ilkeät ihmiset

Ahdistun mielestäni liikaa kaikista ilkeistä ihmisistä, kuten naisten, miesten, homojen, yksinhuoltajien, ulkomaalaisten ym. vihaajista. En tajua, mikä pakkomielle joillakin on leimata johonkin ryhmään kuuluvat ihmiset tietynlaisiksi ja alkaa haukkumaan heitä. Ehkä kysymys on epäkypsyydestä tai yleisestä vitutuksesta, en tiedä. Haluaisin tietää, miten näiden ihmisten aiheuttamista turhista vihan, pelon ja ahdistuksen tunteista pääsisi eroon. En halua tuhlata siihen aikaa ja energiaa, varsinkaan, kun mänttien kanssa ei kannata väitellä koska siitä ei olisi mitään hyöytä. Miten voi olla välittämättä ja ahdistumatta? Lisäksi pelkään, että alan erakoitumaan, koska en luota ihmisiin.
61123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ymmärrän mitä tarkoitat. Ennakkoluulot ovat joillain ihmisillä niin juurtuneita, että he tuskin itsekään sitä ymmärtävät. Omasta perheestä lähtenyt kasvatus vaikuttaa varmasti osittain ajatuksiin ja kotona lietsottu viha on lähes yhtä itsestäänselvää joillekin, kuin toisille aamupala.

Ilkeät ihmiset ovat mielestäni asia erikseen, vaikkakin mieletön vihaaminen saakin niskakarvat nousemaan.. Ennakkoluulot voivat olla tahattomampia kuin todellinen ilkeys, jokainen tapaus tietysti erikseen.

"Haluaisin tietää, miten näiden ihmisten aiheuttamista turhista vihan, pelon ja ahdistuksen tunteista pääsisi eroon. En halua tuhlata siihen aikaa ja energiaa, varsinkaan, kun mänttien kanssa ei kannata väitellä koska siitä ei olisi mitään hyöytä."

Kertakaikkisen sympaattista tekstiä :)
Ei kukaan varmaankaan pysty antamaan sinulle niitä "oikeita" neuvoja, mutta voin vain valoittaa tietäsi omalla mielipiteelläni. Tosiaan, kinamaan ei kannata juurtuneista mielipiteistä lähteä, se on todellakin vain hyvän energian totaalista tuhlaamista. Ymmärrän silti turhautumisesi. Oman mielipiteen silti voi ja kannattaakin antaa, se voi jopa parhaimmassa tapauksessa antaa toiselle mahdollisuuden avartaa näkemystään. Loppu viimeksi, muuta et voi tehdä. Jokainen on oma persoonansa ja jokainen meistä päättää itse omista uskomuksistaan. Vihaaminen on harmillisen helppoa, toivottavasti et itse silti ala vihaamaan niitä ennakkoluuloisia tyyppejä, koska muuten pata soimaa kattilaa..

Ainoa, johon voit vaikuttaa, olet sinä. Pelon ja ahdistuksen tunteita on vaikea koittaa hallita, mutta eipä elämää muutenkaan voi. Parempi siis vain koittaa hyväksyä myös elämän karuus. Ikävä kyllä, kaikki ihmiset eivät ole niin etuoikeutettuja kuin sinä, että osaisivat tarkastella asioita pintaa syvemmälle. Ja aina tulee vastaan ihmisiä, jotka saavat sinulle aikaan pahan mielen. Tämä on elämän tosiasia, eikä sitä voi kiertää. Se siis täytyy vain hyväksyä.

"Miten voi olla välittämättä ja ahdistumatta?"

Älä koskaan lopeta välittämästä! Mutta älä myöskään ota koko maailman murheita omille niskoillesi! Et vain voi parantaa koko maailmaa. Jossain kohtaa on vain hyvä ymmärtää, että antaa joiden asioiden mennä omalla painollaan. Sinun oma elämäsi juoksee ohitsesi ja vilkuttaa, kun jäät murehtimaan toisten ihmisten ongelmia.

"Lisäksi pelkään, että alan erakoitumaan, koska en luota ihmisiin."

Luota itseesi ja alat luottamaan myös muihin. Kaikkiin ihmisiin ei tarvitsekaan luottaa, mutta omaan lähipiiriin sinulla on oikeus pystyä luottamaan! Pettymyksiä tulee silti AINA, mutta jos alat epäilemään kaikkia jatkuvasti, et elä sillä energialla, mikä sinulle on elämiseen annettu. Ja omaa elämääsihän sinä elät. Älä anna kaiken tämän maailman menon ja negatiivisuuden vaikuttaa sinuun niin vahvasti, koska elämässä on NIIN paljon myös todella hyviä ja kivoja asioita! ;)

Tsemppiä hurjasti sinulle!! Toivottavasti sait jutustani edes jotain irti, vaikka itsestään selvyyksiä latelinkin :)

Oikein mukavia joulupyhiä sinulle ja paaaljon hyvää mieltä!! :)

Äänestä
  • Hienosti opastit tätä nuorta! Olin aina kiusattu, koska huono itsetuntoni
    näkyi jo kauas.

    Nyt, vasta keski-ikäisenä olen päässyt neutraaliksi, harmaaksi.

    Näkymättömäksi itsensä mieltäminenkin vie energiaa.
    Viihdynkin enemmän yksin tai kaltaisteni seurassa.

    Teille molemmille erinomaista jatkoa.

    mane

    Äänestä

  • Mane Kostari kirjoitti:

    Hienosti opastit tätä nuorta! Olin aina kiusattu, koska huono itsetuntoni
    näkyi jo kauas.

    Nyt, vasta keski-ikäisenä olen päässyt neutraaliksi, harmaaksi.

    Näkymättömäksi itsensä mieltäminenkin vie energiaa.
    Viihdynkin enemmän yksin tai kaltaisteni seurassa.

    Teille molemmille erinomaista jatkoa.

    mane

    Mane Kostari :D

    Kiitos kivoista sanoistasi.

    Krrr, tämä mäsiin alkaa pihisemään, kun kuulee, että jotain on kiusattu! Olen pahoillani että olet joutunut kärsimään toisten ihmisten pahasta olosta!!

    Sinä et ole suinkaan harmaa, älä uskottele itsellesi sellaista! Tosin harmaassakaan ei ole mitään huonoa, se on yksi väri muiden upeiden värien joukossa, niin että samapa tuo ;)

    Mukavaa jatkoa myös sinulle ja ilontäytteistä jouluaikaa!!

    Äänestä

mutta inhoan koko sydämestäni niitä ihmisiä, jotka on idiootteja mulle ilman mitään syytä. mä en siis oo tehnyt niille mitään, mutta kuitenkin ollaan mulle koko ajan vittuilees!!! sitä paitsi mä oon yrittänyt aina olla niitä kohtaan lojaali ja tulla toimeen, mut ei kun ei... eikä mussa silleensä pitäis olla mitään vikaa, että vittuilut pitäs aina kohdistuu muhun, etten edes syytä tiedä.


olen jo itse tajunnut, miten kohdella muia ihmisiä. olen niiden puolella, joita ennen itse kiusasin. olen täysillä niitä vastaan, jotka huvikseen minua kiusaavat.


että olis tehnyt mieli tänään tönästä yks niistä idiooteista alas portaista. mutta kun sillähän niitä tukijoukkoja löytyy, kun sattuu olemaan semmonen pissis... *ittu!!!

Äänestä
  • Syyllistän itseäni juuri tuosta kiltteydestä...olen muille ok.Sitten "jälkeen päin"mietin et olimpa taas paska kun en näyttänyt jämäkkyyttäni!!!Niin se varmuus puuttuu...masennus on vienyt kaikki voimani ja itseluottamukseni,tuntuu et olen aivan arvoton ihminen.

    Äänestä

  • ottaa päähän kirjoitti:

    Syyllistän itseäni juuri tuosta kiltteydestä...olen muille ok.Sitten "jälkeen päin"mietin et olimpa taas paska kun en näyttänyt jämäkkyyttäni!!!Niin se varmuus puuttuu...masennus on vienyt kaikki voimani ja itseluottamukseni,tuntuu et olen aivan arvoton ihminen.

    tulee sellasia aikoja, ettei itseluottamusta löydä itsestään sitten millään. kaikki voi vaan jyrätä mut...

    mutta sitten yleensä tulee niitä parempiakin aikoja/hetkiä, jolloin kukaan ei voi mulle yhtään mitään ja mä vaan jotenkin olen täysin oman itseluottamukseni vallassa. se on niin ihanaa, kun menee tarpeeks hyvin, ettei mikään haittaa.

    tällä hetkellä on sitä surkeempaa aikaa menossa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja? kirjoitti:

Ahdistun mielestäni liikaa kaikista ilkeistä ihmisistä, kuten naisten, miesten, homojen, yksinhuoltajien, ulkomaalaisten ym. vihaajista. En tajua, mikä pakkomielle joillakin on leimata johonkin ryhmään kuuluvat ihmiset tietynlaisiksi ja alkaa haukkumaan heitä. Ehkä kysymys on epäkypsyydestä tai yleisestä vitutuksesta, en tiedä. Haluaisin tietää, miten näiden ihmisten aiheuttamista turhista vihan, pelon ja ahdistuksen tunteista pääsisi eroon. En halua tuhlata siihen aikaa ja energiaa, varsinkaan, kun mänttien kanssa ei kannata väitellä koska siitä ei olisi mitään hyöytä. Miten voi olla välittämättä ja ahdistumatta? Lisäksi pelkään, että alan erakoitumaan, koska en luota ihmisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu