Tv vs. netti ... ?

Tämä on aina ollut hauska aihe. Netti hyväksytään, mutta tv ei. Kun kuitenkin netistä on saatavilla sellaista törkyä kuin sattuu huvittamaan, ja ihan milloin haluaa. Näinhän ei ole tv:ssä, vaan ohjelmat ovat kellonaikaan sidoksissa ja päivällä ei törkyä tule.

Ja siksikin toisekseen: televiissoriakin pystyy (siis oikeasti) ohjailemaan ihan itse ja valitsemaan mitä haluaa katsoa, ihan samoin kuin nettiä. Sillä erotuksella kuten edellä todettua.

Jos televiissorikiellon keksijät olisivat vielä elämänsä voimissa ja päätösvaltaisia niin aivan varmasti netti olisi ollut kiellettyä jo sen syntymästä asti.
9933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

..varmaan jos ne televiissorikiellon keksijät vielä eläisivät, niin varmasti kieltäisivät kioskeissa käymisen kun niissä myydään kaikenlaisia roskalehtiä, eikä niissä voi edes maksaa laskuja, postilaatikko voi muutamissa olla, mutta niitä on muuallakin.

Ja sanomalehtien tilaaminenkin olisi ollut kiellettyä aivan viimeaikoihin asti kun niissä on ollut päiväkahviseurailmoituksia.

Kyllä varmaan eräiden kannattais kieltää netti itseltään.

Äänestä
  • sääntöasioissa olekaan mitään logiikkaa. silti ne mielletään tärkeiksi ja niitä ikään kuin seurataan.
    ja monet asiat rajoittavat nimenomaan naisten elämää

    Äänestä

  • näissä kirjoitti:

    sääntöasioissa olekaan mitään logiikkaa. silti ne mielletään tärkeiksi ja niitä ikään kuin seurataan.
    ja monet asiat rajoittavat nimenomaan naisten elämää

    jo ainakin 15 vuotta olemme vl.lliä.

    Äänestä

Todella mielenkiintoinen rajanveto. Tästä keskustellaan näköjään tälläkin palstalla tiiviisti. Minun teoriani on käytännöllisyys: eläminen modernissa yhteiskunnassa menisi aivan liian hankalaksi ilman tietokonetta ja verkkoyhteyksiä. Luonnollisesti se on mahdollista, mutta esim. liikeasioiden hoitaminen muuttuisi todella työlääksi. Bisneksessä aika on rahaa!

Lestadiolaisissa on useita hyvin menestyneitä yrittäjiä. Ehkä tämä mammona-siipi on taustalla vaikuttamassa papistoon ja oppien tulkintaan? Eikä kukaan tietysti voi väittää itse Laestadiuksen (1800 - 1861) saarnanneen internettiä vastaan!

Äänestä
  • Aloittaja

    >>Eikä kukaan tietysti voi väittää itse Laestadiuksen (1800 - 1861) saarnanneen internettiä vastaan!
    >>

    ei kai sentään myöskään tv-vastaanotinta vastaan?

    >>Minun teoriani on käytännöllisyys: eläminen modernissa yhteiskunnassa menisi aivan liian hankalaksi ilman tietokonetta ja verkkoyhteyksiä. Luonnollisesti se on mahdollista, mutta esim. liikeasioiden hoitaminen muuttuisi todella työlääksi. Bisneksessä aika on rahaa!
    >>

    No elämä ei todellakaan ole sen ihmeellisen vaikeaa nykypäivänä ilman nettiä. Silkkaa olettamusta. Sen sijaan yrittämisestähän on valtakunnankin tasolta lestaadiolaisten periaatteiden tyhjäksi tekeminen tunnettua.

    Löytyy eräskin pyöreähkö herrashenkilö televiissorista silloin tällöin lihajalosteitaan mainostaen. Kyseinen yritys on täysin tämän uskontokunnan omistuksessa. Periaatteet on tietenkin helpompi heittää romukoppaan silloin kun niistä sattuu olemaan firmalle haittaa taloudellisesti.

    Äänestä

  • tonza1379 kirjoitti:

    Silkkaa olettamusta. Juuri niin! Ei minulla mitään lopullisia totuuksia ole tarjolla.

    Tekstissäsi viimeinen lause on tärkeä. Kristityt eivät aikanaan saaneet edes pankkitoimintaa käyntiin kun koron perimistä pidettiin kiellettynä! Juutalaiset pääsivät vaurastumaan antolainauksella satoja vuosia ennen kuin kristinuskoa alettiin tulkita väljemmin ja korko todetiin sittenkin luvalliseksi. Teologinen periaate sai väistyä mammonan tieltä!

    Äänestä

Olen elänyt sen aja kun tv kiellettiin, siksi sen kiellon joutuu laittamaan sitä aikaa vasten. Ei sen ajan ihmisillä riitänyt ymmärrys että kuvaa voidaan siirtää ilman lankoja pelkästään ilmatietä. Siksi "viisaat miehet Oulussa pohti,että kyllä sen täytyy olla piru joka tämmöiseen kykenee, ei jumalan lapsi voi tämmöistä saatanan sontaluukkua katsella".
Nyt kun tuli uusi tietotekniikka ja netti, oli pakko ymmärtää että ei tätä voi v-lestadiolaisiltakaan kieltää jos meinaavat töitä tehdä. Eihän suurikaan lapsilauma elä kun leivästä.
Sen olen minäkin huomannut että kyllä v-lestadiolaiset tuntevat nykyisin tv-ohjelmat paremmin kun minä, joka katson niitä tv:stä kun kerkiän. V-lestadiolainen kun katsoo ohjelmat privaatisti netistä, nenä puolenmetrin päästä ruudusta. Että näin muuttuu maailma "Eskoseni".

Rauhaisaa joulun aikaa niin Teille v-lestadiolaiset kun me muut sukakuluttajat.

Äänestä

Kyllä se TV tulee meille VL:kin koteihin, kunhan saamme lisää muutoksia aikaan. Tällähetkellä jo puhujien ja pappien vaimot ja monet muutkin naiset sävyttävät hiuksia estääkseen harmaantumisen. TV säännön kumoaminen on varmaan vain niin paljon hankalempaa mutta kyllä se vielä tulee......

Äänestä
  • Aloittaja

    se sitten tuntuu kun ennen niin selvä oppi muuttuu? Itse entisenä jehovan todistajana tiedän oppien muuttumisen tarkoittavan yleensä sitä, että edellinen ei ollut raamatusta, tietenkään. Kun kerran nykyinen, "uuden valon" mukainen oppi on oikein (vaan kuinka kauan sekään).

    Kun joku asia kielletään jumalan sanaan vedoten ja sitten myöhemmin kumotaan niin mitä voidaan päätellä? Jumalan sana kun ei ole muuttunut koskaan, eikä muutu.

    Ei siinä, että tv:n salliminen olisi pahasta, päinvastoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tonza1379 kirjoitti:

Tämä on aina ollut hauska aihe. Netti hyväksytään, mutta tv ei. Kun kuitenkin netistä on saatavilla sellaista törkyä kuin sattuu huvittamaan, ja ihan milloin haluaa. Näinhän ei ole tv:ssä, vaan ohjelmat ovat kellonaikaan sidoksissa ja päivällä ei törkyä tule.

Ja siksikin toisekseen: televiissoriakin pystyy (siis oikeasti) ohjailemaan ihan itse ja valitsemaan mitä haluaa katsoa, ihan samoin kuin nettiä. Sillä erotuksella kuten edellä todettua.

Jos televiissorikiellon keksijät olisivat vielä elämänsä voimissa ja päätösvaltaisia niin aivan varmasti netti olisi ollut kiellettyä jo sen syntymästä asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu