Helsinki on iso peikko, kaiken kahmii itselleen. Helsinki tappaa kaiken kilpailun, koska iso peikkoa ei voi voittaa.
Helsingissä on ainut kunnon kansainvälinen lentokenttä ja se on pääkaupunki. Ainoana Suomessa sillä on seudullaan miljoona asukasta.
Kaikki asiat mitä Suomelle olisi tarjoutumassa tai hankkimassa, Helsinki omii itselleen. Muut kaupungit saakin sitten hankkia asiat itse.
Helsingin kulttuuria pönkitetään erilaisilla musiikkitaloilla ja jättimäisillä monumenteilla ja eikä pelkästään Helsingin omilla rahoilla.
Miten tämä liittyy Turkuun, se liittyy siihen joka asiassa. Helsinki nauttii Turulle kuuluvista eduista. Mutta ei siinä kaikki se myös estää meitä pärjäämästä omillaan.
Nyt ne ovat viemässä molekyylikeskusta, tämä ala on juuri missä Turku olisi vahvoilla. Kirkko museonkin he haluavat, vaikka kirkko historia alkaa Turusta. Kaiken he meiltä veisivät, jos voisivat, joulurauhan julistuskin julistettaisiin Helsingissä, josse vaan olisi mahdollista.
Toisin sanoen Helsinki näivettää muita kaupunkeja, kumpa vain mellä olisi kymmenkertainen määrä ihmisiä niin muukin Suomi voisi pärjätä.
Helsingissä on ainut kunnon kansainvälinen lentokenttä ja se on pääkaupunki. Ainoana Suomessa sillä on seudullaan miljoona asukasta.
Kaikki asiat mitä Suomelle olisi tarjoutumassa tai hankkimassa, Helsinki omii itselleen. Muut kaupungit saakin sitten hankkia asiat itse.
Helsingin kulttuuria pönkitetään erilaisilla musiikkitaloilla ja jättimäisillä monumenteilla ja eikä pelkästään Helsingin omilla rahoilla.
Miten tämä liittyy Turkuun, se liittyy siihen joka asiassa. Helsinki nauttii Turulle kuuluvista eduista. Mutta ei siinä kaikki se myös estää meitä pärjäämästä omillaan.
Nyt ne ovat viemässä molekyylikeskusta, tämä ala on juuri missä Turku olisi vahvoilla. Kirkko museonkin he haluavat, vaikka kirkko historia alkaa Turusta. Kaiken he meiltä veisivät, jos voisivat, joulurauhan julistuskin julistettaisiin Helsingissä, josse vaan olisi mahdollista.
Toisin sanoen Helsinki näivettää muita kaupunkeja, kumpa vain mellä olisi kymmenkertainen määrä ihmisiä niin muukin Suomi voisi pärjätä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
http://turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:4:0:0,4:4:1:1:2005-12-20;4:18:1:0:0,4:347504,1:0:0:0:0:
EU:n kemikaalivirastolle ei edes suostuttu harkitsemaan muita vaihtoehtoja kuin Helsinkiä. Ja nyt samoin uhkaa käydä molekyylilääketieteen tutkimuskeskukselle. Kemikaalivirastoon tulee 450 työpaikkaa, tähän toiseen 200.
Eikä mitään saada, kun ei edes yritetä tosissaan:
"Turun yliopiston vararehtori Matti K. Viljanen ei lämpene yliopistojen väliselle kilpalaulannalle. Hän korostaa, että tärkeintä on saada tutkimuskeskus ylipäätänsä Suomeen."
Helsingin yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Marja Makarow sijoittaisi tutkimuskeskuksen luonnollisesti Helsingin yliopistoon.
http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:4:0:0,4:4:1:1:2005-12-20;4:18:1:0:0,4:347491,1:0:0:0:0:
Tuo on aivan totta enkä tiedä miten siihen saisi muutoksen. Kansanedustajatkin ovat sellaisea vellipöksyjä etteivät uskalla tehdä sellaisia päätösiä jotka olisivat jollekin toiselle kaupungille myönteisiä, mutta pois Helsingistä. Siitä seuraa roskalehtien (Iltasanomat ja Iltalehti) myllytys johon vellipöksyt eivät halua joutua osallisiksi. Jos jotain armopaloja heruu Helsingin ulkopuolelle niin Itäsuomi on vahvoilla koska Helsinkiläisten juuret ovat suurelta osin sieltä ja se ei ole varsinainen kilpailija pääkaupungille. Se on todella sääli, että Helsingin media levittää negatiivista infoa Turusta ja tavallaan romuttaa koko Suomalaisen historiallisen identiteetin. Yleensä kun Eurooppalaiset kertovat juuristaan ja historiastaan niin puhutaan satojen vuosien tapahtumista. Näissä uusissa kaupugeissa (Helsinki, Espoo...jne) taas nousu maailmankartalle on tapahtunut lyhyen aikavälin tuloksena ja siitä on seurannut täysi identiteetin puute. Ja kun identiteettiä ei ole niin sitä ei haluta suoda myöskään muille. Siitä johtuu Turun jatkuva väheksyminen ja sen sivuuttaminen asioissa.
