Voi kun saisi vain nukkua ja nukkua...helvettiin koko joulukin,ei jaksa edes joulusiivousta tehdä.Miehen kanssa suhde ei toimi,ottaa liikaa viinaa eikä muutenkaan välitä mistään.Rahat on täysin loppu,ei varaa ostaa lapsille edes joululahjoja.Töissä yritän jaksaa käydä...omaa aikaa ei ole ollut yhtään moneen vuoteen,ei omaa elämää..elän vain lapsille,joihin olen kyllästynyt,ei hetken rauhaa..tuntuu että olen kai tulossa hulluksi,itkettää vain,epäonnistunut kaikessa.
Pääsisi vain pois täältä..ketään ei kiinnosta kuinka paha minun on olla.Haluaisin niin olla hyvä ja iloinen lapsistaan välittävä äiti,mutta kun ei jaksa niin ei jaksa,saisipa vain olla yksin ja itkeä,välittämättä mistään mitään.
Ei tarvitsisi esittää kenellekään mitään...
On vain niin helvetin paha olla.Miksi edes omaa miestä ei kiinnosta....
Onkohan ketään muuta joka on samassa tilanteessa..
Pääsisi vain pois täältä..ketään ei kiinnosta kuinka paha minun on olla.Haluaisin niin olla hyvä ja iloinen lapsistaan välittävä äiti,mutta kun ei jaksa niin ei jaksa,saisipa vain olla yksin ja itkeä,välittämättä mistään mitään.
Ei tarvitsisi esittää kenellekään mitään...
On vain niin helvetin paha olla.Miksi edes omaa miestä ei kiinnosta....
Onkohan ketään muuta joka on samassa tilanteessa..
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oma perheesi ei välttämättä edes tiedä, että olet masentunut. Keskustele miehesi kanssa ja hae ihmeessä ammattiapua. Keskusteluapua saa oman paikkakunnan terveyskeskuksesta. Varmaan löytyy psykologi tai psykiatri, jonka luona voi käydä keskustelemassa.
Oletko käynyt psykiatrin tai niin sanotun ammattiauttajan puheilla. mieheni joi omat ja minun rahani,ja tappoi itsensä. lapsieni kanssa kävimme tällaisen ihmisen puheilla. Hän kysyi minulta , miltä nyt tuntuu. Siitä olikin paljon apua.luulenpa että psykiatrit voivat auttaa eniten hienostorouvia joiden koiran häntä on kastunut kuralätäkössä, koira on varmasti järkyttynyt.et ilmeisesti tiedä tosi elämästä mitään.tälle ihmiselle joka kirjoitti elämästään toivon jaksamista,ja ei saa luovuttaa vaikka joskus ei jaksa.jos mies yrittää käydä töissä v aikka juokin, ja jos ei ole väkivaltainen niin ei ainakaan auta se miehen moittiminen vaan pitää kannustaa. eikä pidä heti soimata jos juo yhden olut pullon. silloin se voi jäädä siihen mutta jos alat siitä huutamaan niin mies voi lähteä juomaan lisää ja tämä on koettua tietoa
On tosi itsekäs. Hänen mielestään se riittää, että hän käy töissä. vapaa-aikansa istuu netissä, käy ravintolassa, katsoo videoita jne. muusta perheestä välittämättä.
Sanoin hänelle tarvitsevani enemmän henkistä tukea, hän sanoi: en minä voi sinua tukea. Parempi että haet apua ulkopuolelta!?
No minä sitten sanoin, että kun sinä tarvitset tukea niin älä käänny minun puoleeni vaan hae jostain muualta, mies meni hiljaiseksi, koska hän on selvästi ottanut sellaisen tavan että mä olisin joku helvetin äiti myös hänelle...oikein kuvottaa!
Hei!
Olen tosiaan aika kauan katsellut tätä miehen runsasta alkoholin käyttöä..ja tiedän aivan varmasti ettei moittiminen auta..eikä ole kyse yhdestä pullosta silloin tällöin,menee parikin päivää välillä..yritettiin käydä a-klinikallakin,mutta se loppui lyhyeen,miehen mielestä turhaa...jossain vaiheessa vaan tulee pisteeseen ettei enää jaksa kannustaa!!!!!niinkuin varmasti tiedät itsekin,jos olet juomista katsellut..nyt katsellut noin seitsemän vuotta...en ole psykiatrilla käynyt,vielä...ei kai ole enää muutakaan vaihtoehtoa jos tästä meinaa nousta...
