Olen parikymppinen nainen ja kärsin ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä, jota kukaan ei tunnu ymmärtävän. Saan kohtauksia myös öiseen aikaan. Jouduin aikanaan kiusatuksi, enkä ole toipunut siitä vieläkään. Isäni ei osoita minkäänlaista myötätuntoa minua kohtaan. On muutenkin hyvin pidättyväinen. Se saa minut ahdistumaan entistä enemmän. Äiti on ronkkeli luonteinen, eikä mielestäni hänkään halua ymmärtää. Olemme myös liian erilaisia hän on hyvin itsekeskeinen ja itsekäs luonteeltaan, samoin kuten veljeni, joka ei paljon kotona viihdy. Asun vielä kotona, koska opiskelen lähistöllä ja säästän näin asumiskustannuksissa. Koen olevani tiellä sama missä olen, siksi viihdynkin parhaiten itsekseni.
Minua on vaivannut, myös useita vuosia jonkinlainen usva näkökentässäni tai aivoni menevät jumiin kaupassa sosiaalisessa kanssakäymisessä ollessani. Olen kuin jossain harson takana, kaikki näyttää epätodelliselta. Saan myös tykytyksiä ja pelkään sairastavani esim. aivokasvainta(vahvasti luulen), joka on suurentanut jalkojani ja sotkee aivojeni toimintaa ja huonontaan näköä, väsyttää. Koska oloni tulee epämiellyttäväksi etenkin sosiaalisissa tilanteissa myös kotona, en viihdy niissä, ja poikaystävän saaminen tuntuu vaikealta, vaikka haluaisinkin toisaalta, mutta en tiedä pystyisinkö siihen. Täytyisi sitten tutustua anoppiin, appiukkoon ja muuhun sukuun. Veljen tyttöystävään tutustuminenkin jännittää. Olen tavannut häntä muutaman kerran. Veljeni on erilainen kaipaa jännitystä, ei viihdy kauan samassa paikassa. Hän sättii mua aina käydessään, eikä tajua mitä kaikkea olen joutunut kestämään. Lapsena sairastin pitkään kestäneen kuumeen, jolloin esim. koulussa ollessa lämmin hiki nousi selkääni pitkin ja meinasin pyörtyä koulun aamunavauksessa. Oloni tuntui siis pitkään kuumeiselta ja pää oli jotenkin tokkurainen silloin lapsena.Tuostakin jäi jonkinlaiset traumat kun en tiennyt miten se kesti niin kauan, aloin tarkkailla oloani enemmän. Voin vakuuttaa ettei se kuume ollut pelkkää psykosomaattista, vaan ihan aitoa.
Viime kesänä olin todella masentunut, ja itkin usein mökillä ollessa yksinäisyyttäni, ja näitä ahdistustuntemuksiani. Monta kesää olen viettänyt lähes kokonaan yksin mökillä ja kotona. Ja saanut lähes aina ahdistuskohtauksia hyperventilaatiota siellä, tai matkalla autossa. Inhoan noita automatkoja, jos joudun olemaan riitelevien vanhempien kyydissä. Varsinkin äidilläni on kamala tyyli ruveta tiuskimaan autossa kaiken maailman asioista, ja unohtaa minut täysin, aivan kuin olisin ilmaa. Silloin alan nieleksiä ja hengittää tiheämmin. Tunnen kuolevani autoon, en näe itselläni minkäänlaista tulevaisuutta. Huokailen ja toivon, että matka olisi pian ohi.
Minua on vaivannut, myös useita vuosia jonkinlainen usva näkökentässäni tai aivoni menevät jumiin kaupassa sosiaalisessa kanssakäymisessä ollessani. Olen kuin jossain harson takana, kaikki näyttää epätodelliselta. Saan myös tykytyksiä ja pelkään sairastavani esim. aivokasvainta(vahvasti luulen), joka on suurentanut jalkojani ja sotkee aivojeni toimintaa ja huonontaan näköä, väsyttää. Koska oloni tulee epämiellyttäväksi etenkin sosiaalisissa tilanteissa myös kotona, en viihdy niissä, ja poikaystävän saaminen tuntuu vaikealta, vaikka haluaisinkin toisaalta, mutta en tiedä pystyisinkö siihen. Täytyisi sitten tutustua anoppiin, appiukkoon ja muuhun sukuun. Veljen tyttöystävään tutustuminenkin jännittää. Olen tavannut häntä muutaman kerran. Veljeni on erilainen kaipaa jännitystä, ei viihdy kauan samassa paikassa. Hän sättii mua aina käydessään, eikä tajua mitä kaikkea olen joutunut kestämään. Lapsena sairastin pitkään kestäneen kuumeen, jolloin esim. koulussa ollessa lämmin hiki nousi selkääni pitkin ja meinasin pyörtyä koulun aamunavauksessa. Oloni tuntui siis pitkään kuumeiselta ja pää oli jotenkin tokkurainen silloin lapsena.Tuostakin jäi jonkinlaiset traumat kun en tiennyt miten se kesti niin kauan, aloin tarkkailla oloani enemmän. Voin vakuuttaa ettei se kuume ollut pelkkää psykosomaattista, vaan ihan aitoa.
Viime kesänä olin todella masentunut, ja itkin usein mökillä ollessa yksinäisyyttäni, ja näitä ahdistustuntemuksiani. Monta kesää olen viettänyt lähes kokonaan yksin mökillä ja kotona. Ja saanut lähes aina ahdistuskohtauksia hyperventilaatiota siellä, tai matkalla autossa. Inhoan noita automatkoja, jos joudun olemaan riitelevien vanhempien kyydissä. Varsinkin äidilläni on kamala tyyli ruveta tiuskimaan autossa kaiken maailman asioista, ja unohtaa minut täysin, aivan kuin olisin ilmaa. Silloin alan nieleksiä ja hengittää tiheämmin. Tunnen kuolevani autoon, en näe itselläni minkäänlaista tulevaisuutta. Huokailen ja toivon, että matka olisi pian ohi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En siksi ,että haluaisin nolata hänet ,vaan siksi ,että koen olevani samanlainen paskiainen kasvattajana itsekin.Pyydän sinulta anteeksi äitisi puolesta."Anteeksi ,että olen niin kusipäinen ihminen"-näin joudun usein itsekin pyytämään anteeksi lapsiltani,kun impulsiivisesti,narsistisesti ja itsekkäästi alan räiskimään heikommilleni eli lapsille.
Itseni kokoisille en sitten uskallakaan suutani avata ,vaan esitän kilttiä ja ymmärtäväistä ,koska pelkään.Eli räiskijä on todellisuudessa suuri pelkuri tosi tilanteissa,mutta heikommilleen se uskaltaa ärhennellä.
Älä pane liian suurta painoa äitisi ajatuksille.Useimmiten nuoret kasvattavat toisiaan ,mutta sinä jäät ilman tätä maailman yleisintä kasvatusta,kun vetäydyt turhaan ikäistesi seurasta.Hopi hopi ikätovereittesi seuraan,saat luvan irtautua äidistäsi,koska se on sinulle hyväksi.
Olen kohta 20 vuotta täyttävä poika/mies ja kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuneisuudesta. Jos haluat vaihtaa ajatuksia niin mailaa osoitteeseen [email protected]
olen saanut apua Jumalalta. Rukoilen totuuta elämääni, olkoo se kuinka karvas tahansa. Totuuden löytymisistä on sitten tullut helpotusta. Siunausta sinulle.