Toisaalta Turussa pelätään Helsingin ylivertaisuutta koska valtakunnan media on keskittynyt sinne eikä täällä pääse puolustautumaan. Tämä on jatkuva kierre jossa on vain pakko keskittyä omien vahvuuksien kehittämiseen. Ei kannata laskea Valtion varaan missään asiassa vaan asiat pitää tehdä itse. Siksi toivoisinkin, että Turkulaiset alkaisivat todella puhaltamaan yhteen hiileen. Yhdessä me pystymme tekemään tästä kaupungista vieläkin mahtavamman. Toivoisin kaupungin päättäjiltä rohkeutta tehdä Turun arvolle sopivia päätöksiä.
Ainakin minulla on suuret odotukset uuden kaupunginjohtajan astuessa remmiin. Olisiko hänestä suureksi johtajaksi joka laittaa kääntää kurssin oikeaan suuntaan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta tärkeää on se, että kaupunkilaiset ovat hänen takanaan.
Olen samaa mieltä eli oikeassa minun perspektiiviltäni katsottuna. Olen itsekkin miettinyt tätä kansallisen identiteetin kannalta ja Suomelta se tuntuu puuttuvan muuten paitsi varsinaissuomesta.
Suomalainen kateus on juuri tälläistä, ei suoda naapurillekkaan sitä mitä itsellä ei ole. Ulkopaikkakuntalaiset kiistävät tämän jyrkästi. Tottakai. Ei omia heikkouksia haluta myöntää ja piilokateellisuutta tai ehkä paremminkin kollektiivista kateutta ei huomaa itsekkään.
Ruikuttaminen ei auta vaan pitäisi tosiaan turkulaisten puhaltaa yhteen hiileen. Turulla ei ole hirveästi riskinottokykyä, ehkä juuri sen takia, että Turkukin on historiassaan oppinut saamaan asioita ilmaiseksi, pääkaupunkina. Tavallisen kaupungin on pakko selvitä omillaan ja ottaa riskejä. Ei voi aina katsoa mitä muut tekevät ja tehdä vasta sitten itse.
Helsingin mediat on kyllä yksi pahuuden siemen. Turusta julkaistaan pelkästään negatiiviset asiat. Esim. Turun vahvaa taloutta ei olla huomattu mainita, koko suomen talouden hidastumis uutisissa. "paitsi Turussa"-olisi ollut mukava lukea näiden uutisten yhteydessä.
Turku on reippaasti mainettaan parempi kaupunki.
No mutta tämä vasta asiaan auttaakin että kitisette täällä keskenänne. Tiedän toki, että turkulaiset on täydellisiä. Mutta kenties tämä keskinäinen marinanne täällä osoittaa yhden turkulaisille ominaisen piirteen; tavattoman nurkkakuntaisuuden ja sisäänpäin lämpiävyyden.
Tämä nyt sattuu vaan olemaan keskustelupalsta jossa näistä asioista voi keskustella ja ainakaan hiljaa olemalla asiat eivät parane. Mitäköhän SINUSTA osoittaa se, että tulet tänne muita haukkumaan?
Kiistätkö ettei ole totta?
Aloitin tänne, koska olen turkulainen ja katson asioita turkulaiselta kantilta. Enkai minä ainakaan aloita keskustelua Helsinki palstalla, jossa kymmenet kaltaisesi olisivat runtanneet minut mielipiteillään.
Turkulaiset ! Helsingin, edistyksen ja menestyjien pelossa on viisauden alku !!!
Parina päivänä on Hesarissa ollut siitä kuinka Helsingin pitäisi olla parempi joulukaupunki. Samanlaiset mutta isommat joulumarkkinat haluavat kuin täällä.
Haluuko ne senkin pölliä. Ne ei meitä laadulla ainakaan peittoa. Täytyy sanoa että inhoan tuota kaupunkia päivä päivältä enemmän.
Ehkä tuo kaikki johtuu vain siitä että Turussa asuu turkulaisia . . .
Toiseksi, Suomen suurin lentokenttä sijaitsee Vantaan kaupungissa, ei Helsingissä . . .