Suomi ja koko maailma on pullollaan väsyneitä ja masentuneita, ei auta kuin toivoa, että saisi nukkua väsymyksen pois, että näkis jotain valoisaa jossain, että jaksais , että saisi rahaa, siihen mihin tarvitsee, että tulisi hyvä mieli jouluna, että kaikki muuttuisi paremmaksi, sitä minä toivon Sinulle ja kaikille muillekin jotka eivät jaksa...
Kiitos kauniista sanoistasi....
Älä huoli kaikki me väsymme joskus. Minäkin olen kokenut sen, että mies joi ja oli vieläpä väkivaltainen. Ei ollut rahaa mihinkään lahjoihin, mutta muistan sen aina kuinka onnelliseksi lapset tein herättäessä aina uutena vuotena ennen keskiyötä puimme hyvin ja otimme voileipää teetä termospulloon. Katselimme kuinka paljon raketteja lensi. Ei meillä ollut raketteja, mutta muut niitä laittoi ilmaan.
Tämä joulu on kauppiatten osta sitä ja tätä. Koulussa tietty oppilaat hehkuttaa mitä ovat saaneet. Nyt lapseni ovat aikuisia ja arvostavat hienoja muistoja mitä koimme.
Suosittelen lämpimästi ja voimia sinulle.
Voi sinua... pitäisikö sinun puhua asiasta jollekin, se helpottaa jo ainakin ihan pikkusen... Kurjalta kuulostaa... Lapsethan voisit antaa kummille, isovanhemmille tms. hetkeksi hoitoon... Tietkö, asioilla on aina tapna lutviutua!!! TSEMPPIÄ!
Kiitos kaikille vastanneille...asiat sen kun pahenee...tuntuu ettei OIKEASTI enää kestä tätä!Yleensä kai koti on ihana paikka,minulle se on helvetti!!!Mieluummiin olen missä muualla vain kun kotona,lapset huutaa koko ajan,tappelevat,heittelevät tavaroita...minä itken ja huudan..tässä perheessä ei taida olla enää ketään tervettä...paitsi mies...joka ei paljon kotona olekaan.En minä oikeasti ole mikään paha ihminen,päinvastoin.Mikä helvetti minusta tekee tällaisen hirviön??Tuntuu että olen täysin epäonnistunut kaikessa,tämmöisen ihmisen ei olisi kannattanut edes lapsia tehdä,lapsiraukat,ansaitsisivat kunnon äitin.Saisipa edes pari päivää olla ilman lapsia...kaikki sukulaisetkin asuvat niin kaukana,ettei ole paikkaa mihin niitä saisi....olen vielä hoitoalalla niin kynnys hoitoon hakeutumisessa on hiukan korkealla..tuttuja ihmisiä....onkohan mahdollista päästä esim. naapurikaupungin mielenterveystoimistoon?Jos vaikka saisi jotain onnellisuuspillereitä....
Mikä apu nyt olisi parasta. Tietenkin lasten äitinä ymmärrän joskus olisi hyvä saada vähän omaa aikaa, siis ihan saisi olla ja rauhoittua. Minä ainakin jos olen väsynyt ja stressaantunut suoraan räjähtelen kaikille läheisille. Sinun sukulaiset ovat kaukana ja apua on vaikea hakea. Lapset ovat herkkiä ja vaistoavat kireyden ovat siksi sinulle näin vilkkaita siksi tappelevat riehuen. Nyt en tiedä minkä ikäisistä lapsista on kyse ilmeisesti leikki ikäisistä. He ovat tosi vilkkaita. En ole mikään lukenut ihminen, mutta yritä jaksaa ajatellen, että lapsuus on hetkistä ja tulee pian aika jolloin he lähtevät pois tai no aikuistuvat sen verran, että jättävät sinut omiin puuhiisi. Kirjoita vaikka sähköpostiini niin voidaan vaihtaa ajatuksia [email protected]
Voisin olla lastesi kanssa jotta saisit hengähtää, vaan luultavasti välimatkaa on liian paljon :( Oletko kysynyt vaikka spr:ltä vapaaehtoista joka voisi tulla lapsenlikaksi? Ennen kuin teet mitään peruuttamatonta ajattele lapsiasi, he eivät halua olla äidittömiä.
t: lapsena äidittömäksi jäänyt
Hei!
