Muistiin merkittyjä tarinoita vanhoilta ajoilta (kierrätetty tälle forumille), 1-5
1
Seppo oli ostanut hanurin, jota usein nuotiolla soitti.
Kerran kun tulimme parkkulanssilta, tapasimme Sepon apeissaan.
"Mikä," kysyi Henkka, "sinun Seppo oikein on, kun näytät noin apealta?"
Seppo vastasi: "Kun olin tänään riu'ulla, niin pudotin hanurini sinne alas."
"Voi hyvä ihme! Putosiko se sinne alas sitten?" Henkka kyselemään.
"Sinne putosi, turha sitä on kierrellä", vastasi Seppo.
"Tule," sanoi Henkka, "mestarin koppiin kuitenkin lämmittelemään ja lukemaan eduskunnan pöytäkirjoja jatkosotaa edeltävältä ajalta."
Seppokin tästä virkistyi sen verran, että menimme kaikki kolme mestarin koppiiin lämmittelemään.
2
Liivate-Arska oli käynyt kirkonkylässä viemässä turnipseja maaherralle. Tupaan kokoonnuttiin miehissä häntä kuulemaan.
”Mitä,” uteli isä uuninpankolta,”sinä, Liivate-Arska, siellä kirkolla näit?”
”Näin useita merkillepantavia seikkoja siellä,” vastasi Liivate-Arska ykskantaan.
”Etkö valaisisi tätä lähemmin?”, kysyi Kuppari-Henriikka.
”No, näinhän sillä jotain mitä kutsuttiin tivoliksi”, siihen Liivate-Arska.
”Se olikin sellainen, jotta pois alta”, maalaili Liivate-Arska edelleen.
”Hevosilla oli sulkia päässä, ja karhu ajoi polkupyörällä,” lasketteli Liivate-Arska hieman hämilllään.
Väki katseli Liivate-Arskaa, uskomatta sanaakaan.
”Mutta se se vallan peli oli, yhdessä häkissä villi-ihminen suoraan Borneon pampakselta,” Arska menosi.
”Oli tulla päälle, ihmissyöjä kun oli”, jatkoi.
”Mutta kun tein ristinmerkin ja tempaisin kontista esiin eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta, niin jo tokeni mulatti,” Liivate-Arska muisteleikse.
”Ne ovat kyllä oiva apu moneen paikkaan,” vahvisti isä pankolta.
3
Laadittiin hirsistä tilalle kokonaan uusi tupa, kattopäreet asennettiin ja penslattiin talkoilla.
Siinä kun paarruslautoja könyttiin, sattuipa niin, että Korskealan Vilpun karvahattu jäi liikkuvan märstipuikon ja ranttaliraudan väliin puristuksiin, eikä saatu pois.
”Isä kaupungista toi, rippilahjaksi”, Vilppu kertoi.
”Sinun veljesi voisi lähettää sieltä omasta puolestansa uuden,” ehdotti Vilppu minuun katsahtaen, ”kun ei se sieltä talkootakaan tullut havaittavammin tekemään.”
”Ei se juurikaan nyt käynyt ole,” nuhjasin minä, ”osaako tuo postipaketin tänne varsin lähettää, tiedä häntä.”
”No sen kehnoa,” Vilppu noitumaan, ”että noin menin sen, hyvän päähineeni, tyrskäyttämään!
”Jos annat kolme tynnöriä rukiita ja eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta pantiksi,” sovittelin minä, ”niin saat minun lippalakkini siksi kunnes kaupungista singahtaa sinulle välimiehen valtuuttama uusi eho päähine.”
”Jo,” ilostumaan Vilppu, ”vain! Mutta muistakin, että pidät hyvästi eduskunnan pöytäkirjoja jatkosotaa edeltävältä ajalta, mummuvainaan peruja ovat.”
”Toki,” minä lupailemaan kerkeästi, ”tiedän sen. Ilettäisi se, jos jamakka sihen lankeaisi.”
4
Veli oli kaupungissa toiminut seuhtarinkisällinä ja tätä kautta vaurastunut.
Hän saapui tuvan tupaantuliaisiin varakkuuttaan uudella täyskatetulla reellä, vaikka oli jo kevätsulkien aika. Rekeä veti kuusi tummanpunaisina korskuvaa vuonohevosta, ja märssykorissa istui vielä Uhtua, joka näpelöi sirmakastaan Fyyreliseä niin, että nummi raikui.
