Minua on alkanut ihmetyttämään lapseni isän asenne lapsen tapaamisia kohtaan. Muutimme erilleen reilut puoli vuotta sitten, avioero tuli viralliseksi parisen kuukautta sitten. Lapsemme on vasta tarhaikäinen ja asuu minun luonani. Meillä on melko tyypillinen tapaamissopimus: joka toinen viikonloppu ja yksi arki-ilta viikossa. Lapsen isä on milloin milläkin syyllä perumassa, monesti hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, etenkin arkitapaamisia. Eikä hänelle tule oma-aloitteisesti mieleenkään, että peruttu tapaaminen olisi jotenkin ehkä syytä lapselle hyvittää, vaan sitä pitää aina erikseen kysyä ja vaatia.
Mitään omia menoja on todella hankala suunnitella, kun ei koskaan tiedä toteutuvatko tapaamiset vai eivät, kun niitä perutaan tai siirrellään päivän-parin varoitusajalla, vaikka sopimuksessa on mainittu, että perumisista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin. Kerran hän jopa totesi, ettei siitä ole sovittu mitään sanktioita, jos jättää tapaamisen väliin tai ei ilmoita ajoissa. Eikö itse solmimansa sopimuksen noudattaminen pitäisi lähteä ihan ihmisestä itsestään eikä jostain rangaistuksen pelosta tai muusta ulkoisesta pakotteesta, hämmästelen vain. Ja lisäksi minä olen hänen mielestään hankala ihminen, kun en mukisematta suostu hyppimään täysin hänen pillinsä mukaan ja perään sitä, että sovituista asioista pidettäisiin kiinni.
En oikein voi ymmärtää, mikä tuollaisen asenteen takana voi olla. Aivan kuin ennen niin rakas lapsi olisi nyt yhtäkkiä muuttunut isälleen joksikin pakkopullaksi, jota on pakko silloin tällöin tavata, mutta sillä ei nyt kuitenkaan ole niin väliä, tekeekö sen nyt ihan sovitulla tavalla, jos nyt sattuu olemaan jotain muuta tärkeämpää tekemistä. Eikä varsinkaan sillä, mitä minun, entisen puolison kanssa on sovittu, ole samalla lailla merkitystä kuin muiden ihmisten kanssa sovituilla asioilla, vaikka ne sopimukset koskisivat yhteistä lastamme. Ymmärrän, että hän saattaa tuntea vastenmielisyyttä minua kohtaan, mutta minusta ex-puolisoiden väliset asiat pitäisi pystyä ptämään erossa lapsen asioista. Ehkä silläkin voi olla merkitystä, että lapsen isä on jo ehtinyt eromme jälkeen löytää itselleen uuden kumppanin ja muuttaa hänen kanssaan yhteen asumaan. Siinäkään asiassa lapselle ei annettu yhtään aikaa sopeutua eroon ja uuteen tilanteeseen.
Kaikki, joilla on ollut samantapaisia kokemuksia siitä, miten jotkut isät erkaantuvat omasta tahdostaan lapsistaan eron jälkeen tai jotakin käsitystä siitä, mistä tällaisessa käytöksessä on kyse, näkemyksiänne asiasta kaivataan. Ja jos joku osaisi neuvoa, miten tuollaisessa tilanteessa olisi hyvä toimia, niin olen kuulolla.
Mitään omia menoja on todella hankala suunnitella, kun ei koskaan tiedä toteutuvatko tapaamiset vai eivät, kun niitä perutaan tai siirrellään päivän-parin varoitusajalla, vaikka sopimuksessa on mainittu, että perumisista pitää ilmoittaa hyvissä ajoin. Kerran hän jopa totesi, ettei siitä ole sovittu mitään sanktioita, jos jättää tapaamisen väliin tai ei ilmoita ajoissa. Eikö itse solmimansa sopimuksen noudattaminen pitäisi lähteä ihan ihmisestä itsestään eikä jostain rangaistuksen pelosta tai muusta ulkoisesta pakotteesta, hämmästelen vain. Ja lisäksi minä olen hänen mielestään hankala ihminen, kun en mukisematta suostu hyppimään täysin hänen pillinsä mukaan ja perään sitä, että sovituista asioista pidettäisiin kiinni.
En oikein voi ymmärtää, mikä tuollaisen asenteen takana voi olla. Aivan kuin ennen niin rakas lapsi olisi nyt yhtäkkiä muuttunut isälleen joksikin pakkopullaksi, jota on pakko silloin tällöin tavata, mutta sillä ei nyt kuitenkaan ole niin väliä, tekeekö sen nyt ihan sovitulla tavalla, jos nyt sattuu olemaan jotain muuta tärkeämpää tekemistä. Eikä varsinkaan sillä, mitä minun, entisen puolison kanssa on sovittu, ole samalla lailla merkitystä kuin muiden ihmisten kanssa sovituilla asioilla, vaikka ne sopimukset koskisivat yhteistä lastamme. Ymmärrän, että hän saattaa tuntea vastenmielisyyttä minua kohtaan, mutta minusta ex-puolisoiden väliset asiat pitäisi pystyä ptämään erossa lapsen asioista. Ehkä silläkin voi olla merkitystä, että lapsen isä on jo ehtinyt eromme jälkeen löytää itselleen uuden kumppanin ja muuttaa hänen kanssaan yhteen asumaan. Siinäkään asiassa lapselle ei annettu yhtään aikaa sopeutua eroon ja uuteen tilanteeseen.