Kolme vuotta sitten olin samassa tilanteessa. Seinä nousi täysin vastaan. Sitten yhtenä päivänä tunsin, että nyt pyörii niin iso pyörä etten saa sitä itse pysähtymään. Soitin neuvolantädille (mulla 4 lasta, nuorin tuolloin 4kk) ja sain ajan neuvolan lääkärille, joka antoi ensiapuna diapam reseptin. Lääkkeen avulla sain edes vähän nukuttua. Mutta tilanne ei tosiaankaan tähän lauennut. Kuukautta myöhemmin olin akuuttipsykiatrian osastolla, epäilys että on kyseessä synnytyksen jälkeinen masennus. Vauvaa en halunnut mukaan. Tosiasiassa olin niin uupunut, että tilanne oli mennyt masennuksen puolelle. En ehkä halunnut kuolla, mutta en kyllä olla olemassakaan. Sairaalassa olin 2,5 viikkoa, sain seratoniinilääkityksen, jota käytin vuoden, sit taukoa vuosi ja nyt en varmaan siitä enää luovukaan.
Sitä vaan ihmettelin, että miten minä, tavallinen perheenäiti, voin uupua tuohon tilaan. Olin aluksi lääke- ja hoitokielteinen, pelkäsin hullun leimaa, mutta nyt olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hain apua. Saimme myös kunnalta kodinhoitajan käymään ja naapuritkin olivat ymmärtäväisiä (kunhan kehtasin naamani ulos näyttää).
Muistan päivän kun isopyörä heitti ja muistan myös päivän kun tunsin, että tunnelin päässä on valoa ja mä voin tästä selvitä. Mutta muistan myös sen, kun ymmärtämättömät ihmiset sanoivat että "noin nuori ja noin väsyttää" tai "ota nyt itseäsi niskasta kiinni". Niinpä, mutta kun olo oli sitä, että ei itseänsä saanut sängystä ylös, ei suihkuun, ei jaksanut mitään. Mutta ei saanut kuitenkaan nukuttua.
Ja lohdutukseksi. Olen tämän tautini jälkeen suorittanut rästiin jääneet opintoni loppuun ja saanut vakituisen työpaikan. Ja osaan olla kiitollinen siitä, että selvisin.
Voimia sinulle. Se jos mikä on rohkeaa, että haet apua.
Ite harkitsen sairasloman hakemista väsymykseen.
Olen aika nuori äiti ja vuosi sitten valmistuin ammattiin. Töitä, opiskelua ja pienten hoitoa viime vuodet ollut.
Paljon hommaa ja nuori ikä (kokemattomuus) ovat saaneet minut tosi väsyneeksi.
Toivon että saan joskus vielä opiskella lisää, mutta nyt on työnteon ja perhe-elämän aika. Toivottavasti saan vähän levättyä, olen niin väsynyt.
Hienoa lukea sun selviytymisteksti. Ehkä pärjään itsekin kun en vaadi itseltäni kaikkea yhtäaikaa.
voisin välillä katsoa lapsiasi, että saisit levätä. Jos vain sattuisimme asumaan lähistöllä.. Aika epätodennäköistä, mutta jos satut asumaan Turun alueella, niin ilmoittele! Tai kerrot mistäpäin olet, jospa joku muu innostuisi auttamaan?!
Kiitos kauniista ajatuksesta,mutta asut ihan eri suunnalla...asun Lahden seudulla.
Kiitos kauniista ajatuksesta,otan todella asiakseni hakea apua vaikka mtt:stä..toisaalta pelottaa mitä siitä seuraa...jos kerron ihan rehellisesti asiat kuinka olen ihan loppu...vievät pian lapsetkin...ei kai? Koskaan en ole lapsilleni mitään pahaa tehnyt muuta kuin huutanut...
Olen todella iloinen että haet apua. Tuntematon pelottaa aina ja joutua luopumaan lapsista pelottaa jokaista. En kuitenkaan usko sinulta otettavan lapsia pois, et ole ollut väkivaltainen tms. Toki sinulta saatetaan kysyä olisiko lastesi hyvä asua jossakin muualla, ja siihen vain sinä voit vastata. Kuuntele sydäntäsi miettiessäsi asiaa. Uskoisin melkein jokaisen vanhemman huutavan lapsilleen, ehkä vain kerran, jotkut useammin. Jotkut huutavat väsyneinä, toisille siitä on tullut tapa. Vaikka en voikaan auttaa sinua konkreettisesti, olen kuitenkin henkisenä tukena.