Veli iskostui tupaan nilkkoihin asti ulottuvassa teerennahkaturkissaan ja otti napolla sahtia.
"En," sanoi veli, "kuitenkaan ole vihainen sinulle, vaikka laitoitkin Mansikin lihoiksi!"
"Oli," vastasin, "pakko. Vanha alkoi olla, unohteli asioita."
"Otan sitten", veli praattasi, "mukaani eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta."
Ellei Mauri olisi kerinnyt väliin, olisin tässä vaiheessa painanut puukonterän veljen rintakehän sisään sitä silmälläpitäen, että se olisi ulottunut vain muutaman millin päähän aortasta.
5
Kaupan mäessä oli reki keulinut.
Toimme veljen kalmon jyrkänteen alta pois, ja hyvin pestynä, suolistettuna ja puettuna sen laitoimme mallassaunaan. Eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta asetimme tavan mukaisesti rinnan päälle.
Kun Jukarainen tuli, hän kertoi villiintymään päässeiden vuonohevosten lietsovan kauhua seutukunnan asukkaiden keskuuteen.
"Eräs", Jukarainen harvakseltaan päästeli, "piika kuuluu lähteneen illalla ulos kirkolle mennäkseen. Häntä ei sen koommin kuulu kuuluneen takaisin."
Mallassaunassa Jukarainen teki konstinsa, asetteli talkkunapuuron ja savusti. Lopuksi suutelimme ristiä.
Mansikki ja veli olivat kystä Morttelisunnuntain jälkeisellä viikolla.
Äiti nukkui tarkkakorvaisempana pankolla. Eräänä yösydännä hän havahtuikin.
"Mikä", äiti pimeässä kyselemään,"erinomattainkin siellä nyt puhkaa?"
Aamulla huomasimme Jukaraisen jo lähteneen. Tarkistin tämän tästä vielä kuitenkin, että hän oli pysynyt lupauksessaan ja eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta olivat paikallaan piiirongin laatikossa.
1
Seppo oli ostanut hanurin, jota usein nuotiolla soitti.
Kerran kun tulimme parkkulanssilta, tapasimme Sepon apeissaan.
"Mikä," kysyi Henkka, "sinun Seppo oikein on, kun näytät noin apealta?"
Seppo vastasi: "Kun olin tänään riu'ulla, niin pudotin hanurini sinne alas."
"Voi hyvä ihme! Putosiko se sinne alas sitten?" Henkka kyselemään.
"Sinne putosi, turha sitä on kierrellä", vastasi Seppo.
"Tule," sanoi Henkka, "mestarin koppiin kuitenkin lämmittelemään ja lukemaan eduskunnan pöytäkirjoja jatkosotaa edeltävältä ajalta."
Seppokin tästä virkistyi sen verran, että menimme kaikki kolme mestarin koppiiin lämmittelemään.
2
Liivate-Arska oli käynyt kirkonkylässä viemässä turnipseja maaherralle. Tupaan kokoonnuttiin miehissä häntä kuulemaan.
”Mitä,” uteli isä uuninpankolta,”sinä, Liivate-Arska, siellä kirkolla näit?”
”Näin useita merkillepantavia seikkoja siellä,” vastasi Liivate-Arska ykskantaan.
”Etkö valaisisi tätä lähemmin?”, kysyi Kuppari-Henriikka.
”No, näinhän sillä jotain mitä kutsuttiin tivoliksi”, siihen Liivate-Arska.
”Se olikin sellainen, jotta pois alta”, maalaili Liivate-Arska edelleen.
”Hevosilla oli sulkia päässä, ja karhu ajoi polkupyörällä,” lasketteli Liivate-Arska hieman hämilllään.
Väki katseli Liivate-Arskaa, uskomatta sanaakaan.
”Mutta se se vallan peli oli, yhdessä häkissä villi-ihminen suoraan Borneon pampakselta,” Arska menosi.
”Oli tulla päälle, ihmissyöjä kun oli”, jatkoi.
”Mutta kun tein ristinmerkin ja tempaisin kontista esiin eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta, niin jo tokeni mulatti,” Liivate-Arska muisteleikse.
”Ne ovat kyllä oiva apu moneen paikkaan,” vahvisti isä pankolta.
3
Laadittiin hirsistä tilalle kokonaan uusi tupa, kattopäreet asennettiin ja penslattiin talkoilla.
