Suomessa Abduktiotapaus

Todistaja m

Sininen lamppuauto kaappasi miehen torilta

9

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epis

      Koska julkisuudessa on käyty runsaasti polemiikkia ufoista, ja suurin osa kirjoittajista tuntuu pitävän tätä vakavaa ilmiötä pelkkänä hölynpölynä, ajattelin tuoda julkisuuteen erään läheisen ystäväni kokeman karmaisevan ufo-sieppauksen. Turvallisuussyistä nimettömänä pysyttelevä ystäväni kuvaa kohtaamistaan muukalaisten kanssa seuraavasti:

      "Oli aikainen lauantaiaamu, arviolta ehkä noin 04:24, kun olin palaamassa tiedekuntabileistä. Tie jota ajoin, oli oudon tyhjä, mutta en kiinnittänyt siihen silloin suurtakaan huomiota. Vastaan tuli joitakin autoja, jotka kyllä vilkuttelivat etuvalojaan, mutta en pitänyt tätäkään merkkiä mitenkään hälyttävänä.

      Sitten havaitsin edessäpäin, ehkä arviolta noin 50 metrin päässä henkilöauton kokoisen esineen. Se oli pysähtyneenä tien poskeen, ja siinä oli vilkkuvia sinisiä ja punaisia valoja. Hämmästyneenä hiljensin vauhtia. Siinä vaiheessa huomasin kookkaan, ehkä noin 180 senttiä pitkän olennon seisovan tiellä. Se oli pukeutunut tummaan asuun, eräänlaiseen univormuun, ja viittoi minua pysähtymään.

      En tiedä mikä sai minut tottelemaan, varmaankin humanoidi käytti jotain henkistä voimaa. Pysäytin auton, ja olento käveli autoni viereen. Se käski minua seuraamaan alukseensa, jossa oli toinenkin olento. Heti päästyäni sisään, olento alkoi kysellä minulta kaikenlaista. Erityisen kiinnostuneelta se vaikutti minun ajokortistani. Tutkittuaan korttiani jonkin aikaa, minulle selvisi, että humanoidit aikoivat viedä minut mukanaan jonnekin kokeita varten. Olin tietenkin peloissani, mutta en ehtinyt lähteä pakoon, kun alus oli jo liikkeellä.

      Alus tuntui kulkevan hirmuisella nopeudella, ja aivan lähellä maan pintaa. Saavuimme outoon, valkeaan paikkaan, missä minut johdatettiin erääseen huoneeseen. Siellä oli kaikenlaisia outoja laitteita, koeputkia ja neuloja. Hetken katseltuani ympärilleni, tuli huoneeseen valkoiseen asuun pukeutunut naispuolinen humanoidi. Se otti minun käsivarrestani näytteitä isolla neulalla.

      Tämän toimenpiteen jälkeen saapuivat tummapukuiset olennot hakemaan minua. Ymmärsin niiden aikovan viedä minut mukanaan, ehkä jopa niiden omalle planeetalle. Tämän kuultuani kauhu valtasi minut, ja yritin pakoon, mutta toinen humanoideista suuntasi oudon, noin 40 senttiä pitkän mustan esineen päähäni, ja kaikki meni pimeäksi.

      Kun seuraavan kerran heräsin, minulla oli todella paha olo; varmaankin jälkivaikutusta humanoidien aluksen säteilystä tai niiden tekemistä kokeista. On ollut puhetta siitä, että muukalaiset toimivat yhteistyössä hallitusten kanssa, ja minä ainakin uskon siihen, sillä havaitsin nyt olevani poliisin huostassa. Lisäksi minulle annettiin roimat sakot, kuulema rattijuopumuksesta ja korttiani en ole nähnyt sen koommin. Mukamas ottivat sen "kuivumaan", mutta kyllä minä tiedän mitä sille todella tapahtui. Ne kaksi muukalaista sen veivät mennessään..."

      Toivottavasti tämä veret seisauttava kauhutarina lopullisesti vakuuttaa kaikki epäuskoiset muukalaisten olemassaolosta.Mutta kyllä valveutuneet lukijat ,tietävät että kertomus on tehty tarkoituksellisesti subjektiivisesti ajatteleville ylikriittisille skeptikoille. Siitä huolimatta Hyvää Joulua Kaikille ! omista uskoista ja mielipiteistä huolimatta.

