Taas tässä kävi näin, ei mun pitäny tänään syödä ja oksentaa! Ja tässä sitä vaan ollaan, maha täynnä ja pitäis oksentaa mutta tuntuu etten vaan jaksa. Aamulla pitää mennä töihinkin, mutta en tietenkään voi nukkua ennenku maha on tyhjä. Järkytyin tässä syksyllä ku tajusin että kuus vuotta oon jo tätä harrastanu, sehän on ihan kamalan pitkä aika! Ja mitä kaikkea oon menettäny tämän takia! Pelottaa ettei mun kroppakaan enää jaksa tätä, joku kaunis päivä kuukahdan vaan tuonne pöntön viereen, se vasta säälittävää olisi.
ei näin
minä
10833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mua pelottaa ihan sama. Joku päivä voimat vaan pettää ja mitä sitten?
Aina mietin että nyt viimeinen kerta, ei enää tämän jälkeen ja vähän aikaa tuntuu että se voisi onnistuakin, mutta kuinkas käykään. Kun ahminta yllättää niin kauppaan ja syömään ja taas ollaan samassa pisteessä pöntön äärellä oksentamassa ja miettimässä että nyt on kyllä viimeinen kerta... Näin se vaan menee :(
Miksi ette mene lääkäriin!? vuosikin on jo liian pitkä aika olla bulimikko..! ite menin lääkäriin jo 2 vuoden jälkeen, koska en todellakaan halua tästä mitään monen vuoden/koko elämän juttua! Olen erittäin onnellinen että sain haettua apua, suosittelen teillekin!
Kun se olisinkin niin helppoa :( Pelottaa vaan mitä seuraa jos kerron sairaanhoitajalleni, pistääkö se minut johonkin laitokseen tai sairaalaan? Enemmän se pelottaa kun tämän bulimian seuraukset... :( Tyhmää mutta en mahda mitään... Tapaan sairaanhoitajaa kerran tai kaksi viikossa mutten silti pysty tästä asiasta puhumaan :( Vaikka haluaisin...
Jos oot täysikänen, niin ei kukaan voi pakottaa sua mihinkään.. saat kyllä ihan ite päättää kaikesta. Kannattaa hakea apua, ihan oikeesti! Ihan turhaan tuhlaat aikaa.. Jos et pysty sille sun sairaanhoitajalle puhumaan, niin menisit jollekin ihan vieraalle lääkärille.. en mäkään ois pystyny kellekään tutulle puhuu tästä..
Kerro ihmeessä sille hoitajalle1 Ei se sinua mihinkään laitokseen pistä, auttaa vaan eteenpäin. Oon ihan varma, että saat apua ja sellaista apua kun itse haluat. Bulimia on vaarallinen sairaus, mutta siitä voi parantua tai ainakin oppia hallitsemaan sitä. Minäkin pelkäsin aina kun hakeuduin hoitoon (ja oon useamman kerran joutunut alottamaan hoidon uudestaan). Usein on myös usko mennyt parantumiseen, mutta täytyy vaan mennä päivä kerrallaan. Ehdottomasti sinun kannattaa hakea apua nyt, kun vielä et (toivottavasti) ole tehnyt elimistöllesi hirveästi hallaa. Seuraukset on niin kammottavat, että vaikeakin parantuminen on varmasti sen arvoista.
Voi hyvänen aika. Missähän arvon neidin mielestä on sellainen laitos tai sairaala jonne nämä suomen onnettomat isänmaan toivot "joutuisivat". Oletko yhtään tietoinen, että nykyään avunsaanti on vaikeaa, liki mahdotonta jos tilanne on paha ja olet vääränikäinen, sillä mielenterveyden hoidosta on supistettu rahaa ja resursseja enemmän kuin mistään muusta terveyden hoidosta. Se ainoa klinikka, Lapparin sairaalan syömishäiriöisten osasto, lakkautettiin jo 90-ja 2000 lukujen taitteessa ja ainoa akuutti osasto, eli Hesperia, on suljettu ja siitä tehdään hotellia. Ole hyvänen aika onnellinen jos joku on valmis kuuntelemaan ja asut paikkakunnalla jossa on resursseja bulimikon hoitoon. Veroja kannetaan vaikka mihin turhuuteen mieluummin.
Nimim. katkera yli kolmekymppinen 16 vuotta sairastanut entinen Hesperian asukki joka tätä nykyä odottaa kituen viimeistä reissua.
Pyysin kaveria soittamaan sille sairaanhoitajalle ja kertomaan. En mä itse uskalla.. Nyt pelottaa, ei ehkä olis pitäny.. Mutta kai mä jollain tavalla haluan parantua ennen kuin on liian myöhäistä kaikki :'(
Hienoa! Oon ylpeä susta! Joskus kiität itteäsi, että oot uskaltanu ottaa ton ison askeleen. Se on tärkeintä sun paranemisen tiellä. Ja nyt vaan asiat rullaamaan eteenpäin. Paljon halauksia ja tsemppiä Sinulle!!!:)
no nyt se tietää :( huih, huomenna tapaaminen sen kanssa. kaipa se sitten on hyvä juttu, nyt se tietää kaiken :/
mä en nyt sitten taas tiedä mitä teen.. jotenkin ihmeellinen olo, enpä olis uskonu tän päivän koittavan, kaipa tää on askel parempaan päin.. pelottaa vaan :'(
Kiitos rohkaisuista!
olen miettinyt aivan samaa viime aikoina, itse olen harrastanut n.10 vuotta...