Kaikki, joilla on ollut samantapaisia kokemuksia siitä, miten jotkut isät erkaantuvat omasta tahdostaan lapsistaan eron jälkeen tai jotakin käsitystä siitä, mistä tällaisessa käytöksessä on kyse, näkemyksiänne asiasta kaivataan. Ja jos joku osaisi neuvoa, miten tuollaisessa tilanteessa olisi hyvä toimia, niin olen kuulolla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikeita asioita noi. Jos hän ei halua tavata lasta niin älä anna ollenkaan.
meillä kanssa alkuun meni noin,mut kyllästyin siihen jahkaamiseen,ja sen jälkeen olemmekin (kohta 10v) tehneet niin,et isä ilmoittaa sit ku hänelle sopii ja niistä ei sit tingitä,yleensä ollu parin päivän varoitus ajalla,se vaatii itseltä ehkä uhrauksia (ei joka toinen viikonloppu vapaata) mut on se sit sen arvoistakin..turhat riidat jää pois,turhat pettymykset,niin lapsella kuin sinulla jää pois,isän tarvitsee toki myös suostua siihen,et jos sinulla on suunnitelmia,esim lomareissu lapsen kanssa,ei hän voi enää sinua vaatia sitä perumaan..
eli,jos mies ei halua olla aikuinen,ole sinä,pääset helpommalla ja loppujen lopuksi kaikki ovat tyytyväisiä = )
Meillä oli aivan samaa peliä eron jälkeen. Tein niin,että sanoin,ettei tarvitse pitää,jos ei kiinnosta.Ja jos sattuu kiinnostamaan,niin ilmoittaa sitten.Aikas nopeesti mies halusikin jo pitää muksujamme.Nyt homma toimii ihan joka toinen vkloppu periaatteella.Siinä voi olla tahtoa kiusata äitiä,ettei vaan pääse minnekään humpuuttelemaan tai sitten on uuden rakkautensa sokaisema ja haluaa omistautua vain hänelle.Pidä pieni aikalisä,homma saattaa vielä alkaa toimimaan,kun lakkaat yhteydenpidon.
monille miehille vain kiusanteon välikappale.meillä ex haki lapsen ensikertaa vasta vuosi eron jälkeen luokseen kun oli löytänyt uuden naisen.kaikkihan oli paperilla sovittu joka toinen vkl:ppu isällään ja jne...pari kertaa homma toimikin kun piti uudelle vaimokkeelle esitellä isän taitojaan mutta niinäkin kertoina tämä uusi nainen oli lapsen kanssa ja isä huiteli ties missä.sitten mies alkoi vaatimaan että minun täytyy tuoda lapsi silloin kun hänelle sopii.jopa 15min varoitus ajalla ja kerran soitti jopa keskellä yötä että tuu vitun huora hakemaan tää muksu kotiin.nainen oli heittänyt hänet pihalle.oli kyllästynyt lapsenpiian hommiin.ja ainainen rutinan aihe oli se että jos minä olin radalla.mun piti olla aina yötä myöden valmiina lähtemään hakemaan lasta kotiin.raskasta oli...lapsellekin.nyt miehellä ainoastaan valvotut tapaamiset eikä niihin ole ilmaantunut...eli viis lapsesta,kunhan vaan sai ex vaimoaan kyykyttää...niin surullista
Omalla kohdallani minä hoidin tapaamiset suht koht sovittujen ehtojen mukaisesti.Juuri tämä joka toinen viikonloppu plus yksi arki-ilta viikolla.Ainoat poikkeukset olivat sairastumiset,ylityöt tai pari lomamatkaa.
Sairauden ymmärtää varmaan kaikki ja ylitöitä oli tehtävä,että pystyi kattamaan jokavuotiset elatusmaksujen nostot tai nostoyritykset.Mutta lomamatka kerran kolmessa vuodessa,ajaltaan viikko ja viikko,oli jo katastrofi äidille.Sossusta pamahti molemmilla kerroilla soitto,että mitäs peliä tämmönen?Matkat sovittu viikkoja etukäteen äidin kanssa.Itse olin kyllä hänen puoleltaan joustanut,kun hänellä oli ollut menoja,mutta tätähän ei kukaan muistanut.Eikä sitä kun hän ilman syytä esti tapaamisia.No se on historiaa se.Mutta voi se olla vaikeaa näinkin päin.
Nyt tapaamiset pyörii hyvin.En ole niitä hankaloittanut ja poikkeus tapauksista on pystytty keskustelemaan.Tosin minä olen nykyisin lähivanhempi.