Niin, olin aikalailla ylpeä laajasta yleissivistyksestäni...
Sitten aloin lukea eräitä buddhalaisia tai buddhalaisvaikutteisia kirjoituksia. De Mellon "Herääminen", Kabat-Zinnin "Olet jo perillä", Thich Nhat Hanhin juttuja, Dalai Laman juttuja... Hermann Hessen tuotantoa...
Perkele! Nyt olen taas lähtöruudussa! En tiedäkään mitään. En ainakaan mitään tärkeää.
Eikä buddhalaisuus tarjoa mitään tilalle. Pitäisi vain köllötellä suuren tyhjyyden keskellä, olla tässä ja nyt, ilman päämääriä ja tavoitteita.
Noh, täytyy katsoa, josko tästä vielä jonain päivänä saisi jonkinlaisen valaistumisen aikaiseksi. Korvaukseksi menetetyistä tiedoista.
Sitten aloin lukea eräitä buddhalaisia tai buddhalaisvaikutteisia kirjoituksia. De Mellon "Herääminen", Kabat-Zinnin "Olet jo perillä", Thich Nhat Hanhin juttuja, Dalai Laman juttuja... Hermann Hessen tuotantoa...
Perkele! Nyt olen taas lähtöruudussa! En tiedäkään mitään. En ainakaan mitään tärkeää.
Eikä buddhalaisuus tarjoa mitään tilalle. Pitäisi vain köllötellä suuren tyhjyyden keskellä, olla tässä ja nyt, ilman päämääriä ja tavoitteita.
Noh, täytyy katsoa, josko tästä vielä jonain päivänä saisi jonkinlaisen valaistumisen aikaiseksi. Korvaukseksi menetetyistä tiedoista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä masennu. Olet lukenut liian korkealentoisia kirjoja. Googlaa sana "buddhanature" niin löydät asiallista puhetta siitä mitä sinun pitää tehdä jotta saisit kaikki hyvät luontaiset valaistuneet ominaisuutesi loistamaan täysillä. Esim.
http://www.kagyu.org/buddhism/cul/cul04.html
Enimmäkseen pitää ahkeroida. Ja sitten "pitää olla realisti ja varautua ihmeisiin."
Millähän tavalla nuo aloittajan mainitsemat teokset ovat korkealentoisempia kuin tuo antamasi linkki ? En huomannut mitään eroa.
En tiedä ovatko korkealentoisia, mutta luulen niin, koska kysyjä päätteli että buddhalaisena pitää vaan köllötellä tyhjyydessä ilman päämäärää.
Ns. suuren keskitien opetukset buddhaluonnosta selittävät että buddhaluonto on rikas ja pullollaan hyviä ominaisuuksia. Pyrkiminen ja ponnistelu on sallittua varsinkin alussa. Myöhemmin voi vähän höllätä kenties.
Pyrkiä voi, jos tietää mihin pyrkii ja miksi.
Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty.
Aloittaja on päässyt jo pitkälle, hän tietää, että ei tiedä mitään. Minä olen aivan yhtä pihalla ;-)
"Ihan pihalle" päätyy, jos lukee paljon kirjoja, jotka edustavat buddhalaisuuden eri lähestymistapoja. Parasta on valita yksi suuntaus, missä on selkeästi sanottu, mikä on päämäärä, kuinka sinne mennään ja kuinka varmistetaan, etteivät saavutetut tasot katoa. Kun valinta on tehty ja ennen kuin on saanut todella vakaan kokemuksen, on parempi olla lukematta mitään hengellistä kirjallisuutta, etenkään ei kannata lukea toisten buddhalaisten suuntausten kirjoja. Lähestymistavat ovat erilaiset, ei kannata hajottaa energiaansa sinne ja tänne, vaan mennä vakaasti ja päättäväisesti päämäärään yhtä polkua pitkin.
tyhjyys on varmaan eniten väärinkäsitetty buddhalainen termi.
Tyhjyys on tässä tapauksessa lähinnä pysymätön ja keskeneräisessä riippuuvuus suhteessa oleva.
eli tämä on koska toi on..
>Tyhjyys on tässä tapauksessa lähinnä pysymätön
>ja keskeneräisessä riippuuvuus suhteessa oleva.
Totta, mutta tuokin kuulostaa hieman vaisulta. Tyhjyys on vielä paljon enemmän: se on myös kaikkitietävyyttä; se on ylittämätöntä iloa; se on rajatonta spontaania myötätuntoista toimintaa kaikkien olentojen hyväksi. Tyhjyys tekee tämän kaiken mahdolliseksi. Tyhjyyttä ei ole olemassa sinänsä.
Taitaa "tyhjyys" sana sellaisenaan johtaa harhaan. Tuskin on sille käsitettä - suomen kielessä tai kielessä ylipäätään, mihin "tyhjyydellä" yritetään viitata (eli johonkin mikä ei ole täyden vastakohta). Suutrassa tätä yritetään kuvata (mutta sekin on kielen rajoittamana paradoksi :/) Onko olennaista siis kokemus, jonka tämä hokemus tuottaa? :
"Kun bodhisattva Avolokitesvara harjoitti Prajna Paramitaa, hän kirkastuen tajusi, että viisi ominaisuutta ovat tyhjyyttä kaikki tyynni ja hän vaipui kaikesta piinasta ja kiusasta. "Sariputra", hän sanoi, " muoto ei ole eri kuin tyhjyys, tyhjyys ei ole eri kuin muoto. Muoto on siis tyhjyyttä, tyhjyys muotoa. Aivan samoin on laita aistimusten, ajausten, mieltämisen ja tietoisuuden. Sariputra, tämä tyhjyys on kaiken olevan luonne. Se ei synny eikä tuhoudu; se ei ole likaista eikä puhdasta; se ei lisäänny eikä vähene. Siksi tyhjyydessä ei ole muotoa, ei aistimuksia, ei ajatuksia, mieltämistä, eikä tietoisuutta. Ei ole silmää, ei korvaa, ei nenää, kieltä, ruumista eikä mieltä; ei ole muotoa, ei ääntä, tuoksua, makua, kosketusta eikä asioita ajatella. Ei ole näkemistä, eikä mitään siitä aina ajatuksin oivaltamiseen saakka. Ei ole tietämättömyyttä eikä tietämättömyyden loppumista, ei ole mitään siitä aina vanhenemiseen ja kuolemiseen saakka, eikä vanhenemisella ja kuolemisella ole loppua. Ei ole kärsimystä, ei sen kerääntymistä, ei sen tuhoamista eikä tietä sen tuhomiseen. Ei ole viisautta eikä saavutuksia; ja koska ei ole mitään saavutettavaa, on Prajna Paramitaan luottava boddhisatva vapaa. Vapaana hän on peloton ja iäksi erossa kaikkinaisesta harhasta ja päätyy lopulta nirvaanaan. Koskan kolmen maailman, menneen, nykyisen ja tulevan, kaikki Buddhat luottavat Prajna Paramitaan, saavuttavat he korkeimman täydellisen valaistuksen. Siksi tiedä, että Prajna Paramita on suuri mantra, suuren kirkkauden mantra, ylin mantra. Se on mantrojen mantra, jonka voima hävittää kaiken kärsimyksen. Koska se on tosi, se ei ole valhetta. Näin kuuluu mantra: 'Mennyt, mennyt, mennyt toiseen rantaa, perille toiseen rantaan, Bodhi Swaha!'"
[suutran käännös T.K:n mukaan]