Sisällä taas jo kolmatta päivää.
2 vuorokautta nukkuen, tänään peräti hereillä.
Vessaan pääsen, suihkuun en pääse.
Teeveden ja kananmunien keitto onnistuu.
Muu ruuanlaitto ei onnistu.
Nyt jopa kirjoitan. Kirjoitan, koska ei ole röökiä.
Ahdistaa kun ei ole röökiä.
Pari vuotta sitten en edes tarvinnut röökiä.
Hienosta asunnostani häätö päällä,
en ole maksanut vuokria, kun ei ole kiinnostanut.
En ole maksanut mitään muitakaan velkoja,
kun ei ole kiinnostanut. Kaikki ulosotossa.
Omaisuus meni pari vuotta sitten.
Työpaikka, oma oy, kesämökki, auto jne.
Ystävät kohteliaasti harventuneet.
Minusta piti kaikki silloin, kun oli rahaa.
Ostelin, tarjosin, maksoin ja lainasin
– nyt minulle ei kukaan tuo edes röökiaskia.
Eikä kukaan maksa velkojaan.
En jaksa mennä ulos, koska mitä siellä tekisin?
Kun vedän kännit, huomaan että taas meni ohitse
3-7 päivää elämästä.
Jos en vedä kännejä, olen vain yksin kotona tai
ehkä ystävät pyytävät minua siivoamaan kotinsa.
Jos en mene siivoamaan, he loukkaantuvat,
koska enhän heidän mielestään tee edes töitä.
Jotkut sanovat, että piristy nyt. He sanovat myös,
että pakkohan sun on jotain tehdä. Ja he sanovat
myös, että niin kuule muutkin joutuvat tekemään.
Niinpä niin, mutta kun ei kiinnosta.
Olen hakenut töitä, nyt en sitäkään enää jaksa.
Kaikki vastaukset alkavat sanoilla valitan mutta...
Olen ollut huippu työssäni, nyt en ole mitään.
En halua lääkkeitä, koska tiedän, mitä paskaa ne on.
Ennen lenkkeilin, uin ja kävin salilla,
nyt jo pelkkä ajatus tuntuu kuin sen kaiken
olisi tehnyt joku toinen ihminen.
Miesystävää toivon, mutta sellaista en löydä.
Netissä treffihalukkaita riittää, mutta ei huvita mennä.
Kapakoissa minulla on liikaa virtaa jutteluun.
Humalassa löydän itseni aina jonkun sängystä.
Aamuisin kerään vaatteeni ja ihmettelen, miten
olen joutunut taas siihenkin asuntoon.
Kondomia ei tietenkään.
E-pillereitä ei tietenkään.
Kaksi itsarikokeilua takana, tekisi mieli tehdä se oikea.
Turha sanoa, ettei se kannata.
Ja turha sanoa, ettei huvita.
Ja taas tuli uusi tekstiviesti:
Saanko siistin asunnon jouluksi?
Kun vastasin, katsotaanko huomenna, jos jaksan
niin vastaus oli: annetaan olla!
Tietenkin – muiden toiveet ovat tärkeämpiä
kuin minun toiveeni. Olenhan kakkosluokan
kansalainen keneltä ei mitään kysytä.
2 vuorokautta nukkuen, tänään peräti hereillä.
Vessaan pääsen, suihkuun en pääse.
Teeveden ja kananmunien keitto onnistuu.
Muu ruuanlaitto ei onnistu.
Nyt jopa kirjoitan. Kirjoitan, koska ei ole röökiä.
Ahdistaa kun ei ole röökiä.
Pari vuotta sitten en edes tarvinnut röökiä.
Hienosta asunnostani häätö päällä,
en ole maksanut vuokria, kun ei ole kiinnostanut.
En ole maksanut mitään muitakaan velkoja,
kun ei ole kiinnostanut. Kaikki ulosotossa.
Omaisuus meni pari vuotta sitten.
Työpaikka, oma oy, kesämökki, auto jne.
Ystävät kohteliaasti harventuneet.
Minusta piti kaikki silloin, kun oli rahaa.
Ostelin, tarjosin, maksoin ja lainasin
– nyt minulle ei kukaan tuo edes röökiaskia.
Eikä kukaan maksa velkojaan.
En jaksa mennä ulos, koska mitä siellä tekisin?
Kun vedän kännit, huomaan että taas meni ohitse
3-7 päivää elämästä.
Jos en vedä kännejä, olen vain yksin kotona tai
ehkä ystävät pyytävät minua siivoamaan kotinsa.
Jos en mene siivoamaan, he loukkaantuvat,
koska enhän heidän mielestään tee edes töitä.
Jotkut sanovat, että piristy nyt. He sanovat myös,
että pakkohan sun on jotain tehdä. Ja he sanovat
myös, että niin kuule muutkin joutuvat tekemään.
Niinpä niin, mutta kun ei kiinnosta.
Olen hakenut töitä, nyt en sitäkään enää jaksa.
Kaikki vastaukset alkavat sanoilla valitan mutta...
Olen ollut huippu työssäni, nyt en ole mitään.
En halua lääkkeitä, koska tiedän, mitä paskaa ne on.
Ennen lenkkeilin, uin ja kävin salilla,
nyt jo pelkkä ajatus tuntuu kuin sen kaiken
olisi tehnyt joku toinen ihminen.
Miesystävää toivon, mutta sellaista en löydä.
Netissä treffihalukkaita riittää, mutta ei huvita mennä.
Kapakoissa minulla on liikaa virtaa jutteluun.
Humalassa löydän itseni aina jonkun sängystä.
Aamuisin kerään vaatteeni ja ihmettelen, miten
olen joutunut taas siihenkin asuntoon.
Kondomia ei tietenkään.
E-pillereitä ei tietenkään.
Kaksi itsarikokeilua takana, tekisi mieli tehdä se oikea.
Turha sanoa, ettei se kannata.
Ja turha sanoa, ettei huvita.
Ja taas tuli uusi tekstiviesti:
Saanko siistin asunnon jouluksi?
Kun vastasin, katsotaanko huomenna, jos jaksan
niin vastaus oli: annetaan olla!
Tietenkin – muiden toiveet ovat tärkeämpiä
kuin minun toiveeni. Olenhan kakkosluokan
kansalainen keneltä ei mitään kysytä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
samassa veneessä seilataan,vaikka jaksan sentään vielä jotain.Salaan kyllä todellisen tilanteeni,koska olen huomannut...apua ei heru.Mene terapiaan,minäkin olen menossa.Tuo olo,että haluaisi olla hyödyllinen,mutta ei pysty on minullakin ja nuo irtiotot elämästä jotka ovat tavallaan itsetuhoisia,hajoittaa päätä lisää.Mä olen sitä mieltä että mä suren ja mulla on oikeus surra menetyksiäni ja sitä että aina on ollut tavallaan muiden mieliksi.Ehkä tarvitsenkin tän paskan,että voi tuntea elävänsä taas.Se on surullista,että jää yksin kun aina on ollut muiden tukena.Jaksellaan...
Eräs ystäväni toi minulle äsken joulurahaa 70 euroa. Pääsen huomenna veljeni kyydissä maalle, jossa ruokaa riittää. Toivon myös sinulle hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta:)
Olen aikalailla saman kohtalon uhri. Poikkeuksena ,että olen mies. Minä lopetin tuon viina touhun koska se lisäsi masennusta. kaikki on menneet, henkiriepu vain jäljellä. vielä on asunto alla, kun sain työttömyyskorvauksen ja sossukin auttoi vähän. raamatusta tutkin Jobin kirjaa ja netistä http://tiedostamaton.net
Enää en mieti itsaria....kehitystä sekin nimm.ex-yrittäjä
Eräs ystäväni toi minulle äsken joulurahaa 70 euroa. Pääsen huomenna veljeni kyydissä maalle, jossa ruokaa riittää. Toivon myös sinulle hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta:)
Ps. Käyn katsomassa lähettämäsi osoitteen ja luen jouluna Jobin kirjaa.
Monella tavalla ihan ku mun kirjottamaa. Pitäis vielä vaan saada sanottua kaikki toi lääkärille ylihuomenna. Ainaki voi olla ylpee itestään jos pystyy hakee apua.