Siinä kun paarruslautoja könyttiin, sattuipa niin, että Korskealan Vilpun karvahattu jäi liikkuvan märstipuikon ja ranttaliraudan väliin puristuksiin, eikä saatu pois.
”Isä kaupungista toi, rippilahjaksi”, Vilppu kertoi.
”Sinun veljesi voisi lähettää sieltä omasta puolestansa uuden,” ehdotti Vilppu minuun katsahtaen, ”kun ei se sieltä talkootakaan tullut havaittavammin tekemään.”
”Ei se juurikaan nyt käynyt ole,” nuhjasin minä, ”osaako tuo postipaketin tänne varsin lähettää, tiedä häntä.”
”No sen kehnoa,” Vilppu noitumaan, ”että noin menin sen, hyvän päähineeni, tyrskäyttämään!
”Jos annat kolme tynnöriä rukiita ja eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta pantiksi,” sovittelin minä, ”niin saat minun lippalakkini siksi kunnes kaupungista singahtaa sinulle välimiehen valtuuttama uusi eho päähine.”
”Jo,” ilostumaan Vilppu, ”vain! Mutta muistakin, että pidät hyvästi eduskunnan pöytäkirjoja jatkosotaa edeltävältä ajalta, mummuvainaan peruja ovat.”
”Toki,” minä lupailemaan kerkeästi, ”tiedän sen. Ilettäisi se, jos jamakka sihen lankeaisi.”
4
Veli oli kaupungissa toiminut seuhtarinkisällinä ja tätä kautta vaurastunut.
Hän saapui tuvan tupaantuliaisiin varakkuuttaan uudella täyskatetulla reellä, vaikka oli jo kevätsulkien aika. Rekeä veti kuusi tummanpunaisina korskuvaa vuonohevosta, ja märssykorissa istui vielä Uhtua, joka näpelöi sirmakastaan Fyyreliseä niin, että nummi raikui.
Veli iskostui tupaan nilkkoihin asti ulottuvassa teerennahkaturkissaan ja otti napolla sahtia.
"En," sanoi veli, "kuitenkaan ole vihainen sinulle, vaikka laitoitkin Mansikin lihoiksi!"
"Oli," vastasin, "pakko. Vanha alkoi olla, unohteli asioita."
"Otan sitten", veli praattasi, "mukaani eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta."
Ellei Mauri olisi kerinnyt väliin, olisin tässä vaiheessa painanut puukonterän veljen rintakehän sisään sitä silmälläpitäen, että se olisi ulottunut vain muutaman millin päähän aortasta.
5
Kaupan mäessä oli reki keulinut.
Toimme veljen kalmon jyrkänteen alta pois, ja hyvin pestynä, suolistettuna ja puettuna sen laitoimme mallassaunaan. Eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta asetimme tavan mukaisesti rinnan päälle.
Kun Jukarainen tuli, hän kertoi villiintymään päässeiden vuonohevosten lietsovan kauhua seutukunnan asukkaiden keskuuteen.
"Eräs", Jukarainen harvakseltaan päästeli, "piika kuuluu lähteneen illalla ulos kirkolle mennäkseen. Häntä ei sen koommin kuulu kuuluneen takaisin."
Mallassaunassa Jukarainen teki konstinsa, asetteli talkkunapuuron ja savusti. Lopuksi suutelimme ristiä.
Mansikki ja veli olivat kystä Morttelisunnuntain jälkeisellä viikolla.
Äiti nukkui tarkkakorvaisempana pankolla. Eräänä yösydännä hän havahtuikin.
"Mikä", äiti pimeässä kyselemään,"erinomattainkin siellä nyt puhkaa?"
Aamulla huomasimme Jukaraisen jo lähteneen. Tarkistin tämän tästä vielä kuitenkin, että hän oli pysynyt lupauksessaan ja eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta olivat paikallaan piiirongin laatikossa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lisää muistiin merkittyjä tarinoita vanhoilta ajoilta (kierrätetty tälle forumille), 1-4
1
Valkheensuon Kunga-Ding ja Raipe olivat passista länkyttäneet suden, jonka koparat toivat pulkansyytinkiin sidottuina äidin terminoitaviksi.
”Kahmalollinen”, äiti kauppaa hieromaan, ”sinapinjuurta minulla tästä toimesta on ollut tapana pyytää.”
”No”, Valkheensuon Kunga-Ding ja Raipe vastasivat myhäillen, ” sen verta on kohtuus tässä tapauksessakin.”
