miksiköhän...

harmittaa se suunnattomasti kun ihmiset katsovat asioita,kuten nyt esim.tätä huumeiden puolesta/vastaan,vain ja ainoastaan omalta kannaltaan (myönnän itsekin sortuneen välillä siihen)ja sitten näistä typeristä mielipiteistä kiistellään suurin piirtein kuin pienet muksut hiekkalaatikon ääressä!!meidän tarvitsisi antaa mahdollisuus ajatukselle myös siitä kääntöpuolesta asialle.ymmärrän hyvin húumeiden vastustajia siinä suhteessa että olen joskus kiihkeästi itsekin ollut niitä vastaan ja tuntui kuin vain oma mielipiteeni olisi oikea..
tietenkään mikään päihde ole terveydelle hyväksi mutta aina asiassa on se toinen puoli.
ja esim. narkkarit ja käyttäjät ovat kaksi aivan eri asiaa.eikä suomen huume ongelmista selvitä sillä että kaikki narkkarit linnaan..ym,ym..eikä narkkari ole sen enempää murhaaja tms. kuin ketään muukaan....toivottavasti oppisimme hieman laajentamaan ajatusmaailmaamme ja ottamaan toisten mielipiteet fiksusti vastaan perusteluineen niin ehkä tännekin vois joskus saada aikaan järkevän keskustelun...
13445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Narkkarit seksiorjiksi kiinaan ja pohjois-koreaan.

Äänestä
  • vietnamiin

    Äänestä

Huumeriippuvuudella tarkoitetaan riippuvuutta ihmisen hermostoon ja psyykeen vaikuttavista laittomassa käytössä olevista aineista. Eri huumeiden riippuvuusominaisuudet vaihtelevat huomattavasti. Yleisimmin käytetyn huumausaineen, kannabiksen, riippuvuusominaisuutta pidetään lievänä. Kokeilleista noin kymmenen prosentin arvioidaan tulevan riippuvaiseksi kannabiksesta.

Amfetamiinin, kokaiinin ja heroiinin kokeilijoilla on kannabista huomattavasti suurempi riippuvuusriski. Heroiinin riippuvuuspotentiaalia pidetään näistä kaikkein voimakkaimpana. Ihmisen yksilöllinen alttius kehittyä riippuvaiseksi heroiinista vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Niille, joille riippuvuus kehittyy helposti, jo muutamien viikkojen tai kuukausien toistuva käyttö saattaa johtaa aineen sietokyvyn kasvuun, aineen himoon ja vaikeuksiin lopettaa käyttö.

Oireet voimistuvat melko nopeasti käytön jatkuessa. Tila johtaa kuukausien tai muutaman vuoden kuluessa aineen pakonomaiseen päivittäiskäyttöön. Riippuvuuden kroonisessa vaiheessa aineen aiheuttaman mielihyväkokemuksen merkitys vähenee. Tilalle tulee välttämättömyys saada ainetta hermoston normaalitoiminnan turvaamiseksi. Tätä riippuvuuden vaihetta kutsutaan fyysiseksi riippuvuudeksi. Tällöin heroiinin voi korvata joku muu ominaisuuksiltaan samaan ryhmään kuuluva aine, kuten morfiini, kodeiini, opium-unikon kodista tehty uute ("unikkotee") tai joku synteettinen lääkeopiaatti (Abalgin, Subutex, Temgesic, metadoni, Tramal). Riippuvuuteen ajautuneen näkökulmasta tila on niin vaikea, että hän hankkii käytännössä millä keinoilla hyvänsä joko ensisijaisesti haluttua ainetta (heroiinia) tai jotain korvikeainetta.

