KITKARENKAILLE

Kitkarenkaat pitää kieltää lailla. Nehän ovat hengenvaaralliset sekä omistajilleen ja näin ollen myös muille tiellä liikkujille. Jolloin poliisit voisivat alkaa jakamaan sakkoja liikenneturvallisuuden törkeästä vaarantamisesta kitkarenkaita käyttäville autoilijoille.
241848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Perustelut pitävät kyllä paikkaansa justiinsa joten kannatan kitkakieltoa ehdottomasti!!!

Äänestä

Nyt olen ajanut kitkoilla 14 talvea 25-30 tkm/talvi.
Kertaakaan ei ole tullut mitään läheltä piti tilannetta eikä jarrutus ole mennyt pitkäksi, ja pitoa on ollut ihan tarpeeksi, vähän liikaakin. Nastoilla jäin joskus aikoinaan jyrkkään ylämäkeen jumiin. Ainut kerta kun on ollut läheltä piti tilanne oli kesällä kun auto lähti motarilla kesäkuussa vesiliirtoon NASTARENKAIDEN aiheuttamista urista, onneksi oli suora tie ja sain auton hallintaan. Elikkä kesälläkin saa kärsiä näistä nastarenkaista vaikka itse en niillä ajakkaan, lisäksi tiet kuluu karheaksi ja kesällä sitten kesärengasmelu on paljon suurempi kuin jos ei olisi ajettu nastoilla.

Äänestä

kuka maksaa tuulilasini, jota saan korjata joka talvi vähintään 5 kertaa, kun nastarenkaiden nastat kimpoilevat lasiin.

Kitkarenkaiden käyttäjistä vielä kukaan ei ole onnistunut tuulilasiani rikkomaan...

Äänestä
  • peräti , vertaappa sitä isorakeisen hiekoitushiekan suurimpiin "murikoihin" ni veikkaan että sen nastan massa on jo käsinkin arvioiden selkeästi pienempi , eli ei ne nastat ikkunoita riko olleskaan

    Äänestä

  • Kitkarenkaiden lamellien väliin jää aika messevä määrä kiviä jotka sitten jossain vaiheessa irtoavat ja lentävät takana tulevan tuulilasiin. Todennäköisesti lasisi on hajonnut lentävistä kivistä, ei nastoista. Eihän nykyaikaisista nastarenkaista edes irtoa nastoja.

    Äänestä

Eiköhän tuo kielto ole lähempänä nastarenkaille! Muistaakseni jossain oli juuri vähän aikaa sitten juttua, että nastarenkaita ei saa edes käyttää missään muualla kuin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa!

Tuli mullakin ostettua tänä talvena vielä nastarenkaat alle www.vuoksenkumi.fi. Seuraavat renkaat ovat melko varmasti kitkat. Nastat tulivat nyt lähinnä siksi kun niitä suositeltiin Vuoksen Kumissa. Kitkoilla on mun mielestä parempi ajaa, kun olen nyt päässyt molempia testaamaan vielä ihan uunituoreena.

Äänestä
  • "Eiköhän tuo kielto ole lähempänä nastarenkaille! Muistaakseni jossain oli juuri vähän aikaa sitten juttua, että nastarenkaita ei saa edes käyttää missään muualla kuin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa! "

    No joku suoli24-kitkarengasseppo aina yrittää väläytellä toisinaan noita faktoja nastojen kielloista ja teiden kulumisesta.

    Faktatietoakin on netti pullollaan. Google auttaa nopeasti ja helposti.

    Äänestä

  • viisaampi kirjoitti:

    "Eiköhän tuo kielto ole lähempänä nastarenkaille! Muistaakseni jossain oli juuri vähän aikaa sitten juttua, että nastarenkaita ei saa edes käyttää missään muualla kuin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa! "

    No joku suoli24-kitkarengasseppo aina yrittää väläytellä toisinaan noita faktoja nastojen kielloista ja teiden kulumisesta.

    Faktatietoakin on netti pullollaan. Google auttaa nopeasti ja helposti.

    Eläkkeellä oleva tieliikennepäällikkö vaan kirjoitti mielipidepalstalla lehdessä nastarenkaiden turhuudesta ja ihmetteli pohjoismaiden bitumipölyä ja nastarenkaita.

    On se hassua, että niillä ei saa ajaa keskieuroopassa motarilla ja
    monissa maissa kattonopeus on 60.80 km/h???

    Tosi turvallinen valinta???????????????

    Äänestä

Eiköhän toi oo ihan penkin ja ratin välissä, jos ei pysy tiellä kitkarenkailla tai sitten nastarenkailla.

Äänestä

Nastarenkaat pitäisi lailla kieltää. Mikään muu kuin nastarengas ei aiheuta maanteihin sellaisia uria kuin nastarengas. Montakohan autoa vuoden mittaan menee metsähallituksen puolelle näiden nastapellejen takia. Joutaisivat maksaa nastarenkaiden kuluttajat jokavuotisen teiden korjauksen. Opettelisivat ajamaan eikä valittaisi täällä elokuusta vappuun.