Valkheensuon Kunga-Ding nostelihe poskilihojaan ja kurnahtelihe, kunnes klunssinsa lopulta kaartui kiukaalle ja sihahti kivellä kuin nälkäinen peura.
Tästä Raipe kotiintui sen nähden, että otti esiin paksulasisen sinisen pullon, jossa kirkkaana läikähteli.
”Eikö sitä” , äiti hymynkarehtimaan hänkin ompeleensa vaiheilta, ” nyt tänne asti käy ojentaminen, sitä putellia ?”
”No ka, ” Raipe siihen, ” toki käy sekin laatuun!”
Aamulla herätessä huomasin, että olivat he piirtäneet hankeen monta keltaista viivaa, Valkheensuon Kunga-Ding siihen porraskiulun vasemmalle, Raipe oikealle puolelle.
Äiti tätä häpeili niin, ettei näyttäytynyt lainkaan, kun Kallonvuon isäntä iltatietämissä kävi palauttamassa eduskunnan pöytäkirjat jatkosotaa edeltävältä ajalta, jotka oli lainaan saanut ulkoa ne opetellakseen, puhui vain tavallista kovemmalla äänellä kamarin oven takaa, isännän kiivaan kahvinjuontikyvyn myös tarkkaan muistaen.
2
Lerssi-Juuhannes oli mennyt koivunlarvaan virittelemänsä sianraadon luo öitsimään, kuten hänellä puolisoineen sitä yönseljässä nautinnollisesti makustellen oli tapana, jolloin yllätyksekseen yllätti sen sisään koteloitumista havitelleen athanorin.
Tämä koki poistua, mutta erämiehuuttaan Lerssi-Juuhannes tieten nauraa rikostelemaan, minkä kautta athanor oksalta varisi hyiselle hangelle hengettömänä.
Peruskuolinsyyksi totesi Lerssi-Juuhannes yläsolisluukuopasta rintaonteloon ja oikeanpuoleiseen paisuvaiskudokseen tukeutuvan peenisluun hiusmurtuman, ja välittömäksi kuolinsyyksi runsaan, osittain tahdonalaisiin liikkeisiin perustuvan defekatiivisen liikesarjan.
Löydös oli sopusoinnussa athanorin pitkään huhuttujen elämäntapojen kanssa, joten Lerssi-Juuhannes polkaisi athanorinraadon kompostiin ja pesi kätensä kahteen otteeseen vihkivedellä ennenkuin taas tarrasi leipäkyrsäänsä.
Tieto oli jo ennen kolmatta hetkeä levinnyt laajalle, ja saapuipa kirkonkylästä asti muudan kulkija, joka yhytti tapahtumapaikan ja keilasteli tuulen alapuolelta Lerssi-Juuhanneksen makuuksille koivunlarvan tyven katveeseen.
”Hohoi,” muudan kulkija loihe huikkaamaan, ”siellä! Onko minulla mahdollisesti tahto puhua Lerssi-Juuhanneksen kanssa tällä haavaa?”
”Mahdollisesti, ” Lerssi-Juuhannes kovin pytkyliäästi siihen, arvaten toki matkamiehen asian, ”näin teetkin?”
”Miten,” muudan kulkija siihen, yhäti lannistumatta, ”on, mahtaako ihana puoliso olla tavan takaa myös tässä?”
”No, ” Lerssi-Juuhannes naurahti kireästi, ” on siinäkin! Toki riihessä pesemässä eduskunnan pöytäkirjoja jatkosotaa edeltävältä ajalta!”
Tätä keskustelua toisteltiin kirkonmenojen jälkeen usein sinä syyskautena koko pitäjän aluerajojen sallimissa puitteissa.
Lerssi-Juuhannes ei koskaan tähän toimintoon ottanut osaa, vaikka oli juuri viemässä heiniä ohitse.
3
Kumu oli yön aikana vain peijaantunut, aamukärveinä olimme jo tohtimassa ja katsomassa, mikä.
Olivat juuttuneet jussikkoon, vaikka arentimies männäkeväänä sen tasoitti.
Kopissapa istui Raipe, nähtiin, ja ansatsinsa oli mittava kun paleopakanalla kun voimallisesti kaikui sydämensä rämeestä Indiaanin Lemmenkutsu joka olikin jo yökuuntelusta tuttu korviemme.
Perälaudasta kokivat työntää liikkeelle Valkheensuon Kunga-Ding ja tuleva aneemikko, edeltäkäsin veti naruitse voimatieteellisin ottein Lussipoika.
Kaikilla kernaasti keikkuivat kalmanvalkeat lakit kutrimuksilla, yhtä tehottomina kuin ponnistamisensa, näemmä.
Äiti käänsi huuliamme puraisten katseensa sivustoon huomatessansa heidän kaikkien olevan usean hivakan pöllyssä kuni ankeriaat.
”Oletteko,” renki jalat harallaan kyselemään, ” siihen kaupungista käsin tullen pimeässä notkahtaneet kiinne, ja siinä myös pysyneet?”
”No,” takelsi vällyn alta Raipe, ”saattaa näin mainita.”
”Teuraansilpojia lienette, ” renki hövelöi hemputellen ja päätä kenoon viskellen, ”jos päähineväri tästä kertoo?”
”Ee-hei, ” Lussipoika kuplien puheli laatoituksensa syrjään, ”sentään! Kasvatusopillista tutenttia markkeeraa tämä hattu ja väri sen, ja sitten vallan!”
Jo reuhahti roottorinlapa pyörästöön korvausilmaa kohtsiltään kaapimalla hinkuen ja imaisten, ja kokivat perätuhdosta kynsillään roikkua Valkheensuon Kunga-Ding ja tuleva aneemikko kun lerpake paukkinalla ja tuhannen kiilillä ampaisi ohjaajatta vertikaalisti yli navetan ja matkaan kohti auteretta; valkolakkein laulanta kajahteli ja tyhjiksi juotuja korviketölkkejä putoili molisten ja kuusenlatvoja hipoen vielä naapurikylänkin yllä.
Kahlausjälki näkyi pellossa viikkoja, ja seuraavana kesänä vielä, äidin taasen kyntäessä, auransiima kolahti saveen tallentuneisiin eduskunnan pöytäkirjoihin jatkosotaa edeltävältä ajalta.
Tapansa mukaisesti, tähän kuten muuhunkin, renki sanomaan, kuultuaan:"Se on hyvä enne se."
4
Äiti ja renki olivat aamusta lähteneet kaupunkiin teijaamaan suojelurahoja, minkä etkona olivat jo leghorninlaulun aikaan labialisoineet kolme pussillista kesken ollutta ja siksi ainiaaksi jäävää esanssiviinaa.
Eskilstunan mies ja Anttoo olivat jääneet tupaan korjaamaan kirnua.
Muut tykötarpeet sivussansa, ja kunniapaikalla kaasunaamarin kokonaan uusiksi vuoltu ja kimmetty kannen tiiviste, he rahilla askareisiinsa uponneina sijaitsivat.
Uksi kävi.
Kiivaasti hengitellen lauheaa tupailmaa sisentyi kamanaan häntänikamansa kipeästi kajauttaen aiemmilta kauppa- ja posetiivinsoittomatkoiltaan ennaltatuttu Tattaglian Bruno.
Huomionsa työstänsä ja toimestansa siirrettyään tulivat Eskilstunan mies ja Anttoo havaitsemaan verkkokalvojensa avustuksin, että olihan Tattaglian Bruno vailla rihmankiertämää, vaikkei varsin häntä saunomishakuisuudesta saatukaan sanoa tunnetun, olletikaan vihdonnan ystävyydestä.
”No siitähän”, Tattaglian Bruno selittämään, havainnot havaittuansa, ” se kylläkin johtuu, että Isossa Kirjassa luki, jotta jos ei jollakin ole, anna sille toinen.”
”Ja, ” siihen Eskilstunan mies arvailemaan, ” nyt sitten käy kerjuupoika sinun ihokkaasi käsivartensa alle laskostuen?”
”Naulan,” Tattaglian Bruno huojentuen siihen, ” kantaan.”
”Elä,” ykskantaan siihen Anttoo, ” sinä kaikista kirjoista huoli!”
”Kas, ” Anttoo jatkalsi, ” tässä!”
Siitä aamusta lukien herättikin Tattaglian Bruno aina kinkereitä myöten ihmetystä laajalla tietämyksellään ja syvällisillä tulkinnoillaan eduskunnan pöytäkirjojen sisällyksestä jatkosotaa edeltävältä ajalta, jopa kävi lääninasessori häntä tästä kuuulemassa, hämmästellen asiaa kovin hänkin.
Onko itse Hans Selo herännyt henkiin perinteenkerääjäksi inkarnoituneena? Muuta näistä ei oikein avaudu. Parodiaa?