Pakonomaisen tarpeen ja siitä johtuvan pakkokäyttäytymisen takana ovat nykykäsityksen mukaan aivojen mielihyväkeskuksessa tapahtuvat monimutkaiset opiaatin aiheuttamat toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset. Muutokset johtavat aivojen luonnollisen opioidin, endorfiinin, vähenemiseen aiheuttaen tilalle tyypilliset oireet. Muutokset ovat nykykäsityksen mukaan ainakin osalla ihmisiä hitaasti palautuvia tai vaikeimmissa tapauksissa pysyviä. Tämä selittää vaikeasti heroiiniriippuvaisten taipumuksen retkahtaa pitkienkin päihteettömyyskausien jälkeen ja huonot hoitotulokset nopeasti tapahtuneiden vieroitushoitojen jälkeen.

Endorfiinipuutosta korvaavat lääkehoidot ovat osoittautuneet myös käytännössä tehokkaiksi hoitokeinoiksi ja edellytykseksi valtaosassa tapauksia vaikeasti opiaattiriippuvaisen psykososiaalisessa kuntoutuksessa. Puutosta korvaaviin lääkehoitoihin käytetään yleisimmin metadonia. Uudempina tulokkaina ovat opioidiantagonisti naltreksoni, pitkävaikutteinen metadoni (LAAM) ja buprenorfiini. Lääkehoitoja voidaan käyttää potilaan tilasta riippuen lyhytaikaisesti (muutamista viikoista kuukausiin) tai pitkäkestoisemmin (joitain vuosia tai useita vuosia). Suomessa lääkkeellisistä opiaattiriippuvaisten hoidoista on vähän kokemuksia. Sosiaali- ja terveysministeriö on naltreksonihoitoa lukuunottamatta rajoittanut mainittujen lääkehoitojen käytön vain yliopistosairaaloiden psykiatrian klinikoiden ja Helsingin terveysviraston päihdepsykiatrian vastuualueen ohjeiden mukaisesti tapahtuvaksi. Määräystä perustellaan kyseisten lääkeaineiden väärinkäyttöriskillä.

Amfetamiini- ja kokaiiniriippuvuudessa heroiiniriippuvuuden kaltainen fyysinen komponentti ei ole niin voimakas. Ainehimo kuitenkin on miltei yhtä voimakas ja retkahdusriski onnistuneenkin vieroituksen jälkeen suuri. Amfetamiini- ja kokaiiniriippuvuudelle ei tunneta toistaiseksi tehokasta lääkehoitoa. Hoidossa onnistutaan kuitenkin kohtuullisen hyvin lääkkeettömillä yhteisöhoidollisilla kuntoutusohjelmilla lääkehoitoa usein vaativan akuutin vieroitushoidon jälkeen.

Hallusinogeeniset aineet, kuten sienet, LSD, muskottipähkinä tai fensyklidiini eivät aiheuta yhtä selvää riippuvuustaudin kuvaa kuin opiaatit ja stimulantit, mutta nekin saattavat aiheuttaa psyykkistä mieltymystä aineiden käyttöön. Näiden aineiden käytössä riippuvuutta suurempi vaara on riski kontrolloimattomiin sekavuustiloihin, joihin liittyy välitön hengenvaara tai vaarallisuus ympäristölle.

Äänestä
  • Eihän tää juttu liity taas mitenkään alkuperäiseen topiciin. Onko kirjainyhdistelmä löytänyt uuden lätinän?

    Äänestä

  • Miffy kirjoitti:

    Eihän tää juttu liity taas mitenkään alkuperäiseen topiciin. Onko kirjainyhdistelmä löytänyt uuden lätinän?

    Sinä se saatanan tollo et osaa yhdistellä asioita, kyllä näkee että huumeet on tehnyt tehtävänsä.Joten älä edes yritä ymmärtää mitä viisaampasi yrittävät kertoa niille joilla on vielä mahdollisuuksia ja älyä jäljellä.

    Äänestä

  • kjkj kirjoitti:

    Kuulehan herra kirjainyhdistelmä. Jos kysymys on "miksei voitaisi keskustella sovussa" ja vastaus "päihteet aiheuttavat riippuvuutta", niin vastaajalla on pahasti mopo karannut, varmaankin makoilee vapaa-aikansa lepositeissä ja välillä sitten käy postaamassa täysin asiaanliittymättömiä huomautuksia asiallisille keskustelijoille.

    "Niin ja tarvitaanhan sinunlaisiasi "Miffyjä",että 60:t viriilit papparaiset savat purkaa paineitaan parillakympillä.Se on kyllä kiitettävää vanhusten hoitoa se,,,Niin että kaikki alle parikymppiset tyttölapset vain narkkaamaan, että riittää teitä "purkajia" kun suuret ikäluokat tulee "miehen"ikään. "

    Äänestä

  • liugg kirjoitti:

    1. En ole ALLE parikymppinen
    2. En narkkaa
    3. Sulla ei ole mitään fiksua sanottavaa, trolli.

    Äänestä

  • Miffy kirjoitti:

    1. En ole ALLE parikymppinen
    2. En narkkaa
    3. Sulla ei ole mitään fiksua sanottavaa, trolli.

    Jaa että yli kaksikymppinen???????????Henkinen kehityksesi on sitten pahoin myöhässä,,sitä ne huumeet teettää,,,

    Äänestä

  • ai kirjoitti:

    Jaa että yli kaksikymppinen???????????Henkinen kehityksesi on sitten pahoin myöhässä,,sitä ne huumeet teettää,,,

    Musta on surullista että sun ensisijainen intressi on päästä haukkumaan muita eikä keskustella fiksusti.

    Kerrohan mulle miten se kirjainyhdistelmän vastaus liittyi alkuperäiseen topiciin?

    Äänestä

  • Miffy kirjoitti:

    Musta on surullista että sun ensisijainen intressi on päästä haukkumaan muita eikä keskustella fiksusti.

    Kerrohan mulle miten se kirjainyhdistelmän vastaus liittyi alkuperäiseen topiciin?

    Henkinen kehityksesi on sitten pahoin myöhässä,,sitä ne huumeet teettää,,,

    Äänestä

  • noh kirjoitti:

    Henkinen kehityksesi on sitten pahoin myöhässä,,sitä ne huumeet teettää,,,

    Entä mikä on sinun selityksesi?

    Äänestä

Niin ja tarvitaanhan sinunlaisiasi "pikkupiruja",että 60:t viriilit papparaiset savat purkaa paineitaan parillakympillä.Se on kyllä kiitettävää vanhusten hoitoa se,,,Niin että kaikki alle parikymppiset tyttölapset vain narkkaamaan, että riittää teitä "purkajia" kun suuret ikäluokat tulee "miehen"ikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pikkupiru kirjoitti:

harmittaa se suunnattomasti kun ihmiset katsovat asioita,kuten nyt esim.tätä huumeiden puolesta/vastaan,vain ja ainoastaan omalta kannaltaan (myönnän itsekin sortuneen välillä siihen)ja sitten näistä typeristä mielipiteistä kiistellään suurin piirtein kuin pienet muksut hiekkalaatikon ääressä!!meidän tarvitsisi antaa mahdollisuus ajatukselle myös siitä kääntöpuolesta asialle.ymmärrän hyvin húumeiden vastustajia siinä suhteessa että olen joskus kiihkeästi itsekin ollut niitä vastaan ja tuntui kuin vain oma mielipiteeni olisi oikea..
tietenkään mikään päihde ole terveydelle hyväksi mutta aina asiassa on se toinen puoli.
ja esim. narkkarit ja käyttäjät ovat kaksi aivan eri asiaa.eikä suomen huume ongelmista selvitä sillä että kaikki narkkarit linnaan..ym,ym..eikä narkkari ole sen enempää murhaaja tms. kuin ketään muukaan....toivottavasti oppisimme hieman laajentamaan ajatusmaailmaamme ja ottamaan toisten mielipiteet fiksusti vastaan perusteluineen niin ehkä tännekin vois joskus saada aikaan järkevän keskustelun...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu