Olisi kiva kuulla natsisian ja muiden cannabiksen vastustajien ajatuksia siihen miksi cannabista ei saisi laillistaa?
Mitä tämä laillistaminen tulisi tekemään yhteiskunnallemme ja tuleville sukupolville?
Nyt en halua mitään vastauksia tyyliin "koska se on laitointa" vaan haluaisin kuulla oikeita totuuksia ja jos mahdollisesti voitte esitää tutkimustuloksia tai arvioita asiasta ja linkkejä näihin tutkimuksiin kaipaisin myös.
Jos te pystytte näyttämään, että laillistaminen tulee lisäämään rikollisuutta, heikentämään ihmisten turvallisuutta ja rapistuttamaan terveytemme ja tekemään kaiken sen mitä usein väitätte niin minä varmasti sen tiedon jälkeen käännän takkini ja liityn joukkoonne.
Siinä vielä pientä kahvitaukoluettavaa ja linkki on tekstin lopussa ja tämäkin teksti taisi olla vuodelta 1994.
"Huumetutkija Osmo Kontula suhtautuisi positiivisesti uutiseen kannabiksen laillistamisesta Suomessa. Käytännössä olisi kuitenkin järkevintä vain soveltaa uutta lakia avarakatseisemmin. Pilvenpolttajat saisivat röyhytellä rauhassa poliisin keskittyessä kovempiin aineisiin. Kontula haluaisi Suomeen myös laittomien huumeiden laadunvalvontaa.
http://www.sky.org/julkaisut/hamppu/hamppu2.94/kontula.html
Mitä tämä laillistaminen tulisi tekemään yhteiskunnallemme ja tuleville sukupolville?
Nyt en halua mitään vastauksia tyyliin "koska se on laitointa" vaan haluaisin kuulla oikeita totuuksia ja jos mahdollisesti voitte esitää tutkimustuloksia tai arvioita asiasta ja linkkejä näihin tutkimuksiin kaipaisin myös.
Jos te pystytte näyttämään, että laillistaminen tulee lisäämään rikollisuutta, heikentämään ihmisten turvallisuutta ja rapistuttamaan terveytemme ja tekemään kaiken sen mitä usein väitätte niin minä varmasti sen tiedon jälkeen käännän takkini ja liityn joukkoonne.
Siinä vielä pientä kahvitaukoluettavaa ja linkki on tekstin lopussa ja tämäkin teksti taisi olla vuodelta 1994.
"Huumetutkija Osmo Kontula suhtautuisi positiivisesti uutiseen kannabiksen laillistamisesta Suomessa. Käytännössä olisi kuitenkin järkevintä vain soveltaa uutta lakia avarakatseisemmin. Pilvenpolttajat saisivat röyhytellä rauhassa poliisin keskittyessä kovempiin aineisiin. Kontula haluaisi Suomeen myös laittomien huumeiden laadunvalvontaa.
http://www.sky.org/julkaisut/hamppu/hamppu2.94/kontula.html
Vastaukset 45
Vanhimmat
Muutama päivä sitten tein jossain määrin samanlaisen keskustelun avauksen tänne mutta näyttää tuo jo tipahtaneen seuraavan sivun puolelle. Natsisika itseasiassa vastasikin siihen ja esitti muutamia väitteitä joihin sittenmin vastasin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=598&posting=22000000012692992
Odottelen edelleen vastaustasi, Sika.
En sattunut huomaamaan, että asiasta on jo käytykkin keskustelua, mutta voidaan varmaan keskustella vielä lisääkin vai joko kaikki on tullut yhteysymmärrykseen asiasta eikä siitä tarvi enää keskustella?
Tutkimuksiahan on kaikenlaisia, mutta nehän ei ole aina absoluuttista totuutta, koska ovat tutkimuksia. Eli esim tämä hollanti vertailu ei välttämättä toimi suomessa (toimiiko se hollannissa, liberaali kyllä) Netistähän nyt saa poimittua sen kaltaisen tutkimuksen kuin haluaa (pitää vain valita mitä kannattaa ja menee sen "aatteen" sivuille!
"Jos te pystytte näyttämään, että laillistaminen tulee lisäämään rikollisuutta, heikentämään ihmisten turvallisuutta ja rapistuttamaan terveytemme ja tekemään kaiken sen mitä usein väitätte niin minä varmasti sen tiedon jälkeen käännän takkini ja liityn joukkoonne. "
Joo takinkääntäjän sika kaveriksi tarviikin :)!
Eli voitaisiin esittää vastaväite/kysymys. MIKSI SE EI lisäisi rikollisuutta, heikentäisi ihmisten turvallisuutta ja rapistaisi terveyttä?
Minä kossun juojana pystyn toteamaan sen että se on myrkkyä ja (liotin) ja tuhoaa minua (jo pieninä annoksina, saati suurkulutuksesssa). Eikö pilven polttaja voi todeta saamaa vaikutusta omasta huumeestaan. Sillä ei ole mitään terveyttä edistävää (no tai sitte teillä kaikilla on silmänpainetauti) vaikutusta. Se on huume joka sisältää esim rauhoittavaa THC kemikaalia. Ja oikeesti hei ei se älykkyyttä ainakaan edistä, vaikka pilvessä "hienoja" ajatuksia syntyisikin! Eli se rappeuttaa terveyttä!!!
Jos jokin lieveilmiö saa kannatusta suuressa joukossa, lisääntyy myös rikollisuus sen ympärillä. Lisääntyneet narkkarimassat taas heikentävät ihmisten turvallisuutta (stephan poika joutuu pilviveikkojen kiusaamaksi koulumatkalla) ja kyllähän ne katukuvaakin likaavat yhtälailla kuin juoppopaskat!
Mutta kossua saa vielä laillisesti!
"Eli voitaisiin esittää vastaväite/kysymys. MIKSI SE EI lisäisi rikollisuutta, heikentäisi ihmisten turvallisuutta ja rapistaisi terveyttä?"
