Haluan kirjoittaa muutaman rivin niile, jotka suunnittelevat yksinhuoltajuutta. Tämä saattaa kuulostaa oudolta mutta tiedän joitain naisia, jotka ovat sanoneet, että he voivat ihan hyvin tehdä lapsen ja kasvattaa sitä yksin. Älkää tehkö sitä!! Se on suurin virhe mitä voi olla. Nainen joka näin sanoo tai edes suunnittelee ei voi ajatella realistisesti. Lapsen kasvatus on erittäin rankkaa puuhaa kaksinkin. Varsinkin, jos niistä lapsosista meinaa yhteiskuntakelpoisia.
Kokemuksesta tiedän, että yksinhuoltajan lapsi erottuu aina joukosta. Miettikää kaksi kertaa, jos yksinhuoltajuus käy mielessä.
Avioerot ovat tietysti ongelmatilanteita ja niissä lapsi joutuu helposti kiistakapulaksi. Mutta eihän se ole lapsen vika, jos vanhemmat ovat niin kypsymättömiä, että eivät kykene yhteiseloon. Tämä kielii siitä, että he eivät ole kypsiä vanhemmiksikaan. Ettei vain oltaisi hosuttu avioliiton kanssa. Ai niin mut mehän ollaan jo kakskymppisiä "aikuisia" ja tiedetään mitä tehdä. Eli eikun vihille vaan ja about 30 vuotiaina aviokriisi päälle. Ja taas muutama yksinhuoltaja lisää.
Kokemuksesta tiedän, että yksinhuoltajan lapsi erottuu aina joukosta. Miettikää kaksi kertaa, jos yksinhuoltajuus käy mielessä.
Avioerot ovat tietysti ongelmatilanteita ja niissä lapsi joutuu helposti kiistakapulaksi. Mutta eihän se ole lapsen vika, jos vanhemmat ovat niin kypsymättömiä, että eivät kykene yhteiseloon. Tämä kielii siitä, että he eivät ole kypsiä vanhemmiksikaan. Ettei vain oltaisi hosuttu avioliiton kanssa. Ai niin mut mehän ollaan jo kakskymppisiä "aikuisia" ja tiedetään mitä tehdä. Eli eikun vihille vaan ja about 30 vuotiaina aviokriisi päälle. Ja taas muutama yksinhuoltaja lisää.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mihin perustat näkemyksen "yksinhuoltajan lapsi erottuu aina joukosta"?
Eroja sattuu ja tapahtuu kaikenikäisille. Saanen myös kysyä mikä siten on aikuisen ikä? Kaksikymppisiltä vaaditaan aikuisuutta mutta loppujenlopuksi ei sitten kohdella aikuisina.
höpölöpö.
Et voi sanoa kenellä on/ tulee olemaan rankkaa
ja kenellä helpompaa.
Ihmiset ovat erilaisia, on heikompia on vahvempia.
Lapsia on helpompia, on vaikeampia.
Yksinhuoltajan lapsi erottuu?
jaa, missä ja miten?
noh, ehkä pienissä maaseutukylissä,
mutta samoissa kylissä erottuu aivan kaikki asiat.
Naapurin uusi sohva on viikon puheenaihe, samoin kuin se että linja-auto oli 3 minuuttia myöhässä..
Jos liitto on riitaisa ym, eiku tapellaan vaan, ei erota, kun on sitten niin rankkaa, ja lapsikin erottuu joukosta..
hei haloo!!
jäin kans miettimään tuota et yh lapsi erottuu joukosta..ehkä joidenkin ahdasmielisten mielestä,mut ei muuten..
ja tottakai lapsen kasvatus on kahdellekkin rankkaa,mut yh ei joudu "taistelemaan" päivittäin muuta kuin niiden lapsien kanssa,ei tule riitaa kuka siivoaa,kuka tekee ruokaa tai kuka käy kaupassa..
toki kannattaa harkita tarkkaan,rankkaa se yh elämä on,mut aurinko paistaa risukasaankin,ja uskotko miten tyytyväinen ihminen voi itseensä silloin olla kun YKSIN on lapsensa saanut kasvatettua = )
meidän pihapiirissä on paljon lapsia,suurin osa elää yh tai uusperheessä,ja pahin kiusaaja ja huonosti käyttäytyvin lapsi asuukin ydinperheessä..eli ei se aina huonoin paikka se yh perhe ole..
