Perättömien tietojen esittäminen kajaanilaisen paikallisradion toimitusjohtajasta internetin keskustelupalstalla kävi kalliiksi 24-vuotiaalle kajaanilaismiehelle. Mies tuomittiin Kajaanin käräjäoikeudessa kunnianloukkauksesta 450 euron sakkoihin. Korvauksia tuomittu joutuu maksamaan henkisistä kärsimyksistä uhrilleen 2000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja lähes 400 euroa.
Pitkään Suomessa asunut venäläismies oli viime huhtikuussa osallistunut kajaanilaista paikallisradiota koskevaan keskusteluun Suomi24-sivustolla. Mies oli väittänyt radion omistajan jättäneen useita kertoja palkkoja maksamatta ja hävinneen aina palkkoja koskevat riita-asiat oikeudessa. Vastaaja nimitteli jättämissään kahdessa viestissä toimitusjohtajaa rotaksi ja mustamaalasi yritystä tarpeettomasti.
Vastaaja kertoi kuulleensa palkka-asioita koskevista oikeudenkäynneistä kajaanilaiselta asianajajalta ja pitäneensä tietoja tämän johdosta oikeina. Oikeudessa todettiin paikallisradion olleen käräjillä työsuhteeseen liittyvän erimielisyyden johdosta ainoastaan kerran 20 vuoden aikana.
Halventavat viestit ennättivät olla keskustelupalstalla vain pari päivää, ennen kuin ne poistettiin sieltä. Vaikka viestit oli jätetty nimimerkin suojissa, niin poliisitutkimuksissa selvisi ip-osoite, josta halventavat viestit oli lähetetty.
Uutislähde: STT

Vastaukset 3
Vanhimmat
ja osallistujien olisi syytä ymmärtää tämä, koska täälläkin on tiettyjä kohteita vastaan esitetty vähintäinkin yhtä törkeää kunnianloukkausta kuin kuvatussa oikeusjutussa.
Toisaalta ylläpidon suhtautumista pitää myös ihmetellä, loukkaavat ja törkeät kirjoitukset, henkilöön käyvät, ovat saaneet olla useimmiten päiväkausua palstalla. Sitävastoin loukatun kohteen vastineet on poistettu pikimmiten, vaikka eivät ole sisältäneet mitään törkeyksiä, ei sisällöllisesti eikä sanallisesti.
Saattaisi olla paikallaan rikosilmoituksen teko asiasta. Myös ylläpidon suhtautuminen olisi ehkä syytä tutkituttaa, onko rikottu esim. perustuslain takaamaa sananvapautta.
Terrorin kohteen kirjoitusoikeuksien rajoittaminen ei poista itse ongelmaa, terroristeja.
Ärsyttävät, ketä sitten ärsyttävätkään, kirjoitukset eivät täytä rikoksen tunnusmerkkejä, loukkaavat ja törkeät, nimittelevät kirjoitukset sen tekevät.
varmaan tuon parjatun Porilaiset.comin kurin. Josta täällä on kiistelty ennenkin...
Proxyn takaa ei valitettavasti näy (jos sellainen on käytössä), mistä osoitteesta viestejä lähetetään. Vielä lisäksi, jos on esim. WLAN yhteys, ns. subnet -osoitekin voidaan luoda aivan ufoksi. Mutta, joka tapauksessa yhdyn edellisiin esimerkkeihin, joten malttia kirjoituksiin.
Hyvää Joulua ja silleen...kaikille.