Äänestä
  • Urista johtuu Helsingin kaduilla 2.1% ja yleisillä teillä 5% nastarenkaista. Sama itku niistä urista teillä kitkarengasjurpolla jatkuisi, vaikka kukaan ei ajaisi nastarenkailla.

    Ottakaa asioista selvää älääkä itkekö.

    Äänestä

  • max 5% kirjoitti:

    Urista johtuu Helsingin kaduilla 2.1% ja yleisillä teillä 5% nastarenkaista. Sama itku niistä urista teillä kitkarengasjurpolla jatkuisi, vaikka kukaan ei ajaisi nastarenkailla.

    Ottakaa asioista selvää älääkä itkekö.

    Nastarenkaalla varustettu auto irroittaa asfaltin kiviaineista 500-700 g/100 km. Heurekassa oli pari vuotta sitten näyttely nastojen kehittymisestä. 70-luvulla nastat irroittivat jopa 4 kg per 100 km! Siitä ollan petrattu, mutta edelleeen nastatat kuluttavat teitä voimakkaasti. Näytteylyssä oli esimerkki eri vuosien nastoista ja niiden vieressä kasa hiekkaa, joka kuvasti kunka paljon asfalttia kukin nasta irrotti 100:lla kilometrillä. Oli surullista katsottavaa.

    Keskimäärin autolla ajetaan 10 000 km vuodessa nastoilla. Yksi nasta-auto irrottaa 50-70 kg asfalttia talvessa.

    Äänestä

  • irtoaa kirjoitti:

    Niinhän se on ikävä kyllä

    Äänestä

  • tarkastinnnn kirjoitti:

    Niinhän se on ikävä kyllä

    Älkää puhuko kitkarengas pellet paskaa täällä. Katsos satun tietämään auton renkaista enemmän kuin te yhteensä. Plus enemmän tiedän renkaista kuin se rengasliike joka onnistui teille hyväuskoisia huijaamaan kitkarenkailla. Katsos eihän nämä rengasasentajatkaan tiedä kaikkea jos menet kysymään.

    Äänestä

  • kitkarengas jupit kirjoitti:

    Älkää puhuko kitkarengas pellet paskaa täällä. Katsos satun tietämään auton renkaista enemmän kuin te yhteensä. Plus enemmän tiedän renkaista kuin se rengasliike joka onnistui teille hyväuskoisia huijaamaan kitkarenkailla. Katsos eihän nämä rengasasentajatkaan tiedä kaikkea jos menet kysymään.

    Kylläpähän se on ´niin että nämä eteläsuomen autoiliat puhuvat kitkojen puolesta mutta odotas kun pannaan peilijäällä oleva tie ja ylämäki ja takavetoinen auto,niin eipä siitä noin vaan mentykään kitkoilla.

    Täällä pohjosissa lunta kun tuppaa olemaan edelleen enemmän,ja kitkat sucks

    Äänestä

  • volvoila kirjoitti:

    Siellä pohjoisessa pärjää paremmin kitkoilla koska kelit ovat kylmempiä ja on vähemmän näitä vesijää kelejä.Lumessahan kitka pitää yhtä hyvin tai paremmin kuin nastarengas.

    Äänestä

  • volvoila kirjoitti:

    Kylläpähän se on ´niin että nämä eteläsuomen autoiliat puhuvat kitkojen puolesta mutta odotas kun pannaan peilijäällä oleva tie ja ylämäki ja takavetoinen auto,niin eipä siitä noin vaan mentykään kitkoilla.

    Täällä pohjosissa lunta kun tuppaa olemaan edelleen enemmän,ja kitkat sucks

    No tuo kyllä on totta kitkarenkaille edellä mainituissa olosuhteissa. Eli siis varmasti jää mäkinousematta kitkoilla ja takavetoisella autolla tai etuvetoisellakin. Tosin suomen talveen ainut oikea rengastus on autoon valita kunnon nastarenkaat. Jolloin ajosta tulee turvallisempaa ja pääsee perille varmemmin eikä tule näitä yllättäviä perse mäkiä silloin otettua

    Äänestä

  • ei kitkoilla pärjää kirjoitti:

    En ymmärrä miksi mäessä jää olisi lukkaampaa, kuin tasaisella.
    Aina kun jäsellä tiellä on liikennevaloissa viereisellä kaistalla natarenkalla varustettu auto, niin minä kitkoillani pääsen liikkeelle pajon nopeammin.

    Äänestä

  • jäämies kirjoitti:

    Jään ja renkaan välinen kitkakerroin pysyy tien kaltevuudesta riippumatta vakiona, mutta kitkavoima (nostovoima [tasaisella massa * ~9,81m/s^2] * kitkakerroin) heikkenee, mitä jyrkempi mäki on.

    Jokainen kitkarenkailla varustettu auto on hävinnyt - ja tulee aina häviämään - liikennevaloissa omalle nastarenkailla varustetulle autolleni. Ei se teho, vaan se parempi kitkakerroin.

    Äänestä

  • klassinen fyysikko kirjoitti:

    Hiukan on fyysikkoselityksesi vajaa tai epämääräinen. Mm "massa tasaisella" -> Auton massa on mäestä riippumatta aina sama - ylä ja alamäkeen. Miten se jakautuu ja massavoimat suuntautuvat - on sitten toinen juttu.

    En ala vajailla tiedoillani ja huonolla koulumuistillani selittämään asiaa teorian termeillä mutta ylämäkilähtö on vaativampi ja tasamaasta poikkeava mm seuraavista syistä.

    Poweria tarvitaan ylämäessä enemmän mm paitsi auton massan liikkeellelähtöön (kiihdyttäminen) myös auton massan korkeustason nostamiseen. Auton "massa*g-voimasta" osa suuntautuu autoa alamäkeen vetäväksi voimaksi ja vain osa on käytettävissä "rengaskitkaa" varten. Painon jakautuminen akseleille myös tietysti muuttuu vaikuttaen selvästi ainakin vajaavetoisiin.

    Ei tästäkään ilmaisusta kymppiä taida herua...

    Äänestä

  • volvoila kirjoitti:

    Kylläpähän se on ´niin että nämä eteläsuomen autoiliat puhuvat kitkojen puolesta mutta odotas kun pannaan peilijäällä oleva tie ja ylämäki ja takavetoinen auto,niin eipä siitä noin vaan mentykään kitkoilla.

    Täällä pohjosissa lunta kun tuppaa olemaan edelleen enemmän,ja kitkat sucks

    ...takavetoista, eikä edes sitä peilijäätä eikä oikeastaan edes kunnon ylämäkeäkään.

    Ja pohjoisiin en tule kuin pakosta - ei vaineskaan, käyn siellä mielelläni mutta en talvella...

    Äänestä

  • ... takaisin kirjoitti:

    Hiukan on fyysikkoselityksesi vajaa tai epämääräinen. Mm "massa tasaisella" -> Auton massa on mäestä riippumatta aina sama - ylä ja alamäkeen. Miten se jakautuu ja massavoimat suuntautuvat - on sitten toinen juttu.

    En ala vajailla tiedoillani ja huonolla koulumuistillani selittämään asiaa teorian termeillä mutta ylämäkilähtö on vaativampi ja tasamaasta poikkeava mm seuraavista syistä.

    Poweria tarvitaan ylämäessä enemmän mm paitsi auton massan liikkeellelähtöön (kiihdyttäminen) myös auton massan korkeustason nostamiseen. Auton "massa*g-voimasta" osa suuntautuu autoa alamäkeen vetäväksi voimaksi ja vain osa on käytettävissä "rengaskitkaa" varten. Painon jakautuminen akseleille myös tietysti muuttuu vaikuttaen selvästi ainakin vajaavetoisiin.

    Ei tästäkään ilmaisusta kymppiä taida herua...

    "Hiukan on fyysikkoselityksesi vajaa tai epämääräinen. Mm "massa tasaisella" -> Auton massa on mäestä riippumatta aina sama"

    Nostovoima on tasaisella massa * n.9,81m/s^2, koska koko massa kohdistuu alaspäin eikä autoa sivulle vieviä voimakomponentteja ole. Rinteessä nostovoima on puolestaan tuo edellinen kerrottuna rinteen jyrkkyyden kosinilla. Eli N=m*g*cos(a).

    Kitkavoima on puolestaan tuo kyseinen nostovoima kerrottuna kitkakertoimella. Liikekitkakerroin on pienempi kuin lepokitkakerroin. Tämän vuoksi renkaan ei pitäisi päästä luistamaan.

    Mutta nyt pitää kiirehtiä vetämään fysiikan luentoa yliopistolle!

    Joo, kyllä varmaan me molemmat ymmärrämme mistä asiassa on kysymys teoreettisesti. Esittäminen tekstinä ja vielä lyhyesti on vain vähän hankalaa. Ei meistä kummastakaan ole oikeasti opettajaksi.

    Mutta kyllä se auto siitä mäestä lähtee. Ekaksi on painovoima ja sitten maan vetovoima ja painaahan se auto itsekin jotain. Kyllä näillä eväillä pitäisi saada jopa kitkarenkaisiin pitoa.

    Äänestä

Niinhän pitäisi kieltää autotkin koska ne aiheuttavat kolarit eikä kuljettajat

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KIELTO kirjoitti:

Kitkarenkaat pitää kieltää lailla. Nehän ovat hengenvaaralliset sekä omistajilleen ja näin ollen myös muille tiellä liikkujille. Jolloin poliisit voisivat alkaa jakamaan sakkoja liikenneturvallisuuden törkeästä vaarantamisesta kitkarenkaita käyttäville autoilijoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu