Kerro miten menee.
Haloo Ellinoora64
Elmeri
1152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos kysymästä, tuntuipa mukavalta että muistit. Ihan hienosti menee, itse asiassa. Perheen kanssa vietetty rauhallinen ja jopa riidaton joulu, omilla ehdoilla ilman paineiden ottamista sukulaisten odotuksista.
Pahimmassa kuopassa ollessani joku epäili, etten ole tosi kuoppaa tai rappiota nähnytkään. Ehkä niin, ehkä se olikin vain tavallinen krapula-angsti. Ainakaan en saanut viinan juontia kokonaan lopetettua, koska jo seuraavana päivänä olin tavallinen pirteä itseni enkä muutaman päivän päästä enää pelännyt parin paukun ottamista.
Iloitsen siitä, että käyttö on kutakuinkin kohtuullista tällä hetkellä, ei jokapäiväistä, eikä yhtään kertaa ole lipsahtanut kertakäyttö överiksi. Olen aloittamassa psykoterapian ja luulen, että se tulee antamaan selkeyttä ja eväitä elämään. Tiedän, että alkoholiriippuvuus, nyt kun se on kehittynyt jo jonkunnäköisiin mittoihin, ei välttämättä keskustelemalla parane vaan tarvitsee vastuksekseen hirvittävää tahdonvoimaa ja itsehillintää. Kropan ja psyyken kemia ja fysiologia kulkevat jo omia latujaan, valitettavasti. Uuden vuoden lupaukseni on käydä tosissani tätä taistelua.
Hyvää alkavaa vuotta sinulle Elmeri (ja muillekin palstalaisille)! Mielelläni kuulen sinunkin tarinasi täällä, jos haluat viestitellä.