Ei ole tehokasta argumentointia vastata kysymykseen "miksi?" "miksi ei?".
Vastataan nyt kuitenkin...
Kannabis aiheuttaa nyt jo seurauksia - keuhkosyöpää, puutteellista hormonaalista kehitystä, muistin heikkenemistä, flegmaattisuutta ja vahvempiin siirymistä - täydellä teholla. Laillistamalla nämä haitat saataisiin kuriin.
Haluaisin muuten että Stephan-poikaa kiusaisivat mieluummin pilvi- kuin kossuveikot. Nimittäin jos he ovat riittävän huurussa Stephan pystyy kyllä peittoamaan heidät(ellei ole täysinvalidi) - kannabis ei varsinaisesti paranna mitään atleettisia ominaisuuksia.
"Eli voitaisiin esittää vastaväite/kysymys. MIKSI SE EI lisäisi rikollisuutta, heikentäisi ihmisten turvallisuutta ja rapistaisi terveyttä?"
Olen melkoisen hämmästynyt. Millä tavallahan kannabiksen laillistaminen ylipäänsä voisi lisätä rikollisuutta? Entä ihmisten yleistä turvallisuutta? Terveyttä kannabiksen laillistaminen saattaisi rapistaa mikäli heavy usereiden määrä lisääntyisi merkittävästi. Mutta alkaisivatko suomalaiset sankoin joukoin olemaan pilvessä 24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivää viikossa ja tekisivät sitä vielä niin pitkään, että todellisia haittoja alkaisi esiintyä? En usko, että heavy usereiden määrä ja sitä mukaa terveyshaittojen määrä lisääntyisi. Sillä se on pidemmän päälle loppujen lopuksi aika tylsää. Kokeilkoon ken ei usko. En kyllä suosittele.
Ja voin todeta, että pilvellä on haittansa, mutta en viitsi tuhannetta kertaa alkaa niitä vertaamaan kahviin, tupakkaan ja viinaan.
Luin kommenttisi. Melkein kuin ainekirjoitus. Mutta jotenkin jäi päällimäiseksi vaikutelma, että et oikein itse käsitä mistä mielipiteesi saat. Taidat olla vielä aika nuori, ainakin siitä päätellen miten omaksut muiden ajatuksia melkoisella kiihkolla. On ihan kiva että "antaudut keskusteluun", mutta motiivi on väärä. Kuten monella kannabis myönteisellä. Olet täällä ainoastaan kertomassa oman näkemyksesi, et mahdollisesti oppimassa muilta. Kun kysyt, voin sinulle vastata. Homma lähtee siitä että sinun on kysyttävä. En jaksa alkaa taistelemaan ketään vastaan minkään puolesta. Toivon ainoastaan oppimisen halua.
"Viisaus on kuin taskukello. Ei ole järkevää kaivaa sitä jatkuvasti taskusta ja kertoa ihmisille paljonko kello on. Mutta jos joku kysyy paljonko kello on. Voit ottaa sen taskusta ja kertoa hänelle paljonko se näyttää."
"Nimittäin jos he ovat riittävän huurussa Stephan pystyy kyllä peittoamaan heidät(ellei ole täysinvalidi) - kannabis ei varsinaisesti paranna mitään atleettisia ominaisuuksia. "
Niin pilvi siis (narkinkin mielestä) tekee ihmiselle jotain. No jos se ei "paranna atleettisia ominaisuuksi" niin olisikohan se sitten flekmaattisuutta, fyysistä heikkoutta, henkisen toiminnan alentumista. Kaikki ei suotavia yksilönominaisuuksia vaikka ei edes kolmannessavaltakunnassa asuta! Laillistaminen lisäisi näitä koska käyttäjiä tulisi lisää!
"(ellei ole täysinvalidi)"
AI narkit kiusaa myös vammaisia!
Jos Stephan (se on muuten 6-vuotias)kerran peittoaa pilvieikot nii kyllä ne on aika huonossa hapessa.
Juopot vain örisis perässä kun tervehenkinen poika juoksisi karkuun. Pilviveikot valuisivat perässä aina leikkipihalle asti ja ihmerohtojaan tulisivat tarjoamaan -> Rikollisuus lisääntyy!
"Mutta jotenkin jäi päällimäiseksi vaikutelma, että et oikein itse käsitä mistä mielipiteesi saat. Taidat olla vielä aika nuori, ainakin siitä päätellen miten omaksut muiden ajatuksia melkoisella kiihkolla."
No olen 27 vuotias. Toivoisin tietäväni edes puolet siitä mitä luulin tietäväni 20 vuotiaana. Miksi minun pitäisi omaksua jotain ilman kiihkoa, jos kirjoituksessa narkki väittää minua juoppopaskaksi ja kertoo pilven olevan parantava ihmelääke!? Jos itse tiedän "totuuden" että en ole juoppo ja itse (myös työssäni) nähnyt miten huumeet vaikuttavat ihmiseen. Myös ja vain tuo ihmekasvikin!
"Olet täällä ainoastaan kertomassa oman näkemyksesi, et mahdollisesti oppimassa muilta."
No joo onhan se joskus kiva kinata narkin kanssa, kun itsellä on ns.jalat maassa. Oppia toki voi aina ja kyllä haluan itseäni kehittää myös ihmisena!
Yoda sanoi "älä yritä vaan tee, älä tee jos vain yrität! Ja se on aika viisas äijä!
"No olen 27 vuotias. Toivoisin tietäväni edes puolet siitä mitä luulin tietäväni 20 vuotiaana. Miksi minun pitäisi omaksua jotain ilman kiihkoa, jos kirjoituksessa narkki väittää minua juoppopaskaksi ja kertoo pilven olevan parantava ihmelääke!? Jos itse tiedän "totuuden" että en ole juoppo ja itse (myös työssäni) nähnyt miten huumeet vaikuttavat ihmiseen. Myös ja vain tuo ihmekasvikin!"
No onhan toki muutamat ehkä ylistäneetkin hamppua liikaa, Se on kyllä totta.
Minua vaan mietityttää että jos olet töissä poliisissa tai jossain muussa ammatissa missä olet "narkkareiden" kanssa tekemisissä niin kenties se sinunkin oma näkemyksesi on pikkuisen suppea. Silloin olet ehkä muutaman kerran nähnyt, kuullut tai tutkinnoissa törmännyt ihmiseen joka osaa pitää kannabiksen käytön hallinnassa, vaikka todellisuus on että 10 % käyttäjistä siitä muodostuu ongelma. Tämä on aivan samaa luokkaa alkoholin kanssa, muistelisin.
http://www.geocities.com/kannabistietoutta/archive/who.html
Olet kuitenkin "vasta" 27 vuotias. Oletin että olisit ollut vieläkin vanhempi. Itse olen 21 vuotias ja kavereista ja tuttavasta (sukulaiset lukuunottamatta) 98% on vähintään kokeillut kannabista ja minä en edes asu pääkaupunkiseudulla.
En voi käsittää mistä noin suppea käsitys noinkin "nuorelle" ihmiselle on tullut kannabiksesta, kuulummehan lähes tulkoon samaan ikäryhmään.
Tähän kaveri ja tuttavapiiriini kuuluu hyvinkin erilaisia ihmisiä erilaisista elämäntilanteista. Opiskelijoita, töissäkäyviä, perheellisiä ja työttömiä.
Ja hyvin harvalle siitä on muodostunut ongelmaa, niitäkin toki löytyy tuttavapiiristäni.
Asutko kenties kerrostalossa? Jos asut on hyvinkin mahdollista että juuri tällä hetkellä, joku samasta kerroksesta polttaa tupakan sijasta kukka jointtia ja tulee reilun tunnin kuluttua pyytämään sinua katsomaan lätkä matsia canal plussalta. En tiedä kuinka monilla on niin lujat suhteet naapureihinsa tai että onko sarja jo jäänyt joulutauolle, mutta se olikin vaan heitto. Tarkoitukseni olikin sanoa että keskikokoisten paukkujen jälkeen reilu tunti niin vaikutusta on mahdotonta ulkopuolisen huomata. Ja jos ensimmäinen tunti menee kotona makoillessa ja kuunnellessa musiikkia, pelatessa pleikkaria tai katsoessa leffaa niin miten voit väittää että hampun laillistamisella on mitään tekemestä rikollisuuden lisääntymisen kanssa.
Vai onko vain niin että 200 000 rikollisen katoaminen olisi uhka sinun työpaikkaasi ajatellen?
"Jos Stephan (se on muuten 6-vuotias)kerran peittoaa pilvieikot nii kyllä ne on aika huonossa hapessa."
Anteeksi, minun mokani. Sotkin Stephanin kaimaansa Stephaniin, joka on 20-vuotias 200-kiloinen karateka.
"Niin pilvi siis (narkinkin mielestä) tekee ihmiselle jotain. No jos se ei "paranna atleettisia ominaisuuksi" niin olisikohan se sitten flekmaattisuutta, fyysistä heikkoutta, henkisen toiminnan alentumista. Kaikki ei suotavia yksilönominaisuuksia vaikka ei edes kolmannessavaltakunnassa asuta! Laillistaminen lisäisi näitä koska käyttäjiä tulisi lisää!"
Sinä kannabista käyttämättömänä et varmasti tunne vaikutuksia kovin tarkasti joten valistetaanpa. Kannabis toimii monin tavoin samoin kuin rauhoittava lääke joten kyllä, se vie fyysisiä voimia ja "kuntoa", mutta huomaa, ainoastaan päihtymyksen ajaksi.
"AI narkit kiusaa myös vammaisia!"
Henkilökohtaisesti minulle ei ole mitään vammaisia vastaan. Sen sijaan pikkulapsia inhoan. Ja pirinarkkeja. Ja jehovan todistajia.
Jos joku on polttanut 1 tunti sitten niin se haju kyllä kertoo aika pitkälle edellisen tunnin harrastukset!
Voihan se olla, ite en vaa oo haistanu kavereista vaikka en olisi polttanutkaan. Se voi olla että tupakointi heikentää sen verran hajuaistia tai sitten niillä jotka tupakoivat se haju peittyy tupakan hajun alle.
Miksi kannabiksen käytön salliminen ei lisäisi rikollisuutta jne.
Kannabiksen käyttäjistä suurin osa on työssä käyviä rauhallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään intressejä käyttää väkivaltaa muita kohtaan.
Useat heistä myös kasvattavat kukkansa kotona, joilla he pääsevät näkemään samalla koko kasvatusprosessin ja se on samalla ikäänkuin harrastus.
Tällä tavalla he myös tietävät mitä polttavat ja riski polttaa jotain homehtunutta tai muuten epäkuranttia kukkaa minimoituu/poistuu.
Jos homma toteutaan tyylikkäästi eli tehdään asiaan viisas lainsäädäntö ja valvonta eivät 'normaalit ihmiset' juuri huomaa edes, että kannabis on laillista.
Lapset pidettäisiin erossa aineesta lainsäädännön ja valistuksen avulla ja jos homma ei toimi niin muutetaan laki takaisin kieltolaiksi parin vuoden kokeilun jälkeen.
Vai onko se päättäjille mahdoton ajatus, että hyväksytty laki muutetaan?
Nythän juuri odotetaan uuden viinaveron seurauksista tehtävää tutkimusta ja kunhan tutkimukset julkaistaan alkaa eduskunta miettimään jatkotoimenpiteitä jos on tarvetta.
Terveyttä kannabiksen käyttö ei mielestäni rapista jos käyttö pysyy kohtuudessa.
Sama asia pätee alkoholiin, jos käyttö on kohtuullista niin se tutkitusti voi jopa edesauttaa terveyttä.
Viineissä olevien flavonoidien kai on todettu pienentävän verisuonitautien riskiä ja parantavan sydämmän toimintaa...täysin en muista joten tämä tulee nyt mutu-tuntumalla, mutta tästä varmasti löytyy netistäkin luotettavaan tietoa.
Kerrotaan totuus ja valistetaan !
Jos haju on ainoa, mistä voi päätellä henkilön poltelleen kannabista, niin mitä haittaa siitä silloin on? Mitä haittaa sinulle, poltelleelle tai kenellekään?
No terve sinne. Itse olen sinua joitakin vuosia vanhempi, mutta se nyt ei todista sinänsä mitään.
"Miksi minun pitäisi omaksua jotain ilman kiihkoa, jos kirjoituksessa narkki väittää minua juoppopaskaksi ja kertoo pilven olevan parantava ihmelääke!?" Miksi olla täällä jos ei halua oppia mitään? Ja ei kannata idioottien mielipiteistä välittää. Jos joku urpo haukkuu sinua kossuääliöksi, anna haukkua. Itse tiedät paremmin. Ei pilvi ole mikään ihmelääke. Se on vain huomattomasti harmittomampi kuin poliisikoulussa opetetaan.
"nähnyt miten huumeet vaikuttavat ihmiseen. Myös ja vain tuo ihmekasvikin!" Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksistasi ja juttelemaan niistä, mikäli vain haluat kertoa.
"No joo onhan se joskus kiva kinata narkin kanssa, kun itsellä on ns.jalat maassa. " Tässä kerrotkin minulle miksi minun ei kannattaisi tuhlata aikaani edes tähän vastaukseen. Ajattelin kuitenkin yrittää jos tästä saisi jotakin aikaiseksi.
"Se on vain huomattomasti harmittomampi kuin poliisikoulussa opetetaan. "
Pkoulussa ei paljon kemiaa opiskella. Ei siellä myöskään mitään kauhistella. Aika normitietoa jos verrataan siihen mitä työssänsä oppii.
Onhan se totta että se "kerran vuodessa" polttava voi tulla vastaan siellä alkon kassalla. Toivottaa vaan hyvät joulut "narkille" kossusäkkiään lastatessaan kun myyjätär sievästi hymyilee. Ei sitä siitä näe, eli voi tulla missä vain vastaan. No vastapäänä on sitte tietty tämä "savupää" josta kyllä näkee mitä se on polttanut. Kyllä ihminen menee tosi pehmeäksi pitkällä poltolla! On tietty mahdollisuus törmätä veikkoon joka juuri pilvessä on ja onnellisesti vaan hymyilee vaikka virkavalta ovella jo kolistelee! Onhan noita kohtaloita. On varmasti hankala huomata sellainen "koti-kaappi-kasvattaja-polttaja, mutta kyllähän siitäkin omat viitteensä löytyy.
Tuohon rikollisuus teemaan vielä:
Joku kirjoitti siitä että jos vapautuisi niin miten kontroloida ulkopuolelle esim lentäjät, lääkärit ja poliisiit. Sehän rikkoisi kansalaisoikeuksia jos ko. ammatin valinnut ei saisi laillista kukkaa polttaa? Ja edelleen ajan takaa niitä terveyttä turmelevia ominaisuuksia. Kyllähan pilven kohdalla puhutaan huumeesta joka ei ihmisen toiminta kykyä paranna!
Miten luulet vaikuttavan jos henkilö polttaa vaikkapa sellaiset 10v. suhteellisen usein, lähes päivittäin?
Ja viimeiseen kappaleeseen: Samalla tavalla sitä päihtymistä kontrolloitaisiin kuin alkoholin käyttöä tänä päivänä. Mutta jos joku lentäjä edellisenä päivänä polttaa pilveä, ei turvallisuutta vaaranna. Itse uskaltaisin hypätä kyytiin. Enemmän joku krapula heikentää toimintakykyä. Eikä kannabis turmele terveyttä läheskään yhtä paljon kuin alkoholi tekee.
"Miten luulet vaikuttavan jos henkilö polttaa vaikkapa sellaiset 10v. suhteellisen usein, lähes päivittäin?"
Ihan hyvin se vieläkin vaikuttaa, kiitos kysymästä. No kymmentä vuotta ei ole _päivittäin_ tullut poltettua, vaikka päivittäispolttoa onkin useampi vuosi takana.
Odotankin, koska pääsen töistä, jolloin saan ihanan makean, paksun, joulumarokkolaisen huulilleni. Tänään ei polteta 0,1g jouneja!
En alkuunkaan ymmärrä mitä järkeä tässä keskustelussa on?
Olen joskus yrittänyt aiheesta puhua teidän kanssa jotka ootte kannabiksen puolella,,mutta kun siitä ei mitään tule,,niin ihan turha tällasta keskustelua edes avata..
Teidän mielestä kannabis paras asia mitä tässä mailmassa,suunnilleen on..Niin alappa siinä sitten keskustelemaan asiasta..
Se on ihan sama minkä väitteen teille kirjoittaa niin se tyrmätään heti.
Joten polttakaa ihanaa kannabistanne..Mutta minä en teidän kanssa jaksa kinastella.Se on jo moneen kertaan todettu turhaksi..
ja vielä yksi juttu..Lopettakaa jo se viinan ja kannabiksen vertailu..ne ovat kaksi eri huumetta,ei niitä voi millään lailla verrata toisiinsa!!
"Se on ihan sama minkä väitteen teille kirjoittaa niin se tyrmätään heti."
Itseasiassa se juuri on keskustelua. Jos esität väitteen muitten on tyrmättävä se, jos se ei pidä paikkaansa. Jos pitää, sitä on puolustettava. Saattaa tietenkin olla että olet joutunut jonkun "ladon taakse perkele" trollin uhriksi, mutta ei se ole mikää syy lopettaa keskustelua. Anna tulla niitä väitteitä, tässä ketjussa ei ole vielä läheskään onnistuttu perustelemaan miksi kannabista ei tulisi laillistaa.
Vaikka se välillä tuntuu, että keskusteleminen on turhaa ja paras tai helpoin ratkaisu olisi vain olla hiljaa ja antaa asian olla niin näin se ei ole.
Asiasta pitää keskustella ja siitä pitää keskustella niin kauan, että saadaan siihen selvyys.
Moni tietenkin ajattelee, että mitenkähän sen selvyyden siihen asiaan saisi kun molemmilla osapuolilla on niin erilaiset näkemykset asiasta ja näinhän se onkin, että helppoa se ei tule olemaan 'vrt. Ahtisaaren rauhanneuvottelut ;)'
Itse kannatan laillistamista, mutta en sano, että kannabis olisi se maailman parantava ihmelääke, jolla kaikki ongelmat hoituu kerrasta.
Tiedän sen, että ongelmia siitäkin varmasti osalle ihmisistä syntyy ja siitä syystä olenkin valmis maksamaan tästä veroa, jonka tuotto toivottavasti käytettäisiin ihmisten elämän parantamiseen ja ongelmakäyttäjät saataisiin asianmukaiseen hoitoon tarvittaessa, eikä rahalla ostettaisi vain lisää aseita.
Minulle lopullinen ratkaisu olisi se, että kannabiksen kotikasvatus laillistettaisiin ja sen käytöstä ei rangaistaisi.
Tästä kotikasvatuksesta olisin vaikka valmis maksamaan 'kasvatusveron' joka voisi olla saman tyyppinen kuin TV-lupa jos ymmärrätte mitä ajan takaa.
Suomessa on tietenkin muitakin asioita, jotka mielestäni tehdään väärin, mutta tällä hetkellä olisin erittäin tyytyväinen jos saisin polttaa sen oman jointtini ilman jatkuvaa pelkoa siitä, että poliisi tai tullin edustaja on kohta oven takana.
Muiden asioiden kanssa voinkin elää ja ymmärrän mihin tarkoitukseen pää-asiassa verojakin kerätään, joten se ei tuota ongelmaa, mutta ongelman tuottaa se, että minulle itselleni sopiva nautintoaine on kielletty.
"Se on ihan sama minkä väitteen teille kirjoittaa niin se tyrmätään heti. Joten polttakaa ihanaa kannabistanne.."
Kiva kun annat muille luvan polttaa/käyttää kannabista, vaikka jossakin periaatetasolla oletkin eri mieltä.
Tällainen suvaitsevaisuus on juuri sitä, mitä tässä asiassa kaivattaisiin laajemminkin. Kysehän on "kannabiksen puolustajien" näkökulmasta vain yksilöiden oikeudesta toimia oman valintansa mukaisesti, edellyttäen että muita ei vahingoiteta.
1.Kaikki tuntemani narkit ovat aloittaneet kannabiksen vedolla hienon huumeuransa.
2.Tunnen muutamia jotka ovat pilvenvetämisellä saaneet vinttinsä pimeäksi= psykooseja ym.
3.Pilvenpoltto tylsistyttää ihmisen pidemmän päälle
No eihän tähän kossunjuojat saa koskaan narkilta vastausta!
Tai no joo voin vastata kans.
Kossu aiheuttaa noita samoja puolet nopeammin dorka, ja hei pitäiskö rintamaito kieltää kun se on portti heroiiniin juoppopaska!
1. On olemassa ihmisiä, joilla on luontainen halu kokeilla kaikkea ja sama pätee huumeisiin.
Nämä ihmiset ovat todennäköisesti kokeilleet ensin nuorempana tupakkaa, sitten alkoholia ja siirtyneet siitä pilven kautta amfetamiiniin, ekstaasiin, heroiiniin tai jokin muuhun monista HUUMEISTA ja vaikka ollaan 'huipulla' eli vedetään esim. heroiinia niin sekään ei tunnu riittävän vaan jotain vielä on saatava.
HUUMEISTA sanon siksi, koska kannabis on täysi luonnontuote, jota ei syntetisoida vaan enintään sitä jalostetaan hieman kun taas kokaiini, amfetamiini, LSD, heroiin jne. ovat synteettisiä tuotteita.
Synteettinen tarkoittaa synteesillä syntynyttä tai synnytettyä asiaa, joka todellisuudessa on kaukana lähtötilanteesta.
2. Kannabiksen liikakäytössä on psykoosin riski ja jos käyttäjä kuuluu skitsofrenian riskiryhmään joidenkin tutkimusten mukaan riski sairastua on suurempi. Tästä kuitenkin on ristiriitaista tietoa eikä sitä kai ole täysin pystytty osoittamaan.
Myös alkoholilla on käsittääkseni todettu olevan samankaltaisia vaikutuksi.
3. Liikakäyttö voi tylsistyttää ja myös monet alkoholinkin ongelmakäyttäjät tylsistyvät ja vetäytyvät kotiin ryyppäämään.
Ihmisille pitäisi valehtelun ja kieltämisen sijasta antaa ohjeita ja oikeaa tietoa asiasta ja kertoa jatkuvasta käytöstä aiheutuvista mahdollisista terveyshaitoista.
Ehkä tosiaan 90% huumeita käyttävistä on alottanut kannabiksella kun taasen 10% kannabiksen käyttäjistä siirtyy oikeisiin huumeisiin!
Mitenkäs tämän tulkitsisit?
Joo ja tottakai se kannabis VOI ääritapauksissa niitä psykooseja aiheuttaa, tämä siis niiden henkilöiden osalta jolla sattuu muutenkin mielenterveys vähän heilahtelevan. Siltikin osuus on hyvin pieni kaikista käyttäjistä, eli ei se kannabis kaikille sovi... Katsos kun kokeilet ja satut saamaan ns. huonoja viboja voisit lopettaa siihen, etkä jatkaa sitä polttoa jolloin tulee niitä ongelmia.
Sitten tylsyyten mitä se nyt aiheuttaa, toki se pistää passiiviseksi, mutta NIMENOMAAN runsaasti käytettynä. Vähän käytettynä tätäkään haittaaei juurikaan ole, paitsi passivisuutta vaikutuksen alaisena.
