Tallissa on pari 70/80-luvun vaihteen 7.5 Mercuryä. Ajattelin käydä ne läpi, josko niistä saisi tehtyä yhden käyttökelpoisen, jopa kunnostettua ihan hyväksi koneeksi ihan vain harrastuspohjalta. Huonommassa on kuitenkin potkuri jämähtänyt totaalisesti kiinni, lieneekö koskaan ollut irti. Onko tuohon olemassa mitään muita keinoja kuin otsikon mukainen menetelmä? Saako ehjänä irti?
Lievää väkivaltaa
Ilpo
121646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
on oiva apuväline,mutta ensin kannattaa liotella esim.viikko tai pari ja sitten ulosvetäjä vetoon ja antaa seistä jonkun päivän,välillä tiukaten että lähtee liikkuman.Ja liottele lisää,lisää ja lisää. Älä käytä liikaa voimaa ettei potkuri murene palasiksi.
Mutta mihin ulosvetäjän leuat saa kiinni potkurissa? Ei kai lapoihin ainakaan?
Luulen, että joudut uhraamaan potkurin. Potkurin navassa on kumikeskiö, joten ulosvetäjä,jos sen saisit jotenkin kiinni, rikkoisi keskiön kuitenkin. En usko, että ruosteenirroitusöljyt tms. pystyy tunkeutumaan akselin ja potkurin navan väliin. Liitos on sentään aika pitkä.
potkurin tyvessä,esim.pakoputken klemmari soveltuu siihen.Ajattelu on sallittua,sovella ei kaiken tarvitse olla erikois välineitä.
Jos sulla on kaasupoltin,anna äkäinen,mutta lyhytaikainen kuumuus potkurin akselin päähän.
Kun akseli laajenee lämmetessään,se ponnistaa potkurin pooritusta vähän isommaksi,ja akseli jäähtyessään supistuu hieman,niin sen jälkeen sinne imeytyy irrotusaineet paremmin.
Se tehoaa mihin pulttiin tahansa.
Tämä vanha ja hyväksi havaittu keino tepsii lähes poikkeuksetta.Kokeile jäähdytykseen ns.kylmäröppöä, akseli supistuu kylmänä vielä enemmän.Silloin pitäsi liuotinta mennä kaikkein helpoimmin akselin ja holkin väliin. EI sitä ulosvetäjää oltu,muuten vitsiksi tarkoitettu.
Mitä tarkoitat "kylmäröpöllä" ? Kuulostaa mielenkiintoiselta.
en tiedä,mutta aine on aerosoli purkissa ja suihkutettaessa kohteeseen se alkaa voimakkaasti jäähdyttää.samalla tavoin kuin hiilihappo sammutin. Muistaakseni sitä saa Biltemastakin ja joistakin varaosa liikkeistä.
Ai sitä kamaa tarkoitit. Se on tuttu aine, tuollaista nimitystä en ole kuullut ennen.
on monta nimeä.Röppö on kaveripiirissäni sellanen yleisnimitys paineistetuille purkkikamoille.Etuliite kertoo mistä kamasta on kyse.esim. ruoste,koste jne. Sorry! Ei välttämättä aukene kaikille.Täyttyy yrittää käyttää hiukan tarkempia nimityksiä.
vaikkei aina kaikki heti aukenekaan. Voihan sitä kysyä jos oikein kiinnostaa.
Hauska nimitys mielestäni.
Liottele akselia jollakin tunkeutumisöljyllä. Naftakin käy paremman puutteessa.
Potkuriin pitäisi saada sitten jonkinlainen veto akselista ulospäin. Laita vaikka kunnon räikkäliika potkuriin ja kiristä tiukalle.
Sitten lyöt terävästi potkurim keskiöön. Täräykset irrottavat vedossa olevan keskiön akselista.
Hiljaa koputellen tai vedellen rikon vain kaikki paikat.