Olen työtön yksinhuoltaja, yksi pieni lapsi. Jouluksi on tulossa sukulaisia joulunviettoon. Kämppä on kuin pommin jäljiltä, hyvä kun jaksan ruokaa laittaa ja välillä kaupassa käydä. Rahaa on vähän kyllä tilillä, koska en vaan saa aikaiseksi mentyä ostamaan niitä lahjoja. Toisaalta, jos ostan lahjoja, niin ruoasta pitää sitten tinkiä.
Mies jätti puoli vuotta sitten.. (toisen naisen vuoksi, ois edes ollut paremman näköinen, kuin minä, mutta ei.. otti ruman ja rikkaan) elatusmaksuja ym. en saa, kun asiat vielä kesken ja hän ei halua maksaa mitään. Nyt pitäisi alkaa kirjottelemaan paperit valmiiksi oikeuteen.. siis oma selvitykseni. Huomenna viimeinen palautuspäivä. Mutta mitään en saa aikaiseksi. En edes sitä, että menisin kallonkutistajalle tms. pyytämään apua.
Masennus on tauti pahimmasta päästä.. se muuttaa ihmisen luonteen, tekee hyvästäkin vanhemmasta hirviön lapsilleen (ainakin minä rähjään ihan turhasta). Odotan vaan sitä päivää, että kaikki muuttuu *simsalabim*, vaan kuinkahan syvälle ehdin upota ennen sitä. Ajatukseni kulkevat jo sitä rataa, että kuinkahan paljon parempi lapsellani olisi elää jossain muualla, ilman minua.
Mies jätti puoli vuotta sitten.. (toisen naisen vuoksi, ois edes ollut paremman näköinen, kuin minä, mutta ei.. otti ruman ja rikkaan) elatusmaksuja ym. en saa, kun asiat vielä kesken ja hän ei halua maksaa mitään. Nyt pitäisi alkaa kirjottelemaan paperit valmiiksi oikeuteen.. siis oma selvitykseni. Huomenna viimeinen palautuspäivä. Mutta mitään en saa aikaiseksi. En edes sitä, että menisin kallonkutistajalle tms. pyytämään apua.
Masennus on tauti pahimmasta päästä.. se muuttaa ihmisen luonteen, tekee hyvästäkin vanhemmasta hirviön lapsilleen (ainakin minä rähjään ihan turhasta). Odotan vaan sitä päivää, että kaikki muuttuu *simsalabim*, vaan kuinkahan syvälle ehdin upota ennen sitä. Ajatukseni kulkevat jo sitä rataa, että kuinkahan paljon parempi lapsellani olisi elää jossain muualla, ilman minua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
>Olen työtön yksinhuoltaja, yksi pieni lapsi. >Jouluksi on tulossa sukulaisia joulunviettoon. >Kämppä on kuin pommin jäljiltä, hyvä kun jaksan >ruokaa laittaa ja välillä kaupassa käydä. Rahaa >on vähän kyllä tilillä, koska en vaan saa >aikaiseksi mentyä ostamaan niitä lahjoja. >Toisaalta, jos ostan lahjoja, niin ruoasta pitää >sitten tinkiä.
Kurja tilanne sinulla. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että miksi sukulaiset tulevat juuri sinun luoksesi? Kyllä sinullakin on oikeus viettää rauhaisa ja mukava joulu; soita vaikka sukulaisille ja kysy voisitteko hoitaa joulushown yhdessä, eli yksi tuo ruokia, toinen lisää ruokia, kolmas koristeet, neljäs vie sinut kauppaan... Ei kai ole tarkoitus, että köyhä yksinhuoltaja raataa ja maksaa kaiken?
En ylipäätään ymmärrä, miksei joulua voi olla perhepiirin kesken, miksi pitää juuri silloin juosta kylässä.
>Nyt pitäisi alkaa kirjottelemaan paperit >valmiiksi oikeuteen.. siis oma selvitykseni. >Huomenna viimeinen palautuspäivä. Mutta mitään en >saa aikaiseksi. En edes sitä, että menisin >kallonkutistajalle tms. pyytämään apua.
Sinä tarvitsisit aikaa itsellesi. Kehottaisin vakavasti soittamaan niille sukulaisille ja ilmoittamaan että nyt ei onnistu tämä yhteinen joulunvietto.
Ja kirjoita ne elatuspaperit heti! Jos et sitä tee, kuinka sitten käy. Mieti, kuinka paljon syytät itseäsi myöhemmin jos et sitä tee.
>Masennus on tauti pahimmasta päästä.. se muuttaa >ihmisen luonteen, tekee hyvästäkin vanhemmasta >hirviön lapsilleen (ainakin minä rähjään ihan >turhasta). Odotan vaan sitä päivää, että kaikki >muuttuu *simsalabim*, vaan kuinkahan syvälle >ehdin upota ennen sitä. Ajatukseni kulkevat jo >sitä rataa, että kuinkahan paljon parempi >lapsellani olisi elää jossain muualla, ilman >minua.
Et ole tunteinesi yksin - joulu on masennus- ja itsetuhoisuussesonkia. Tiedosta tämä ja ymmärrä, ettet ole ainoa. Iloitse lapsistasi ja luovu stressistä, osta ruuat valmiina ja hemmottele pikkuisen itseäsi. Unohda sukulaiset. Vaikka olisit kuinka väsynyt ja huonotuulinen, olet silti paras äiti omille lapsillesi. Elät rankkoja aikoja, mutta pikkuhiljaa tilanne paranee kun aika kuluu. Sitä ennen on varmaan aika kitkuttamista mutta mikä ei tapa, karaisee.
Olet jo tänne asti päässyt, ei nyt enää kannata luovuttaa. Jaksamista, ja tee ne paperit! Sitten sinulle tulee mukava olo kun sait jotakin aikaiseksi. Älä anna alhaisen ex-miehesi voittaa tätäkin erää masentamalla sinut niin, että menetät laillisen oikeutesi eli elatusavun.
Jaksamista ja lämmintä joulua!
Rauhoitu ja anna sen kämpän olla pommin jäljiltä jos et jaksa siivota.
Keskity vaan olennaiseen ja anna muiden asioiden olla. Pyydä vaikka sukulaisiasi tuomaan jotain jouluruokia tullessaan, ymmärtävät varmasti tilanteesi kun vaan rohkenet sanoa.
Koita saada itsestäsi kuitenkin sen verran irti että menet hakemaan apua. Tuntemuksesi siitä että lapsesi olisi parempi olla jonkun toisen luona, rähjääminen ja jaksamattomuus johtuu ainoastaan ja vain masennuksesta, ei siitä että olisi huono äiti/ihminen.
Voimia, nyt ei ehkä näytä valoisalta mutta usko pois, vielä se päivä koittaa!!
Kaikesta huolimatta Onnellista Joulua :)
otahan puhelin kätöseen, ja soitahan jollekin. vaikka ystävälle, tutulle että tulisi sinua pikkasen avustamaan, lapsen hoidossa tai kaupassa käynnissä tai vaikka siivoamisessa. aina joku tulee, kun vaan soittaa ja pyytää. Oikeasti, ei sun yksin tarvitse pärjätä... TSEMPPIÄ!!!
myöhäistä alkaa sitä joulunviettoa enää perumaan.. en kehtaa. Se on vuosien takainen perinne, enkä sitten kehdannut kieltäytyäkkään.. Tänään edistyin sen verran, että katsoin mielenterveystoimiston numeron.. mutta enpä saanut soitettua. Jospa huomenna koitan ryhdistäytyä.
Tämän päivän tavoite olisi saada tiskattua. Huomenna yritän päästä jouluostoksille. Exä sentään aikoi tuoda jotain joululahjoja lapselle. En kyllä luota sanomisiinsa pätkääkään, mutta toivotaan että joulumieltä löytyisi sen verran..
Saas nähdä, miten aatto menee. Kinkun sentään onneksi aikoi yksi sukulaisista tuoda..
Siivousapua on turha kuvitellakkaan että saisin, kun kaikilla on omatkin jouluvalmistelut tai ovat töissä.
Koko ajan on vaan sellainen itkunsekainen, lamaantunut olo, etten saa mitään aikaiseksi. Se sitten masentaa vielä lisää. Tästä on tullut oravanpyörä, jota en saa pysäytettyä. Jollei tuota lasta olisi, niin jäisin varmaan vaan paikoilleni makaamaan ja kuihtuisin pois. Mutta pitää toivoa, että kaikki muuttuu vielä hyväksi.
Rauhallista Joulua teillekkin myös! :)
Kuulostit jo hieman paremmalta, ja sanonpa että en ole kamalan jouluihminen itse, ja ennen suorastaan stressasin joulua... mutta nykyään teen ihan just ne asiat jotka huvittaa... valmisruuat... muutama joululahja, siivous ihan tavallinen, hei, niistä lahjoista ym. vasta roskaa tuleekin... ihan vain simppelijuttu... ja tietkö, lopulta kivointa onkin se, että laittaa kynttilöitä palamaan, otat pienen kainaloon, ja olette vain. Oikeesti, meidän perheen ihanin huvi on se, että tehdään iltapesu, laitetaan yöpuvut päälle, ja sohvan valloitus... (3 lasta ja mies) ja katotaan telkkaria. Mikä sen mukavempaa... Ilo on lopulta hyvin pienestä kiinni. Joten lämmintä Joulumieltä!!!