      • entinen skeptikko

        Tutkimme tarinasi tulostamalla sen paperille ja tutkimalla paperia infrapunavalossa. Tarinasi on totta ja kiistämätön todiste muukalaisten läsnäolosta.


      • entinen skeptikko kirjoitti:

        Tutkimme tarinasi tulostamalla sen paperille ja tutkimalla paperia infrapunavalossa. Tarinasi on totta ja kiistämätön todiste muukalaisten läsnäolosta.

        Ollet jo siitä lähtien kun selkärankaisille alkoi kehittymään
        alitajunnaksi nimitettyä persoonallisuuden tilaa.

        Kun katsoo nukkuvaa metsästyskoiraa ajopäivän jälkeen,
        vakuuttuu, mm. koiraeläinten alitajunnasta.

        Samat esim. hevosen sukuisilla eläimillä - myös suurpedoilla on alitajuntaa.

        Alitajunta on syvin ja ehtymättömin tutkinnankohde nyt ja tulevaisuudessa.


      • totta.,.+

        No tämä tarina on varmasti tosi


    • Vitsi se on tämäkin, vaikka onkin ikivanha - ja usko pois - kyllästymiseen asti täällä aiemmin nähty. Otsikon sisältö on kuitenkin paljon vähemmän täällä postattu aihe ja olisi hienoa kuulla todellisista suomalaisista ufo-abduktioista. Ihan ilman iänikuisia majakka -vitsejä.

      • AROSUSI-09

        eli oliko suomessa juurikaan mitään raportoituja abduktioita..?


      • kertomus on
        AROSUSI-09 kirjoitti:

        eli oliko suomessa juurikaan mitään raportoituja abduktioita..?

        dokumentoitu ainakin Tapani Koivulan Ufojen kosminen viesti -kirjassa. Tapaus Osmo T. Liene taitaa olla näistä ainoa, jota ei tule oitis epäiltyä alitajunnan tuotteeksi. Aivan tarkalleen ottaen Lienen jutussa ei ole kyse varsinaisesta abduktiosta vaan muukalaiskontaktista, joka kylläkin oli varsin erikoislaatuinen. Vieraat näyttivät tulevaisuuden tapahtumia, jotka Lienen mukaan myös toteutuivat.


      • AROSUSI-09
        kertomus on kirjoitti:

        dokumentoitu ainakin Tapani Koivulan Ufojen kosminen viesti -kirjassa. Tapaus Osmo T. Liene taitaa olla näistä ainoa, jota ei tule oitis epäiltyä alitajunnan tuotteeksi. Aivan tarkalleen ottaen Lienen jutussa ei ole kyse varsinaisesta abduktiosta vaan muukalaiskontaktista, joka kylläkin oli varsin erikoislaatuinen. Vieraat näyttivät tulevaisuuden tapahtumia, jotka Lienen mukaan myös toteutuivat.

        eli k.o kirjankin joskus omistin Koivulan itsensä signeeraamana...tämähän oli se juttu,missä maalaistupaan tuli "vieraita",jotka näyttivät jostain "kristallipallon" tapaisesta Osmon lapsuutta ja tulevaisuutta..?/Yleensä kertomukset kotimaisista kontakteista ovat aika sekavia ja epäuskottavia sekä toistavat kliseitä,mitkä kuka tahansa voi lukea ja opetella ulkoa alan kirjallisuudesta...


      • ryypännyt
        kertomus on kirjoitti:

        dokumentoitu ainakin Tapani Koivulan Ufojen kosminen viesti -kirjassa. Tapaus Osmo T. Liene taitaa olla näistä ainoa, jota ei tule oitis epäiltyä alitajunnan tuotteeksi. Aivan tarkalleen ottaen Lienen jutussa ei ole kyse varsinaisesta abduktiosta vaan muukalaiskontaktista, joka kylläkin oli varsin erikoislaatuinen. Vieraat näyttivät tulevaisuuden tapahtumia, jotka Lienen mukaan myös toteutuivat.

        niin tarpeeksi kun ryyppää näkee mitä sattuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      803
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      650
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      588
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe