Itku pitkästä ilosta?

Oletko ollut masentunut 9 VUOTTA??
:( :(

yleisesti ottaen kai kaiken lainen mielialojen heittely meille ihmisille on yleistä. Ei välttämättä tarvitse olla masentunut kun mieli voi heittää kuperkeikkaa..Elämään itsessään kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä, tasaista tuskin on kenelläkään koskaan.. aina on jommalle kummalle puolelle kallellaan jos tarkkoja ollaan...Milloin harmittaa työ milloin taas jokin muu..Itkeminen ei ole pahasta! Se oikeastaan puhdistaa ja vahvistaa.. jaksamisia!

Sulla on joku juttu jäänyt sun sisälle, ja se sitten aihettaa sen masennuksen, ja pistää sun elämänilon lukkoon. Sitten kun sä alat nauramaan se asia on siellä taustalla ja sun aivot sanoo sille että nyt sä vapaudut ja se tunteenpurkaus tulee itkuna ulos. on hyvä itkeä itkemättömiä itkuja. Vollota ulos kaikki mikä on sun sisällä, märise niin kauan kuin tarttee. Kyllä se sieltä tulee, se on varmaan joku ahdistus tai pelko, mikä lamauttaa sut niin kokonaan, ettei ilo sovi enään sinne sekaan kun pää on täynnä masennusta ja ahdistusta. Itke itke tyttö jos itkua tulee, se ei ketään ole sairaammaksi tehnyt. Itkun jälkeen on itseasiassa aika helpottunut olo. Se on jotenkin sellaista purkautumista. Anna itsellesi lupa itkeä, kun sisin on täynnä sitä. Se loppuu aikanaan, sitä ei vain kerta kaikkiaan riitä enää kun purkautuu tarpeeksi. Älä pidä tuntemuksiasi sisälläsi, kirjoita vaikka päiväkirjaa ja itke jos itkettää. Kun sisälle patoaa asioita, niin ne ovat lopulta niin raskaita että masentaa. Masentuneen mieli on raskas, sitä voi keventää välillä.

Tosihan se on, että itkun jälkeen on helpottunut olo. En vain pysty itkemään kovin usein. Yleensä se tapahtuu juuri sen nauramisen yhteydessä. Joskus itkettää todella kovasti, mutta muuta ei sitten tapahdukaan kuin että silmistä valuu muutama kyynel.
Joskus kun sitten onnistun itkemään, sitä kestää 10-20 sekuntia.Eikä siinä ajassa paha olo pääse kunnolla ulos.

Tarinani on lyhyesti kerrottuna sellainen, että masennuin 11-vuotiaana. 14-vuotiaana hakeuduin hoitoon, kun tuntui etten jaksa enää. Ei minua vakavasti otettu, masennustani vähäteltiin. Viiltelyyn ei puututtu, ja kun uhkasin tappaa itseni, hoitaja vannotti lupaamaan etten tee mitään, mutta ei kysynyt syytä päätökselleni.17-vuotiaana sairastuin skitsofreniaan. Silloin lääkärit havahtuivat, että tottakai on ihan ymmärrettävää, että ihminen masentuu sairastuessaan vakavasti. Ja taas masennusta vähäteltiin, vaikka se on viimeiset 2,5 vuotta vaivannut minua enemmän kuin skitsofrenia. Sain tosin lääkkeitä silloin kolme vuotta sitten, mutta masennuksen aiheuttaneista kokemuksistani (koulukiusaaminen, vanhempien ero..) en saanut koskaan puhua. Aina kun yritin, todettiin, että "sepä ikävää" ja vaihdettiin puheenaihetta.

Pääsin onneksi syksyllä kuntoutukseen, jossa olen saanut jonkin verran apua. Lisäksi minulla on poikaystävä, jolle saan puhua asioista.

Eiköhän tämä tästä selvinne.

Kiitoksia vastauksistanne. Mukavaa joulunaikaa.

että sekä nauraminen että itkeminen on hyväksi sinulle: näin purat alitajunnassasi olevaa tiedostamatonta tuskaa ja muitakin purkautumattomia tunteita = nauru ... HYVÄ!

Naura, itke, ahdistu, pelkää, ole mustasukkainen, iloitse, vihaa, tunne sääliä ja empatiaa ... tunteiden kirjo ihmisen sateenkaaressa on loputon. Kun olet käynyt nuo tunteet läpi, ja tiedostat vielä ehkä, mistä menneisyyden tunteesi on muodostunut - kuten myös opit kuuntelemaan nykyisiä tunteitasi - niin tämän päivän omakuvasi alkaa olla valmis ja siitä on hyvä jatkaa elämää tunteet (myös mustat) tiedostaen ja niitä myös paremmin halliten.

Sellaista on pienen ihmisen kasvu: välillä kovaa ja välillä, ah, niin ihanaa ... elämää :)

Hyvää Joulua kaikille "kasvaville" - naurakaa ja itkekää ... ja Jouluna tietysti rauhoitutaan ja relataan, syödään, nautitaan läheisistä ... :)