Ajattelet: väärä palsta. Sanon: ehkä on, mutta kirjoitan silti. Olen seurannut tätä palstaa kauan. Tiedän, että ehkä tuomitset minut välittömästi. Kirjoitan silti.
Lukiessani näitä juttuja, huomaa, että suurin osa on kokenut onnettomia rakkaussuhteita. Kerron omani, tai oikeastaan kaksikin. En ole enää nuori, yli nelikymppinen olen ja heterosuhteessa olen elänyt yli kaksikymmentä vuotta. Heterosuhteessa, joka on ollut onnetonta yli puolet tuosta ajasta sisältäen väkivaltaa ja vastoinkäymisiä. Kysyt: miksi et ole sitten lähtenyt? Vastaan: aina se ei ole mahdollista.
Rakkaudeton heterosuhteeni on varmasti ollut hyvää maaperää uudelle ihastukselle, naiselle. Uudelle? Tilanne on jatkunut pian kaksi vuotta. Pahinta tai parasta on, että tunne on molemmin puolinen. Ei, mitään "luvatonta" emme ole tehneet. Minua loukkaa suunnattomasti, kun kaltaisteni heteroiden tunteet toisia naisia kohtaan olisivat jotenkin likaisempia kuin aitojen lesbojen. Oma tunteeni on kaunis ja täynnä hellyyttä. Hellyyttä, jollaista en ole koskaan kokenut miehiä kohtaan.
Ja kyllä. Kyllä olen yrittänyt tunteeni kuihduttaa tuota naista kohtaan. Olen ottanut etäisyyttä. Olemme riidelleet ankarasti. Mutta aina. Aina vain käy niin, että tunne palaa takaisin. Hän tai minä aina uudelleen ja uudelleen ottaa yhteyttä.
Miksi kirjoitin juuri tälle palstalle? Kirjoitin, koska tunteiden perusteella on mahdotonta lokeroida ihmistä. Rakastumisen tunne on sama, oli kohde kuka tahansa. Bi-palstalla pääasiassa on seksikäyttäytyminen. Itselleni seksi ei olisi mahdollista ilman vankkaa tunnetta. Ei miehen (seksielämää ei parisuhteessani ole ollut vuosiin) eikä naisenkaan kanssa.
Lukiessani näitä juttuja, huomaa, että suurin osa on kokenut onnettomia rakkaussuhteita. Kerron omani, tai oikeastaan kaksikin. En ole enää nuori, yli nelikymppinen olen ja heterosuhteessa olen elänyt yli kaksikymmentä vuotta. Heterosuhteessa, joka on ollut onnetonta yli puolet tuosta ajasta sisältäen väkivaltaa ja vastoinkäymisiä. Kysyt: miksi et ole sitten lähtenyt? Vastaan: aina se ei ole mahdollista.
Rakkaudeton heterosuhteeni on varmasti ollut hyvää maaperää uudelle ihastukselle, naiselle. Uudelle? Tilanne on jatkunut pian kaksi vuotta. Pahinta tai parasta on, että tunne on molemmin puolinen. Ei, mitään "luvatonta" emme ole tehneet. Minua loukkaa suunnattomasti, kun kaltaisteni heteroiden tunteet toisia naisia kohtaan olisivat jotenkin likaisempia kuin aitojen lesbojen. Oma tunteeni on kaunis ja täynnä hellyyttä. Hellyyttä, jollaista en ole koskaan kokenut miehiä kohtaan.
Ja kyllä. Kyllä olen yrittänyt tunteeni kuihduttaa tuota naista kohtaan. Olen ottanut etäisyyttä. Olemme riidelleet ankarasti. Mutta aina. Aina vain käy niin, että tunne palaa takaisin. Hän tai minä aina uudelleen ja uudelleen ottaa yhteyttä.
Miksi kirjoitin juuri tälle palstalle? Kirjoitin, koska tunteiden perusteella on mahdotonta lokeroida ihmistä. Rakastumisen tunne on sama, oli kohde kuka tahansa. Bi-palstalla pääasiassa on seksikäyttäytyminen. Itselleni seksi ei olisi mahdollista ilman vankkaa tunnetta. Ei miehen (seksielämää ei parisuhteessani ole ollut vuosiin) eikä naisenkaan kanssa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tuomitsemassa. Ja sitäpaitsi nää jotka pitää itseään tosilesboina forever ovat naimisissa muutaman vuoden päästä ja miehen kanssa.
Tuohon ettei ole mahdollisuutta lähteä suhteesta joka on väkivaltainen, mä olen sivusta seurannut kuinka asunto ja auto olivat syy jäädä hakattavaksi. Oma päätös se jokaisen on on tehtävä, ja syitä voi olla miljoonan verran tai sitten vain pelko.
Mä en vain ikinä tajua miksi sitä alistuu ihminen, mikä on niin mahtava syy että hukkaa puolet elämästään?
Mulle on sama onko hetero vai lesbo, mutta rehellinen pitää olla itselleen ennenkaikkea. Mä jaksan ymmärtää vain vähän niitä jotka valehtelee itselleen ja sen kautta toisille.
Mä en sua tuomitse, en sun rakkautta naiseen, en sun jäämistä avioliittoosi. Mutta säälittävää on se, että jokaislle ihmiselle tulee se hetki kun toivoisi että oliis tehnyt jotain toisin, ja mä en kestäisi jos mun pitäisi ajatella siten 20 vuodesta.
Raha, asunto, maine ja kunnia, ne on vain muiden lyömiä leimoja sinussa, ne ei tee susta onnellista eikä elämästäsi hyvää.
Mä en nyt enempää.
No, ei kyse ole rahasta eikä autosta. Köyhyyttäkin on koettu. Kyse on sairaasta lapsesta, joista kumpikaan meistä ei ehkä yksin jaksaisi huolehtia.
taivaspaikka varma,kun uhraa elämänsä lapsen hyväksi. Ja en mä pahalla, mutta eiköhän siihenkin apua saa. Mikset ota sitä naista ja aloita elämäsi hänen kanssaan, eikö hän halua auttaa hoidossa, tai eikö miehesi auttaisi enään kun eroatte, oeltteko puhuneet asiasta?
Olet varmaan ottanut selvää asiasta ja sä et saa mitään hoitoapua ulkopuolelta yms?
Mitä tohon voi sanoa, paska elämä ja sitten se vain loppuu. Niin jos haluaa elää, niin sitä elää. Mä en osaa sanoa että voivoi, kun olet jumissa. Koska jokaiseen asiaan on aina ratkaisu, jos sen haluaa tehdä.
Ystäväni, nainen, jätti väkivaltaisen miehensä ja jäi yksin autistisen pienen, väkivaltaisen ja karkailevan lapsensa kanssa.
Onneksi kunta tulee vastaan, edes joskus.
Tulee lapsenvahti, tarhapaikka erityisryhmässä.
Äiti pääsee välillä pois kotoa, jossa kaiken pitää olla lukittujen ovien takana ja lasta pitää jatkuvasti pitää silmällä. Hän valitsi näin, koska ei halunnut jo ennestään sairaan lapsensa saavan kokea lisää pahaa elämässään.
Elämä autistina on jo tarpeeksi vaikeata muutenkin. Lapsi ei anna vieraan, edes äidin ystävien vahtia itseään. Onneksi on koulutettuja ihmisiä, jotka tietävät tämän ja on järjestettyä hoitoa.
Lapsen äidillä itsellään on reuma, joka sekin hankaloittaa elämää. Onneksi se on pysynyt kurissa. Mikä tahansa, mikä hankaloittaa liikkumista on yksi askel kohti lapsen viemistä laitoshoitoon.
Ymmärrän tilanteesi ja senkin, että on vaikea lähteä. Olen sivusta seurannut hetero-ystävää, joka on sitä mieltä että hän on ansainnut miehensä pahoinpitelyt, koska kohteli edellistä miestään itse huonosti, eikä arvostanut tätä. Ei suostu lähtemään pois.
Mutta: teillä on lapsi, joka on sairas. Oletko varma, että lapsi ei tiedosta, mitä teidän välillänne tapahtuu? Onko se hyväksi hänelle?
Ulkopuolista hoitoapua saa, kun osaa kysyä oikeista paikoista. Sitä ei mainosteta, eikä sitä oma-aloitteisesti tarjota. Kun olet yksinhuoltaja, saat sitä helpommin kuin parisuhteessa!
Kiitos Sinulle!
Tähän ikään on kokenut jo kaikenlaista. Ero kyllä on ollut harkinnassa, muttei uusi parisuhde heti kenenkään kanssa,kuten joku tuossa ehdotti. Se ei olisi oikein, ei itseäni eikä toista kohtaan, varsinkin kun suhde edellyttäisi vastuunjakamista uuden kumppanin kanssa. Ihmissuhteet kun eivät ole kertakäyttötavaraa.
Varmasti lapsi ymmärtää, ettei kaikki ole hyvin, mutta olisiko sittenkään paremmin, kun itse väsyisin vielä lisää. Täytyy todeta, että mieheni on jakanut vastuunsa lapsesta kiitettävästi, joten se tekee lähtemisen vaikeaksi. Joten toistaiseksi jaksettava on. Kiitos Sinulle kuitenkin ymmärtäväisestä viestistäsi. Se antoi voimia.
Mikä olisi luvatonta? ja miksi?
Kaikenkaikkiaan jäi vähän hämäräksi, että miksi ajattelet/koet että Sinun tunteitasi pidettäisiin likaisina. Sehän on oma oletuksesi, jos olet tehnyt sen oletuksen näitä sivuja seuraamalla.
ja voiko tuota suhdetta/liittoa pitää heterosuhteena jos ei siinä mitään lämpöä ja läheisyyttä ole. Sehän on kulissi.
Ajattelin hiukan samaan tyyliin, että asioihin on olemassa kyllä muukin ratkaisu, niinkuin monet ovat vastanneetkin. Lähinnä mietityttää, että miten tämä Sinun tunteittesi kohde, nainen kokee asian. Ei liene helppo osa hänelläkään.
Asiat eivät tod.ole yksinkertaisia.
Mutta jos mitään ei tee ja toimi, ei mikään muutukaan.
Ja haluatko edes minkään muuttuvan?
Pelko on aika lamauttavaa, jos sitä ei pyri voittamaan.
Ja miksi tämä koko keskustelu on täällä ? Jos kyse on avio-ongelmasta ja lapsesta, eikö joku muu palsta olisi heterolle tarpeellisempi ?
Vaikesta tilanteesta kirjoitat. Ja nähdäkseni täällä Suomi24:n keskustelupalstoilla - otsikosta riippumatta - keskustelu liikkuu aika ala-arvoisella ja toisia loukkaavalla tasolla.
Itse lähinnä mietin, jääkö sinulle tunne, että jokin tärkeä suhde tai asia (hellyys toiseen naiseen) jää elämättä, kun uhraudut niin paljossa lapsesi ja kuihtuneen liittosi eteen? Uskon, että siinä syvän kuuloisessa kaipuussasi ja hellyyden tunteissa tätä toista ihmistä kohtaan haluat jollain lailla tulla kohdatuksi? Kannattaa varmaan miettiä, onko sinulla varaa jättää tilaisuus käyttämättä (varsinkin kun on niin onnellisesti, että tunteet ovat molemminpuolisia) ja pystytkö elämään katkeroitumatta? Meillä on vain tämä yksi elämä. Toiset ihmiset tekevät siitä merkityksellisen. Minä en usko taivaaseen tai helvettiin, enkä usko, että liiallinen uhrautuvaisuus palkittaisiin. Itsensä uhrautumisesta voi seurata katkeruus, tyhjyys tai tuntemus elämättömästä elämästä toisten vuoksi.
En tiedä tarkalleen tilannettasi. Miten lapsesi on sairas? Edellyttääkö se molempien vanhempien läsnäolon? Itse avioerolapsena sanoisin, että ero on ollut helpotus - olisin kärsinyt enemmän vanhempien kireästä tunneilmapiiristä kotona. Mielestäni parisuhde, jossa on hellyyttä ja aitoa välittämistä on paras malli lapselle - olipa kyse sitten hetero- tai homosuhteesta. Sinun täytyy varmasti tykönäsi miettiä, miten lapsesi hoito olisi parhaiten järjestettävissä.
Olet oikeassa siinä, että tunteissasi, hellyydessäsi ei ole mitään likaista tai väärää. Nuo tunteet ymmärtääkseni antavat elämälle merkityksen, ovat mielekkään elämän ja ihmissuhteiden edellytys.
Minusta jako homo- hetero- tai biseksuaalisuuteen on varsin kapea. Turhaan ihmiset sorsivat toisiaan tuollaisten leimojen takia. Seksuaalisuus on muuttuvaa. Suurin osa ihmisistä on jotakin homojen ja heteroiden välimaastosta. Bi-ihmiset kai pelottavat äärimaastojen ihmisiä, koska ovat epäselviä tapauksia jotenkin... Minusta ajatus sekä täyshomo- että täysheteroseksuaalisuudesta on itselleni luonnoton, täysin absurdi. Ihminen on ensisijainen kiintymykseni ja himoni kohde, sukupuolituntomerkit, hiusten väri ja musiikkimaku ovat täysin toissijaisia. Ihminen on tärkein, rakastettavin. Mutta kukin tyylillään. Tällaisilla palstoilla aina jaksaa yllättää, miten paljon suvaitsemattomuutta vähemmistöjenkin riveistä löytyy. Ehkä se on epävarmuutta ja seksuaalipoliittisen pakolaisaseman sanelemaa - että yritetään pitää sateenkaarilippu korkealla ja viedä identiteetti seksuaalisen käyttäytymisen kirjon äärilaitaan yhdessä suhteessa. Hmm.
Juuri tuollaista pohdintaa kaipasinkin, vaikka lopulliset ratkaisut onkin tehtävä itse, koska vastuukin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä on kannettava itse. Elämähän on tasapainoilua omien tarpeiden ja muiden tarpeiden välillä ja olisi vielä kyettävä toimimaan niin, ettei satuttaisi itseään eikä toisia kovin pahasti.
Tiedän, että vaarana on katkeroituminen. Omaksi onnekseni näin ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Olen pysytnyt käyttämään vastoinkäymiset hyödykseni ihmisläheisessä työssäni kykynä ymmärtää ihmisiä ja erilaisia tilanteita. Olen oppinut hyväksi kuuntelijaksi ja tiedän, ettei mihinkään tilanteeseen ole valmista mallia tai ehdottoman oikeata vastausta. Joskus sattumat sekoittavat suunnitelmia ja niihin on lopulta sopeuduttava.
En minäkään usko, että taivaspaikka avautuisi uhrautumisella eikä millään muullakaan toiminnalla. En myöskään usko, että maallinen taivas aukeaisi hetken hullaantumisesta ja suinpäin uuteen säntäämisestä.
Lapseni tulee tarvitsemaan hoitoa lopun ikänsä, lisäksi on kaksi tervettä lasta, joiden elämä on pyritty järjestämään mahdollisimman normaaliksi. Tiedän, että tulee vielä päivä, jolloin voimat eivät enää riitä ja hoito on järjestettävä jotenkin toisin. Onko se päivä huomenna vai kahdenkymmenen vuoden päästä, on se vaikea kysymys. Molemmissa tapauksissa on oltava valmis kantamaan seuraukset.
Tämä kirjoittaminen palstalle antaa pientä esimakua, jota mahdollisesta lähtemisestä voisi seurata. Jos olisin kirjoittanut parisuhdepalstalle, olisi vastineet saattaneet olla vieläkin rajumpia. On oltava valmis ottamaan vastaan kaikki tuo palaute sitten elävässäkin elämässä, ja se pelottaa, vaikka elämä on opettanutkin nöyräksi ja pikkuasiat eivät hätkäytä.
Kiitos vielä sinulle Tintus. Joulu tulee kuitenkin.
jos koit pohdintani myönteisenä.
Niinhän se on, että elämän valintoja kukaan ei voi tehdä toisten puolesta. Yhteiset pohdinnat toisten kanssa voivat ehkä antaa uusia perspektiivejä ja suuntaviivoja, mutta päätökset on tehtävä itse ja kannettava niiden seuraukset. Sydäntään on hyvä kuunnella, joskus niissäkin tilanteissa, missä omilla ehdoillaan meneminen saattaisi satuttaa muita.
Joskus omien toiveidensa ja tarpeidensa kuunteleminen on vaikeaa. Kuten sanoit: elämä on tasapainoilua omien ja toisten ja tarpeiden yhteensovittamisessa ympäristön erilaisissa paineissa. Kuulostat ihmiseltä, joka ei lähde parisuhteestaan kevyin perustein - pyrit näkemään vaivaa toisten eteen, etkä toteuta jokaista mielitekoa.
Lapseesi liittyen ajattelen, että soisin lapsellesi sellaisen mallin parisuhteessa (ihan sama onko se malli miehen ja naisen vai kahden naisen muodostama), joka on rakastava, läheinen, hellä ja toista kunnioittava - jossa ei ole psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa. Vanhempien kuollut liitto voi olla lapselle haitallinen elinympäristö. Minusta heteroperhe ei ole mitenkään automaattisesti, itsestäänselvästi hyvä kasvupaikka lapselle, vaikka usein mediassa toitotetaankin, miten "lapsella on oikeus sekä isään että äitiin". Minusta on tärkeämpää mennä perheyksiköiden sisälle ja katsoa, millaisia miehen ja naisen - ja erityisesti ihmisenä olemisen ja ihmissuhteiden - malleja ne tarjoavat. Onko malli rakastava, lämmin ja kunnioittava - vai jännitteinen, kylmä ja ääritapauksissa väkivaltainen? Näillä jutuilla voi olla kauaskantoisia seurauksia lapsen kehitykseen.
Varmaan harkittava on, miten lapsen hoito järjestyisi. Jos itse eläisit uudessa suhteessa, ei sinun tarvitsisi vastata lapsen hoidosta yksin. Yhteishuoltajuus voisi järjestelynä olla käypä, mikäli eroon päädytte. Ero on tietysti raskas ja kipeä, mutta miehesikin voi löytää uuden parisuhteen myöhemmin. Vaikeita juttuja nuo kertomasi mietinnät ovat aina, mutta joskus pitää vain tehdä se ratkaiseva askel. Voi olla, että sitä askelta joutuu katumaan myöhemmin, tai voi olla, että saa itselleen loppuelämäkseen jotain elintärkeää. Ja voi olla, että miehellesikin ero loppujen lopuksi olisi nykytilannetta tyydyttävämpi ratkaisu.
Sydäntään kuunnellen kannattaa järjestää elämänsä niin, että siitä löytyy tarkoitus, mielekkyys.
Hyvää joulua myös sinulle.
Hienosti kirjoitettu, mutta itse uskon että me emme itse valitse mitä olemme, vaan synnymme hetetoiksi, bisseiksi tai lesboiksi/homoiksi. Kokeilijat yms. ovat tietenkin asia ihan erikseen.
Ei siinä ole mitää pahaa jos on täyslesbo. Mulle se ainakin on ollut vapauttava tieto elettyäni vuosia kulissiheteron elämää. Ei se ole lokerointia vaan turvallinen tunne kun tiedän tarkkaan mikä olen.
Ei kaiken tarvitse olla häilyvää tai muuttuvaa, seksuaalisuudenkaan.
Pikemminkin ihminen herää huomaamaan tiettyjä asioita itsessään kuin että muuttuisi kovin toisenlaiseksi.
Aloittajalle voimia. Aidot välittämisen tunteet eivät todellakaan ole likaisia vaan kauniita lahjoja. Aina niitä ei voi toteuttaa, ja aina jotakuta sattuu, teki niin tai näin.
Ehkä löydät ratkaisun vielä niin että sinäkin saat rakastaa ja tulla rakastetuksi. :)
Jouluja!
Niin, en millään tavalla halunnut dissata täyslesboja, -homoja tai -heteroita, kunhan kerroin oman kantani asiaan. En myöskään usko, että voimme valita itsemme. Mutten myöskään usko, että homo- tai heteroseksuaalisuus on geneettisesti ohjelmoitua tai aivomuutoksista johtuvaa - kuten joskus on esitetty. Noihin teorioihin se hankalasti istuva argumentti on juuri biseksuaalisuuden yleisyys. Ja argumentit, jotka korostavat synnynnäisyyttä pahimmallaan petaavat maaperää esim. yrityksille ennakkoon kartoittaa syntyvän lapsen sukupuolinen suuntautuminen. Toisaalta käsitykset seksuaalisen suuntautuneisuuden synnynnäisyydestä voivat myöskin koitua vähemmistön hyödyksi poistaessaan paineita muuttua, mikä nykykäsityksessä ei (noita kristillisten marginaalisia huuhaa "eheytys"juttuja lukuunottamatta) ole edes tavoiteltavaa.
Uskon, että seksuaalisuus on hyvin moniuloitteinen ja monen tekijän summa. Sitten kun on pystytty selittämään se, miksi jotkut kiihottuvat erityisesti alistamisasetelmasta/parinvaihdosta/bruneteista/
lateksista/lähetyssaarnaaja-asennosta jne. jne. osataan varmaan selittää myös bisseys tai homous. Fakta kuitenkin on, että kaikkia moninaisia seksuaalisten mieltymysten syitä ei ole mitenkään selitetty. Ihmismieli on kimurantti laitos. :-)
Mieltymykset lienevät asioina hyvin monimutkaisia, psyykkisistä, sosiaalisista ja mahdollisesti myös biologisista tekijöistä juontuvia. Ja mitähän syitä on taustalla siinä, että esimerkiksi itselleni tuo ihminen on se merkitsevin juttu kiintymisessä ja haluamisessa? Synnyinköhän tälläisenä?
Ehkä väljästi voisin luokittaa itseni biseksuaaliseksi. Minunkin kiintymisissäni on ollut se erikoispiirre, että huomaan helpommin haluavani naisia kokonaisvaltaisesti ja helpommin miehiä pelkästään seksuaalisesti. Uskon, että joillekin biseksuaalien olemassaolo voi olla pelottavaa... Onko mitään pahempaa kuin olla heteronormatiivisessa maailmassa "vähän homo"? Ei ole ketään, jonka joukoissa selvästi seistä. Avoimemmin bisseiltä olen kuullut, että heihin suhtaudutaan kielteisesti sekä homojen että hetskujen taholta. Itse en ole moista kokenut, koska harkitsen tarkoin, kenelle kerron, enkä elä seksuaalivähemmistöalakulttuurissa. Olen päinvastoin alkanut ajatella, että hyvin moni nainen on bi - ainakin monet noista, joille olen kertonut... tai sitten eivät moksiskaan. Onpa joku heteronainenkin ihastellut kertomiani tunteita erääseen toiseen naiseen "kiehtovina". On paljon bissejä, vaikkeivat he itsestään käyttäisikään tuota leimaa. Homot tietysti pelkäävät, että ryhtyessään suhteeseen bissen kanssa, voivat he joutua petetyksi toisen sukupuolen kanssa. Ja sitten oma lukunsa on tietysti tuo "turistiksi" leimaaminen. Hyvin jännittävää, miten vimmaisesti ainakin joillakin vähemmistöjen foorumeilla inhotaan "turisteja". Eli vähemmistöjenkin piireissä tuntuisi olevan paine suuntautua jompaan kumpaan sukupuoleen "kunnolla" ja pelkästään. Minusta voisi enemmän olla sallivuutta sen tosiasian myöntämiselle, että seksuaalisuus on moninaista, monimuotoista ja homouden ja heterouden välimaastossa elää paljon ihmisiä, osa etsien vielä seksuaalista itseään...
Hyvää joulua myös sinulle!
Mikään rakkaussuhde ei ole onneton. Riippuu tietenkin onko puolillaan oleva lasi puoliksi täysi vai -tyhjä.
Tilanteen voisi ajatella myös toisin. Yhteinen opintaival saattaa olla loppusuoralla aviomiehesikanssa. Saavutettavissa oleva elämänoppi on jaettu molemmin puolin. Ehkä olet löytänyt uuden opetuksen. Sulla on melkonen missio meneillään. Anna sydämen viitoittaa tie.