Ensiksi haluan sanoa ettei tarkoitus ole tuomita, syyllistää tai muutakaan, haluan vain tietää. Haluaisin saada asiallisia vastauksia, ilman toisia haukkumatta (näköjään keskustelupalstoilla ainainen ongelma...).
Eli asiaan: mitä tarkoitatte kun sanotte että abortti on/oli ainut vaihtoehto?
Itse en siihen koskaan kykenisi, mutta jos en jostain syystä voisi pitää lastani, niin antaisin sen adoptioon, sellaiseen perheeseen joka ei ole itse voinut saada lasta. Tarkottaisipa se sitten sitä että joutuisin kantamaan lasta sen 9kk, kestämään mahdolliset kivut jne.Näin siis itse tekisin, en tarkoita että muiden tulisi samoin tehdä...
Eli asiaan: mitä tarkoitatte kun sanotte että abortti on/oli ainut vaihtoehto?
Itse en siihen koskaan kykenisi, mutta jos en jostain syystä voisi pitää lastani, niin antaisin sen adoptioon, sellaiseen perheeseen joka ei ole itse voinut saada lasta. Tarkottaisipa se sitten sitä että joutuisin kantamaan lasta sen 9kk, kestämään mahdolliset kivut jne.Näin siis itse tekisin, en tarkoita että muiden tulisi samoin tehdä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen jo monestikin kirjoitellut osaa omasta tilanteestani ja kaksi vuotta sitten tehdystä abortista. Silloin, näin jälkeenpäin ajateltuna, oli kyse Ainoasta Vaihtoehdosta.
Elämäntilanteemme oli harvinaisen epävarma, suhteeni sen aikaiseen poikakaveriin oli hyvin tuore ja aivan alkutekijöissään. Kun epäilin olevani raskaana, kävin mielessäni läpi vaihtoehtoja. Suhteestamme olin varma; siinä mielessä että uskoin, ettei se ikimaailmassa siinä vaiheessa olisi kestänyt lasta. En tiennyt edes sitä, halusinko koko kaverin kanssa ylipäänsä olla. Omat opinnot olivat pahasti kesken, poikakaveri koulutusten välillä ja asunto menossa alta.
Minä halusin, ja haluan, lapsia elämäämme. Ne puitteet vain eivät minusta tarjonneet riittävän hyvää kasvuympäristöä lapselle.
Adoptiota harkittiin myös. En olisi pystynyt kantamaan lastani, tuntemaan liikkeitä ja synnyttämään, pitämään lasta sylissä ja antamaan häntä pois. Pienessä pimeässä mielessäni se tuntui suuremmalta vääryydeltä kuin abortti. En halunnut ajatella, että lapseni joskus tulevaisuudessa miettisi, miksi hänen biologinen äitinsä ei häntä halunnut.
Tuntuu oikeastaan merkilliseltä ajatella ja muistella aikaa taaksepäin. Miten kahdessa vuodessa asiat ovat järjestyneet, muuttuneet toisenlaisiksi. Edelleen olen saman kaverin -nykyisen aviomiehen- kanssa, tilanteessa jossa lapsille on jo annettu lupa tulla.
Mitä olisi tapahtunut, jos olisimme antaneet pienen enkelimme syntyä? Olisimmeko me nyt tässä, olisivatko asiat yhtä hyvin? Sitä emme saa tietää. On vain jatkettava elämää näin, ja rakennettava suhdetta ja kasvualustaa lapsille, joille nyt on elämässämme tilaa.
Ennen kuin itse harkitsin aborttia, olin enemmänkin sitä vastaan kuin puolella. Kun siihen tilanteeseen joutuu itse, että vaihtoehdot näyttävät kaikki yhtä kurjilta, voi ymmärtää niitä, jotka aborttiin päätyvät. Yksittäisen ihmisen päätösten kohdalla eettinen keskustelu abortista on mahdoton; miten joku, jolla on oma kokemus, voi perustella kokemaansa jollekin, jonka näkemykset perustuvat kirjatietoon.
Se on "ainoa" vaihtoehto, ja sillä selvä. En ikinä kuuna päivänä synnyttäisi muille, herranen aika. Ottaisin mieluummin Iranilaisen kvitystuomion.
Abortti = ainut vaihtoehto esim. silloin, kun tietää ettei ikinä halua lapsia(kuten minä tiesin ala-asteesta lähtien, olen nyt 26 vuotias) Ei tullut pieneen mieleenkään että haluaisin elämääni lapsen, saati sitten synnyttää toiselle sellaisen.
aborttiin silloinkaan kun raskaus vaarntaisi oman henkesi? Ja oletetaan että sinulla olisi jo olemassa lapsia jotka näin äidin periaatteen myötä jäisivät orvoiksi..
Eiköhän tuo ole sanomattakin selvää jokaisen kohdalla että oma henki menee muun edelle! Kyllä voisin uhrautua jo syntyneiden lasten puolesta, mutta kyllä siis aborttiin päätyisin jos oma henki vaarassa, oli vaan niin itsestään selvyys etten tajunnut tuohon alkuperäiseen juttuun laittaa. Ja minulla on jo yksi lapsi, jota en orvoksi rupea omalla riskin otolla tekemään.
Olin itse nuori koulut kesken, mies 10 vuotta vanhempi. Olin saanut tietää hänen rikollisesta ja pimeestä elämästään silloin. Joten päätös oli helppo...En halunnut lapselle elämää, jossa ravaisin paikasta a paikkaan b karkuun lapsen isää. Ja olisi voinut vielä sellainenkin tulla eteen, että jonain päivänä olisin vain todennut, että lapsi on hävinnyt...sen saaminen, kun oli suorastaan pakkomielle miehelle.
Ja mitä ilmeisemmin hänen päämääränsä oli minun raskaaksi tulo..että sellasta.
Ymmärrän sinua kyllä, ajattelin itsekin noin ennen aborttiani...mutta usko pois ei sitä tajua ennen kun sen kokee omalla kohdallaan odottamattomasti. Kyllä siinä helposti kääntyy aiemmat mielipiteet "upside down". Silloin ei riitä kun voivottelee toisen tilannetta, silloin päättää omasta elämästään ja tulevaisuudestaan. Aina on niin pirun helppo kritisoida toisia.
Tilanteeni oli katastrofi silloin. Vaihtoehtoa abortti ei minulla ollut koska muut päättivät sen puolestani. Vanhempani tarjosivat vaihtoehtoa että he ottavat lapsen itselleen mutta me "nuoret" menimme kuitenkin naimisiin ja tytär syntyi. Näin jälkeenpäin ajatellen olen ollut ja olen edelleen onnellinen päätöksistä joita silloin olin pakotettu tekemään. Paremmin ei olisi todellakaan voinut mennä. En usko että elämäni olisi kovinkaan erilainen paitsi lapseni ikä tietenkin jos olisin silloin abortin tehnyt. Silti en tuomitse aborttia tilanteissa joissa on kyseessä nuoren koko tulevaisuus. Minulla oli hyvä onni matkassani ja onnistuin elämässä lapsiäitinä ja luomaan tyttäreeni suhteen jota moni kadehtii.