Niin ootteko mammmat koskaa miettiny semmosta asiaa. että miten te jaksatte koko ajan olla raskaana? Mulla ainaki ku on jo muutama putkeen tullut niin tuntuu että alkaa kroppa olla jo niin pahassa jamassa että pitäs kyl saaha kuntoon.koko ajan joku lihas jumittaa ja alkaa olla kohta eläköityvässä iässä oleva mummeli. mä ainaki aijon nyt laittaa itseni kuntoon. miten te muut, tunetteko että kestätte sen 10-16 raskautta? mulla riittä kyl nämä.oon sitä mieltä.
Moi kaikki vl-mammeliinit (ja mieskuliinit)
Mirrimarri
12
1903
Vastaukset
- Jumalattomalle mummelille
Voi voi, ei meidän tartte 16:a raskautta kestää.
Me kuollaan yleensä sen 15:n kohdalla ja sit me pästään näistä ajan vaivoista.
Mites teillä jumalattomilla menee, eiks kroppa voi huonosti sen 16 abortin jälkeen?- jumalaton isoäiti
kroppa voi hyvin. 2 raskautta ja 0 aborttia, eikä enempää tule kumpiakaan.
Oma mummoni synnytti toistakymmentä lasta. Tyhmästä päästä kärsi koko ruumis. - Lestumummeli
jumalaton isoäiti kirjoitti:
kroppa voi hyvin. 2 raskautta ja 0 aborttia, eikä enempää tule kumpiakaan.
Oma mummoni synnytti toistakymmentä lasta. Tyhmästä päästä kärsi koko ruumis.Sitten se tyhmä pää vasta näkyy kun seisot alastomana Jumalasi edessä.
Sitä ennen olisi hyvä päästä tuosta katkeruudestasi. - jumalaton isoäiti
Lestumummeli kirjoitti:
Sitten se tyhmä pää vasta näkyy kun seisot alastomana Jumalasi edessä.
Sitä ennen olisi hyvä päästä tuosta katkeruudestasi.kun ei anna saarnamiesten höntittää itseänsä, vaan vaatii niiltä todisteita. Todistusarvoa ei ole minkään myyttikirjan tarinoilla, mutta mistäpä aivopestyt, yksinkertaiset ja huonosti koulutetut lestanaiset sen ymmärtäisivät.
- Lestumummeli
jumalaton isoäiti kirjoitti:
kun ei anna saarnamiesten höntittää itseänsä, vaan vaatii niiltä todisteita. Todistusarvoa ei ole minkään myyttikirjan tarinoilla, mutta mistäpä aivopestyt, yksinkertaiset ja huonosti koulutetut lestanaiset sen ymmärtäisivät.
Mikä sinun ongelmasi todellisuudessa on?
Ei se nimeltä tuntemattomien lestadiolaisten
yksityiselämä voi olla?
Onko syynä alkoholi, avio-ongelmat vai työttömyys?
Niissäkin voi Jumala sinua auttaa.
Rukoilen puolestasi.
Vihaaminen ei tuo lohtua, se vie vain syvemmälle. - jumalaton isoäiti
Lestumummeli kirjoitti:
Mikä sinun ongelmasi todellisuudessa on?
Ei se nimeltä tuntemattomien lestadiolaisten
yksityiselämä voi olla?
Onko syynä alkoholi, avio-ongelmat vai työttömyys?
Niissäkin voi Jumala sinua auttaa.
Rukoilen puolestasi.
Vihaaminen ei tuo lohtua, se vie vain syvemmälle.on sääli. Säälittää huono-osaiset naiset, jotka antavat hyväksikäyttää ja alistaa itseään kuvitellen, että saavat siitä palkan taivaassa.
Omaa mummoani kaikki hänen lapsensa säälivät, kun olivat nähneet hänen kurjuutensa, eikä kukaan elänyt itse yhtä tyhmästi. - Voi tapoja
jumalaton isoäiti kirjoitti:
on sääli. Säälittää huono-osaiset naiset, jotka antavat hyväksikäyttää ja alistaa itseään kuvitellen, että saavat siitä palkan taivaassa.
Omaa mummoani kaikki hänen lapsensa säälivät, kun olivat nähneet hänen kurjuutensa, eikä kukaan elänyt itse yhtä tyhmästi.Paljon enemmän saisit aikaan, jos säälisit itseäsi.
Voisit mennä puhumaan suruttomille ja kertomaan heille mitalisi toisen puolen.
Mitä ovatkaan sosiaaliset ongelmat tässä hitaasti viinaan hukkuvassa Suomessa, jossa työnteko on yhä harvemman ihmisen velvollisuus,
lasten vastuullinen hoito pian pelkkä lestadiolainen poikkeus.
On kuitenkin hyvä, jos tämä lestadiolaisnaisten mollaaminen on auttanut sinua virittymään oikeaan joulutunnelmaan.
Taitaisi tämä kuulua naapuripalstalle paremmin, mutta siellä lienee tätä tavaraa tarpeeksi, joten en siirrä.
Kyllä tämä palsta yhden tällaisenkin keskustelun kestää, kunhan sitä käydään ihmisiksi.- Taisteleva
En oikein tiedä, aloitanko ihan oman aiheen, vai voisinko tähän samaan laittaa.. Kuitenkin elämäni paljon koskettaa tätä lapsi aihetta. VAIKKA ei yksin ole syyllinen elämämme vaiheisiin..
En edes osaa muualta itselleni keskustelu apua hakea. (Ehkä siihen vaikuttaa se, että asiat ovat liian vaikeita käsitellä kasvokkain..), anonyyminä on helpompaa ainakin nyt..)
Silti kaipaisin matkaystävien tukea. Ja voin sen sanoa kaikille, jotka lestadiolaisuutta herjaavat, en edes tiedä onko tuo oikea sana, mutta pitävät pilkkanaan, niin en kaipaa heitä, enkä pilkka sanoja, ja voin sen sanoa etten itse ole uskoani (lestadiolaisuutta), tunnustanut oikealla lailla pitkään aikaan. Tiedän silti, mikä Sanan mukaan on oikein, mutta elämäni tilanne viettelee syntiin, poissa Jumalasta.
Siis.. Olen ollut avioliitossa 3 vuotta, ja meillä on kaksi lasta.
Toisen lapsen raskaus, synnytys, ja lapsen syntymän jälkeinen elämä, on ollut erittäin rankkaa minulle. Tunsin jääväni yksin ja synnyttäväni lapset yksin tähän maailmaan. Eli mieheni ei henkisesti ole täysin kypsä, ymmärtämään sitoutumista perheesen ja lapsiin.
Viime päivinä, vasta olen itse havahtunut, kuinka väsynyt ja rikki olen. Niin, että itseni, ja lasteni takia tarvitsen apua! Mutta mieheni ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, vaan elää hyvin itsekeskeistä elämää..Uskoa hän ei jaksa tunnustaa..
Tähän on vaikea kaikkea kiteyttää, mutta minulla itsellä ahdistaa, ja pelottaa tulevaisuus, miten jaksan, ja en haluaisi enää yhdenkään lapsen, turhaan joutuvan kärsimään, kaikesta tällaisesta, mitä elämä on meille tuonut, riitaa ja pahaa..
Olen päättänyt,että en saata tähän maailmaan enään lasta, jos joudun hänen elämästä, näin yksin vastaamaan. En halua tehdä lasteni elämästä huonoa ja vierottaa heitä Jumalasta, sen takia, että me, tai minä, sen vanhempana aiheutan..Meidän tai minun
ongelmien kautta. Sillä tottakai, kaikki, mitä me, annamme lapsillemme elämään, siirtyy heihin, ja minua on alkanut pelottaan, että miten minun lasteni käy, kun he saavat niin huonon pohjan elämään. Vierotammeko heidät siitä kaikkein kalleimmasta?
Mieheni kyllä viettää aikaa lapsien kanssa, ainakin nyt, mutta se kallein puuttuu, ja se "henkisyys". Yhteisiä arvoja meillä ei ole.. Kertokaa minulle edes joku, jotain neuvoja.
Minä olen (onneksi) havahtunut siihen, että tarvitsen apua. Uskon, että ainakin moni "meikäläinen" äiti tietää, mitä tarkoitan.. Tietää
mitä on olla ÄITI.
Mutta tarvitseeko minun todella kaikki kestää?? Onko se minun osani, myös lasteni (mielen)terveyden osalta..?
Toivottavasti tuli, edes jotenkin ymmärrettävää tekstiä.. Olen kiitollinen sille, joka jaksoi lukea ja vastata. Ja en vastaa viesteihin, jotka eivät minulle mitään anna, eli tyyliin, "mitä alennut" jne..
Toivon rakentavaa kommenttia, joka pitäisi meidät elämässä ja saisi avioliittomme vahvistumaan, ja säilymään. Säilyttäisi uskon sydämessä. - eräs uskovainen
Taisteleva kirjoitti:
En oikein tiedä, aloitanko ihan oman aiheen, vai voisinko tähän samaan laittaa.. Kuitenkin elämäni paljon koskettaa tätä lapsi aihetta. VAIKKA ei yksin ole syyllinen elämämme vaiheisiin..
En edes osaa muualta itselleni keskustelu apua hakea. (Ehkä siihen vaikuttaa se, että asiat ovat liian vaikeita käsitellä kasvokkain..), anonyyminä on helpompaa ainakin nyt..)
Silti kaipaisin matkaystävien tukea. Ja voin sen sanoa kaikille, jotka lestadiolaisuutta herjaavat, en edes tiedä onko tuo oikea sana, mutta pitävät pilkkanaan, niin en kaipaa heitä, enkä pilkka sanoja, ja voin sen sanoa etten itse ole uskoani (lestadiolaisuutta), tunnustanut oikealla lailla pitkään aikaan. Tiedän silti, mikä Sanan mukaan on oikein, mutta elämäni tilanne viettelee syntiin, poissa Jumalasta.
Siis.. Olen ollut avioliitossa 3 vuotta, ja meillä on kaksi lasta.
Toisen lapsen raskaus, synnytys, ja lapsen syntymän jälkeinen elämä, on ollut erittäin rankkaa minulle. Tunsin jääväni yksin ja synnyttäväni lapset yksin tähän maailmaan. Eli mieheni ei henkisesti ole täysin kypsä, ymmärtämään sitoutumista perheesen ja lapsiin.
Viime päivinä, vasta olen itse havahtunut, kuinka väsynyt ja rikki olen. Niin, että itseni, ja lasteni takia tarvitsen apua! Mutta mieheni ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, vaan elää hyvin itsekeskeistä elämää..Uskoa hän ei jaksa tunnustaa..
Tähän on vaikea kaikkea kiteyttää, mutta minulla itsellä ahdistaa, ja pelottaa tulevaisuus, miten jaksan, ja en haluaisi enää yhdenkään lapsen, turhaan joutuvan kärsimään, kaikesta tällaisesta, mitä elämä on meille tuonut, riitaa ja pahaa..
Olen päättänyt,että en saata tähän maailmaan enään lasta, jos joudun hänen elämästä, näin yksin vastaamaan. En halua tehdä lasteni elämästä huonoa ja vierottaa heitä Jumalasta, sen takia, että me, tai minä, sen vanhempana aiheutan..Meidän tai minun
ongelmien kautta. Sillä tottakai, kaikki, mitä me, annamme lapsillemme elämään, siirtyy heihin, ja minua on alkanut pelottaan, että miten minun lasteni käy, kun he saavat niin huonon pohjan elämään. Vierotammeko heidät siitä kaikkein kalleimmasta?
Mieheni kyllä viettää aikaa lapsien kanssa, ainakin nyt, mutta se kallein puuttuu, ja se "henkisyys". Yhteisiä arvoja meillä ei ole.. Kertokaa minulle edes joku, jotain neuvoja.
Minä olen (onneksi) havahtunut siihen, että tarvitsen apua. Uskon, että ainakin moni "meikäläinen" äiti tietää, mitä tarkoitan.. Tietää
mitä on olla ÄITI.
Mutta tarvitseeko minun todella kaikki kestää?? Onko se minun osani, myös lasteni (mielen)terveyden osalta..?
Toivottavasti tuli, edes jotenkin ymmärrettävää tekstiä.. Olen kiitollinen sille, joka jaksoi lukea ja vastata. Ja en vastaa viesteihin, jotka eivät minulle mitään anna, eli tyyliin, "mitä alennut" jne..
Toivon rakentavaa kommenttia, joka pitäisi meidät elämässä ja saisi avioliittomme vahvistumaan, ja säilymään. Säilyttäisi uskon sydämessä.Rukoile ja pyydä apua Taivaan isältä tilanteseen
Hän voi auttaa sinua tuossa tilanteessa ja rukoile miehesi henkisyyden puolesta, että Jumala voisi kypsyyttä miehessi "henkisyyttä". - Ystävä
Taisteleva kirjoitti:
En oikein tiedä, aloitanko ihan oman aiheen, vai voisinko tähän samaan laittaa.. Kuitenkin elämäni paljon koskettaa tätä lapsi aihetta. VAIKKA ei yksin ole syyllinen elämämme vaiheisiin..
En edes osaa muualta itselleni keskustelu apua hakea. (Ehkä siihen vaikuttaa se, että asiat ovat liian vaikeita käsitellä kasvokkain..), anonyyminä on helpompaa ainakin nyt..)
Silti kaipaisin matkaystävien tukea. Ja voin sen sanoa kaikille, jotka lestadiolaisuutta herjaavat, en edes tiedä onko tuo oikea sana, mutta pitävät pilkkanaan, niin en kaipaa heitä, enkä pilkka sanoja, ja voin sen sanoa etten itse ole uskoani (lestadiolaisuutta), tunnustanut oikealla lailla pitkään aikaan. Tiedän silti, mikä Sanan mukaan on oikein, mutta elämäni tilanne viettelee syntiin, poissa Jumalasta.
Siis.. Olen ollut avioliitossa 3 vuotta, ja meillä on kaksi lasta.
Toisen lapsen raskaus, synnytys, ja lapsen syntymän jälkeinen elämä, on ollut erittäin rankkaa minulle. Tunsin jääväni yksin ja synnyttäväni lapset yksin tähän maailmaan. Eli mieheni ei henkisesti ole täysin kypsä, ymmärtämään sitoutumista perheesen ja lapsiin.
Viime päivinä, vasta olen itse havahtunut, kuinka väsynyt ja rikki olen. Niin, että itseni, ja lasteni takia tarvitsen apua! Mutta mieheni ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, vaan elää hyvin itsekeskeistä elämää..Uskoa hän ei jaksa tunnustaa..
Tähän on vaikea kaikkea kiteyttää, mutta minulla itsellä ahdistaa, ja pelottaa tulevaisuus, miten jaksan, ja en haluaisi enää yhdenkään lapsen, turhaan joutuvan kärsimään, kaikesta tällaisesta, mitä elämä on meille tuonut, riitaa ja pahaa..
Olen päättänyt,että en saata tähän maailmaan enään lasta, jos joudun hänen elämästä, näin yksin vastaamaan. En halua tehdä lasteni elämästä huonoa ja vierottaa heitä Jumalasta, sen takia, että me, tai minä, sen vanhempana aiheutan..Meidän tai minun
ongelmien kautta. Sillä tottakai, kaikki, mitä me, annamme lapsillemme elämään, siirtyy heihin, ja minua on alkanut pelottaan, että miten minun lasteni käy, kun he saavat niin huonon pohjan elämään. Vierotammeko heidät siitä kaikkein kalleimmasta?
Mieheni kyllä viettää aikaa lapsien kanssa, ainakin nyt, mutta se kallein puuttuu, ja se "henkisyys". Yhteisiä arvoja meillä ei ole.. Kertokaa minulle edes joku, jotain neuvoja.
Minä olen (onneksi) havahtunut siihen, että tarvitsen apua. Uskon, että ainakin moni "meikäläinen" äiti tietää, mitä tarkoitan.. Tietää
mitä on olla ÄITI.
Mutta tarvitseeko minun todella kaikki kestää?? Onko se minun osani, myös lasteni (mielen)terveyden osalta..?
Toivottavasti tuli, edes jotenkin ymmärrettävää tekstiä.. Olen kiitollinen sille, joka jaksoi lukea ja vastata. Ja en vastaa viesteihin, jotka eivät minulle mitään anna, eli tyyliin, "mitä alennut" jne..
Toivon rakentavaa kommenttia, joka pitäisi meidät elämässä ja saisi avioliittomme vahvistumaan, ja säilymään. Säilyttäisi uskon sydämessä.Sinun kannattaisi hakea apua kirkon perheneuvojalta tai, mielenterveyskeskuksen psykologilta. Heidät
on nykyisin koulutettu ymmärtämään myös hengellistä
elämää elävien ihmisten ajatuksia, tuntemuksia ja huolia.
On varmaan viisainta mennä eka kerralla yksin ja kertoa kaikki asiaan liittyvät seikat vapaasti ja
antaa ehdottomasti omille tunteille tilaa.
Ammattilaiset osaavat kertomasi pohjalta jo paljon
ratkaista, käytkö edelleen jonkin aikaa yksin ja
miehesi yksin heidän kutsumana.
Myöhemmin, kun on jonkin verran asioista keskusteltu molempien kanssa, voidaan harkita
yhteisiä tapaamisia.
Mielestäni on myös tärkeää se, että ensin yritätte saavuttaa yhteisen henkisen tasapainon,
ja vasta sen jälkeen voitte halutessanne pohtia
sitä, miten haluatte elää hengellisesti.
Siis korostan sitä, että ennenkuin henkistä tasapainoa on löytynyt, ei ole edellytyksiä kypsään ja rakentavaan hengelliseen keskusteluun.
Näin siksi, että jos lähtökohdat hengelliseen keskusteluun ovat kovin erilaiset, niin on helposti lopputuloskin ja olette siirtyneet ojasta
allikkoon.
On tärkeä myös muistaa se, että Sinulla on oikeus
tunteisiisi ja henkiseen hyvinvointiin ja sen
olemassaolo tulee koko perheesi hyväksi. Sinä saat siksi olla sen verran itsekäs, että pidät huolen
siitä, että haet apua.
Lopuksi muista ystäväni se, että vaikka emme aina jaksa uskoa, on Taivaan Isä koko ajan Sinun ja perheesi kanssa ja johdattaa Sinua aina ajatuksiasi myöten.
Rukoilen Sinun ja perheesi puolesta.
Jumala siunatkoon ja varjelkoon Sinua! - kaksi lahden el-nuorta
Taisteleva kirjoitti:
En oikein tiedä, aloitanko ihan oman aiheen, vai voisinko tähän samaan laittaa.. Kuitenkin elämäni paljon koskettaa tätä lapsi aihetta. VAIKKA ei yksin ole syyllinen elämämme vaiheisiin..
