 Phoenixissa Arizonassa Diary of a madman-kiertueella konseretin eturivissä istui kaksi veljestä, jotka kuvasivat koko keikan super 8-mallin kameralla. Kameramallin huonopuoli on se, että ääntä se ei taltioi. Kuvamateriaalin hyvä puoli on se, että kuvaajaveljekset olivat kiinnostuneita vain Randy Rhoadsin soitannasta, joten pojilla on hallussaan yksi keikka pelkkää Randyn esiintymistä. Se mistä tämä tieto on peräisin lähti liikkeelle näiden veljesten lapsuuden kaverilta. Hän oli kuullut tallenteesta, kutsunut itse itsensä kylään, ja veljekset olivat viritelleet valkokankaan ja jättäneet hepun katsomaan koko konsertin. Äijä oli ollut melko liikuttunut näkemästään ja ottanut digipokkarilla muutamia valokuvia (linkki kahteen valokuvaan http://themetalden.com/?p=17074) keikkatallenteesta. Tyyppi laittoi vierailun jälkeen kuvia nettiin ja kun veljekset saivat kuulla tästä kuvien levityshankkeesta, he katkaisvat kaverisuhteen poikki tähän paparazziin. Huonot puolet tässä asiassa on vain ja ainoastaan se, että veljeksillä ei ole mitään aikomusta julkaista materiaalia, mutta ilmeisesti raha muuttaa mieltä. Hyvät puolet asiassa on, että kyseinen konsertti on taltioitu äänipöydän kautta ja kopioita löytyy ainakin Ozzylta, Don Aireylta sekä ilmeisesti rumpali Tommy Aldridgeltä, jolla väitetään olevan kopiot kaikista hänen soittamista konserteistaan. Maailma on täynnä kuvan ja äänen synkkaajia, joten kunhan kuvamateriaali saadaan maailmalle niin jotain pitäisi alkaa tapahtua. Phoenixin veljesten aikeista ei ota selvää, mutta aavistuttaa, että he odottavat rahallista tarjousta aineistosta, josta he eivät voi kieltäytyä. Odotellaan, kyllä tässä sellainen hytinä on päällä, että aineisto tulee jakoon...

Niin, että mitä mieltä Randy Rhoadsista?
Lopetan niinkuin aloitinkin: Maailman paras kitaristi.

Kuoli lento-onnettomuudessa Ozzyn Diary of a Madman -kiertueen aikana.