Se miten lapsi "erottuu" joukosta on tyypillistä juuri yh-lapsille. Lapsi on erityisen huomioinkipeä, itsepäinen, tottelematon, roikkuu aikuisessa tai pahimmillaan joutuu huolehtimaan "aikuisten asioista" Ja tämä kaikki vain sen takia, kun yksinhuoltaja ei "jaksa" koko ajan huolehtia lapsesta. On totta, että näitä samoja oireita on kokoperheenkin lapsilla mutta yh-lapsilla erityisesti.
Onko sinulla jotain kerrottavaa ydinperheen uraputkivanhempien lapsista? Entä kokonaisen perheen jälkeläisen lasisesta lapsuudesta?
kyllä meillä ainakin lapset sai mun jakamattoman huomion ollessaan pieniä,kun ei ollut sitä miestä vaatimassa huomiota!!!
nyt uusperheellisenäkin tahtoo tuo mies jäädä vähän paitsioon,ku lapset menee aina edelle,mut se sentään on niin fiksu,et ymmärtää,ja ajattelee samoin = )
"Se miten lapsi "erottuu" joukosta on tyypillistä juuri yh-lapsille. Lapsi on erityisen huomioinkipeä, itsepäinen, tottelematon, roikkuu aikuisessa tai pahimmillaan joutuu huolehtimaan "aikuisten asioista" Ja tämä kaikki vain sen takia, kun yksinhuoltaja ei "jaksa" koko ajan huolehtia lapsesta. On totta, että näitä samoja oireita on kokoperheenkin lapsilla mutta yh-lapsilla erityisesti"
Mihin sä perustat tämän väitteesi?
Missä tutkimustulokset? Kannattaa tosissaan sunkin ottaa selvää ensin asioista ja sitten avata se luukku, meinaa tulokset kertoo ihan muuta. ;)
Oiskohan nyt taas käynyt niin, että elämä on potkinut sua liian rajusti nokkaan, ja nyt vuodatat katkeruuttasi täällä?
Eikös ole aika säälittävää? Joulu ja kaikki tulossa; get a life!
- vielä 9-vuotiaana leikkii mielellään leluilla, toivoo niitä lahjoiksi
-inhoaa pääkallo- ja luurankokuvioita vaatteissa yms. tarvikkeissa
-tulee hyvin toimeen pienten kanssa
-ottaa muut ihmiset huomioon, on kohtelias ja toivottelee hyvät huomenet, hyvät joulut yms. (lähetteli ystävänpäiväterveisiä jopa entisen open kissoille :))
-tykkää antaa lahjoja, viedä tuliaisia, tarjota kaikille esim. lahjakarkeistaan
-sanavalmis pikku hurmuri-humoristi, jolla on tuttuja ja "ihailijoita" kaikkialla, missä kulkee
Toki nuorimies on myös itsepäinen ja usein tottelematon, vilkas ja joskus innostuu liikaa hassuttelemaan. Herkkä, empaattinen ja pohdiskeleva pikkupoika, joskus kovin mustasukkainen uuden serkkupojan saamasta huomiosta, mutta ymmärtäähän sen, kun on tähän asti ollut suvun ainoa "vauva".
Minä olen nuorempana sanonut, että haluan lapsen yksinäni, jos en löydä elämäni suurta rakkautta, jonka kanssa tehdä vauvoja. Olisinpa ollut löytämättä. Elettyäni näin pitkälle voin sanoa, että olisin voinut tarjota lapselleni/lapsilleni paljon paremman lapsuuden ja pohjan elämälle, kuin tämän eletyn ansiosta. Mikä on sinun kokemuksesi? Onnellinen avioliitto vai lapseton sinkkuus?
Nykyihmiset suhtautuvat realistisesti ikuisen suuren rakkauden käsitteeseen. Ennen oli pakko uskoa sellaiseen, koska naimaton tai eronnut nainen oli häpeäksi koko yhteisölle. (Vieläkin osassa synnytyssairaaloita on käytäntönä rouvitella kaikkia synnyttäjiä.) Osoitan syyttävän sormeni valtavan suurta ja mahtavaa kirkkoa vastaan, koska sieltähän tämä "synnissä sikiinneen" ja "pyhän avioliittolupauksen rikkoneen" polttomerkkikulttuuri on saanut alkunsa, opettajina pukit kaalimaan vartijoina.
Onko lapselle parempi elää rakkaudettomassa liitossa, toran ja epäsovun tai välinpitämättömyyden keskellä vuosikausia, olla eron jälkeen isän (ja nyxän) kiusanteonvälineinä, kuin kasvaa alusta alkaen rakastettuna yhden vanhemman kanssa, jolla on tukena suku ja läheiset? Väitän, jos nainen päättää olla keskeyttämättä tavalla tai toisella alkanuttta raskauttaan, hän on sitoutunut lapseen sillä samaisella päätöksen hetkellä. Oletko sinä nainen?
Sivistyneen nyky-yhteiskuntamme hienoimpia puolia on juuri naisen oikeudet, joka pitävät sisällään oikeuden päättää omasta elämästään, kuten synnyttämisestä. Lieveilmiöt, joista sinä puhut, ovat määrältään lähes olemattomia, kun puhutaan näin suuresta ja mullistavasta asiasta.
- Lastenkasvatus yksin on yhtä rankkaa kuin kaksinkin.
- Yksinhuoltajan lapsi ei erotu joukosta.
- Yhteiselon vaikeus vaatii vain yhden kypsymättömän vanhemman.
- Koska ihminen on kypsä vanhemmuuteen?
Mielenkiinnosta kävin lukemassa abortoinnista ja silmiini sattui aivan uskomatonta Wikipedian tietoiskusta (lue viimeinen lause):
"Ennen raskausviikkoa 12 raskaus voidaan keskeyttää, jos lapsen synnyttäminen ja hoito olisi kohtuuton rasitus, lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta, äiti on yli 40v tai alle 17v tai lapsen epäillään olevan vammainen. Viimeinen takaraja on 20 raskausviikkoa, lapsen vamman kohdalla 24. (24!!!)
Laitoin Googleen hakusanaksi "Abortti" ja kirkon kanta siihen on kirjoitusten mukaan erittäin kielteinen.
Yksinhuoltajillekaan, meille syntisille ei taivaanportit aukene, joten .. onko tässä enää mitään menetettävää ;D
ovat lisäksi yksinkertaisia, siinä sellainen yhdistelmä että varmasti lapset kärsii, siksi pitäisi erossa antaa lapset AINA isille. Jotka tunnetusti ovat parempia kasvattajia.
Valitettava totuus on että useimmiten karkuun juoksevat isät! ( siis korostan useimmiten)
Jokunen tapaus löytynee jolloin isä haluaa lähihuoltajaksi, useimmiten ei.
Tekeekö sana yksinhuoltaja yksinkertaiseksi? Millähän tavalla? Sanoisin että yksinhuoltajat ovat rautaa ja fiksuja, hehän tekevät kahden ihmisen kasvatus työn miltei yksin, lukuunottamatta etän tapaamisia (jos niitä on).
Jos isät tunnetusti ovat parempia kasvattajia, niin kerro minulle, mistä johtuu ALUNPERIN KÄYTÄNTÖ, että lapset jää äidille?
Monessakin tapauksessa olisi toivottavaa että isä ottaisi vastuuta enemmän lapsiensa elämästä, mutta uusi "vapaa elämä" tuntuu maistuvan paremmalta. Sitten "yksinkertaiset yksinhuoltaja-äidit" kasvattavat isien hylkäämät lapset, ja kaiken kukkuraksi saavat haukut niskaan kiitokseksi siitä että oli "se vastuuntuntoisempi" osapuoli. En kiellä etteikö näin kävisi myös toisinperin, mutta harvemmin.
ai aina pitäis antaa lapset isälle ero tilanteessa!
pöljä olet!!!! ikinä en antais omia lapsiani isälle joka juo!!! ei ne kaikki isät malli isiä ole älä yleistä et tiedä läheskään kaikkien erojen syytä ja miksi lapset äidille jää!
Ainoa juttu vaan missä tuo ontuu, niin aika moni isä lähtee perheestä juuri siksi ettei jaksa/halua/viitsi/kykene kantamaan siittämistään ihmisenaluista vastuuta.
Alkaisi kyllä kadut ja lastenkodit täyttyä, jos isälle automaattisesti/pakosti lapset erossa..
Mielestäni on kyllä hyvä tuoda erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia esiin, mutta jokainen päättäköön itse, millaiseen vanhemmuuteen haluaa ryhtyä. Joskus tosin käy niin, että elämä ei anna vaihtoehtoja (esim. puolison kuolema, yhden illan jutusta tms. alkanut raskaus jne.yms....), mutta jos valinnan mahdollisuus on, jokainen pohtii itselleen ja lapselleen sopivimman vaihtoehdon.
Vanhemmuus ei koskaan ole helppoa, jos pyrkii täydellisyyteen. Vanhemmat ovat aina niitä, joita syytetään kaikista jälkikasvun ongelmista. Täydellistä ihmistä, täydellistä lasta tai vanhempaa, kasvatettavaa tai kasvattajaa ei ole olemassa. Lapset kasvattavat myös vanhempiaan, usein enemmän kuin vanhemmat lapsiaan.
Minä en tällä elämänkokemuksella alkaisi tarkoituksellisesti "lapsentekoprosessiin" ilman kumppania. En kuitenkaan koe, että ainoan poikani yksinhuoltajana olisin epäonnistunut tai että lapsen kanssa jaksaminen olisi ollut liian vaikeaa. Jokainen vanhempi kokee varmasti joskus riittämättömyyttä, ja on silti riittävän hyvä vanhempi lapselleen. Joskus aikuisen voi olla helpompi keskittyä huolehtimaan lasten hyvinvoinnista yksin, jos parisuhde toisen vanhemman kanssa olisi riitainen ja aiheuttaisi jatkuvaa stressiä. Stressaantunut ja pahoinvoiva vanhempi ei pysty antamaan lapselle tarpeeksi aikaa ja huomiota, vaikka miten paljon lasta rakastaisi ja haluaisi toimia lapsen parhaaksi. Hyvä parisuhde on lapselle turvallinen koti, mutta jos vanhempien välillä syystä tai toisesta parisuhde ei yrityksestä huolimatta toimi, on lastenkin paras, että vanhemmat rauhoittavat oman tilanteensa eroamalla.
Kypsymättömiä ja harkitsemattomia ratkaisuja ihmiset tekevät kaikenikäisinä. Joskus erehdytään, se on elämää. Kaikki eivät myöskään jaksa panostaa parisuhteen hoitamiseen, ja on aika turha silloin toisen puolisoista yrittää pitää liittoa yllä, jos toinen luovuttaa.
Jokainen lapsi tarvitsee elämäänsä yhden luotettavan aikuisen ystäväksi, tueksi ja turvaksi. Yksi hyvä ihmissuhde toimii suojatekijänä monia elämän kolhuja vastaan. Jos lähipiirissäsi on lapsi, jolta mielestäsi tällainen ihmissuhde puuttuu, ala sinä hänen ystäväkseen!
kavissasi niin vedä jotain ilmaa pitävää päähäsi ja niele kunnolla.
Sun tarkoitus olikin saada porukat takajaloilleen, eikö niin ? Sait, mitä paskaa meinaat seuraavaksi alkaa suoltamaan.
Häpeä, risuja sulle, ei edes säälipakettia joululahjaksi.