En edes osaa muualta itselleni keskustelu apua hakea. (Ehkä siihen vaikuttaa se, että asiat ovat liian vaikeita käsitellä kasvokkain..), anonyyminä on helpompaa ainakin nyt..)
Silti kaipaisin matkaystävien tukea. Ja voin sen sanoa kaikille, jotka lestadiolaisuutta herjaavat, en edes tiedä onko tuo oikea sana, mutta pitävät pilkkanaan, niin en kaipaa heitä, enkä pilkka sanoja, ja voin sen sanoa etten itse ole uskoani (lestadiolaisuutta), tunnustanut oikealla lailla pitkään aikaan. Tiedän silti, mikä Sanan mukaan on oikein, mutta elämäni tilanne viettelee syntiin, poissa Jumalasta.
Siis.. Olen ollut avioliitossa 3 vuotta, ja meillä on kaksi lasta.
Toisen lapsen raskaus, synnytys, ja lapsen syntymän jälkeinen elämä, on ollut erittäin rankkaa minulle. Tunsin jääväni yksin ja synnyttäväni lapset yksin tähän maailmaan. Eli mieheni ei henkisesti ole täysin kypsä, ymmärtämään sitoutumista perheesen ja lapsiin.
Viime päivinä, vasta olen itse havahtunut, kuinka väsynyt ja rikki olen. Niin, että itseni, ja lasteni takia tarvitsen apua! Mutta mieheni ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, vaan elää hyvin itsekeskeistä elämää..Uskoa hän ei jaksa tunnustaa..
Tähän on vaikea kaikkea kiteyttää, mutta minulla itsellä ahdistaa, ja pelottaa tulevaisuus, miten jaksan, ja en haluaisi enää yhdenkään lapsen, turhaan joutuvan kärsimään, kaikesta tällaisesta, mitä elämä on meille tuonut, riitaa ja pahaa..
Olen päättänyt,että en saata tähän maailmaan enään lasta, jos joudun hänen elämästä, näin yksin vastaamaan. En halua tehdä lasteni elämästä huonoa ja vierottaa heitä Jumalasta, sen takia, että me, tai minä, sen vanhempana aiheutan..Meidän tai minun
ongelmien kautta. Sillä tottakai, kaikki, mitä me, annamme lapsillemme elämään, siirtyy heihin, ja minua on alkanut pelottaan, että miten minun lasteni käy, kun he saavat niin huonon pohjan elämään. Vierotammeko heidät siitä kaikkein kalleimmasta?
Mieheni kyllä viettää aikaa lapsien kanssa, ainakin nyt, mutta se kallein puuttuu, ja se "henkisyys". Yhteisiä arvoja meillä ei ole.. Kertokaa minulle edes joku, jotain neuvoja.
Minä olen (onneksi) havahtunut siihen, että tarvitsen apua. Uskon, että ainakin moni "meikäläinen" äiti tietää, mitä tarkoitan.. Tietää
mitä on olla ÄITI.
Mutta tarvitseeko minun todella kaikki kestää?? Onko se minun osani, myös lasteni (mielen)terveyden osalta..?
Toivottavasti tuli, edes jotenkin ymmärrettävää tekstiä.. Olen kiitollinen sille, joka jaksoi lukea ja vastata. Ja en vastaa viesteihin, jotka eivät minulle mitään anna, eli tyyliin, "mitä alennut" jne..
Toivon rakentavaa kommenttia, joka pitäisi meidät elämässä ja saisi avioliittomme vahvistumaan, ja säilymään. Säilyttäisi uskon sydämessä.Emme osaa muuta neuvoa Sinulle antaa, kuin että pyydä lähimmäisiltäsi ja saarnaajilta/seurakunnalta esirukouksia. Myös me tahdomme muistaa Sinua ja perhettäsi rukouksissamme. Toivomme teille siunattua ja onnellista tulevaa vuotta 2006.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611477Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491151- 37842
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70836Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa157795Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen58789- 42772
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182715Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44709- 49662