Kiitos kaikille,ihania ihmisiäkin vielä olemassa..kai sitä on oikeasti lähdettävä apua hakemaan.Mies ei ymmärrä..eroa suunnittelen.Juuri tänään puhuin hänelle että en jaksa enää tällaista elämää,pakko lähteä jos en halua sairastua vielä pahemmin...senkun naureskelee.Satuttaa tosi paljon tuollainen.Senkun suunnittelee omia juhlimisiaan.En jaksa olla enää äiti ja piika hänellekin.Kaipaisin niin saavani rakkautta...mutta ei..se mitä mieheltäni saan on valehtelua,alistamista ja pilkkaamista.Viikonloput pelottaa,koska taas lähtee..ei tule edes öiksi kotiin.Uskoisin olevani onnellisempi yksin lasten kanssa.Nyt vain olen niin väsynyt että miten jaksan edes eroa suunnitella,pelottaa...kuinka romahdan sitten kokonaan...?
Tuntuu etten kehtaa lastenhoitoapua mistään ruinata kun talossa on kuitenkin isäkin...on tämä niin sairasta etten tiedä enää itsekään mikä on normaalia perhe-elämää...niinkuin olisin elämältä halunnut vain rakastavan vastuunsa tuntevan miehen ja normaalin perhe-elämän.Miten helvetissä olen joutunut tähän tilanteeseen,ihan epäonnistunut...toivottavasti tuleva vuosi olisi hiukan valoisampi.Nytkin vain itkin kun luin vastauksianne...Hyvää vuotta 2006 teille kaikille!
Elämäsi taitaa tosiaan olla nyt tosi sekaisin. Mutta kerää viimeiset voimasi ja aloita muutos! Koska sinulla ei ole tukiverkostoa (ymmärsinkö oikein?), tarvitse noustaksesi jonkun tukihenkilön! Kysy neuvolasta tai jos siellä ei osata viedä asiaa eteenpäin, esim. MLL:n sivuilla on "kaavake" jossa voi kirjoittamalla hakea apua/purkaa huoliaan.
Keskity aluksi OMAN elämän kursimiseen. Sinulla on OIKEUS uneen, monipuoliseen ja säännölliseen ruokaan, ihmissuhteisiin ja vapaa-aikaan. Järjestä elämääsi selvät rutiinit, niillä selviää pitkälle.
Kun sitten olet taas jaloilla (lapsista toki pitää huolehtia tämänkin projektin ajan, mutta miehesi voit jättää surutta paitsioon), päätä mitä teet miehesi kanssa. Jos sama jatkuu edelleen, et voi jäädä nujerrettavaksi taas. Sinun on ajateltava lapsiasi ja omaa jaksamista. Jos miehesi tuhoaa nämä, hän ei ole sinua (tuskin ketään) varten.
Sydämestäni toivon sinulle aurinkoa risukasaan ja yritä kerätä viimeisetkin voimasi uskoen, että sillä ponnistuksella sinulle ja lapsillesi koittaa parempi päivä!
Elämä ei ole helppoa, mutta elämisen arvoista!!
Olet ottanut jo yhden askeleen kohti toisenlaista elämää, olet sanonut lähteväsi pois. Jos/kun olet sitä mieltä että sinun ja lasten(?) on helpompi olla ilman miestäsi (en yhtään ihmettele), älä anna minkään ulkopuolisen vaikuttaa päätökseesi.
Mietit romahdatko eron jälkeen. Se riippuu tilanteesta, helpommin ehkä romahtaa jos on kuvitellut olevansa onnellisessa liitossa. Tunnen useita eritaustaisia eronneita ja suurin osa heistä on sanonut olevansa helpottuneita erottuaan. Toki hetken aikaa eron jälkeen on "ihan pihalla" miten päin nyt olisi, vaan äkkiä se vaihe kuitenkin menee ohi.
Kun kerran perheessä on molemmat vanhemmat ja toinen ei ole lasten kanssa, on mielestäni reilua sanoa ettei jaksa yksin hoitaa kaikkea ja hakea lastenhoitoapua. Oletettavasti sosiaalitoimistossakin tietävät miehesi alkoholiongelmasta.. Valitettavaa on ettei mikään taho tule kysymään tarvitsetko apua vaikka olisit miten väsynyt ja masentunut, toki yksittäisiä tapauksia voi olla.
Uskon kyllä kunhan pääset pahimman yli, sinuakin onni potkaisee :)