1. En tunne narkomaaneja. Pilvenpolttajia tuttavissa on kyllä paljonkin - varsinkin sellaisia satunnaisia polttelijoita. Ainoa tuntemani kovien huumeiden käyttäjä ei aloittanut uraansa kannabiksella, vaan alkoholilla. Hän on sittemmin päässyt aineista irti ja käyttää nykyisin vain pilveä ja keskiolutta silloin tällöin. Hieno homma, mikä on näkynyt tyypin järkevöitymisenä mutta myös fyysisen kunnon ja ulkonäön parantumisena.
2. En tunne ketään, joka pilvenvetämisellä olisi saanut vinttinsä pimeäksi. Sen sijaan tunnen ihmisiä, joilla kannabis auttaa lieviin psyykkisiin oireisiin, kuten unettomuuteen ja masennus/paniikkitaipumukseen. Tunnen myös alkoholistin, joka ei ole sortunut alkoholiin sen koommin, kun aloitti polttelemaan maria, joskus kahdeksan vuotta sitten.
3. Varmasti pilvenpoltto saattaa pitemmän päälle tylsistyttää ihmisen, ellei elämässä muuta ole. Niinhän mikä tahansa yksitoikkoisuus tylsistyttää. Omassa tuttavapiirissäni en kuitenkaan mitään tylsistymisiä ole havainnut. Tunnen about viisikymppisiä tohtoreiksi väitelleitä ihmisiä, jotka ovat vuosikymmeniä poltelleet kannabista. Nykytilanteessa he ovat vain täysin näkymättömiä, koska pelkäävät työpaikan, maineen ja perheensä puolesta. Eniten kaapissa tämän asian suhteen tuntuvat olevan ne, joilla on eniten hävittävää. Mielestäni on kuitenkin täysin kohtuutonta ja jokseenkin perverssi tilanne, että nämä ikänsä puolesta aivan varmasti aikuiset, hyvin korkeasti koulutetut perheenisät joutuvat luikkimaan pitkin metsiä imaisemassa miedot marisätkänsä, kun pelkäävät naapuruston alaluokkaisen väestön vainoa. Mitä järkeä tässä on?
Jos viedään keskustelu vähän toiselle tasolle niin ketkä sitten eivät saisi polttaa siitäkään huolimatta, että hamppu laillistetaan.
Tästähän onkin täällä aikaisemmin keskustelu, mutta käydään sekin vielä uudestaan läpi.
Periaatteessahan tämä oikeus pitäisi sallia kaikille, mutta todellisuudessa suuri enemmistö ei varmaankaan haluaisi, että esimerkiksi lentokapteenit,perämiehet,poliisit,kirurgit, lääkärit ja monet muut eivät tätä käyttäisi ja se tekeekin asiasta mutkikkaan.
Jos poliisi itse 'narahtaisi' pilvenpoltosta hän ei varmaankaan siitä vankilaan joutuisi, mutta saattaisi joutua työnsä puolesta ongelmiin.
Itselläni ei oikeastaan tällä hetkellä ole tähän kunnollista mielipidettä, mutta pitää miettiä asiaa.
"Periaatteessahan tämä oikeus pitäisi sallia kaikille, mutta todellisuudessa suuri enemmistö ei varmaankaan haluaisi, että esimerkiksi lentokapteenit,perämiehet,poliisit,kirurgit, lääkärit ja monet muut eivät tätä käyttäisi ja se tekeekin asiasta mutkikkaan."
Mielestäni sillä ei ole juuri väliä polttelevatko vapaa-aikanaan vai eivät kunhan eivät töihin paukuissa tule.
Miksi ei?
Näinhän se varmasti olisi, että kaikille pitäisi antaa samat oikeudet.
Kyllähän nytkin lentäjiä alkoholitestataan ja kannabista käyttävän lentokapteeni varmasti voitaisiin testata melko helposti jos käyttäminen olisi sallittua.
Eihän humalassa muutenkaan ole töihin asiaa ja sama pätee myös kannabiksen kanssa.
Mitenkähän tämä asia hoidetaan hollannissa....onko sinulla tietoa tästä asiasta?
"Mitenkähän tämä asia hoidetaan hollannissa....onko sinulla tietoa tästä asiasta?"
Ei täällä kaikki ole koko ajan pilvessä. Yllättävän harva hollantilainen polttaa ylipäänsä. Ei täällä tarvita mitään erillisiä testauksia sen enempää kuin Suomessakaan. Tai no Suomessa olen nähnyt itse asiassa ihmisiä pahemmassa kunnossa töissä, kun täällä. Samoin, kuin Suomessa ei työpaikoilla normaalisti näy humalaisia, ei täällä näy humalaisia tai pilvessä olevia. Alkoholilla on se ikävä puoli, että eilinen on vielä veressä hidastamassa ja sotkemassa, mutta pilven kanssa se on vain näkymässä verikokeissa.
Turistien luulojen vastaisesti Amsterdam ei ole huumeiden ihmemaa.
"Jos te pystytte näyttämään, että laillistaminen tulee lisäämään rikollisuutta, heikentämään ihmisten turvallisuutta ja rapistuttamaan terveytemme ja tekemään kaiken sen mitä usein väitätte niin minä varmasti sen tiedon jälkeen käännän takkini ja liityn joukkoonne"
Jos te pystytte näyttämään, että laillistaminen tulee vähentämään rikollisuutta, lisäämään ihmisten turvallisuutta ja kohentamaan terveytemme ja tekemään kaiken sen mitä usein väitätte niin minä varmasti sen tiedon jälkeen käännän takkini ja liityn joukkoonne.
ODOTAN NÄYTTÖJÄ EN NARKOMAANIEN PASKANJAUHANTAA!
diilerit menettäisivät kysytyimmän tuotteensa, sitä kautta kovien aineiden käyttökin vähenisi. mikä tarkoittaisi pienempää omaisuus rikosten määrää.näin se menee piri ja hepo nistit tekee omaisuus rikoksia hankkiakseen aineensa.tunnen sentään monta hamputtelijaa eikä yksikään ole sortunut kasvattamista kummenpaan.
"Jos te pystytte näyttämään"
Hatusta tempaistut esimerkit (joita tämä palsta on täynnä) eivät ole mitään NÄYTTÖJÄ!
NÄYTTÖJÄ, löytyykö niitä?
Koska Suomessa ei vielä ole laillistettu kannabista, Suomessa ei vielä ole näyttöä että kannabiksen laillistaminen Suomessa vähentäisi Suomessa rikollisuutta. Koska siis ennakkotapausta ei ole, käyttäkäämme loogista päättelyketjua. Toisaalta ehkä voisimme rohkeasti ajatella, että Suomi ei ole liian erilainen maa kuin Hollanti, jossa kannabis on käytännössä laillista. Mikäli näin ajateltaisiin, voitaisiin Hollantia pitää ennakkotapauksena, jolloin näyttö saataisiin.
No paljonko rikollisuus on hollannissa vähentynyt? Miten on turvallisuuden lisääntymisen kanssa? Kuinka paljon vapauttaminen on kohentanut ihmisten terveyttä?
Teillä on noista asioista varmaankin selkeitä tilastotietoja. Miksette tuo niitä tänne muidenkin ihasteltaviksi?
EDELLEEN KAIVATAAN NÄYTTÖJÄ, EI HUUHAAJUTTUJA JOITA TE NARKOMAANIT KUTSUTTE "LOOGISEKSI PÄÄTTELYKETJUKSI"!
Savuapinoiden loogiset päättelyketjut. Buahhahhah, kiitos viikon huumoriannoksesta.
- buahhahhahhh
Ensinnäkin, ota se capslockki pois päältä.
Toisekseen, jos mietimme Hollantia, huumekuolemia oli 2003 104kpl. Suomessa vastaava luku oli 146. Muistutan että Hollannin väkiluku on Suomeen verrattuna yli kolminkertainen. Luvut löytyvät täältä:
http://www.emcdda.eu.int/?nNodeID=435
Suomessa huumekuolemien määrä on hälyttävä.
Miten ihmiset sitten kuolevat huumeisiin?
Ketju on helposti nähtävissä:
1.Ihminen saa normaalin Suomalaisen huumevalistuksen (huumeet luetellaan yksitellen ja todetaan että jos jotakin näistä käytätte kerrankin niin kuolette tai olette koukussa loppu elämänne).
2.Venäläinen diileriystävämme Igor tarjoaa ko. henkilölle kannabista festareilla ym. tapahtumassa. Henkilömme on hieman humalassa joten hän suostuu enempiä kyselemättä. Loppu ilta kuluu hauskanpidon merkeissä.
3.Seuraavana aamuna hän herää kohtalaisessa kankkusessa ja miettii mitä tuli eilen tehtyä. Hieman myöhemmin hän huomaa ettei vieroitusoireita tulekaan. Hän hieman hämmentyy tästä (eikös ne puhunutkaan totta silloin kansakoulussa?).
4.Hän päätyy käyttämään uudestaan ja huomaa ihmetyksekseen - ei vieroitusoireita, ei jälkivaikutuksia. Hänestä tulee päivittäiskäyttäjä.
5.Igor tarjoaa hänelle jotain vahvempaa kuten amfetamiinia tai ekstaasia (sori pilvi on loppu ota tätä). Henkilömme tulee siihen tulokseen että koska kannabis ei sen pahempaa aiheuttanut niin miksi tämäkään. Taisivat itseasiassa perkeleet valehdella kaikesta siellä kansakoulussa.
6.Hän koittaa amfetamiinia ja huomaa ettei jää siihenkään koukkuun (kerrasta) - hänestä tulee päivittäiskäyttäjä.
7.Hän sniffaa kerran liikaa ja on koukussa tai siirtyy vielä vahvempiin.
8.R.I.P.
Tämä on vain yhdenlainen esimerkkitapaus. Varmasti tarinoita on niin paljon kuin narkomaanejakin.
Totuus on kuitenkin se että jos edellämainittu ihminen olisi voinut ostaa kannabiksensa alkosta tai kasvattaa sen itse hän olisi voinut jatkaa toimiaan normaalisti ja elää elämänsä onnellisena loppuun asti tms.
Tässä on vain yksi niistä tavoista joilla dekriminalisaatio helpottaisi yhteiskunnallista tilannetta. Voin kertoa niitä lisääkin (mutta vain jos pyydät kauniisti).
On pyydetty NÄYTTÖÄ, siis FAKTAA. Koska sellaista ei voi kukaan suomen tilanteesta antaa, niin hollannitikin kelpuutettiin mukaan.
Miten sinä vastaat. Tarjoat kansakoulun ainekirjoituksen tasoista tarinaa joita tämä foorumi on täynnä.
Onko kannabiksen aiheuttama aivokudoksen pehmeneminen kenties edennyt jo liian pitkälle kun et nähtävästi ymmärrä lukemaasi?
"On pyydetty NÄYTTÖÄ, siis FAKTAA. Koska sellaista ei voi kukaan suomen tilanteesta antaa,"
Tuota noin... Miksi ihmeessä kysyt kysymyksiä joihin ei mielestäsi voi vastata? Huomaan nyt ettei ollut juuri merkitystä mitä olisin vastannut, et oli kuitenkaan kelpuuttanut sitä. Argumenttisi johtaa muuten suoraan siihen, että kannabis pitää ensin laillistaa, jotta laillistamisen vaikutuksista saadaan tietoa (mikä on tietysti totta).
"Miten sinä vastaat. Tarjoat kansakoulun ainekirjoituksen tasoista tarinaa joita tämä foorumi on täynnä."
Jos viittaat kuvailemaani porttiteorian todellistumiseen, se ei suinkaan ole tarinaa vaan usein täyttä totta. Esimerkkejä löytyy hautausmailta ja vieroitusklinikoilta.
"Onko kannabiksen aiheuttama aivokudoksen pehmeneminen"
Valitan, kannabis ei aiheuta pysyviä muutoksia aivoihin.
"kun et nähtävästi ymmärrä lukemaasi?"
Ymmärrän lukemaani täysin tyydyttävästi, jos en peräti loistavasti, kiitos kysymästä. Pyysit näyttöjä siitä että kannabiksen dekriminalisointi pystyy "vähentämään rikollisuutta, lisäämään ihmisten turvallisuutta ja kohentamaan terveytemme ja tekemään kaiken sen mitä usein väitätte" joten annoin yhden esimerkin siitä.
Tosin yhdessä viestissäsi kirjoitat "Hatusta tempaistut esimerkit (joita tämä palsta on täynnä) eivät ole mitään NÄYTTÖJÄ!" joten kenties voit valistaa minua mitä nämä NÄYTÖT sitten ovat?
tympii juuri nämä yhden tai kahden rivin kirjoitukset, joissa ei tunnut olevan mitään sisältöä eikä minkään laista asiaa.
Täällä olisi tarkoitus keskustella kannabiksen laillistamisesta ja pyrkiä tuomaan esille kaikki niin positiiviset kuin negatiiviset asiat ja mahdolliset tutkimukset, joiden perusteella palstan lukijat saisivat puolueetonta tietoa asiasta ja voisivat tämän tiedon perusteella tehdä valintansa siihen kysymykseen tuleeko kannabiskset käyttö vapauttaa suomessa tai edes siirtyä suopeampaan politiikkaan asian suhteen.
Jos et pysty asialliseen keskusteluun niin pidä mielummin ajatuksesi pääsi sisällä ja anna meidän keskustella asiasta. Jos taas pystyt rakentavaan keskusteluun niin tervetuloa ja rekisteröi vielä itsellesi nimimerkki !
Hollantia voidaan hyvin pitää esimerkkinä asiasta, mutta nyt voisi olla viisaampi tutustua ja tutkia esimerkiksi berliinin tilannetta.
Berliinissä ja muutamassa muussa saksan osavaltiossa/kaupungissa hamppu on vapautettu ja seuraavana vapauttajiin liittyy tsekki.
Vuoden tai kahden päästä näiden maiden kokemuksista varmasti saadaan tietoa myös suomeen, jonka jälkeen päättäjätkin toivottavasti tutustuvat näihin tuloksiin ja saavat suuntaa päätöksentekoon.
Laillistaminen tekee kaikista suomen pössyttelijöistä normaaleja kansalaisia rikollisten sijaan.
Tällä en sitten tarkoita sitä, että jos murhaaminen tehtäisiin lailliseksi niin suomessa ei olisi sitäkään ongelmaan vaan nyt puhutaan aivan eri tason asiasta.
Suurimpana asiana varmasti on se, että järjestäytynyt rikollisuus menettäisi tämän bisneksen kun siitä tehtäisiin laillista, hallittua ja valvottua toimintaa.
Nämä säästyneet veromarkat voitaisiin käyttää kovien huumeiden, ihmiskaupan jne. valvontaan ja varmasti tätä kautta ihmisten turvallisuus parantuisi.
Haluaisin kysyä sinulta oletko koskaan käynyt maailmalla katsomassa miltä sillä näyttää vai onko ainoa matkakohteesi ollut tukholman risteily tai kanarian saaret?
Lähdeppä ensi kesänä käymään vaikka amsterdamissa ja ota vaimosi/tyttöystäväsi/miehesi/poikaystäväsi mukaan ja käykää yhdessä tutustumassa tähän kulttuuriin.
Suomalaiselle nämä tajuntaa laajentavat matkat ovat aika iso asia kun huomaa millaista damissakin on.
Nyt en puhu pelkästään kannabiksesta vaan siitäkin, että punaistenlyhtyjenkadulla näet todella upean näköisiä naisia, jotka harjoittavat maailman vanhinta ammattia siellä täysin laillisesti.
Kun itse ensimmäisen kerran olin amsterdamissa joskus 22 vuotiaana voit kuvitella kuinka iso juttu se minulle oli kun pieni peräpohjolanpoika lähtee suureen maailmaan ja ympärillä näkee jos minkä värisiä ihmisiä ja kuulee puhuttavan kieliä joita en ollut ennen kuullutkaan.
Sitten jos vielä puhutaan terveysvaikutuksista niin kannabis on tämänpäivän tutkimuksen mukaan paras lääke glaukooman hoitoon eli se pienentää silmänpainetta paremmin kuin yksikään markkinoilla oleva lääke.
Kannabis myös laukaisee stressiä ja rentouttaa lihaksia.
Itselläni on usein niska-/hartiajäykkyyttä, koska teen toimistohommia ja kaikesta venyttelystä ja liikunnasta huolimatta niskat tuntuu joskus olevan pahasti jumissa.
Tähän kannabis auttaa ainakin minulla todella hyvin, mutta totuus on se, että kannabis ei välttämättä sovi kaikille, kuten vaikka sinulle.
Sen voin kuitenkin sanoa, että et sinä siihen tule kuolemaan vaikka kokeiletkin, mutta mene sinne hollantiin koittaamaan, koska muuten sinusta tulee suomen lain mukaan narkomaani ja rikollinen ja sen hyväksyminen ja sen asian kanssa eläminen voi olla vaikeaa :)
"5.Igor tarjoaa hänelle jotain vahvempaa kuten amfetamiinia tai ekstaasia (sori pilvi on loppu ota tätä)."
Tai Lontoon mallilla: Boduar näyttää pyytelyn jälkeen pikkuminipussin kukkaa ja pyytää 20 puntaa ja huomauttaa, että sillä rahalla saisi muuten 5 gemmiä vauhtia...
mikä on mielestäsi näyttö.sait jo monta selvää ja loogista vastausta mutta ne eivät kelpaa.menee taas vähän siihen että selitä sokealle miltä sininen näyttää.voithan sinä sanoa mistä tahansa ettei kelpaa näytöksi mutta näetkö tai kuuletko muuta kuin oman mielipiteesi.